Koronakevään loppu - Ihana kesä!

Muistaako kukaan kunnolla, millaisia murheita meillä oli ennen maaliskuuta? Jostain syystä vuoden alku tuntuu juuri nyt erittäin kaukaiselta ja ainakin minun on vaikea muistaa, mitä tuolloin murehdin tai olin murehtimatta. Taisin olla kaiken kaikkiaan aika huoleton. Talvi oli ollut poikkeuksellisen lämmin ja muistan hyvin, kuinka moni muu suri jatkuvaa marraskuuta. Minä katselin samaa asiaa toiveikkaana. Olen aina tykännyt keväästä ja viime vuosina se kevääksi kutsuttu aika on kutistunut pariin hassuun viikkoon. Ajattelin, että tässä se nyt on, pitkä kevät! Sain mitä toivoin, nimittäin ERITTÄIN pitkän kevään. Kannattaa näköjään oikeasti miettiä, mitä toivoo...

Korona-aika on mennyt työn merkeissä. Olen tietenkin päässyt helpommalla kuin itseäni nuoremmat, joilla on vielä pieniä lapsia. Kenellä on ollut rankinta -vertailu ei mielestäni ole koskaan ollut kovin rakentava juttu. Kaikilla on ollut venymisen paikka. Ennen pääsiäistä aloittamani villasukat ovat edelleen ilman kantapäitä ja jalkateriä. En voinut kuvitellakaan istuvani neulomaan istuttuani aamuvarhaisesta iltaan saakka koneen ääressä etäopetukseen siirryttyämme. Sen sijaan oli pakko päästä ulos kävelemään. Askeleita onkin kertynyt kiitettävällä keskiarvolla päivittäin ja lähialueelta on tullut koluttua monta sellaista reittiä, joita ei olisi muuten tullut mentyä. 

Tavallaan olen nauttinut aamujen rauhallisuudesta, siitä, että saan syödä ja olla muutenkin kotona ilman meteliä ja häslinkiä ja sitä vuorovaikutuksen tulvaa, joka töissä väistämättä on koko ajan läsnä. Toisaalta lähiopetuksessa etäjakson aikana ollessani nautin päivistä työpaikalla ihan hirmuisen paljon. Samoin olen tykännyt näistä toukokuun työpäivistä ja lasten kanssa koetuista erilaisista koulupäivistä. 

Muuten nyt keväällä ei ole ollut kiire oikeastaan minnekään. Kalenterista hävisi kaikki menot parturia lukuunottamatta pariksi kuukaudeksi. Miehen ja kuopuksen kanssa olemme olleet todellisia kotihiiriä. Ruokaostokset olemme tehneet enimmäkseen netissä, vain jotain täydennystä olen lähikaupasta hakenut.

Viime aikoina olen huomannut ehkä hieman huolestuttavia piirteitä itsessäni. Minuun on iskenyt valtava tavallisen elämän kaipuu! Ensin sen huomasin televisiosta jotain katsoessani. Olisipa ihana mennä ravintolaan syömään. Saisi istua ja seurustella perheen tai ystävien kanssa jossain kivassa paikassa. Voisi samalla seurata ihmisiä ympärillä. Se on ihan lempipuuhani julkisilla paikoilla! Ihmisten tarkkailu.:) Olen alkanut kaivata matkahaaveita, kirppiskierroksia ja kahvilassa istuskelumahdollisuutta. Haluaisin tulla ja mennä vapaasti, tavata ketä mieli tekee, ilman maskeja (en kyllä ole itse käyttänyt maskia ollenkaan, mutta jotenkin edelleen säpsähdän, kun joku tulee kadulla vastaan maski naamalla) ja jatkuvaa käsien pesua tai desinfiointia. Toivoisin, että korona olisi mennyt menojaan ja elämä olisi palannut tuttuihin uomiinsa.

