sunnuntai 22. huhtikuuta 2018

Lohals -juuttimatto ja arvontamuistutus!







Perjantain Kukkailottelu -postauksessa lupailin omaa postausta uudesta juuttimatosta, joka mielestäni oli piste i:n päälle, kun tässä talven ja kevään aikana olen hakenut keittiöön uutta ilmettä. 

Kaikkihan alkoi ompelemistani verhoista ja keittiön pöydän pinnan maalaamisesta valkoiseksi. Lehtikuvioisen verhon ja runsaan valkoisen lisäksi halusin keittiöön vaaleaa puuta. Jotexilta tilasin jo kauan ihailemani Nattavaara -tuolin. Viimeiseksi aloin etsimään luonnonväristä mattoa, joka olisi myös tarpeeksi iso, niin  että matto ei lopu heti kesken, kun tuolia siirtää taaksepäin. Pienen etsinnän jälkeen päädyin Ikean Lohals juuttimattoon, joka tuntuu muuten olevan varsin suosittu tuote, sillä ainakaan tätä 2m x 3m -kokoa ei ollut aluksi saatavilla missään järkevällä etäisyydellä olevassa Ikeassa. Halusin nähdä maton livenä ennen ostopäätöstä. 






Maton alle ostin suositellun Stopp Filt -liukuesteen, tuote, joka todellakin pitää maton paikallaan! Tuo meidän pöytä on niin hirmuisen painava, etten ole varma, olisiko tuota liukuestettä ylipäätään tarvittu, mutta ajattelin, että harmittaa, jos matto ei pysy paikoillaan mun pihiyteni vuoksi.;) Meidän pitäisi vielä mallata mattoa ja pöytää keskemmälle lattiaa, mutta toistaiseksi laiskuus on iskenyt, ja tavarat pysyneet siinä, mihin ne viikko sitten aseteltiin.






Luin toisen firman juuttimatosta negatiivista kommenttia, lähinnä hajusta, ja siksi hieman jännitin, että mahtaako matto haista. Mietin myös karheutta, miltä juuttimatto tuntuu paljaan jalan alla. Kaikki epäilykseni ovat olleet turhia. Matto ei haise miltään ja maton punokset tuntuvat paljaan jalan alla mukavalta, vähän kuin jalkahieronta matolla kävellessä.:)  Olen niin tyytyväinen mattooni, että tekisi mieli hankkia toinen Kesähuoneeseen! Jos jotain toivoisin, niin matto voisi olla enemmän neliön kuin suorakaiteen muotoinen. Pituudesta joutaisi meidän keittiössä parikymmentä senttiä leveyteen. Onneksi matto kuitenkin mahtuu keittiön puolelle, muutoin en sitä olisi varmasti hankkinutkaan.


Lopuksi vielä muistutus arvonnasta, johon on aikaa osallistua vielä muutama tunti! Juhlapuutarha -kirjan arvontaan, klik.

Kivaa, uutta viikkoa!
Taina

29 kommenttia:

  1. Meillä on odottamassa tuollainen Lohals-matto pienempänä saunamökin tuvan lattialle pääsyä eli vielä en täysin tiedä miltä tulee näyttämään. Tosin vakaassa uskossa olen ollut, että tietenkin se näyttää upealta. Kotiin olisin halunnut eteiseen ja keittiöön samaa mattoa käytävämattona, mutta eipä ollutkaan tuosta matosta tarpeeksi pitkiä saatavilla, joten oli tyydyttävä toiseksi parhaaseen vaihtoehtoon.

    Kivaa uutta viikkoa Taina ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näyttää varmasti hyvältä! Hyvä ostos Tuija!<3 Tämä on itselleni ensimmäinen Ikea-matto, täytyy sanoa, että hinta on todellakin kohtuullinen. Isot matot maksavat aivan järkyttävän paljon, eikä monissa matoissa edes ole isoja kokoja saatavilla. Kompromisseja, niitä joutuu aina tekemään.:)

      Kivaa viikkoa Tuija!<3

      Poista
  2. Tätä samaista olen olohuoneeseen ajatellut ja kyllä näyttää hyvältä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sopii varmasti myös olohuoneeseen. Kesähuoneen lisäksi voisin hankkia yhden terassille, näihin tulee näköjään himo.;D

      Poista
  3. Meillä oli viime kesänä lasiterassilla juuttimatto. Se oli valkoinen jossa mustaa raitaa. Valkoinen vaihtoi väriä, en tiedä miksi. Tuo luonnonvärinen on nätti lattialla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oisko aurinko sitten saanut aikaan värimuutoksen, vaikka aurinkohan jopa puhdistaa tahroja valkoiselta..hmm..Outo juttu! Aika pitkään mietin, että olisi kiva, jos matto olisi pyöreä, tai kaksi sellaista, mutta sen olisi pitänyt olla niin iso halkaisijaltaan, ettei sellaista taida ollakaan, tai kahdella matolla luultavasti olisi tullut tuo taaksepäin mentäessä maton loppuminen kesken.
      Tämä on erinomainen!:)

      Poista
  4. Olen pari kertaa hypistellyt tuota mattoa, mutta moni on sanonut, että siitä irtoaa ruuppua. Oletko sellaista havainnut? Tokihan se voi olla, että kaikista ei irtoa! Kaunis se on 😍

    Terassille olisi matto hakusessa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse en ole kyllä huomannut mitään irtoavan. Ruuppu on vieras sana, mutta oletan, että se on jotain juutin pätkiä tms...;) En ole siis nähnyt lattialla tai vaatteissakaan mitään matosta tarttunutta. Meidän olkkarin villamatosta irtosi vaatteisiin aluksi pientä "karvaa", mutta vuosien saatossa se on loppunut. Matto onneksi näyttää yhtä tiheältä kuin alussakin!:))

      Kyllä mä tuollaisen maton voisin terassillekin ottaa, näyttäis hyvältä ja ilmeisesti kestää sään vaihteluita.

