Pieni, mutta tärkeä

Viikon makro-kuvahaasteen aiheena oli pikkuinen. Ensin nappasin kuvat meidän poikien vanhoista ultrakuvista, mulla ois ollu kiva runokin siihen...Aloin kuitenkin miettiä, että luulevat kuitenkin, että olisi kyse ihan tuoreista kuvista, ja sitä riskiä en halunnut ottaa.:) Se pieni löytyikin sitten paljon lähempää, ja se on käytännössä aina mukani.

Menimme naimisiin 17 vuotta sitten. Minä olin opiskelija vielä, eikä se miehenkään palkka tainnut niin kauhean suuri olla. Vihkisormuksessani on vain yksi pieni timantti, mutta ainakin silloin tuntui, että sormus maksoi ihan valtavan paljon. 

Nykyään noissa sormuksissa tuntuu kaikilla olevan kivi poikineen. Luulen kuitenkin, että jos nyt olisin valitsemassa vihkisormusta, ottaisin ehkä sellaisen, jossa ei ole kiveä lainkaan...Sormus on lähes aina sormessani, nykyään saa jo hieman tehdä töitä, että sen ylipäänsä saa pois.;)) Kuvausta varten laitoin sen korurasiaan, jonka mieheni on tuonut minulle tuliaisena,  muistaakseni Kiinasta.

Taina

Jotta olisin hyvä opettaja

Onpas ollut ihan huippumukava ja rento sunnuntai! Päätin jo eilen, että tänään laataan akkuja kunnolla, koska eilenkin oli työpäivä. Ei käy kateeksi esimerkiksi yrittäjiä, jotka tekevät töitä usein seitsemän päivää viikossa kelloon vilkuilematta. Tänään olen senkin edestä nauttinut olostani, lukenut pari sisustuslehteä kannesta kanteen, juonut kahvit kesähuoneessa ja kävin melkein kanden tunnin lenkillä tyhjentämässä pään ja kuvaamassa syksyisiä kuvia täältä meidän kulmilta.

 

Muistan, kun ajattelin kesäloman loppupuolella, että täytyy otta ilo siitä, kun vähän työtunteja ja pääsen ajoissa töistä kotiin. Mielessäni kävin aina lenkillä heti iltapäivällä töiden jälkee. Yllätys onkin ollut suuri, kun työpäivät koululla ovat venyneet lähemmäs neljää ja olo on ollut kuin puristetulla sitruunalla. Ei puhettakaan, että jaksaisin lähteä lenkille, vaikka juuri silloin pitäisi. Iltasin olen vielä sortunut selaamaan Fb:ssa opettajien sivustoa, joka pursuaa loistoideoita ja mielenkiintoisia keskusteluja...

Nyt tälle hommalle pitää asettaa uudet rajat! Tuolla edellä mainitussa sivustossa oli hyvää juttua opettajien käyttämästä työajasta. Työasioita on toisinaan vaikea sulkea mielestä, ja mitä enemmän teet ja ajattelet työtä, sitä vaikeampi on keskittyä muuhun elämään. Joku mainitsi tuossa keskustelussa, ettei kukaan laske niitä tunteja, jolloin kannat oppilaita sydämelläsi tai kävelet jokaisella lomamatkalla keräten kuvisideoita. Miten musta tuntuu, että mä kävelen ihan joka paikassa keräten niitä kuvisideoita.;)

 

Minusta opettajalla (pätee tietenkin muihinkin ammatteihin) pitää ehdottomasti olla muutakin elämää kuin työ! Perheestä ja harrastuksista ammentaa voimia mm. siihen aikuisen kaipuuseen, joka joillakin lapsilla on armotonta.  Pienten oppilaiden kanssa olo vaatii 100 prosenttista läsnäoloa ja huomiota koko ajan, ja siksi se on paljon rankempaa kuin isompien kanssa oleminen. Senkin vuoksi työn ja vapaa-ajan pitäisi olla tasapainossa. Tämä blogin kirjoittaminen ja valokuvaaminen on muuten erittäin hyvä tapa unohtaa työasiat. Yleensä. :)

Sainpahan kuitenkin tänään lenkillä työasiat mielestä, ja huomasin taas, kuinka mukavaa on, kun ajatusten antaa kulkea vapaasti. Syksyinen luonto on varsinkin auringonpaisteessa uskomattoman kaunis! Piti kuitenkin laittaa nämä ajatukset nyt tänne muistiin, jotta alan tekemään toisin kuin tähän mennessä. Tällaista opettajan elämää.:)