Jollain tavalla tästä oudosta keväästä on tullut normaalia elämää. Ei samanlaista kuin ennen koronaa, mutta silti tavallista arkea. Täällä Lahden seudulla korona ei onneksi ole alkanut levitä koulujen avaamisen jälkeen, kuten se on jonkin verran tehnyt pääkaupunkiseudulla. Olen onnekas, sillä tuntuu, että ihan kaikissa kunnissa terveys ei ole ollut listan kärjessä viime viikkoina. Korona ei edelleenkään ole leikin asia, enkä vieläkään halua sitä itselleni tai kenellekään muullekaan. 

Juuri nyt olen rauhallinen ja toiveikas. Aikomus on nauttia kesästä, olla murehtimatta turhia, yrittää kuitenkin muistaa, että tautia on edelleen liikkeellä. Loppukevät on aina yhtä ihanaa aikaa. Luonto on mielestäni nyt parhaimmillaan ja koko ihana kesä vielä edessä. Ajattelin nyt kuitenkin olla toivomatta loputtoman pitkää kesää.;D Ihan tavallinen kesä kuulostaa hyvältä.

Olen arponut Kaijasinkon puutarhan 50 euron lahjakortin. Voittajaksi valikoitui Minna M. Mahtavaa, upeeta! Onnea ja kukkailoa! Kiitos Kaijansinkon puutarha, paitsi ihanista kukistanne, myös mahdollisuudesta jakaa hyvää mieltä!<3

Ihanaa kesää!

Taina

Mars töihin, senkin laiskurit! #Koronakotoilu loppuu

Tätä postausta olen kirjoittanut mielessäni viimeisen kahden kuukauden aikana varmaan pari-kolme kertaa viikossa riippuen aina siitä, mikä mielentila on kulloinkin ollut päälimmäisenä. Ja todellakin, mielialat ovat itselläni vaihdelleet epäuskon, raivon, pelon, epävarmuuden, alistumisen, välinpitämättömyyden, ilon kautta onneen...Ihan vain muutamia omista tuntemuksista nimetäkseni! Ne tuntemukset liittyivät aluksi oikeastaan koronaan, mutta kun aika kului ja koronasta tuli arkipäiväisempää, tunteet alkoivat koskea esimerkiksi sitä, mitä ja miten meistä opettajista kirjoitetaan lehdissä ja keskustelupalstoilla.

Aika moni ihminen ajatteleen tuntevansa koulumaailman, jos on kerran itse käynyt koulua tai omat lapset käyvät koulua. Niistä omista kouluvuosista voi olla jokunen vuosi aikaa. Minun kouluaikaani kuului kaunolla kirjoittaminen, ulkoa pänttääminen, kalvosulkeiset ja heikko itsetunto oppilaana (ehkä muutenkin, lapsen asema esim. 70-80-luvulla oli toisenlainen kuin nykyään). Jokaisessa koulussa oli oma keittiöhenkilökunta, vahtimestari, siistijät päivystivät koululla aamuvarhaisesta iltamyöhään ja ihan joka vuosi saimme uudet kirjat, joita ei meidän jälkeemme käyttänyt yksikään oppilas. 

Vaikka opiskelin aika isoissakin luokissa (olen käynyt neljää eri ala-astetta, yhtä yläastetta ja lukiota), ei opettajalla ollut pulmia saada ryhmiä hallintaan. Oli tarkkis käytöshäiriöisille ja erityiskouluja sellaisille, joilla oli muunlaisia pulmia koulunkäynnissä. Pelkästään se, että noista ajoista on vuosikymmeniä, tekee koulusta ihan eri paikan nykyään. Jos takertuu oman ajan kuvaan koulusta, uskallan sanoa, että kuva on väärä. Nykykoulu muuttuu niin kovaa tahtia, että siellä on todellakin oltava valmis muutokseen. Mitään muuta ei ole kuin jatkuva muutos. Myöskään lapsen kautta koulumaailman tarkastelu ei tee kenestäkään opettajaa. Ainakin toistaiseksi opettajaksi pääsyyn vaaditaan yliopistokoulutus. Ei niistä työvuosistakaan haittaa ole. On eri asia olla oppilas, vanhempi tai opettaja. Ainakin itse koen saaneeni toisaalta ymmärrystä tehtävästäni kasvattajana sekä varmuutta ammattiini vuosien myötä. Vanhemmuus on toki tuonut jonkunlaista perspektiiviä kouluun vanhemman silmin, ja toisaalta olen omien lasteni kautta nähnyt, että samoista aineksista, samalla kasvatuksella, syntyy ihan erilaisia oppijoita. Jokainen lapsi on oma persoona.

