Koronakevään loppu - Ihana kesä!

Muistaako kukaan kunnolla, millaisia murheita meillä oli ennen maaliskuuta? Jostain syystä vuoden alku tuntuu juuri nyt erittäin kaukaiselta ja ainakin minun on vaikea muistaa, mitä tuolloin murehdin tai olin murehtimatta. Taisin olla kaiken kaikkiaan aika huoleton. Talvi oli ollut poikkeuksellisen lämmin ja muistan hyvin, kuinka moni muu suri jatkuvaa marraskuuta. Minä katselin samaa asiaa toiveikkaana. Olen aina tykännyt keväästä ja viime vuosina se kevääksi kutsuttu aika on kutistunut pariin hassuun viikkoon. Ajattelin, että tässä se nyt on, pitkä kevät! Sain mitä toivoin, nimittäin ERITTÄIN pitkän kevään. Kannattaa näköjään oikeasti miettiä, mitä toivoo...

Korona-aika on mennyt työn merkeissä. Olen tietenkin päässyt helpommalla kuin itseäni nuoremmat, joilla on vielä pieniä lapsia. Kenellä on ollut rankinta -vertailu ei mielestäni ole koskaan ollut kovin rakentava juttu. Kaikilla on ollut venymisen paikka. Ennen pääsiäistä aloittamani villasukat ovat edelleen ilman kantapäitä ja jalkateriä. En voinut kuvitellakaan istuvani neulomaan istuttuani aamuvarhaisesta iltaan saakka koneen ääressä etäopetukseen siirryttyämme. Sen sijaan oli pakko päästä ulos kävelemään. Askeleita onkin kertynyt kiitettävällä keskiarvolla päivittäin ja lähialueelta on tullut koluttua monta sellaista reittiä, joita ei olisi muuten tullut mentyä. 

Tavallaan olen nauttinut aamujen rauhallisuudesta, siitä, että saan syödä ja olla muutenkin kotona ilman meteliä ja häslinkiä ja sitä vuorovaikutuksen tulvaa, joka töissä väistämättä on koko ajan läsnä. Toisaalta lähiopetuksessa etäjakson aikana ollessani nautin päivistä työpaikalla ihan hirmuisen paljon. Samoin olen tykännyt näistä toukokuun työpäivistä ja lasten kanssa koetuista erilaisista koulupäivistä. 

Muuten nyt keväällä ei ole ollut kiire oikeastaan minnekään. Kalenterista hävisi kaikki menot parturia lukuunottamatta pariksi kuukaudeksi. Miehen ja kuopuksen kanssa olemme olleet todellisia kotihiiriä. Ruokaostokset olemme tehneet enimmäkseen netissä, vain jotain täydennystä olen lähikaupasta hakenut.

Viime aikoina olen huomannut ehkä hieman huolestuttavia piirteitä itsessäni. Minuun on iskenyt valtava tavallisen elämän kaipuu! Ensin sen huomasin televisiosta jotain katsoessani. Olisipa ihana mennä ravintolaan syömään. Saisi istua ja seurustella perheen tai ystävien kanssa jossain kivassa paikassa. Voisi samalla seurata ihmisiä ympärillä. Se on ihan lempipuuhani julkisilla paikoilla! Ihmisten tarkkailu.:) Olen alkanut kaivata matkahaaveita, kirppiskierroksia ja kahvilassa istuskelumahdollisuutta. Haluaisin tulla ja mennä vapaasti, tavata ketä mieli tekee, ilman maskeja (en kyllä ole itse käyttänyt maskia ollenkaan, mutta jotenkin edelleen säpsähdän, kun joku tulee kadulla vastaan maski naamalla) ja jatkuvaa käsien pesua tai desinfiointia. Toivoisin, että korona olisi mennyt menojaan ja elämä olisi palannut tuttuihin uomiinsa.

Jollain tavalla tästä oudosta keväästä on tullut normaalia elämää. Ei samanlaista kuin ennen koronaa, mutta silti tavallista arkea. Täällä Lahden seudulla korona ei onneksi ole alkanut levitä koulujen avaamisen jälkeen, kuten se on jonkin verran tehnyt pääkaupunkiseudulla. Olen onnekas, sillä tuntuu, että ihan kaikissa kunnissa terveys ei ole ollut listan kärjessä viime viikkoina. Korona ei edelleenkään ole leikin asia, enkä vieläkään halua sitä itselleni tai kenellekään muullekaan. 

