maanantai 4. kesäkuuta 2018

Ilon- ja onnenpäivä - Lapsen lakkiaiset



Esikoisen lakkiaiset on nyt juhlittu. Vielä eilen kävi muutamia vieraita, ja tänään olen pakertanut pitkästä aikaa pihalla, myrskytuuli pakotti istutuspuuhiin, siksi postauksen tekeminen viivästyi. On pitänyt myös rauhassa sulatella kaikkea! Lauantai oli ihan superihana päivä aamuvarhaisesta luonnonkukkien poiminnasta niihin keskiyönhetkiin, kun muut jo olivat nukkumassa (paitsi ylioppinut lähti kavereiden kanssa), ja minä siivoilin keittiötä ja fiilistelin yksikseni ikimuistoista päivää.






Perjantaina meillä kävi siivooja tekemässä normikuukausisiivouksen, siitä oli helppo jatkaa juhlavalmisteluja. Toimme olohuoneeseen aputasot, joille laitoin lautaset, ruokailuvälineet, lasit ja kahvikupit valmiiksi jo perjantaina. Aputasot olivat erittäin hyvä lisä, muutoin ruokapöytä olisi pitänyt valjastaa tarjoiluille, nyt sen ääressä pystyi syömään ja kahvittelemaan. 






Kukkaset ruokapöydälle ja apupöydälle hain Villiviinistä perjantaina ja asetelmat niistä rakentelin samana iltana. Halusin luoda kukilla niittymäistä tunnelmaa, ja mielestäni se näillä kukilla onnistuikin. Neilikoita, gerbera, taskuruohoa, hirssiä, leukoijaa ja putkikasvia, jonka nimen ehdin jälleen unohtamaan. Ruokapöydän maljakot olivat erikokoisia, mutta kirkkaita. Apupöydälle valikoin valko-vihreät kukkaset mustiin ja vihreään, kapeaan maljakkoon. Moni vieras ihasteli ruokapöydän kukka-asetelman kepeyttä.






Tilasin Paperikuusta 10 valkoista ilmapallo täytettynä ja hain ne perjantaina.Tosin kolme niistä päästin lauantaiaamuna karkuun, kun olin sitomassa niitä etuportaan pylvääseen.:) Ennen vieraiden tuloa virittelin murattia ripustusnauhoihin, mutta muratti osoittautuikin liian painavaksi! Ilmapallot alkoivat putoilla, jos niihin laittoi murattia koko langan pituudelta. Laitoin lopulta murattia vain pätkiä osaan palloista. Jälkeenpäin tuli mieleen, että olisi tulla kivoja kuvia myös vieraista ilmapallot kädessä! No, ehkäpä sitten kuopuksen lakkiaisissa tai valmistujaisissa, mitkä ne sitten ikinä ovatkaan...






Ruoat tilasin Santa Fe Cateringistä. Ruoka oli erinomaisen hyvää! Saimme siitä vierailtakin kiitosta. Iso suositus.<3 Ruokaa oli myös niin runsaasti, että jämillä olisi pitänyt vaikka toiset keikkerit! Tilasin ruokaa 30 hengelle, periaatteessa annoksen/vieras, paitsi neljälle lapselle tilasin yhden yhteisen annoksen. Epäilen, että he eivät syöneet tuota varsinaista ruokaa lainkaan, vaan heille (ja muille lapsenmielisille) varattuja nakki /kirsikkatomaatti /viinirypäletikkuja. Ruoka maksoi 25 euroa/ henkilö, ei paha minusta. Vieraita kävi lopulta kai lähes 40, mutta koska lakkiaispäivänä ihmiset käyvät usein monissa juhlissa, olisi tuosta ruokalaskusta voinut vähän vielä nipistää, mutten uskaltanut. Ruuan loppuminen kesken olisi kamalan noloa.






