perjantai 28. helmikuuta 2020

Aalloilla kylässä - Alvar Aallon kotimuseo



Alkuviikosta hyppäsin miehen kyytiin ja sillä Helsinkiin. Kiertelin kaupungilla ja tapasin Helsingissä asuvan pikkuveljeni lounaan merkeissä. Varsinaiseksi ohjelmanumeroksi olin suunnitellut vierailua Alvar Aallon kotitaloon Munkkiniemeen. Kamera mukaan ja liikenteen sekaan, mikä tuntuu näin "maalaisena" hieman pelottavalta. Hyvin osasin onneksi navigaattorin avulla perille, ja poiskin pääsin, vaikka sainkin kiertää Munkkiniemen kolmeen kertaan ennen sitä...;D







Tähän Aallon kotimuseoon palatakseni, menin paikan päälle ilman ennakko-odotuksia, enkä ollut erityisesti valmistautunut muutoin, kun lataamalla kameran akut täyteen. Vierailun jälkeen luin museon nettisivuilta, että museovierailuun kannattaa varata aika etukäteen, sillä taloon ei oteta kerrallaan kuin maksimissaan 20 henkilöä. Opastettujen kierrosten ajat ja aukioloajat kannattaa samoin tarkistaa netistä! Olin kyllä tarkistanut aukioloajan, mutta missasin osan kierroksesta, kun en ollut tasalta paikalla. Yritin paikkailla aukkoja tietämyksessäni kyselemällä oppaalta kierroksen jälkeen. Aaltojen kotitalo jakautuu kahteen osaan, yksityiseen ja julkiseen arkkitehtitoimiston tiloihin. 







Luonnonvaloa tulvii kotiin suurista ikkunoista, samoin kuin kattoikkunoista. Pimeä vuodenaika on huomioitu lisäämällä valaisimia, jotka paitsi tuovat tarpeellista valoa työskentelyyn, myös luovat tunnelmaa. Aallon talossa on muuten kaikki makuuhuoneet idän puolella! Olen harmitellut aamuaurinkoa kaikki nämä vuodet tässä kodissa asuessamme, meidän makuuhuoneen isot ikkunat aukeavat itään, mutta nyt tajusin, että minun täytyy muuttaa omaa suhtautumistani.:P Joka tapauksessa totesin, että olemme Alvar Aallon kanssa luonnonvalon ystäviä!






Olin erittäin vaikuttunut Aaltojen kodin hengestä! Voitko uskoa, että tätä taloa alettiin suunnitella 86 vuotta sitten, ja talo valmistui kaksi vuotta myöhemmin? Ajattomuus on mielestäni Aallon suunnittelun helmi.<3 En voi olla miettimättä, mahtoivatko aikalaiset varsinkin 30- ja 40-luvulla pitää Aaltoa ja hänen suunnitteluaan nykyajan hömpötyksinä.:)





Oppaan mukaan kesällä talossa on todella ruuhkaista, mikä on hieman sääli, sillä olisi mukava päästä näkemään piha kesäasussaan. Takapihalla oli jo varsin keväinen tunnelma, aurinko lämmitti ihanasti, eikä ihmisiä ollut ruuhkaksi asti paikalla. Suosittelen lämpimästi vierailemaan Aaltojen kotitalossa, jos se on jäänyt sinulta tekemättä! Vaikka tässä tulikin aikamoinen kuvatulva, uskallan luvata, että nähtävää talossa riittää näiden kuvien ulkopuolellakin. 

Inspiroivaa viikonloppua!

Taina






maanantai 24. helmikuuta 2020

HT Collection Fiesta x 2



Sohvista kirjoittelun aloitin syksyllä, kun suunnittelimme uuden sohvan ostamista. Kirjoitin tuolloin postauksen, johon kokosin kaikki elämäni varrella palvelleet sohvat ja rakkaimmat muistot sohviin liittyen. Marras-joulukuun vaihteessa tilaamamme HT Collectionin Fiesta sohva saapui ja hetken (viime viikonloppuun saakka) meillä oli rinnakkain uusi, napakka ja pelkistetty sohva, sekä 14-vuotias Ikean Ektorp...