Viime vuosina (kauan ennnen koronaa) olen tuntenut turhautumista, koska on vaikuttanut ikävästi siltä, että kouluun ja koulutukseen ei usko enää kukaan. Tämä on asia, joka saa minut melkein itkemään epätoivosta. Olen niin eri mieltä. Meillä, pienellä kansalla, jolla ei ole öljyä tai muita suuria rikkauksia, rikkautemme on koulutus. Se, että jokaisella lapsella on mahdollisuus käydä koulua niin pitkään kuin omaa intoa riittää. Sitä ei saa määrätä vanhempien varallisuus tai heidän koulutustaustansa. 

Olen ollut opettaja yli 20 vuotta. Sinä aikana kouluilta ja koulutuksesta on leikattu, leikattu ja leikattu. Tuolloin parikymmentä vuotta sitten alettiin hokea, ettei seinistä kannata maksaa, käytetään rahat mielummin opetukseen. Niinpä sitten alettiin sulkea kouluja pienimmästä päästä ja nykyään ei isoissa kaupungeissa ymmärtääkseni enää pieniä kouluja olekaan, korkeintaan säätiöiden avulla sellaiset pystyvät toimimaan.  Suuntaus on edelleen kohti suurempia yksiköitä, yhtenäiskouluja. Erityiskoulut on lopetettu integraation nimissä ja opettajat sysätty pärjäämään yhä heterogeenisemmän luokan kanssa. 

Tunnen todella monta opettajaa, enkä tiedä kenenkään meistä vetäneen lonkkaa näiden etäopetusviikkojen aikana. Aivan päinvastoin. Olen mukana useissa opettajien Fb-ryhmässä, joissa on jaettu ideoita ja ajatuksia innolla, ja sen perusteella varmasti suurin osa opettajista on antanut kaikkensa viime viikoina. Otimme parissa päivässä hirmuisen digiloikan ja yritimme tehdä parhaamme uudessa tilanteessa. Aluksi tilanne vei yöunet ja päivät venyivät aivan ympäripyöreiksi.

Koska etäopetus alkoi rullaamaan suurimmalla osalla mukavasti (osa lapsista on saanut koko ajan olla lähiopetuksessa ja olen itsekin kantanut oman korteni lähiopetuksen kekoon etäopetuksen rinnalla), tuntui koulujen avaaminen viimeisiksi päiviksi omituiselta. Perusteluissa, joilla koulujen avaamista vaadittiin, meille opettajille olikin ilmaantunut sosiaalityöntekijän, psykologin ja poliisin ammattitaito. Ilman koulujen avaamistakin opettajat olisivat voineet kertoa ne lapset, joista ovat huolissaan. Ne huolet eivät ole ilmaantuneet tyhjästä koronan alettua, vaan ne huolet ovat olleet olemassa, luultavasti jo vuosia. Voipa olla, että opettaja on yrittänyt saada lapselle apua jo kauan, mutta sitä apua ei vain ole mistään tullut. Ehkä kaikkein paksuinta oli lukea Iltalehden toimittajan kirjoitus opettajista, jotka ovat syyllisiä, jos uusia Eerikoita tulee. Muistaakseni juuri opettaja oli tehnyt lukuisia lastensuojeluilmoituksia, joista ei seurannut mitään. Laki on laki, ymmärrän sen, mutta perustelut siitä, miksi koulut pitää avata pariksi viikoksi, olivat melkoisen ristiriitaisia. Saattoipa joku lääkäri mainita julkisesti, että tauti, jota olimme onnistuneesti vältelleet, pitäisi saada leviämään. Moni opettaja tai lapsen vanhempi ei kuitenkaan haluaisi ottaa sairautta, jolla meidät on hyvin peloteltu. Ymmärtääkseni aiheesta. Tässä kohti meidän opettajien epäiltiin jo aloittaneen kesälomat maaliskuussa. 