Makeina leivoin kahta eri kakkua, "kovanonnenkakkua", jonka voisi kai nyt nimetä onnenkakuksi, sekä prinsessakakkua. Onnenkakku teki hyvin kauppansa, leivoin niitä kaksi, ja ne ovat enää makoisa muisto.;) Prinsessakakku olisi ehkä kaivannut kostutusta, liekö pakastaminen muuttanut kakkua kuivemmaksi. Sitä meni vain yksi vajaa kakku, olin leiponut niitä kolme.  Sokeroimilleni omenakukille tapahtui jotain, ja ne muuttuivat sokeroinnista huolimatta ruskeiksi. Sain työkaveriltani ison kimpun valkoista syreenia, jota käytin lopulta prinsessakakun koristeena. Kakut tein valmiiksi perjantai-iltana. Osan kuvista olen ottanut tuolloin, siksi ne ovat hieman hämäriä.





Karkkibuffet osoittautui menestykseksi. Purkit ja ottimet ostin Boppiksen bloggari-illasta. Kannoin Kesähuoneesta pienen aputason buffaa varten keittiön nurkkaan, mihin se juuri sopi. Isoimmassa purkissa oli vaahtokarkkeja (yksi iso pussillinen mahtui purkkiin juuri ja juuri), toiseksi suurimmissa purkeissa oli kääreellisiä karkkeja (Dumleja ja Marianneja) ja englanninlakritseja (kilon paketti), pienimmissä purkeissa oli irtokarkkeja (kilo hedelmäkarkkeja, kilo salmiakkeja, onneksi Citarissa oli irtokarkit sopivasti tarjouksessa ennen juhlia).  Kahteen Mariskooliin olin varannut suklaata. Karkkeja varten asettelin muffinssivuoat, niitä minulla oli ennestään kaapissa, mutta esim. Boppiksessa myydään noita vuokia edullisesti. Vähemmänkin karkkia olisi riittänyt, purkkien kannet ovat käyneet edelleen tiuhaan.;) Toisaalta runsaampi tarjoilu näyttää paremmalta. Varsinkin lapsille tuo karkkibuffet tarjosi mukavaa puuhastelua, mutta kyllä se aikuisiakin houkutti.




Vieraslistalla oli näissä juhlissa vain ihan lähimmät sukulaiset, esikoisen kummit ja liuta hänen kavereitaan. Juuri hyvä kombo. Lapsellani on aivan uskomattoman mukavia ja hyvätapaisia kavereita! Varsinaista ohjelmaa meillä kotona ei ollut veljeni ja kälyjeni musiikkiesityksiä lukuunottamatta.

Keittiöön sain naapurista Hanna-Kaisan avukseni. Hän toimi niin itsenäisesti ja reippaasti, että minä sain täysin seurustella vieraiden kanssa ja nauttia tunnelmasta. Kiitos, kiitos, kiitos!<3





Aika pitkälti viime viikon illat meni juhlia järjestellessä, ja yöunet jäivät lyhyiksi. Tänään on ollut todella väsynyt olo. Silti olen sitä mieltä, että juhlista jäi niin ihanat muistot, ettei vaiva ollut turhaa. Näitä juhlia muistellaan varmasti vielä vuosien päästä.<3  



Väsynyt, mutta onnellinen
Taina

25 kommenttia:

  1. Onnea vielä tuoreelle ylioppilaalle ja koko perheelle ♥ Juhlat ovat aina ihania, mutta onhan niissä paljon monenlaista puuhaa. Uskon, että olet ollut väsynyt niiden jälkeen. Teillä on ollut ihanat juhlat ja miten kauniisti ja hyvin olit laittanut kaikki esille ♥ Mukavaa alkanutta kesäkuuta ja lomaa Sinulle, Taina ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Krisse!<3 Onnittelut sinulle ekasta kouluvuodesta ja tyttärellesi valmistumisesta!<3
      Aika tavalla on ollut takki tyhjänä eilen ja toissapäivänä, mutta eiköhän se tästä, kun ottaa rennosti.:)
      Kieltämättä loman tarpeessa, kunpa sää lämpenisi! Jostain syystä sitä tuntee kurjalla kelillä enemmän velvollisuutta tehdä kaikkea hyödyllistä.:/ Ihan kohta pitäisi alkaa kuopuksen rippijuhlia suunnittelemaan ainakin sen verran, että kutsut saisi matkaan.:))