Taina

 

Talon aution kanssasi jaan

Tämän viikon kuvausreissulla, joka ei sitten ihan mennytkään nappiin, sain kauhean rohkeudenpuuskan, ja menin "kuvaamaan" autiotalon pihaan. Tuota taloa olen ihaillut vuosikausia työmatkallani, sillä iki-ihanalla (klik, klik, klik).;) En todellakaan ole mikään rohkea ihminen! Sydän pamppaillen hiippailin silloin keskiviikkona talon liepeillä. Melkein sain sydärin, kun jokin suuri lintu lehahti ilmaan pääni takana...Koska homma meni sitten pieleen, soitin Ute Liaalle, jolle olin tästä talosta aiemminkin suu vaahdossa puhunut. Ei tarvinnut suostutella, vaan sain kaverin uusintareissulle.

 

Tunnelmani ovat nyt kaksijakoiset. En ole tietenkään mikään asiantuntija, mutta talo näyttää olevan aika surullisessa kunnossa paikoitellen. Todella suuret tammet ja vaahterat yms. kasvavat niin lähellä taloa, että joku myrsky voi kaataa niitä talon päälle. Katto näyttää toki kauniilta sammalpeitteellä, mutta varmaan imee hyvin vettä.  Toinen piipuista näyttää ulospäin ehjältä ja toinen hajonneelta. Toiselta kulmalta talo on selvästi liikkunut, ja seinät olivat varsinkin yläosasta kallellaan.

 

Talo on ollut kahden perheen koti, joissa molemmissa on tupa ja kammari. Molemmilla puolilla on myös suuret leivinuunit. Ihastuin eteläpuolen ikkunoihin ja lankkulattioihin! Kaikki kuvat on siis otettu ulkoa (en ole minnekään murtautunut). Tuossa lattiakuvassa on ilmeisesti auringonvalo tai sitten kummitus...;)

Talo sijaitsee niin ihanalla paikalla! Kumpuilevan peltomaiseman ja vanhojen lehtipuiden ympäröimänä. Se on niin korkealla, että järvi näkyy, vaikka puusto on kasvanut rajusti talon ympärillä.

Ja miksi minä näitä mietin? Ei harmainta aavistusta. Jos olisin rikas, ostaisin talon, ja palkkaisin jonkun kunnostamaan sen. Muuttaisin huoneet niin, että niissä olisi kulku läpi talon, jotta talon toisesta päästä näkisi toiseen päähän. Ihailisin ympäröivää maisemaa, joka on minusta upea. Surettaa, kun vanha rakennus rapistuu ja menee pilalle. Nyt keksinkin! Jos olisin supersankari, olisin vanhojen rakennusten pelastaja! Aloittaisin tästä, seuraavaksi pelastaisin autiotalon Viipurintieltä Lahdesta ja kolmanneksi tiilitalon lähikartanon entisiltä mailta.:) Kun juuri äsken ehdotin miehellä tämän autiotalon ostoa vaikka lottovoitosta, niin mies sanoi, ettei me käytetä meidän lottovoittoa tuollaiseen...Huomatkaa aikamuoto!:))

Kiitos Ute Lias seurasta!:)

Taina

Edit

Ystäväni Outi oli lisännyt tuonne Fb:n puolelle linkin, joka kannattaa käydä lukemassa! Että Helsingissäkin on tällaisia, kokonainen asuinalue...Klik.

Perjantai kumminkin

Olen koko viikon henkisesti valmistautunut siihen, että huomenna on työpäivä. Moneen otteeseen on käynyt mielessä, että taisivat nuo entisaikojen opettajat ja oppilaat olla kovempaa tekoa kuin me nykypolvet. Kävivät kuutena päivänä viikossa koulua, eivätkä varmaan edes valittaneet...

Jotain aika kivaakin tähän päivään kuuluu. Sain tosiaan kirjaston sohvan myytyä, ja se haettiin tänään uuteen kotiin. Nyt täällä kotona tuntuu taas paljon avarammalta ja väljemmältä. Liika tavara ahdistaa, joten nyt ahdistaa huomattavasti vähemmän.:) Kun vielä saisi olohuoneen sohvan myytyä, niin ostaisin selkeästi pienemmän tilalle, ja taas tulisi lisää ilmaa ympärille. En nyt ihan himohamstraajan vastakohta ole, mutta aika kaukana sellaisesta silti.