Kovasti toivoisin, että emme olisi niin kärkkäitä arvostelemaan ja niputtamaan ihmisiä ammatin perusteella tai minkään muunkaan asian perusteella. Kaikissa ammateissa on kaikenlaisia ihmisiä. Erityisesti toivoisin uskoa kouluun ja koulutukseen, ja sitä kautta myös tekoja lasten hyväksi. 

Kaikkea viime viikkoina lukemaani törkyä omasta ammatistani onneksi häivyttää lasten ilo oppia, sekä vanhemmilta saatu kiitos, kun he näkevät lastensa oppivan ja kehittyvän. Kasvatustyö on yhteistyötä! Kasvatustyö on  mielestäni arvokkainta työtä, mitä voin kuvitella, sillä lasten varaan rakentuu meidän kaikkien tulevaisuus.

Tänään kävimme harventamassa koululla rivejä ja valmistaudumme erilaiseen lukuvuoden päätökseen. Olen iloissani, kun näen lapset livenä, mutta surullinen, sillä emme voi kaikki olla yhdessä. Joudumme noudattamaan monenlaisia sääntöjä, joita aiemmin ei ole ollut. Käsiä pestään ahkerasti, yritetään pitää välejä ja pysyä terveinä.

Rauhaa ja rakkautta,

Taina

Kiitos kuvausavusta Tiina!<3

Koronakotoilu voi olla kukkajuhlaa

Sunnuntaihuomenta sinne ruudun toiseen päähän! Ainakin nyt aamulla ikkunasta katsottuna sää näyttää täällä kauniilta, joten oliskohan se jälleen tänään ulkoilupäivä...Jos jotain hyvää tästä vallitsevasta tilanteesta pitää sanoa, niin se on ehdottomasti liikunnan lisääntyminen. Kun on arkisin istunut todella pitkän päivän tietokoneen ääressä, niin illalla on aivan pakko käydä kunnon lenkillä. Iloksemme on muuten avattu mm. FressiTV, jonka kautta olen myös jumppaillut jo monta kertaa ihan ilmaiseksi olohuoneessa. Oli jotenkin suorastaan nostalgista osallistua vuosien jälkeen aerobictunnille! 

Tässä keskellä korona-arkea suurin osa elämämme, ja tuntuu siltä, että nyt on alkanut monella tulla väsymystä ja suurta ärsyyntymistä sitä tosiasiaa kohtaan, ettemme kukaan tiedä, kuinka kauan tämä poikkeustilanne kestää.  Edelleen löytyy myös niitä ihmisiä, jotka eivät alkuunkaan ymmärrä, miksi elämää pitää näin rajusti rajoittaa. Eikö voitaisi vaan antaa taudin levitä ja tervehtymisen jälkeen elämä voisi jatkua niin kuin ennenkin. Tuo tuntuu hetkittäin oman pääni sisällä ihan hyvältä vaihtoehdolta, erityisesti niinä hetkinä, kun tekisi mieli heittäytyä lattialle kuin 5-vuotias, huutaa ja parkua, että haluan vanhan elämäni takaisin! Tällöin on kuitenkin pakko muistuttaa itseä, että kyseessä ei siis ole mikään pikkuflunssa, vaan tauti, josta kaikki eivät selviä hengissä, itseasiassa, siihen kuolee kaikista näistä rajoituksista huolimatta valtava määrä ihmisiä. Valitettavasti olen myös lukenut, että tauti saattaa jättää pysyvät jälkensä keuhkoihin ja sisäelimiin. Pienen mietinnän jälkeen olen ainakin vielä ollut valmis jatkamaan elämää vaikka syksyyn saakka näin. En halua sairastua, enkä toivo sitä kellekään muulle. Terveydenhuollon kapasiteetti ei tule riittämään, jos alamme elää kuin mitään koronaa ei olisi olemassakaan.

