Kylläpä joulun pyhät menivät sukkelaan! Minua ei haittaisi, jos nykyaikanakin joulupäiviä olisi neljä nykyisen kahden sijaan. Sitähän saattaisi ihan laiskaksi muuttua, kuten Kustaa Vaasan aikaan palkoillisille pelättiin käyvän. Siksi joulupäiviä on enää vain kaksi.:P
Ensimmäinen joulupäivä on mielestäni yksi vuoden parhaita päiviä juuri ihanan joutilaisuuden vuoksi. Tänä vuonnakin tuo päivä kului kirjaa lukien, ihan viimeiset sivut tosin luin eilen aamulla. Anna Swärdin Vera oli muutoin oikein hyvä kirja, mutta loppui mielestäni oudosti kesken, harmitti vielä pitkän aikaa lukemisen lopetettuani. Liekö kirjalle tulossa jatkoa, vai kirjailijalle tullut kiire lopettaa kirjan kirjoittaminen, kesken se loppui mielestäni joka tapauksessa.
Aattona olimme enimmän osan päivää kolmestaan miehen ja kuopuksen kanssa, sillä esikoinen oli pukkina, ja tyttöystävänsä tonttuna. Söimme vasta illalla, kun poikakin oli kotiutunut kierroksilta ja jaoimme lahjat, joita näyttää joka vuosi olevan vähemmän, mikä on minusta ihan hyvä juttu. Sain mieheltä lahjaksi kahden tunnin hemmotteluhoidon Orimattilan Kehräämölle. Olen siellä ennenkin käynyt lahjakortilla, ja se on kyllä juuri oikeanlainen paikka kaikenlaiseen hemmotteluun.<3 Sain lahjaksi myös kirjan, jonka olin ennättänyt itse ostaa ja lukea jo aiemmin, joten tänään kävin vaihtamassa Liza Marklundin Helmisafarin Tommi Kinnusen Pinttiin. Olen tykännyt Tommi Kinnusen kahdesta aiemmasta kirjasta, Neljäntienristeyksestä olen kirjoittanut tänne blogiinkin. Liza Marklundin kirja on kuulunut omiin jouluperinteisiini monena vuonna, mutta tuohon Helmisafariin törmäsin sattumalta kirppiksellä jokin aika sitten ja luin kirjan sitten samantien. Mieheltä oli jo unohtunut, kuinka hänellekin suosittelin kyseistä kirjaa.;)
Aattona pelasimme erän Unoa, sitä on tullut paljon pelattua reissuilla, mutta tällä kertaa peli ei jotenkin innostanut pidempään pelaamiseen. Siinä kun olimme lopettamassa peliä, alkoi adventtikynttelikön keskellä ollut sypressi rätistä, ja syttyi ihan hetkessä kunnon roihuun. Mies meinasi ensin, että hän siirtää sen nopeasti olohuoneen ovesta ulos, mutta sypressihän oli pienessä irtonaisessa ruukussa kynttelikön keskellä, ja siitä olisi saattanut myös lentää kipinöitä nostellessa. Minä puolestani syöksyin hakemaan keittiöstä sammatuspeitettä, kun totesin, ettei tuota enää voi sammuttaa esim. vesitilkalla. Sammutuspeitettä ei lopulta tarvittu, sillä tuli hiipui, kun sypressi paloi loppuun. Jäljelle jäi kaksi mustunutta karahkaa. Savua tuli jonkin verran, muttei edes niin paljon, että palovaroittimet olisivat ryhtyneet piipittämään. Tämä onnekas oppitunti oli hyvä muistutus itselleni, että kynttilöiden lähellä ei tosiaan saisi olla mitään palavaa. Olin antanut kynttelikön kynttilöiden palaa monta tuntia, ja oikeastaan unohtanut niiden vartioinnin kokonaan. Olen pitänyt itseäni varovaisena tulenkäsittelijänä, mutta tässä kohtaa on pakko nostaa käsi ylös virheen merkiksi. Voitte olla varmoja, että ensi vuoden adventtikynttelikössä ei ole mitään palavaa!
Meidän joulukuusi on tänä vuonna terassilla, ensimmäistä kertaa ikinä. Minusta on mukavaa, kun kuusta ei enää tarvitse kantaa pihalle, koska se on siellä jo valmiiksi, eikä neulasten varisemisesta tarvitse myöskään murehtia.
Ihana auringonpaiste kruunasi tämän joulun, ja tuo ohut lumikerros on minusta juuri sopiva. Pääsee vielä metsäänkin kävelemään, mutta lumi tuo hiukan valoa. Pitäisi osata nauttia hetkestä, ja tavallaan kyllä nautinkin...mutta joulun jälkeen minä alan aina jo haikailemaan kevättä! Yritän malttaa mieleni, sillä kevääseen on varmasti vielä pitkä matka.:)
Mukavia välipäiviä!
Taina