Kirjastoon liittyvistä suunnitelmista kirjoitin täällä (klik). Mummon vanha nojatuoli ja 15 vuotta vanha Askon nojatuoli, kaipaisivat kumpikin verhoilua. Sellainen hieman kulahtanut, ruskea nahka...oi ja voi, se olisi ihana noihin! Olen tykännyt tuosta ruskeasta seinästä paljon, mutta ihan viime aikoina olen miettinyt sen tapetoimista. Siskon taiteilema ikkunanpoka saisi ehkä väistyä myös...

 

Ikkunaseinällä oleva tungos odottaa suman purkamista. Karsintaa ja uudelleen sijoittamista se vaatii. Sitten mulla on vielä se yksi arkistokaappikin odottamassa maalinpoistoa. Päämääränä saada valmista ennen joulua. Hitaita on nää meikäläisen projektit.

Viikonloppukukkina on tänään (kuten viime viikolla) ojasta kerättyjä ahdekaunokin kukkia. On ne vaan kauniita! Ja nimen opin juuri äidiltä!;) Oli muuten hyvä Vain elämää-jakso viime perjantaina, joten isoin odotuksin kohti perjantai-iltaa...

Rentoa sellaista!

Taina

 p.s: Tässä lähistöllä asuvat ihmiset, huomenna tapahtuu! Erstan koulun pihalla järjestetään Villähde Pop Up-tapahtuma, jonne menisin varmasti, jos en olisi töissä. Menkää te, jotka pääsette!

   

Kuvat ja teksti eri maata

Tästä postauksesta piti tulla jotain ihan muuta kuin tuli. Kerronpa kuitenkin ensin muiston 90-luvun loppupuolelta, kun olimme mieheni kanssa ensimmäistä kertaa yhdessä Lontoossa lomailemassa. Muistelen, että käytin vielä tuolloin kamerana kesätyörahoilla ostamaani kameraa, jonka on täytynyt olla ainakin 10 vuotta vanha. Lontoo on mahtava paikka, ja kiersimme nähtävyyksiä ja nautimme tunnelmasta. Juuri ennen kotiinlähtöä huomasin, ettei kamerassa ollut lainkaan filmiä. Taisin laittaa filmin siinä kohti paikoilleen, ja reissusta on kokonaista neljä valokuvaa, joissa näkyy oikeastaan vain kälyinen Lontoon-kämppämme, joka oli kylläkin ilmainen ja sijainniltaan loistava.:)

Eilen läksin ulos ihanaan auringonpaisteeseen tallentamaan kuviin ja mieleen kaikenlaista kaunista ja mielenkiintoista tällaisten sadepäivien varelle kuin tänään on. Innoissani kuvasin neljässä eri paikassa, hieman erilaisia asioita vielä. Ajattelin, että pitäisi suhtautua elämään kuin pienet lapset; Muistaa ihmetellä ja ihastella, pysähtyä tarpeeksi usein ja antaa ajatusten mennä sinne minne huvittaa.

Heti kotiin tultuani päähäni iski ajatus, etten ollut tarkistanut matkan aikana yhtään kuvaa tai kameraani. Olin vain räpsinyt kuvia innoissani, varmaan sata...Mahtoiko muistikortti olla paikoillaan?! No, eipä ollut ei. Nyt muistan taas vähän aikaa tarkistaa tällaisen perusasian. Tyhmältä tuntuisi lähteä kuvaamaan samat jutut uudelleen. Se hetki meni jo.

Niiden muiden kuvien ja täysin erilaisen tekstin sijaan postauksen kuvissa onkin keväällä Granitista ostamani lahjapaperit ja Ikean reissulla ostamani lahjanarut, joita mallailin yhteen jokin aika sitten. Sopivat kivasti yhteen, mutta saattavat tuntua oudoilta tässä yhteydessä. Koittakaa kestää!

Aina ei mene kuin Strömsössä!

Taina

Jotain herkullista

Viime aikoina en ole ehtinyt osallistumaan Pienen Linnun blogissa oleviin kuvalinkityksiin. Viime viikolla huomasin tämän päivän makrokuvahaasteen otsikolla "Jotain herkullista", päätin jo hyvissä ajoin, että tämä haaste ei mene ohi suun.;)

Tiedän vain pari naista, joille suklaa ei oikein maistu. Varsinkin näin syksyn tullen voisi kai melkein elää suklaalla. Yritän kuitenkin rajoittaa suklaansyöntiä vain viikonloppuihin: kahvin kanssa tai ihan pelkästään vaikkapa lehtiä lueskellen...