Vuodenvaihteessa laitoimme toisenkin sohvan tilaukseen, ja nyt meillä siis on kaksi uutta sohvaa. Tämä jälkimmäinen on samaa mallia, HT Collectionin Fiesta, juhlavuoden mallistoa siis. En ole varma, onko tätä juhlamallistoa myynnissä edelleen, voisi kyllä kuvitella, ettei tuotantoon kannata suunnitella ihan lyhyeksi aikaa näin isoa tuotetta...HT Collectionilta on joka tapauksessa mahdollista tilata myös jo-lopetettujen sohvien päällysteitä ja muistaakseni hankkia myös lisätäytettä, jos tyynyosat painuvat vuosien saatossa lyttyyn.

Emme halunneet kahta suurta sohvaa, emmekä kokeneet, että kahdelle suurelle sohvalle olisi tarvetta, joten tämän uudemman sohvan (2 hengen sohva) leveys on 30 senttiä vähemmän kuin ensimmäisenä tilatun sohvan (2,5 hengen sohva). Ihan tilava sohva on tämä pienempikin.





Sohvan tai sohvien hankinta on taloudellisesti iso päätös, joten ainahan sitä jännittää, millaiseksi päätös osoittautuu. Ensimmäiseen sohvaamme olemme olleet erittäin tyytyväisiä, käyttöä on nyt takana kolmisen kuukautta. Sohvalla on hyvä istua ja päikkäreihinkin molemmat sohvat soveltuvat mainiosti. Emme oikeastaan koskaan istu sohvalla selkätyynyihin nojaten, jalat lattialla, vaan lähes aina jalat ovat sohvalla myös. Syvyyttä näissä uusissa sohvissa on niin paljon, että selän taakse pitää olla irtotyynyjä, jos haluaa istua jalat lattialla.

Fiestan sohvatyynyt ovat irtonaiset, mikä joissain sohvissa aiheuttaa sohvatyynyjen valumista paikoiltaan. Esimerkiksi vanhempieni mökillä on vanhat nahkaverhoillut Bonanzat, joiden istuintyynyt valuvat alta...Fiestassa tyynyt tuntuvat pysyvän hyvin paikoillaan, vaikkei niissä ole esim. tarra- tai vetoketjukiinnitystä, kuten joissakin sohvissa saattaa olla. Fiestan selkä- ja käsinojatyynyt ovat rouhe- ja höyhentäytteiset. Istuintyynyt ovat puolestaan ytimestään vaahtomuovia ja pinnalta höyhentä. Tykkään siitä, että noita tyynyjä voi pöyhiä, vaikkei sille juuri ole tarvetta näin alussa ollutkaan. Oletan, että käytössä tyynyosat hieman painuvat kasaan, mutta ilmettä saa kohennettua pöyhimällä. Kokonaan vaahtomuovisia en olisi huolinutkaan, pienempi Ektorp oli sitä lajia, eikä sen selkänojat kestäneet sitä, että mies tykkää nostaa toisinaan jalat selkänojan päälle. Käsinojatyynyt ovat tuntuneet hieman turhilta. Mietin jopa niiden nostamista jemmaan, sillä tykkään kuitenkin käyttää muita sohvatyynyjä, eikä perheen miesväki puolestaan tykkää, jos sohvalla on niin paljon tyynyjä, ettei sekaan meinaa mahtua.:)

Värivalikoima tässä juhlavuoden mallissa on erittäin niukka, värivaihtoehtoja on vain neljä. Koska ihastuin tuohon malliin, niin käänsin asian mielessäni toisinpäin, oli paljon helpompi valita, kun kangas- ja värivaihtoehtoja ei ollut kuin neljä! Muilla HT Collectionin sohvamalleilla vaihtoehtoja oli lukematon määrä, enkä tiedä, kuinka olisin osannut päättää niistä vaihtoehdoista. Alunperin olin ajatellut pellavapäällisiä, mutta Fiestan kangas on keinokuitua. Tämä kangas kestää jopa julkisten tilojen kovaa kulutusta. Paras siis olla kyllästymättä kankaaseen!