      Poista
  5. Kaunis ja rauhallinen kokonaisuus! 💙

    VastaaPoista
  6. Hyvältä näyttää! Matto sopii oikein hyvin teidän keittiöön ja kiva tuo reilu koko. Monesti on vaikea löytää ruokapöydän alle riittävän isoa mattoa. Hyvä ostos kaikin puolin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Krisse!<3 Sanopa muuta, meidän edellinen matto oli tyypillistä 160 x 230 kokoa, ja auttamattoman pieni! Muistelen jostain sisustusoppaasta lukeneeni, että tuolin taakse pitäisi jäädä tilaa ja mattoa (mikäli sellaista käytetään) 40cm/puoli tai ympärys. Tässäkin saisi olla himppa enenmän leveyttä, mutta selvä parannus entiseen.:)

      Poista
  7. Samainen matto on meillä. Painava ja pysyy paikallaan. Tuo mukavaa kepeyttä olemuksellaan sisustukseen. Aurinkoisia kevätvalmisteluja! 💚 Tuija

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sull on hyvä maku!:) Totta, se on tuo materiaali ja väritys...<3
      Samoin Tuija!<3

      Poista
  8. Näyttäsi juuri sopivalta meidän mökin kuistille, pitääkin käydä katsomassa livenä. Mukavaa alkanutta viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Katja!:) Kyllä mullakin kävi mielessä, että tuo matto voisi sopia myös terassille. Meillä on ollut siellä ihan liian pieni muovimatto...

      Poista
  9. Mä luulen, että meillä on toi sama matto terassilla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olisi kiva kuulla, miten matto on toiminut terassilla!:) Iso matto Kesähuoneeseen ja terassille olisi aika kiva juttu.:)

      Poista
  10. Mä oon kans tosta matosta haaveillut. Täytynee yrittää ehtiä Ikeaan pika puoliin...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Postimyynti ei ole yhtään hullumpi vaihtoehto, matto oli aikamoinen raahattava, ja onneksi mahtui autoon.:)))

      Poista
    2. Joo ehkä tilaan, niin ei mene aikaa ajeluun eikä tartu mukaan muuta "tarpeellista":))

      Poista
  11. Mun lauantai-iltana Toriin myyntiin laittamani lasiterassin matot käytiin sunnuntai-aamuna hakemassa, joten nyt lattia odottaa tyhjänä Lohalsia :). Piti eilen ajella sitä hakemaan, mutta selvisikin, että mies on menossa tänään muilla asioilla käymään ihan Espoon Ikean naapurissa, joten ulkoistin noudon hälle. On osoittautunut ennenkin käteväksi vaihtoehdoksi silloin, kun on selkeä ostoslista (mieluiten mahdollisimman lyhyt, että ukkelilla kestää hermo :D). Hyllypaikat vaan pitää valmiiksi kirjoittaa lappuun myös, koska ei halua kuluttaa kaupassa yhtään enempää minuutteja kuin on pakko..

    Ja kiva kun mainitsit ton liukuesteen. Mun piti sulta sitä erikseen kysyäkin, että onko sun mielestä tarpeen, kun tulee kumminkin kalusto siihen päälle, mutta kirjoitin sen sitten kumminkin kysymättä siihen kahden kohdan ostoslistaan, kun ajattelin, että tyhmää säästää muutama euro ja sitten joka kerta ärsyyntyä ruttuun liukuvasta matosta. Nyt vaan kovasti toivon, että meidän terassin uudet kevyet tuolit liikkuu matolla nätisti, eikä tökkäile juuttiin tai maton reunaan. Kaiken järjen mukaan kyllä pitäis mattoa riittää tuolien taaksevedollekin.

    Mukavia päiviä sinne Toritietäjälle <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. PS. Hauskasti näyttää matosta löytyvän myös teidän harmaiden tuolien kanssa samaa sävyä. Ei olis välttämättä ollenkaan niin kiva, jos juutti olis tasaisen ruskeaa kauttaaltaan. Vaan onneksi ei ole :)

      Poista
    2. Mä oon kuule ihan sama kuin sun miehellä!:))) En tykkää mennä Ikeaan haahuilemaan yhtään. Mielummin annan listan jollekin hyllynumeroineen tai menen itse valmiin listan kanssa.:) Matto oli aikamoinen paketti ja lisäksi mulla oli ne kaksi tarjoilupöytää ostoksissa, joten Ikea-reissu oli samalla jonkin sortin punttitreeni.:P Hieman saattaa kyllä matto ottaa vastaan taaksepäin tuolia työntäessä, mutta en ole sitä mitenkään häiritsevänä pitänyt. Matto ei ole onneksi loppunut kesken!:) Toivottavasti säkin tykkäät!

      Poista
    3. Ja tosiaan, tuo elävä pinta on just ihana!<3

      Poista
  12. Matto on aivan ihana. Minä mietin samanlaista mattoa meidän olohuoneeseen, mutta sitten tein tuon halvan mattolöydön. Tykkään luonnollisesta lookista ja sitähän juuttimatossa on.

    VastaaPoista
  13. Uusi matto käy hyvin keittiöönne ja tulee todella kodikas fiilis!
    Meidän terassille pitää ehkä ostaa uusi matto, joten tämä voisi olla yksi vaihtoehto ;)

    VastaaPoista