Niinpä sitten vaivun, miestäni lainaten, täysin normaaliin kukkapsykoosiin ja haalin tasot täyteen toinen toistaan ihanampia kukkia! Tällä viikolla homma lähti kyllä aika tavalla hanskasta, pakko myöntää...

En minä ihan joka viikko osta kukkia, enkä varsinkaan kahdesti, mutta nyt tein niin. Ensin poikkesin hakemaan lähikukkakaupasta samanlaiset kimput minulle ja ystävälleni. Ystävälleni, koska hän vietti juuri syntymäpäiviä ja itselleni, koska tarvitsin kukkia ilahduttamaan kotoilua. Näihin kimppuihin tuli mm. niin suuri ja kerrottu jaloleinikki, että se näyttää aivan pionilta ja ruusulta. Tuo keittiönpöydällä oleva kimppu.<3

Myöhemmin tällä viikolla vein poikaa parturiin (tuntui muuten suorastaan rikolliselta liikkua hetki kaupungilla, sitä paitsi olimme loppujen lopuksi viikkoa ennen todellista aikaa liikkellä) ja soitin ennakkoon kukkakauppaan, jotta pystyin nappaamaan mukaani kimpun aivan käsittämättömän kauniita perhosleinikkejä. Tässä kohtaa se ote siis lipesi.:P Puolustuksekseni on sanottava, että olin jo odotellut näiden kaunottarien ilmaantumista kukkakauppaan. Vähän samanlainen juttu siis kuin magnolianoksan kanssa, ainakin kerran talvessa sellainen on pakko saada.

Näiden kukkien avulla jaksan taas tätä kotoilua niin paljon paremmin! Nyt jos koskaan näitä kukkia voi luvan kanssa haalia, sillä paitsi, että tuetaan sitä paikallista kukkakauppiasta, ehditään todellakin nauttia kotona näistä kukkasista.

Tsemppiä ja kukkailoa!

Taina

Palmusunnuntain Kukkailottelua

Näitä erikoisia aikoja eläessämme kodin merkitys korostuu. Suurin osa ihmisistä tuskin on koskaan aiemmin viettänyt yhtä paljon aikaa kotona, käymättä missään. Jos on ihminen, joka tykkää sisustella ja laittaa kotia, niin tässä ehtii keksiä vaikka ja mitä, kuinka kotia voisi vielä kohentaa. Olen kuullut, että joillakin on ollut aikaa kaappien siivoukseen ja kodin järjestelyyn. Ne ovatkin mielestäni yksi parhaista tavoista "sisustaa" kotia. Turhan tavaran karsiminen ja vaikkapa mööpelivalssi eli tavaroiden uudelleenjärjestely eivät edes maksa muuta kuin vaivan. 

Omat työpäiväni ovat tänä etäaikana venyneet, joten esim. keskenjäänyt keittiönkaappien uudelleenjärjestely saa odottaa väljempiä aikoja, Olen muuten aivan supertyytyväinen maustelaatikkooni sekä muihin keittiön laatikoihin, jotka järjestin uusiksi jokin aika sitten! Mieleen on tässä viime viikkoina tullut myös eteisen seinän maalaus ja olen jo kauan himoinnut Siparilan puupaneelia jonnekin kotiimme! Näiden molempien kanssa on paras ottaa aikalisä, sillä aika ei tahdo riittää edes sukkien neulomiseen, ja ne kun kuvittelin saavani valmiiksi pääsiäiseksi...Ehkäpä tulevalla viikolla ehdimme kuitenkin kantamaan terassikalusteet ulos ja pääsen virittelemään pääsiäistunnelmaa terassille...