Ja kun on suomalainen, niin luonnonllinen suklaavalinta on Fazerin sininen! Oma suosikkini jo pitkän aikaa on ollut saman merkin mansikka-vaniljasuklaa. Arvaatteko, mitä suklaata näissä kuvissa on! Ei kumpaakaan edellä mainituista.:) Herkullisen suklaan kaveriksi lautaselle taitoin pihasta herkullisissa syysväreissä hehkuvan seppelvarvun oksia.

Makoisaa tiistai-iltaa!

Taina

Sateen ropinaa ja syyshämyä

Jos nyt yrittäisin olla positiivinen, niin tänään on ollut kiva laittaa takkaan tulet ensimmäistä kertaa tänä syksynä ja sytyttää kynttilä. Aikamoinen muutos säässä ja lämpötiloissa, ja sitä myöten myös omassa mielialassa. Voi, toivottavasti viikonloppuna olisi taas valon ja auringon aika...

Joku aika sitten Tirlittan oli toteuttanut kynttiläidean, joka löytyy myös omasta Pinterest-kansiostani. Silloin jo tuli mieleen, että kanervilla voisi toteuttaa saman itsekin. Eli siis pari kierrosta narua lieriön mallisen lasi-astian ympäri ja sitten harventamaan kanervaa, vai mikä calluna tuo nyt on...;) Omat kuvani ovat kyllä lievästi sanottuna kökköjä noihin Katjan kuviin verrattuna. No, idea kuitenkin tulee selville näistäkin.

Alkaa olla taas se aika vuodesta, että päivänvalon puute tekee blogin pitämisestä haastavaa. Pitäisi kai räpsiä kaikki kuvat viikonloppujen aikana...Vaikka usein suunnittelenkin juttuja etukäteen, niin aika monesti jutut syntyvät kuitenkin fiilispohjalta. Suunnitelmallisuutta täytynee siis tuoda lisää tähän harrastukseen ja kaivaa jalusta vaatehuoneen perukoilta. Nyt menin pihalle kuvaamaan, koska sisällä valo ei olisi riittänyt varmaan koko päivän aikana, hädin tuskin ulkonakaan. Siksi siis kuvissa näkyy taustalla mustaa terassia, ruohoa, ja kuvat ovat hieman epätarkkoja.

Inspiroivia syysiltoja!

Taina

Siitä se ajatus läks!

Olemme jo useamman viikon ajan pähkäilleet mieheni kanssa, että kuinka saisimme halot siististi terassille talvea varten. Joka talvihan ne ovat tuossa terassilla olleet, mutta nyt kun terassi on käsitelty mustaksi, lika korostuu aika tavalla enemmän kuin ennen. Vastauksena näihin pulmiin Villa Valkon Kati bloggasi tällä viikolla ihanan inspiroivia kuvia Habitare-messuilta, ja siitä se ajatus tosiaan syntyi. Kiitos Kati ideasta!:)

Eilen aamulla näytin kuvaa miehelleni, ja piirsin paperille meidän terassille mitoitetun halkomökin. Sahauskulmien laskemisessa sain apua tuolta 15-vuotiaalta nuorelta mieheltä, jolla on hitusen parempi laskupää kuin äidillään. ;) Sitten läksin ruokakauppaan, ja kotiin tullessa oli ensimmäinen mökki valmis. Tänään mies teki toisen kaveriksi ja pojat pinosivat halot paikoilleen.

Tässä yhdistyi kaksi pulmaa: halkojen siisti talvisäilytys ja jämälautojen järkevä käyttö. Harmi, että laudat eivät ole kauttaltaan harmaantuneet (vielä). Tykkään patinoituneesta laudasta.:)  Lautaa on onneksi vielä jäljellä, ja ainakin pari tuollaista pitää tehdä lisää terassin syvennykseen...

