keskiviikko 14. maaliskuuta 2018

Vielä on talvea jäljellä - DIY Marisukat



Niin kovasti kun toivoisinkin, että kevät olisi jo täällä, niin ei se ole. Eilinen vesisade lupaili jo selvästi kevättä, mutta tänään on palattu tuttuun lumisade/jäätävä tuuli linjaan. Ensimmäiset terassikahvit on vielä kokematta, terassi on sellaiseen vielä liian luminen ja kylmä. Toistaiseksi olen tyytynyt kahvittelemaan töiden jälkeen iltapäivisin ja viikonloppuisin takkatulen ääressä rahilla tai sohvalla. Takkaa onkin lämmitetty viime viikkoina ahkerasti...








Toisaalta olen ihan, ihan, pikkuriikkisen tyytyväinenkin vallitsevaan säätilaan, sillä nyt mulla on vielä mahdollisuus käyttää uusia villasukkiani! Jotkut käyttävät villasukkia ympäri vuoden, mutta itselläni villasukkakausi kestää yleensä vain syksystä kevääseen. Marraskuussa näin erään kaverini Facebook-seinällä kuvan hänen neulomistaan Marisukista, ja ihastuin niihin oitis. Mallin suukkinsa hän oli poiminut Kun äiti Kelaa -blogista. Ehdotin töissä työkavereille yhteisprojektia, ja ennen joulua neuloimmekin työkavereitteni kanssa Marimekosta tykkäävälle pomollemme villasukat joululahjaksi. Lahjasukista neuloin vain muutaman kuvion, ja lopulta päätin neuloa sukat ihan itselleni.







Viimeksi olen neulonut villasukat itselleni kuudennella luokalla. Muutama vuosi ehti tuossa välissä vierähtää.;) Yhdet lahjasukat muistan neuloneeni ehkä kymmenen vuotta sitten. Ne olivat näiden Marisukkien tapaan pitkävartiset ja kirjoneuletta. Kaikille neulomisesta haaveileville sanoisin, että ei se neulominen mitään rakettitiedettä ole. Rohkeasti kokeilemaan!

Enimmäkseen käytin samoja Kun äiti kelaa -blogin malleja, mutta lisää kivoja Marimekko-kuvioita löysin Pinterestistä, ja niitä käytin varsinkin sukan loppupuolella. Mieli olisi tehnyt neuloa melko tuoretta Hortensia-kuosia, se olisi sopinut sukkieni väreihin täydellisesti, mutta taitoni eivät ainakaan vielä riittäneet tuon kuvion siirtämiseen ruutupaperille. Vinoruutu olisi vielä onnistunut, mutta kukkien mahduttaminen muutoin kuin jälkeenpäin silmukoita jäljentäen kirjomalla tuntui itselleni mahdottomalta.

Joitain asioita tekisin nyt toisin. Ensinnäkin ohje on 72 silmukalle, mikä tarkoittaa 18 silmukkaa/sukkapuikko. Jopa minun muhkeille pohkeilleni tuossa on niin paljon silmukoita, että varret pysyvät huonosti ylhäällä. Sukat menevät makkaralle. Voi olla, että mun on ihan pakko kokeilla toisenlaista väriyhdistelmää sukissa ja samalla pienempää silmukkamäärää. Kuviot taisivat kaikki olla kuudella jaolliselle määrälle silmukoita. Ensi kerralla luon enkä vain 60 silmukkaa eli 15 silmukkaa/sukkapuikko. 

Pomomme sukissa kaventelin heti ensimmäisten kuvioiden jälkeen, sillä hänellä on huomattavan paljon sirommat pohkeet kuin minulla. Kavennuksia ei oikein voi tehdä minkä tahansa kuvion kohdalla, jos haluaa, että kuviot säilyvät oikeanlaisina. Omissa sukissani tein kavennukset vasta nilkassa. Kavensin ennen kantapäätä raitojen kohdalla 16 kerroksen aikana peräti 24 silmukkaa. Kantapäässä puikolle jäi vain "normaali" 12 silmukkaa/sukkapuikko. Nyt tekisin osan kavennuksista jo vähän aikaisemmin. sillä varsinkin nilkkojen kohdalta sukat tuntuvat vähän turhan leveiltä.