Toisen sohvan tilaamisen jälkeen aloin jännittämään, muuttuuko olohuone kovin synkäksi kahden harmaan sohvan myötä, mutta pelkoni osoittautui turhaksi. Toki olen vaihtanut maton vaaleaan ja sohvapöydän kepeämpään, nekin vaikuttavat paljon kokonaisuuteen. Hämmästyin silti sitä, miten sirolta tuo uudempi sohva näytti Ektorpin tilalla! Ektorpin käsinojien muotoilu ja päällisen maahan saakka ulottuvat helmat saivat sohvan tuntumaan raskaammalta, vaikka sen päällisen väritys olikin vaaleampi. Myös Fiestan käsinojien ja istuinosan kepeä linjakkuus pistää näin uutena positiivisesti silmään, kun astun olohuoneeseen. Silläkin on merkitystä, että sohvan alle jää ilmaa. Harmaa väri on mukavan neutraali. Kankaan väri on hieman tummempi kuin olohuoneen takkaseinään maalattu sävy ja ne sopivat mielestäni hyvin yhteen.



Fiestan kaikki päälliset on irrotettavissa pesuun, mutta toivon, ettei siihen tarvitse kovin usein ryhtyä. Jos sohvan rungon verhoilun haluaa pestä, on sohvasta irrotettava myös kaikki jalat...Ei ehkä niin kätevää, että huvittaisi muuten vain ryhtyä rungon verhoilua pesemään. Aikamoinen ährääminen oli aina Ektorpinkin päällisissä. Irrotettavat päälliset oli kuitenkin itselleni yksi ehto ostettaessa, juuri tuon pesumahdollisuuden vuoksi. 

Ainoa miinus, jonka pystyn antamaan, on pitkä toimitusaika. Ensimmäistä sohvaa odottelimme kuusi viikkoa, jälkimmäistä lähes kahdeksan. Jälkimmäistä sohvan perään ehdimme jo kysellä ja sattumoisin sohva olikin juuri valmistunut... Fiestaa myy Isku, joten voi olla, että nämä toimitusajat ovat myös heistä riippuvaisia. Vaikea sanoa. Ei kannata luopua edellisestä sohvasta ennen kuin tarkalleen tietää, milloin uusi on tulossa. Tämän olemme kyllä oppineet kantapään kautta jo vuosia sitten, kun jouduimme istuskelemaan viikkoja patjojen päällä uusia sohvia odotellessa.

Tämä postaus ei ole minkäänlainen yhteistyö. Olisin itse mielelläni lukenut jonkun käyttäjän kokemuksia ennen ostospäätöstä, siksi tämä postaus.

Taina






sunnuntai 16. helmikuuta 2020

Parasta juuri nyt



Viikko on ollut pitkä, sillä eilinenkin oli työpäivä. Päivä piti sisällään mielenkiintoista asiaa, mutta kieltämättä viikonloppu vilahtaa nopeaan, kun se on vain päivänmittainen. Mielestäni paras tapa latautua on tehdä vain sellaisia asioita, joista nauttii. Itselläni se tarkoitti heti aamusta kameraan tarttumista ja paikkojen järjestelyä sen verran, että kuvat sai otettua. Ei siis mitään suurta siivousurakkaan, vaan juuri sen verran, että kuvat saa otettua.:)


Nappasin ehkä viikko sitten makuuhuoneen verhot pois kokonaan. Pitkän pähkäilyn jälkeen kävin ostamassa Marimekon vihreänharmaata Tiiliskivi -kangasta, josta ajattelin ommella valelaskosverhot makuuhuoneeseen. Ompelemaan en vielä ehtinyt, mutta ehkäpä tulevalla viikolla... Paras väri juuri nyt kankaissa, seinissä, laatoissa ja monen moisissa tavaroissa on mielestäni vihreä sen kaikissa ihanissa sävyissä. 



