Isänpäivänä ja arvonnan voittajat

Hyvää isänpäivän iltaa! Toivottavasti päivä on ollut kaikin puolin mukava! Joitakin postauksia olen viikonlopun aikana lukenut isättömyydestä. Se on varmastikin asia, joka jättää jälkensä, kuten äidittömyys. Sillehän ei mitään mahda, jos jonkun elämä päättyy kesken kaiken, ja lapselta puuttuu sen vuoksi äiti tai isä, joskus jopa molemmat. Erittäin vaikea on ymmärtää sellaisia aikuisia, jotka hylkäävät omat lapsensa, eivätkä halua omasta tahdostaan olla lastensa elämässä. Usein ne ovat juuri isejä... Sitä toivoisi, että jokaisella lapsella olisi sitten vaikka joku muu sukulainen paikkaamassa puuttuvan vanhemman jättämää aukkoa.<3

 

Meillä on vietetty tänään isänpäivää 18. kerran. Aamulla lahjottiin iskää (Hupsis, olin ottanut puserosta epähuomiossa väärän koon, joten täytyy käydä huomenna vaihtamassa!), ja syötiin normaalia runsaampi aamupala mustikkapannukakkuineen. Nam! Pikapyrähdyksen luonnonhelmaan kameran kanssa ehdin tekemään ennen kuin piti käväistä kaupungilla ja hakemassa nuorempi pojista kotiin säbä-turnauksesta.

Isänpäiväkattaus oli tällä kertaa hyvin simppeli, ehkä vähän karukin. Maalasin eilen illalla ruokapöytään uuden kerroksen Annie Sloan -chalkpaintilla ja vahalla. Pinta oli tässä reilun vuoden aikana paikoittain kulunut niin, että pöydän ruskea väri pilkisteli erityisesti joistakin kulmista. Sinänsä joku voisi tykätä niistä kulumistakin, mutta koska mulla on tuota Paris Grey-sävyä vielä melkein koko iso purkillinen, ajattelin, että on mukavampi kattaa juhlavasti, kun pöydänpinta on siisti. Olen todella tyytyväinen uuteen pintaan, joten pikaehostus tuli tarpeeseen, enkä halunnut pöytää peittää edes kaitaliinoilla tällä kertaa.

 

 

Aamupäivän lenkiltä nappasin metsästä muutamat mustikanvarvut koristeiksi kattaukseen, ja Finnmarilta ostetut lautasliinarenkaat sopivat minusta loistavasti tähän karuun ilmeeseen. Taannoin meille tulleet Ali-kahvikupit toimivat jälkiruoka-astioina. Tein niihin annokset vaniljavanukasta, joiden päälle murustelin suklaata ja ripottelin vadelmia. Ruokana syötiin todella pitkästä aikaa kunnon naudanliha sisäfilepihvejä perunamuusin kera. Mietin jo, että osaanko noita pihvejä enää paistaakaan, kun oli jotenkin päässyt unohtumaan... Ihan hyvin ne onneksi onnistuivat. Kahvin seuraksi paistoin minäkin pellillisen torttuja, vadelma- ja omenahillolla tällä kertaa. Nyt ei tarvitse syödä mitään ennen huomista, tai ei ainakaan tarvitsisi syödä...

Arvonta päättyi eilen. Oli ilahduttavaa lukea, mikä saa teidät iloitsemaan.:) Aika monella on jo joulu mielessä ja etelään epätavallisen varhain satanut lumi valaisee paitsi marraskuun iltoja, myös mieliä! Onnetar (eli random.org) suosi tällä kertaa seuraavia: kynttilän ja suklaan pakkaan Sikurinan pakettiin, suklaat lähtevät Mari V:lle, Ansa-Marialle ja Esther Helmiälle. Onnea!<3 Laitan teille sähköpostia vielä tänään, jotta saan paketit postiin!

Kivaa viikkoa! Toivotaan, että lumet eivät sula kokonaan!