Tänään olenkin sitten ihmetellyt näiden lisäksi Tori.fi-sivuston tehokkuutta. Eilen laitoin myyntiin (vihdoin ja viimein) kaksi sohvaa ja kaksi kappaletta Stokken Tripp Trapp-tuoleja. Tuolit haettiin juuri ja toisesta sohvastakin on jo kaupat sovittu. Hmm...Mitäköhän myisi seuraavaksi.;)

Hyvää alkua uuteen viikkoon!:)

Taina

Kun tuhlaa kaikki rahansa

Kuinka onnelliseksi voikaan tulla muutamasta kukkivasta, jotka pientareelta löytää?! Rahaa on palanut viime viikkoina kiitettävästi, joten en raaskinut ostaa perjantaikimppu, vaan lähdin pienelle happihyppelylle tuohon ihan lähelle. Lenkkeillessä olen kyllä huomannut, että jopa lupiineita olis pientareilla, mutta lenkkeily ja kukkien poimiminen ei oikein sovi yksiin, varsikaan jos on miehen kanssa lenkillä!:)

Tänään nappasin Pinterest-kansioon syksyisen vaatekuvan, jossa oli todella kauniisti yhdistetty harmaata ja lilaa. Yleisesti ottaen en ole lilan ystävä, mutta näin syksyllä varsinkin se viehättää. Mustan kanssa lila muodostaa minusta aika kovan ja jyrkän parin, mutta harmaa on ihan täydellinen pari lilalle. Joka tapauksessa kukkia poimiessani muistin tuon pinnaamani vaatekuvan, ja asetelma hahmottui samassa.

Kivi-tuikkuja löytyy tästä talosta aikamoinen kasa, ja näin syksyn tullen kaivelen ne aina uudelleen esiin. Kaikessa yksinkertaisuudessaan ne näyttävät joka syksy yhtä hyvältä. Eikös tullutkin kauniit viikonloppukukat ja asetelma nollalla eurolla?

Ihanaa viikonloppua!

Taina

Päiväpeite 120 senttiseen sänkyyn

Musta tuntuu, että nyt syksyn tullen muhun on iskenyt aivan kauhea sisustuskuume ja -vimma, ja hetken ajattelin, että eihän mulla viime syksynä ollut tällaista...Tarkemmin ajateltuna, kyllä mulla oli! Oli makuuhuoneen remppaa ja poikien huoneiden vaihtoa yms...Suunnitellessani poikien huoneiden vaihtamista ja toisen huoneen maalaamista, vanhemman pojan huone näytti tältä. Samassa postauksessa näyttää olevan myös inspiskuva Pinterestistä.

Sänkyä en ole raaskinut vaihtaa, koska edellinen on vielä hyväkuntoinen, ja vaikkei tuo suunnitelmissa ollut Ikean sänky kallis olekaan, niin patjoineen päivineen kuitenkin useita satoja euroja. Vanhan päiväpeite oli Luhdan peite, mutta se osoittautui liian pieneksi, kun sänky käännettiin keskelle huonetta, koska pojasta se oli hyvä idea. Siitä lähtien olen siis tutkaillut päiväpeitevalikoimia. 

Hieman ihmetystä aiheuttaa, että 120 senttisiin sänkyhin on niin vähän peitteitä tarjolla. Onko tuo koko kenties häviämässä? Viime viikolla, kun ihailin sitä erityisen tyylikästä Elloksen luetteloa, mainonta kai sai mut viimein tekemään tilauksen, jossa oli mukana päiväpeite pojan huoneeseen...Arvoin harmaan ja valkoisen välillä. Valitsin lopulta valkoisen, koska ajattelin sen tuovan lisää valontuntua tilaan. Tilaamani peite on kokoa 180x260 cm, mutta omaan makuuni peite voisi olla vielä 20 senttiä leveämpi, jotta se tulisi vieläkin reilummin laitojen yli. Hintaa peitteelle jäi alle 50, kun käytin jotain niistä lukuisista tarjouslippusista, joita Ellokselta tipahtelee harvasepäivä.

Harmaalle seinälle voisi vielä jotain ripustaa, kun sopivaa osuu kohdalle. Tykkäisin myös, että tyynyjä oli tuplat, mutta olen pihistänyt harmaat meidän makkariin.;) Kirjahyllyn ja seinän väliseen nurkkaan voisi laittaa korin tai kopan, johon päiväpeitteen saa nakattua. Aika harvoinhan tuo peti on noin siistissä kunnossa. Rippijuhliin puhaltamani ilmapallot eivät muuten näytä mitään merkkejä kutistumisesta edelleenkään!

Mukavaa perjantainaattoa!:)

Taina