Tiiliskiven lisäksi Marimekon Unikko -kuosi pääsee aivan yllättäin tälle listalle! Mikä tahansa Unikko ei kolahda, mutta puolipellavainen beige-valko-vihreä ei jättänyt rauhaan ennen kuin ostin tyynynpäälliset, joilla ei ole tarkoitus nukkua, ainoastaan antaa ilmettä petaukseen. Koska pussilakanoita on muutenkin kaapissa riittävästi, laitoin tilaukseen  vielä tuplapussilakanan, jonka näin sieluni silmin kesäisenä päiväpeitteenä. Paras kuvio juuri nyt on Unikko. Sama kukka on muuten myös tyynynpäällisessä, jonka ostin Parolan Rottingista pari viikkoa sitten poikaa intistä hakiessani.


Vaikka ostoksia on tullut nyt tehtyä, niin paras juttu arjen toimivuuden kannalta on, että olen reilun parin vuoden aikana myynyt yli 1400 tavaraa kirpputorilla, 1434 tarkalleen. Sain tämän lukeman kirpputorin kassajärjestelmästä. Edellisessä postauksessa kerroinkin, mihin myyntiansiot tällä kertaa menivät. On vapauttavaa päästä eroon turhista tavaroista ja saada kotiin järjestys ainakin hetkeksi.


Näin helmikuussa kukkatarjonta on ihanan monipuolista ainakin kukkakaupoissa! On leinikkejä, ranskalaisia tulppaaneita, unikkoja, anemonea, kirsikanoksia ja keväisiä sipulukukkia vain muutamia mainitakseni. Paras tapa piristää mieltä harmauden keskellä on hankkia kimppu tai ruukku kauniita kukkia!


Paras päätös vähään aikaan oli uskaltautua valokuvaajalle taannoin Hää- ja Juhlamesuilla. Pop up -kuvaus oli edullinen ja olen supertyytyväinen saamiini kuviin. Vaikka tuntui vähän hassulta mennä kuvattavaksi, niin ammattilaisen ottamia kuvia on mukava käyttää eri some-kanavilla.

Mukavaa lomaviikkoa kaikille, jotka sellaista viettävät!
Tsemppiä arkeen meille muille!<3

Taina




sunnuntai 9. helmikuuta 2020

Kolmas pöytä toden sanoo - Woodnotes Twiggy



Syksyllä aloitin olohuoneen mylläyksen ja möin parikymmentä vuotta palvelleen arkkupöydän pois ennen kuin olin edes uutta pöytää hankkinut. Arkkupöytä oli alkanut tuntua liian raskaalta ja tieto arkun sisällä lojuvasta turhasta tavarasta (pelikonsoleihin pelejä ja enimmäkseen lasten dvd:tä) aiheutti myös ahdistusta. 



Nykyään kaikilla ei olohuoneessa edes ole sohvapöytää, mutta mihin ihmeeseen laittaisin kaikki kukkani, jos sohvapöytää ei olisi! Pikaratkaisuksi ostin Ikeasta tarjotinpöydän, joka alkoi aika pian tympiä mm. mustan värin vuoksi. Tummilla pinnoilla pöly ja kaikenlaiset tahrat näkyivät liian selvästi. Tarjotinpöytä tuntui myös turhan kiikkerältä, olin tottunut toisinaan lepuuttamaan jalkojani arkkupöydän reunaa vasten, eikä sellainen onnistunut tarjotinpöytää vasten. Tarjotinpöytä odottaa nyt terassilla kevättä...


Toinen pöytä olikin sitten jykevä ja sen pinta oli puinen, mikä tuntui kotoisalta. Periaatteessa pöydässä ei ollut mitään vikaa, mutta tein siitä kaupat tällä viikolla, ja nyt se sai uudet, onnelliset, omistajat. Me taas kävimme viikko sitten sunnuntaina piipahtamassa Helsingissä Facebook -kirppisostoksilla!



Syksyn Habitaressa ihailin Woodnotes -Twiggy pöytiä ajatellen, ettei minulla ikinä olisi varaa maksaa niin montaa sataa euroa sohvapöydästä kuin nämä pöydät maksavat. Kuinka ollakaan, minulla on jälleen ollut kirppispöytä meidän lähikirpparilla, ja kun kauppa alkoi siellä käymään niin mallikkaasti, aloin tutkailla, mihin tällä kertaa käyttäisin myynnistä saamani rahat. Lopputulos siis on, että olen saanut kaapeista ja varastosta turhia tavaroita eteenpäin ja olohuoneessa on nyt pöytä, josta en oikeastaan edes uskaltanut haaveilla.