      Kiitos kauniista sanoista Krisse!<3 Ihanaa kesäkuuta sinulle! Tule käymään!:)

      Poista
  2. Onnea vielä ylioppilaalle ja koko perheelle!
    Tuntuu, kuin olisit miettinyt kaiken tarkalleen ja toiminut sen mukaan. Tästä postauksesta on varmasti monille hyötyä kaikenlaisia juhlia järjestäessä. On hyvä, kun kertoilet määriä, koska yleensä ruokaa ja leipomuksia tekee aina liikaa. Mutta parempi tosiaan niin, että tarjottava loppuisi kesken.
    Nyt lepäät urakan jälkeen ja nautit ihanista muistoista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Riina!<3
      Yritin ennen lakkiaisia googlailla vinkkejä, löysin vain lehtitalojen juhlaoppaita, en yhtään sellaista blogijuttua, josta olisi ollut hyötyä. Sitä aina miettii noita tarjoilujen määriä ja pahin pelko on tosiaan, että ne loppuisivat kesken! Nyt ei sitä vaaraa tosiaan ollut, vieläkin on niin juhlaruokaa kuin herkkuja kaapissa, ja kai ne kohta tulevat jo korvista ulos.;D

      Pari päivää on ollut veto ihan täysin pois, tuo työvuosi aina huipentuu sellaiseen loppukiriin, jossa viimeiset mehut tiristetään opettajista. Eilen kävin vielä töissä siivoilemassa, nyt toivon, että ei ole vähään aikaa pakko mennä työpaikalle.:) Kiitos Riina!<3

      Ihanaa kesäkuuta!<3

      Poista
  3. Onnittelut ylioppilaalle ja teille kaikille! Tosi ihania koristeluja - noi ilmapallot on aivan ihanat ja tykkään myös hurjasti kukka-asetelmasta pöydällä. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Varpuslintu!<3 Ilmapallot oli kukkien lisäksi toinen koristus, josta halusin pitää kiinni. Kauniit ihan sellaisenaan, vaikka muratin kanssa olisi ollut vielä kauniimpi.:)

      Poista
  4. Ihan mielettömän hienosti ja kaunisiti olit kaikki järkännyt ja ruokalistaa lukiessa tuli ihan vesi kielelle. Nam :).

    Uskon, että jäi pitkäksi pitkäksi aikaa sydämeen ja mieleen sellainen erityisen lämmin olo, että tekee vaan mieli hymyillä <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Annukka!<3 Jäi tosiaan erittäin hyvä mieli ja lämpöiset muistot juhlista.<3 Hyvin suunniteltu, puoliksi tehty, piti varmasti paikkansa.:) Moni vieraista viestitti juhlien jälkeen, että oli erityisen mukavat juhlat. Pystyin myös itse nauttimaan ja iloitsemaan, enkä stressannut yhtään. Joskus on tullut tehtyä sitäkin.:)) Elämä opettaa.:)

      Poista
  5. Onnittelut ylioppilaalle ja perheelle! Ihanalta kuulostaa teidän juhlat ja kauniita kuvia olet ottanut!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Minna!<3 Aika hätäseen napsin nuo kuvat, juuri ennen vieraiden saapumista! Siksi unohdinkin ottaa kuvia terassilta ja Kesähuoneesta, mutta kyllä nekin oli juhlia varten laitettu juhlakuntoon.:)

      Poista
  6. Aivan mielettömän ihanat kuvat ja tunnelmat! Vau. Onnea sekä ylioppilaalle että hienot juhlat järjestäneelle äidille ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tuula!<3
      Mulla on ihan kamalan huono omatunto, etten ole ehtinyt kommentoimaan sun toinen toistaan ihanampia postauksia!:( Kaikki olen lukenut, ja jatkossa toison ehtiväni kommentoimaan paremmin.<3