Juuri nyt olen rauhallinen ja toiveikas. Aikomus on nauttia kesästä, olla murehtimatta turhia, yrittää kuitenkin muistaa, että tautia on edelleen liikkeellä. Loppukevät on aina yhtä ihanaa aikaa. Luonto on mielestäni nyt parhaimmillaan ja koko ihana kesä vielä edessä. Ajattelin nyt kuitenkin olla toivomatta loputtoman pitkää kesää.;D Ihan tavallinen kesä kuulostaa hyvältä.

Olen arponut Kaijasinkon puutarhan 50 euron lahjakortin. Voittajaksi valikoitui Minna M. Mahtavaa, upeeta! Onnea ja kukkailoa! Kiitos Kaijansinkon puutarha, paitsi ihanista kukistanne, myös mahdollisuudesta jakaa hyvää mieltä!<3

Ihanaa kesää!

Taina

Kesäkukat kuuluvat kesään - Lahjakortin arvonta

Postaus on kaupallinen yhteistyö Kaijansinkon puutarhan kanssa.

Minulla on ollut ilo tehdä yhteistyötä Kaijansinkon puutarhan kanssa jo kahtena edilliskesänä ja yhteistyömme jatkuu kukkaisissa merkeissä tänä kesänä! Ajoin alkuviikosta Mäkelään puutarhalle illan viimeisenä aukiolotuntina, pitkän työpäivän päälle piti ensin keräillä itseä kasaan, jotta sain lähdettyä, mutta loppujen lopuksi oli kuin olisin käynyt minilomalla jossain lämpimässä. Kasvihuoneissa valtavien kukkamerien äärellä ja amppelirivistöjen alla sain etelän lomatunnelmasta kiinni. 

Erilaisissa kukka- ja puutarharyhmissä muistuttelevat, että ei kesäkukkia pidä ennen kesäkuuta laittaa. Osalla on jopa tietty päivämäärä, mitä ennen kukkien laittaminen on turhaa. Olen eri mieltä! Hallaa voi olla myöhemminkin, se riski on olemassa kesäkuussakin. Tämä toukokuu on ollut kolea tähän loppuviikkoon saakka, mutta ainakin nyt täällä etelässä näyttää varsin hyvältä yölämpötilojenkin suhteen. Jos hallaa on luvassa, ei auta muu kuin nostaa kukkaset yöksi sisälle. Onneksi jokainen voi tehdä oman mielensä mukaan, hankkia kesäkukat jo toukokuussa tai vasta lähempänä juhannusta! Kesäkukkien myötä terassimme puhkesi jälleen kukkaan ja siellä on nyt rutkasti viihtyisämpää. Juhanukseen mennessä kukat ovat jo hyvässä kasvussa, vaikkei noita voi pieniksi kutsua nytkään.

Tällä kertaa tein suunnitelma etukäteen ja jopa pysyin siinä! Tuolla Kaijansinkolla mulle tuppaa iskemään se mieheni kukkapsykoosiksi nimeämä tila.;)  Valkoisia kosmoskukkia, lankaköynnöksiä, dianaa, poutapilviä, pelakuita, mustaa surfiniaa ja etuterassille pari hortensiaa oli ostoslistalla ja takakontissa ostosten jälkeen. 

Ruukkuistutuksissa on kiva olla kukilla korkeuseroa, joku korkeampi, jotain matalampaa ja toisaalta jotain "valuvaa". Usein mulla on ollut valuvana kukkana murattia tai hopeaputousta, nyt valitsin lankaköynnöstä. Kosmoskukat ovat vieneet sydämeni täysin! Ne tuntuvat olevan valmiina sinkoilemaan kohti taivasta ja valloittavat luonnollisuudellaan. Vaaleanpunainen diana ja musta surfinia ovat mielestäni toistensa vastakohdat, toinen suloinen ja herkkä, toinen dramaattinen ja vahva. Vastakohdilla leikittely tuo istutuksiin mielenkiintoa. Uusi reissu Kaijansinkolle on vielä kuitenkin edessä, sillä kasvulaatikko kaipaa yrttejä ja Kesähuone on vielä ihan vailla kukkia. Joku amppelikin olisi kiva tuohon terassille vielä laittaa...