Unikko-kuviota neuloin ensin toiseen sukkaan, mutta purin sen pois, sillä Unikko-yliannostus vaivaa näköjään edelleen.:P Lopussa harkitsin myös kantapään jälkeisen raidoituksen purkamista, sillä yksi kerros harmaata, yksi valkoista vuoron perään, ei minusta näytä oikeastaan Mari-kuosilta. Laiskuus  kuitenkin voitti, ja annoin raidoituksen olla. Pomomme sukkiin neuloomaani Lokki-kuosia pehmensin, eli jätin mallikuviosta kuvion kärkisilmukat taustan värisiksi. Minusta Lokki on muodoltaan enemmän lainetta kuin siksakia! Omissa sukissani en tätä enää neuloessani muistanut...Yritin myös vaihtelevalla menestyksellä muistaa neuloessa tehdä jokaisen kuvion alkuun ja loppuun yhden yksivärisen kerroksen, jotta kuviot tulisivat ehjinä kiinni toisiinsa. Esim. Pallo- ja Muija-kuvioissa välikerros on vain mallipiirroksen lopussa, mutta alusta se puuttuu. Toivottavasti ymmärrätte ja hyödytte näistä mun jälkiviisauksista.:)







Ihanat nämä Marisukat on kuiteskin! Tykkään tosi paljon kirjoneuleen neulomisesta, sillä jo kuviot tuovat kivasti vaihtelua puuhaan. Mulla tuppaa käymään niin, että en malttaisi millään lopettaa, vaan tekisi mieli neuloa vielä yksi kuvio ja sitten vielä yksi...:)

Kappas, huomenna on jälleen torstai! Viikot ne vilistää. Kyllä se kevät ja kesä sieltä väkisinkin tulevat.<3 Jos et vielä ole osallistunut Saija Sitolahden Kukkakirja arvontaan, niin kipin kapin osallistumaan!:)


Kivaa keskiviikkoiltaa!
Taina

14 kommenttia:

  1. Aivan mielettömän ihanat! <3
    Mulle villasukat on ihan ehdoton must, sillä olen vilukissa ja laminaateilla jalat palelee lähes kaikkina vuodenaikoina. Ihan kesällä en villasukkia käytä, mutta muuten ne on ihan vakiokalustoa :)

    Mä niin kovasti toivoisin, että olisi jo kevät ja kuiva maa. Vihaan sitä loskaista välivaihetta. Joten salaa olen ehkä vähän tyytyväinen minäkin, että on taas lunta ja pakkasta. Sitä paitsi pääsee ehkä vielä pari kertaa hiihtelemään (=huohottamaan kuoleman kielissä liukkailla laduilla :D )

    Mukavaa torstaita! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tuula!<3 Ihana kommentti!<3
      Mulla on sukset edelleen varaston kattohyllyssä, ja pahasti vaikuttaa siltä, että siellä ne tänä talvena pysyykin.:P Jostain syystä en ole tänä talvena löytänyt minkäänlaista liikkumisen iloa, ja sehän on tosi huono juttu! Mielen on vallannut neuloosi.;)

      Ihan kohta käyn vetämässä villasukat jalkaan ja laitan takkaan tulet. Paleleeee...

      Poista
  2. Ihanat sukat <3.

    Vähän tuntuu siltä, että neuloosi on vallannut ison osan tuttavapiiriä, mutta muhun se ei kertakaikkiaan iske. Tuli vissiin silloin joskus 10 ja 15 ikävuoden välillä kudottua (neulominen on mulle kutomista) tumppu-, sukka-, pipo- ja kaulaliinakiintiö täyteen. Vieläkin mulla on käytössä parit kintaat noilta ajoilta. Ilmeisen kestävää lankaa ja kirjoneuleisina mukavan tiiviitä ja lämpimiä. Enää mulla ei ole mitään muistikuvaa, miten tehtiin peukalo tai kantapää, mutta en nyt noita ihan työkseni kyllä ole pohtinutkaan :).