      Poista
  7. Upeat juhlat ja ihanat tarjottavat. Tuollainen karkkibuffa onkin tosi herkullinen idea. Onneksi olkoon teidän komealle ylioppilaalle ja koko perheelle tietysti myös! Hyvä meidän ylioppilaat <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onnea Outi tyttärellesi ja sinulle, sekä koko perheelle!<3 Tällaiset juhlat on aina isoja juttuja!:)
      Kiitos Outi!<3 Hyvältä ja ihanalta näyttivät teidän juhlat myös!<3

      Poista
  8. Ihana postaus ja kauniit juhlat. Onnea teille! Nämä lasten suuret päivät ovat meille äideillekin niin suuria. Onnen ja kyyneleiden päiviä. Ihania!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kati!<3 Tiedätkös, mulla teki aika tiukkaa töissä Suvivirren harjoituksissa, mutta pojan juhlissa lauloin täysin sydämin, ja kyyneleitä tirautin vain ihan pikkaisen yhden puheen aikana.:D Olen oppinut työstämään ennen juhlia omaa päätäni juhlamoodiin, sillä mua on ärsyttänyt ihan hirveästi, että olen sellainen itkupilli!:D Kyyneleet on ok, mutta en halua koko aikaa vetistellä. Siispä en niin tehnytkään, ja siitäkin olin iloinen.:)))

      Poista
  9. Kiitos Satu!<3 Kahvitellaan joku toinen päivä jollain muulla!

    VastaaPoista
  10. Voi, jospa olisin voinut olla mukana...
    Ihanat juhlat!! <3
    Onnittelut vielä kokko perheelle!
    Kauniita kukkia laitoitkin.

    Minäkin kokeilin yksiin häihin tuota ideaa laittaa murattia ilmapallojen naruihin!
    Kiitos vain vinkistä! =)

    Nyt lomalle sitten koko perhe!
    Nauttikaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Susanna!<3 Oletkohan tulossa jossain vaiheessa taas koti-Suomessa käymään? Nyt voisit sitten kaartaa suoraan tänne meille!:)
      Juhlat oli aivan ihanat, kaikki sujui just niin kuin piti! No ilmapallot eivät kestäneet koko pituudelta murattia ja muutama piti päästää vapauteeen muutenkin, mutta kaikki isot asiat meni loistavasti.:D Tässä jo mietiskelen juniorin rippijuhlia. Niihin on enää reilu kolme viikkoa, yritän tänään saada kutsut aikaiseksi, tai viimeistään huomenna.:/

      Aika tavalla on tällä viikolla tullut vain rötväiltyä, kun ei vain ole ollut energiaa yhtään. Ensi viikolla miehelläkin on lomanpätkä, sitten tuntuu, että on vasta se loma.<3
      Kiitos, kiitos, ihana Susanna!<3

      Poista
  11. Onnea ylioppilaalle ja vähän myös äidille <3 Tosi kiva idea toi karkkibuffet, täytyy pistää korvan taa.

    PS. Kukkailottelussani oli tillipioneita sekä tulppaaneja :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Susanna!<3 Naapurin Hanna-Kaisa sen idean keksi, kun vitsailin, että näissä juhlissa tarjoillaa karkkia ja keksejä.;D Luultavasti tuleviin rippijuhliinkin sellainen buffa tehdään, niin suosittu ja järjestäjälle helppo tarjoilu!
      Tillipioni! Enpä ole kuullutkaan. Just mietin, kun näin instassa kuvan, että oliko se sun kukkasi tarhakylmänkukka.:) On vielä hakusessa mulla nää perennat osittain, vaikka paljon on päähän oppia jäänyt tässä omakotitalossa asuessa, puutrahakärpäsen puraistua.;D

      Poista