Kaijansinkko on varmasti tuttu täällä Lahden seudulla asuville, koska yritys on toiminut vuodesta 1977, mutta tiesitkö, että Kaijansinkon kukkia saa nyt myös nettikaupasta?  Ei pöllömpi vaihtoehto autottomalle, tai jos haluaa vältellä ihmisten joukossa liikkumista! Verkkokaupan ja Mäkelässä toimivan puutarhan lisäksi Kaijansinkolla on myyntipisteet tuttuun tapaan Launeella ja Heinolassa Citymarketin pihassa. Näiden yhteistyökuvioiden myötä olen tutustunut paremmin Kaijansinkon toimintaan ja harvassa paikassa törmää samanlaiseen työniloon kuin heistä paistaa. Olen ollut siitä erittäin vaikuttunut.

Nyt siihen arvontaan! Saan jälleen olla onnellinen välikäsi ja jakaa kukkailoa 50 euron lahjakortin muodossa. Käy kurkkaamassa tuolta verkkokaupasta oma suosikkikukkasi ja kerro se kommentissa, joko tämän postauksen lopussa tai Mansikkatilan mailla -blogini Facebook-linkin alla. Jätäthän yhteystietosi, jotta saan sinut kiinni voiton osuessa kohdalle! Arvonta siis alkaa nyt heti ja päättyy torstaina 29.5., kerron lahjakortin voittajan perjantaina. Huom! Myös Instassa on samanlainen arvonta jo käynnissä! Se on auki vain maanantaihin. Kipin kapin osallistumaan!

Kukkailoa ja arvontaonnea!

Taina

Mars töihin, senkin laiskurit! #Koronakotoilu loppuu

Tätä postausta olen kirjoittanut mielessäni viimeisen kahden kuukauden aikana varmaan pari-kolme kertaa viikossa riippuen aina siitä, mikä mielentila on kulloinkin ollut päälimmäisenä. Ja todellakin, mielialat ovat itselläni vaihdelleet epäuskon, raivon, pelon, epävarmuuden, alistumisen, välinpitämättömyyden, ilon kautta onneen...Ihan vain muutamia omista tuntemuksista nimetäkseni! Ne tuntemukset liittyivät aluksi oikeastaan koronaan, mutta kun aika kului ja koronasta tuli arkipäiväisempää, tunteet alkoivat koskea esimerkiksi sitä, mitä ja miten meistä opettajista kirjoitetaan lehdissä ja keskustelupalstoilla.

Aika moni ihminen ajatteleen tuntevansa koulumaailman, jos on kerran itse käynyt koulua tai omat lapset käyvät koulua. Niistä omista kouluvuosista voi olla jokunen vuosi aikaa. Minun kouluaikaani kuului kaunolla kirjoittaminen, ulkoa pänttääminen, kalvosulkeiset ja heikko itsetunto oppilaana (ehkä muutenkin, lapsen asema esim. 70-80-luvulla oli toisenlainen kuin nykyään). Jokaisessa koulussa oli oma keittiöhenkilökunta, vahtimestari, siistijät päivystivät koululla aamuvarhaisesta iltamyöhään ja ihan joka vuosi saimme uudet kirjat, joita ei meidän jälkeemme käyttänyt yksikään oppilas. 

Vaikka opiskelin aika isoissakin luokissa (olen käynyt neljää eri ala-astetta, yhtä yläastetta ja lukiota), ei opettajalla ollut pulmia saada ryhmiä hallintaan. Oli tarkkis käytöshäiriöisille ja erityiskouluja sellaisille, joilla oli muunlaisia pulmia koulunkäynnissä. Pelkästään se, että noista ajoista on vuosikymmeniä, tekee koulusta ihan eri paikan nykyään. Jos takertuu oman ajan kuvaan koulusta, uskallan sanoa, että kuva on väärä. Nykykoulu muuttuu niin kovaa tahtia, että siellä on todellakin oltava valmis muutokseen. Mitään muuta ei ole kuin jatkuva muutos. Myöskään lapsen kautta koulumaailman tarkastelu ei tee kenestäkään opettajaa. Ainakin toistaiseksi opettajaksi pääsyyn vaaditaan yliopistokoulutus. Ei niistä työvuosistakaan haittaa ole. On eri asia olla oppilas, vanhempi tai opettaja. Ainakin itse koen saaneeni toisaalta ymmärrystä tehtävästäni kasvattajana sekä varmuutta ammattiini vuosien myötä. Vanhemmuus on toki tuonut jonkunlaista perspektiiviä kouluun vanhemman silmin, ja toisaalta olen omien lasteni kautta nähnyt, että samoista aineksista, samalla kasvatuksella, syntyy ihan erilaisia oppijoita. Jokainen lapsi on oma persoona.