    Ilman villasukkia en lähde mihinkään. Ne on mulla aina reissussa mukana kesät-talvet. Ja kotona jalassa liki aina, koska niin kuin Tuulakin tossa kirjoittaa, laminaatti ei paljon jalan alla lämmitä. Ja on niin kovakin materiaali, että sukat kivasti pehmentää.

    Tänään paistaa a u r i n k o ja jos sääennusteeseen on uskominen, myös huomenna ja ylihuomenna jaaajaaajaa. Että ei muuta kuin sinne terassille kahveelle ja muutenkin ihanaa viikonloppua <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olikos ne sun juuret jossain Pohjanmaan suunnalla? Olen ymmärtänyt, että sielläpäin kudotaan, kun itselleni se kutominen taas liittyy kangaspuihin.:) No, katsos, oisko jokaiselle joku kiintiö eri asioissa, ja sulla se kiintiö tuli vuosia sitten täyteen.:))) Itse en kolmilla sukilla taida olla vielä kiintiö täynnä.:D

      Heh, mies oli kahvitellut toissapäivänä ilman mua, mutta mulla on edelleen kahvituokio terassilla pitämättä. Facekin muistutti viime vuotisesta, oli terassi puhdas lumesta ja aurinko paistoi.<3 No, ihana aurinkoinen viikonloppu edessä, nautitaan Annukka!<3

      Poista
  3. Vaikken Marimekosta erityisemmin välitäkään, niin nuo sukat on kyllä kauniit. :) Minä kans käytän villasukkia lähinnä vaan talviaikaan, enkä silloinkaan läheskään aina. Kaunista loppuviikkoa sinulle! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla on jälleen menossa vahva Marimekko-kausi! Yksi, jos toinenkin kuosi viehättää...ja jos oisin varakas, ostaisin heti mm. muutaman Marimekko-laukun, pari kivaa maljakkoa, Tasaraita-lakanat jne...<3 Ymmärrän kyllä, jos joku ei välitä Marimekon kuoseista, niin Suomessa niitä on vähän vaikea olla saamatta liikaa näköpiiriin.:)

      Iloista viikonloppua Keijunkukkanen!:)

      Poista
  4. Aivan ihanat sukat ja heti tosiaan bongaa noita ihania Marimekon kuvioita. Minä voisin halutakin vain pallosukat :)
    Ihanaa torstaita sinulle Taina <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Outi!<3 Pallosukat vois olla aika ihanat!<3 Itse mietin, että tykkäisin ihan Muijastakin...:)
      Mukavaa viikonloppua Outi!:D

      Poista
  5. Ihanat sukat...Nämä voisi neuloa itsellekin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anne!<3 Käyn nyt samantien vastaamassa myös aikaisempaan kommenttiisi!:) Pahoittelut viiveestä, kiire viikko!

      Poista
  6. Tykkään :) Tarvitsisin just tuollaiset pitkävartiset sukat mutta puikot ei vieläkään pysy käsissä :)

    VastaaPoista
  7. Instassa jo ihailinkin näitä sukkia. Marisukat ovat olleet jo vuosi todo-listallani. Monen yksivärisen työn jälkeen voisi ottaakin kirjoneuleprojektin puikoille.
    Kiitos inspiraatiosta ja mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  8. Nämä villasukat on niin hienot ♥ Kyllä noiden kanssa kelpaakin kahvitella takkatulen loimutessa. Minä en kyllä ikinä rohkenisi koittamaan kuvioneuleiden neulomista. Yksiväristä osaan neuloa, mutta siihen se sitten jääkin.

    VastaaPoista