Taina 

# Isän kanssa

Hyvää isänpäivää sinne ruutujen toiselle puolelle! Perinteisesti meilläkin on aloitettu aamu lahjomalla iskää ja laulamalla hänelle. Pihvit nostin juuri lämpimään päiväruokaa varten.:) Eilen törmäsin Viikonlopun linkkiringissä Vuosi elämästä-blogin postaukseen, ja sitä kautta  lapsiasiavaltuutetun kampanjaan, jossa perhebloggareita on haastettu kertomaan hetkistä isän kanssa ja isäsuhteesta. Vaikken perhebloggari olekaan, mutta koska elämäni naiset, äitini ja mummot, ovat jo saaneet osansa täällä blogissa, ansaitsevat elämäni miehet, isäni ja mieheni, oman sepustuksen.

Löysin Pinterestistä Desmond Tutun lausahduksen, joka vapaasti suomennettuna voisi kuulua näin: Isälläni oli tapana sanoa - Älä korota ääntäsi, vaan perustele paremmin. Tämä voisi olla suoraan oman isäni suusta. Isäni perintöä on selkeästi se, että asiat pitää osata perustella, vaikkei niitä perusteluja aina ääneen sanottaisikaan.

Isäni kanssa harjoittelimme koulumatkan kulkemista ennen ensimmäisen luokan aloittamista. Sain neuvon, jota voisi ehkä pitää epätyypillisenä mieheltä tulleeksi. Hän sanoi, että kysymällä asiat usein selviävät ja lausahdus "Ei kysyvä mies tieltä eksy" on ollut ohjeenani siitä lähtien.

Pienenä isän kanssa leikittiin "Moukarimassaa". Siinä isä nosti meitä ilmaan jalkojen ja käsien varassa itse selällään lattialla tai sängyssä maaten. Synttäreinä isä heitti ilmaan yhtä monta kertaa kuin vuosia tuli täyteen.Euroviisut on isän ja minun jokakeväinen yhteinen hulluus. Perinteisiä lavatansseja on paras tanssia oman isän kanssa, koska hän osaa viedä hyvin, luultavasti parhaiten.

Isäni isyys verrattuna mieheni isyyteen on varmastikin erilaista. Siinä on tiettyjä samoja piirteitä, kuten vaikka innostus urheilua kohtaan. Molemmat ovat innokkaita penkkiurheilijoita. Miehelleni on langennut meidän perheessä urheilulajien opettaminen: uinti, hiihto, luistelu, tennis...Minusta tuntuu, että omassa lapsuudessani me vain oltiin lapset keskenään liikkumassa. Nykyisät ovat aktiivisemmin mukana.

Hoitovastuu lasten ollessa pieniä jakaantui tasaisemmin kuin edeltävillä sukupolvilla. Onhan mieheni päässyt nauttimaan kohtuullisen pitkistä isyyslomista ja ollut molempien lasten syntyessä paikalla, toisin kuin isäni aikoinaan. Kun esikoinen oli vuoden, hän heräsi aamuvirkkuna aina kukonlaulun aikaan. Vuoroaamuina nousimme lapsen kanssa olemaan, jotta toinen sai nukkua pidempään. Varsinkin lasten ollessa pieniä, mutta ehkä myös murrosiässä on hienoa, että on toinen ihminen jakamassa vastuuta, jatkamassa, kun itse ei enää jaksaisi kieltää tai olla tiukkana.

Mieheni opetteli leikkaamaan poikien hiukset, ja hän on kehittynyt siinä vuosien saatossa todella hyväksi. Jopa niin, että kampaajani välillä vitsailee palkkaavansa mieheni kesätöihin. Lapset ovat antaneet isän parturille nimen parturi-kampaamo Pää irti.;)

 

Vaikka toisaalta isä on meillä se, joka sanoo viimeisen sanan ja jyrähtää tarvittaessa, on isä myös se rennompi ja leppoisampi. Se, jonka kanssa voi painia ja peuhata, vitseillä ja naljailla.

Hyvää isänpäivää kaikille isille, mutta erityisesti omalle isälle ja miehelleni!<3

Taina