Viime vuosina (kauan ennnen koronaa) olen tuntenut turhautumista, koska on vaikuttanut ikävästi siltä, että kouluun ja koulutukseen ei usko enää kukaan. Tämä on asia, joka saa minut melkein itkemään epätoivosta. Olen niin eri mieltä. Meillä, pienellä kansalla, jolla ei ole öljyä tai muita suuria rikkauksia, rikkautemme on koulutus. Se, että jokaisella lapsella on mahdollisuus käydä koulua niin pitkään kuin omaa intoa riittää. Sitä ei saa määrätä vanhempien varallisuus tai heidän koulutustaustansa. 

Olen ollut opettaja yli 20 vuotta. Sinä aikana kouluilta ja koulutuksesta on leikattu, leikattu ja leikattu. Tuolloin parikymmentä vuotta sitten alettiin hokea, ettei seinistä kannata maksaa, käytetään rahat mielummin opetukseen. Niinpä sitten alettiin sulkea kouluja pienimmästä päästä ja nykyään ei isoissa kaupungeissa ymmärtääkseni enää pieniä kouluja olekaan, korkeintaan säätiöiden avulla sellaiset pystyvät toimimaan.  Suuntaus on edelleen kohti suurempia yksiköitä, yhtenäiskouluja. Erityiskoulut on lopetettu integraation nimissä ja opettajat sysätty pärjäämään yhä heterogeenisemmän luokan kanssa. 

Tunnen todella monta opettajaa, enkä tiedä kenenkään meistä vetäneen lonkkaa näiden etäopetusviikkojen aikana. Aivan päinvastoin. Olen mukana useissa opettajien Fb-ryhmässä, joissa on jaettu ideoita ja ajatuksia innolla, ja sen perusteella varmasti suurin osa opettajista on antanut kaikkensa viime viikoina. Otimme parissa päivässä hirmuisen digiloikan ja yritimme tehdä parhaamme uudessa tilanteessa. Aluksi tilanne vei yöunet ja päivät venyivät aivan ympäripyöreiksi.

Koska etäopetus alkoi rullaamaan suurimmalla osalla mukavasti (osa lapsista on saanut koko ajan olla lähiopetuksessa ja olen itsekin kantanut oman korteni lähiopetuksen kekoon etäopetuksen rinnalla), tuntui koulujen avaaminen viimeisiksi päiviksi omituiselta. Perusteluissa, joilla koulujen avaamista vaadittiin, meille opettajille olikin ilmaantunut sosiaalityöntekijän, psykologin ja poliisin ammattitaito. Ilman koulujen avaamistakin opettajat olisivat voineet kertoa ne lapset, joista ovat huolissaan. Ne huolet eivät ole ilmaantuneet tyhjästä koronan alettua, vaan ne huolet ovat olleet olemassa, luultavasti jo vuosia. Voipa olla, että opettaja on yrittänyt saada lapselle apua jo kauan, mutta sitä apua ei vain ole mistään tullut. Ehkä kaikkein paksuinta oli lukea Iltalehden toimittajan kirjoitus opettajista, jotka ovat syyllisiä, jos uusia Eerikoita tulee. Muistaakseni juuri opettaja oli tehnyt lukuisia lastensuojeluilmoituksia, joista ei seurannut mitään. Laki on laki, ymmärrän sen, mutta perustelut siitä, miksi koulut pitää avata pariksi viikoksi, olivat melkoisen ristiriitaisia. Saattoipa joku lääkäri mainita julkisesti, että tauti, jota olimme onnistuneesti vältelleet, pitäisi saada leviämään. Moni opettaja tai lapsen vanhempi ei kuitenkaan haluaisi ottaa sairautta, jolla meidät on hyvin peloteltu. Ymmärtääkseni aiheesta. Tässä kohti meidän opettajien epäiltiin jo aloittaneen kesälomat maaliskuussa. 