Uskon, että tässä meillä on sohvapöytä, joka kestää seuraavat 20 vuotta! Kepeys ja reunan kaarevat muodot tuntuvat todella hyvältä. Hain varastosta valkoisen villamaton ja kauppasin sini-ruskeasävyisen maton samantien yhdelle mattoa ihailleelle kaverille.:) 

Jalkoja tuossa Twiggyn reunalla ei pidetä, mutta eipä tuolla joulun alla hankitulla Fiesta -sohvalla sillä tavalla perinteisesti istutakaan! Nykysohvien syvyys on sellainen, että sinne sohvalle ne jalatkin tuppaavat nousemaan. Vieraita meillä käy sen verran harvakseltaan, että kaikki sisustusostokset on tehty ihan vain omaa perhettä ajatellen, niin kuin minusta pitääkin.

Toista Fiesta -sohvaa odottelemme tehtaalta saapuvaksi pian. Olemassaolevan Fiestan sivulle olen kaivannut jotain laskutasoa, pientä pöytää tai jakkaraa. Olen myös miettinyt ikkunan alla olevien tv-tasojen tarpeellisuutta. Ne hankittiin aikanaan cd-levyjen säilytystä varten, sekä viherkasveille alustaksi. Cd-levyjä meillä ei ole enää vuosiin kuunneltu, joten periaatteessa tv-tasotkin voisi hävittää ja kukille olisi muitakin vaihtoehtoja säilytykseen...Katsotaan! Sisustus elää.:) 


Taina

perjantai 7. helmikuuta 2020

Iloa ja inspiraatiota - Life Celebration



Tämä postaus on kaupallinen yhteistyö Kukkakauppa Villiviinin kanssa, joka yhdessä Mojo -tuotannon kanssa oli viime viikonloppuna kolmatta kertaa järjestettyjen hää- ja juhlamessujen takana täällä Lahdessa Liike- ja Yrityskeskus Korilla. Viime kerrasta osasin jo odotella kivaa tapahtumaan, mutta silti yllätyin, miten ihana tunnelma tapahtumassa olikaan, iloisen energinen! Tunnelma, joka väkisinkin tarttuu ja vie mukanaan.









Kukat Kukkakauppa Villiviini
Messuja vietettiin Korin Puusepän- ja Tiilisaleissa. Kori on entinen linja-autotehdas, ja vanhan tehtaan rouheat tiiliseinät ja paksut hirsiparrut tarjoavat inspiroivan ympäristön paitsi messuille, myös muille juhlille. Tilaa vuokrataan erilaisiin juhliin ja tapahtumiin. 







Kattauksen kukat Kukkakauppa Villiviini
Yrityksiä näillä messuilla oli ymmärtäkseni yli 40, iso määrä joka tapauksessa. Oli hää- ja juhlapukunäytökset, kattauskilpailu, kakkukilpailu, maistiaisia,  ideoita juhlatarjoiluihin, pop up -valokuvauspiste...vain muutamia mainitakseni. Mitään suuria juhlia meillä ei tiettävästi ole tulossa pariin vuoteen, mutta silti  viihdyin juhlatunnelmissa useamman tunnin. Kukkakimpuista ja kattauksista ammennan varmasti inspiraatiota pitkän aikaa!





Kattaus Wanha Kammari


Kattaus Ravintola Kivi
Kuvia kertyi yli 300, enkä mitenkään voi jakaa kaikkea. Tähän postaukseen niitä kertyi 30, luultavasti enemmän kuin mihinkään postaukseen koskaan. Toivottavasti saatte näistä tunnelmasta kiinni! 

Kannattaa ottaa seurantaan Villiviinin Facebook- ja Instagram -tilit, jotta pysyt jatkossa kärryillä näistä messuista, lukemattomista kukkien ja kranssien sitomiskursseista sekä sesongin kauneimmista kukista!






Mekot PELTO bohemian design

Kiitos Eija, kun sain olla osana tätä hienoa tapahtumaa!
Taina