Sen sijaa kukilla voi edelleen sisustaa nopeasti ja helposti! Kaikista kukkakaupoista, joita itse käytän, on joko ilmainen tai erittäin edullinen kuljetus kotiin, joten edes kukkien vuoksi ei tarvitse ottaa sairastumisenriskiä. Nämä omat kukkani tosin hain torstaina Villiviinistä, sillä olin joka tapauksessa liikkeellä, kun minulla oli ensin lähiopetuspäivä ja sitten aika kampaajalle. Hiljaista oli kaupungissa. 

Kuten kuvista näkee, olen sisustellut keittiössä myös yrteillä ja ruokatarvikkeilla. Myös viherkasvit ovat saaneet uuden järjestyksen eilen, sillä verkkokaupasta voi edelleen hankkia kaunista kotiin. Se on kuitenkin jo toinen tarina.:)

Yritetään pitää päät kasassa, selviämme kyllä näistä vaikeista ajoista!  Aurinkoista palmusunnuntaita!

Taina

Koronakotoilua ja keittiöfilosofin pohdintoja

Ihanat tulppaanit Kukkakauppa Villiviinistä.

Tämä viikonloppu on todennäköisesti alkusoittoa jollekin sellaiselle, mitä on vaikea hallita. Kauhean paljon on epävarmuutta ja pelkoakin on ilmassa. Taloudelliset seuraukset tuntuvat juuri nyt yhdentekeviltä, mutta surku monien pienyrittäjien puolesta, jotka muutoinkin ovat tiukilla! Yritetään siis tukea toinen toistamme ja rämpiä tämän suon läpi mahdollisimman kuivin jaloin. Linkitin postauksen valokuviin niihin liittyvät yritykset osoittaakseni tukeni heille ja vinkiksi teille lukijoille.  Kuka tietää, ehkä tästä kurjasta seuraa jotain hyvääkin. Ainakin hetken muistamme, mikä elämässä on oikeasti tärkeää.

Toivoisin, että koronan suhteen toimittaisiin mielummin hieman ennakoiden kuin jälkikäteen. Koulut ja päiväkodit ovat paikkoja, joissa taudit leviävät sukkelaan. Eikö olisi jo aika pistää nämä kiinni? Tiedän, että se tuo mukanaan haasteita, mutta eikö silti olisi tärkeämpää yrittää hidastaa taudin leviämistä tehokkaasti? Onko olemassa vielä ihmisiä, jotka eivät ole nähneet, kuinka jyrkästi tauti  pahimmillaan leviää, ja mitä se tuo tullessaan? Olen murehtinut tällä viikolla erityisesti inttiä käyvää poikaani, astmaatikkoa, mutta hän on nyt metsässä leirillä ja siksi ehkä turvallisimmassa paikassa, missä hän voi ylipäätään olla. 

Puinen rauhanmerkki Parolan Rottingista.

Tekemällä nyt sellaisia asioita, joita vielä voi luvalla tehdä, ja joista nauttii, voi tästä erikoisesta tilanteesta saada jotain positiivista irti! Moni on tainnut tänä viikonloppuna jättää kaupungilla kaupoissa kiertelyn väliin ja kalenterit ovat keväältä tyhjentyneet monenlaisista menoista. Aikaa on viettetty perheen kesken mm. ulkoillen, aurinko on hellinyt meitä, vaikka tuulet ovatkin puhaltaneet kylmästi. 

Pieni kulho Leena Hyttinen.
Vanikka tarjoiluastia RUOKO design.

Viikonlopun perhekuplassa on ollut hyvä olla. Itse olen siivoillut, ottanut valokuvia, ulkoillut miehen kanssa metsässä ja haaveillut kesästä. Ainakin minulla on nyt rauhallisempi mieli kuin perjantaina. Yritän ottaa päivän kerrallaan ja olla murehtimatta asioista, joille ei mitään voi. 

Viherkasvi ja ruukku Florenciasta Lahdesta. 

Pidetään huolta toisistamme,

pestään käsiä ja yritetään hidastaa taudin leviämistä!

Taina