Kovasti toivoisin, että emme olisi niin kärkkäitä arvostelemaan ja niputtamaan ihmisiä ammatin perusteella tai minkään muunkaan asian perusteella. Kaikissa ammateissa on kaikenlaisia ihmisiä. Erityisesti toivoisin uskoa kouluun ja koulutukseen, ja sitä kautta myös tekoja lasten hyväksi. 

Kaikkea viime viikkoina lukemaani törkyä omasta ammatistani onneksi häivyttää lasten ilo oppia, sekä vanhemmilta saatu kiitos, kun he näkevät lastensa oppivan ja kehittyvän. Kasvatustyö on yhteistyötä! Kasvatustyö on  mielestäni arvokkainta työtä, mitä voin kuvitella, sillä lasten varaan rakentuu meidän kaikkien tulevaisuus.

Tänään kävimme harventamassa koululla rivejä ja valmistaudumme erilaiseen lukuvuoden päätökseen. Olen iloissani, kun näen lapset livenä, mutta surullinen, sillä emme voi kaikki olla yhdessä. Joudumme noudattamaan monenlaisia sääntöjä, joita aiemmin ei ole ollut. Käsiä pestään ahkerasti, yritetään pitää välejä ja pysyä terveinä.

Rauhaa ja rakkautta,

Taina

Kiitos kuvausavusta Tiina!<3

Lahjaksi laskutilaa sohvan nurkalle - Juurilla Desing Vendela

Hei! Ihanaa äitienpäivän iltaa!<3 Toivottavasti teillä on ollut ilon ja rakkauden täyttämä päivä!<3 Varmaan teitäkin on hemmoteltu tai olette itse hemmotelleet tai muistaneet äitiänne... Mies kokkasi meillä tänään ja muutenkin olen voinut tehdä kaikkea sellaista, mikä minua tänään on huvittanut, eli ottaa valokuvia, haravoida ja nukkua pienet tirsat sohvalla.:) Minun oma äitini on ollut viimeiset pari kuukautta mökillä isän kanssa. Olipa muuten mahtavaa, että saimme eilen kukkalähetyksen äidille mökille menemään. Sinne mökille on peräti puolen tunnin ajomatka kukkakaupalta.

Mitä tulee omiin lahjoihini, niin mies usein kyselee, mitä toivoisin kulloinkin lahjaksi. On kai todennut, että näin tulee osuvampia lahjoja. Toisinaan ei ole ollut oikein mitään mielessä, mutta nyt olin jo kuukausia kaivannut laskutasoa toisen sohvan vierelle. Yksi parhaita sisustusajatuksia on ollut tason hankkiminen toisen sohvan taakse, siitä se ajatus laskutasosta myös toisen sohvan vierelle syntyi. 

Muitakin vaihtoehtoja oli mielessä, mutta tämä aika, jota elämme, sai minut vakuuttumaan, että mielummin kotimaista käsityötä kuin ison huonekaluketjun massatuotantoa. Juurilla Designin tuotteita olen ihaillut monet, monet, kerrat ja Vendela -penkki tuntui hyvältä vaihtoehdolta sohvan nurkalle. Sitä se myös tuntuu olevan. 

Jännitin hieman penkin väriä etukäteen. Vendela on tehty havuvanerista ja siinä on vanerille tyypillinen raidoitus. Pelkäsin hieman, että penkki näyttäisi tammisen Twiggyn rinnalla keltaiselta, mutta huoleni oli turha. Toisen sohvan takana oleva lipasto, Woodnotes Twiggy ja Vendela sopivat minusta hyvin samaan tilaan. Vaalea puu tuo kivasti lämpöä sisustukseen olematta tunkkainen tai raskas.

Penkki, joka meillä toimii pikkupöytänä tuli torstaina. Eilen käänsimme miehen kanssa sohvien paikkaa päikseen, jotta pöytä ei menisi olohuoneen ulko-oven eteen. Pöytä asettuikin nätisti paikalleen. Aika usein sohvalle tullessa on kännykkä, kahvikuppi, lehtiä tai kirjoja käsissä. Nyt niille on laskupaikka toisellakin sohvalla. Voisihan sitä toki laskea ne tavarat tuohon olohuoneen varsinaiselle pöydälle, mutta koska lähes aina istumme miehen kanssa jossain sohvan nurkista, jalat sohvalla, tuntuu sohvassa kiinni oleva taso toimivammalta. 

Olen nyt ihan hurjan tyytyväinen meidän olohuoneeseen, kotiin kyllä muutenkin!  Se on ehkä hieman epätavallinen olotila. Ei siksi, että kodissamme olisi oikeasti jotain varsinaista korjattavaa tai muutoksen tarvetta, vaan koska tämän sisustajan mieli vain sattuu olemaan semmoinen, vaihtelua kaipaava! Nyt nautin täysillä tästä.

Kivaa uutta viikkoa!

Taina

Anttilanmäki - Vuoden 2020 kylä Päijät-Hämeessä

Suunnittelin viime keväänä postailemani kivoista asuinaluista Lahdessa. Yksi ehdoton suosikkini (monen muun myös) Lahdesta on Anttilanmäki. Kävin eräänä toukokuun iltana vuosi sitten Anttilanmäellä kuvaamassa. Jotenkin tästä elämästä on vain tullut niin kiireistä, että se ajattelemani postaussarja jäi tekemättä...

Anttilanmäellä kävin kesällä toisenkin kerran. Siellä vietettiin elokuussa ensimmäistä kertaa kyläjuhlia niin, että koko kaupunki oli kutsuttu mukaan. Kyläjuhlat oli valtava menestys ja niille on luvattu jatkoa tulevaisuudessa. Pahoin pelkään, että tänä vuonna ei ole juhlien aika, vaikka juuri tänä vuonna olisi aihetta juhlaan.

Tämän vuoden alussa Anttilanmäki valittiin vuoden kyläksi täällä Päijät-Hämeessä, joten on viimein aika tehdä tuo postaus! Kokonaista sarjaa en sittenkään uskalla luvata, vaikka muitakin kauniita ja mukavanoloisia alueita Lahdesta löytyy vaikka millä mitalla.:) Anttilanmäki on se, josta haluan ainakin kertoa.

Anttilanmäki on erittäin idyllinen asuinalue lähellä keskustaa. Se alkaa aivan juna-aseman liepeiltä. Mäeltä aukeaa upeat näkymät yli eteläisen Lahden. Alueen mielenkiintoisesta historiasta voit käydä lukemassa ainakin täältä. Mm. Reino Helismaa on asunut alueella 1920-30-luvulla. Ymmärtääkseni tällä hetkellä tunnetuin anttilanmäkeläinen on Toni Wirtanen vaimonsa Jannikan kanssa. 

Kyläjuhlissa olisi ollut mahdollisuus seurata Reino Helismaasta kertovaa näytelmää, jonka pääosassa oli Konsta Hietanen. Minulta esitys jäi väliin, mutta kävin sen sijaan kuuntelemassa talotohtori Panu Kailan puhetta perinnekorjaamisesta. Vaikka emme vanhassa talossa asukaan, niin minua kiinnostaa kovasti hänen näkemyksensä. Jokinhan tässä mättää, kun ihan uusissakin rakennuksissa on vähintäänkin sisäilmaongelmia...

Anttilanmäki on jo pitkään ollut suojeltua aluetta ja se onkin ainutlaatuinen kokonaisuus kaupungin keskellä. Alueella tuntuu asuvan ihmisiä, jotka haluavat pitää huolta taloistaan ja pihoistaan, mutta kylä on myös tunnettu yhteisöllisyydestään. Yhteisöllisyys tuli hienosti esiin noilla kyläpäivillä elokuussa.

Ihan aina näin ei ole ollut. Vielä 90-luvulla monissa Anttilanmäen taloissa asui hieman epämääräistä porukkaa, eikä mäen läpi olisi tullut mieleenkään oikaista yksin pimeällä. Sitä mukaa, kun alue on siistiytynyt, ovat asuntojen hinnat tietenkin nousseet, kylämäisyys keskellä kaupunkia viehättää. Kun selailen asuntojen myynti-ilmoituksia, katson aina, mitä Anttilanmäellä olisi tarjolla. 

Onkos siellä lukijoissa Anttilanmäkeen ihastuneita?

Jos asut lähistöllä, suosittelen iltalenkkiä jonain kauniina kevätiltana!

Taina