Vihersisustamista - Olohuoneen viherkasvit

Lomaterveiset Oulujärveltä! Muutaman päivän irtiotto kotinurkista oli nyt paikallaan. Kiirettä ja väsymystä on riittänyt, luonnonrauhaa ja lepoa, niin taas jaksaa sinne jouluun saakka. Edellinen postauskin on yli viikon takaa, ja kommentit osittain vastaamatta. Pahoittelut siitä!<3 Tämä kahden postauksen kokonaisuus on ollut odottamassa lopullista muotoaan pari viikkoa, edellämainituista syistä. Facebook -esto on ensi viikonloppuna ollut kuukauden päällä, saapa nähdä, vapaudunko rangaistuksesta silloin....

Pakkasyöt ovat taas täällä, ja siksi oli pakko tuoda ulkona kesää viettäneet viherkasvit ja edelleen kukkiva neilikka sisälle. Pihalla oli vielä näitä kuvia ottaessani kaksi kaktusta ja yksi mehikasvi, ostin ne alkukesästä Face -kirppikseltä muutamalla eurolla. Sitrus viihtyi kesällä takaterassilla erityisen hyvin, hieman jännittää, miten se suhtautuu talvella huonelämpöön ja vallitsevaan pimeyteen. Viherkasveja on tullut kesällä muutama lisää, ensin ostin tuollaisen vahalehtisen, rönsyilevän, myöskin kirpputorilta. Hinta ruukkuineen oli muistaakseni kolme euroa. Syntymäpäivälahjaksi ystävältäni sain uuden viherkasvin, erityisen muodikkaan sellaisen. Luulin  sitä enkelinsiiveksi, mutta kysymyksessä onkin pikkupegonia. Tuollaiset punertavat viherkasvit tuntuvat olevan nyt pinnalla, ja niitä on minullekin jo kertynyt, ja mielessä on, että ainakin uurremuori vois olla kiva lisä viherkasveihini...

Suhteeni viherkasveihin on monimutkainen. Tykkään niistä, ja talviaikaan ne tuovat kaivattua elävää vihreää kotiin. Raja sopivan ja liiallisen määrän välillä on mielestäni hiuksen hieno, ja riippuu myös siitä, miten viherkasvit kotiin sijoitettu. Mielessäni on kai vähän liian selvästi vielä 70 -luku, jolloin kaikkien kodeissa kulki kultaköynnös seinillä, kukkateline oli joka kodin vakiokaluste ja ikkunalaudat olivat täynnä viherkasveja. Siitä tulee mielessäni tunkkainen tunnelma. 

Kuten kuvista näkyy, koko olohuoneen taso oli peittymässä viherkasvien alle...ja osa odotti terassilla sisällepääsyä. Onneksi viherkasvibuumi näkyy myös viherkasveille tarkoitettujen hyllyjen, amppeleiden kuin itse kasvienkin valikoimissa! Ratkaisu pulmaani löytyi sattumalta, ja toisaalta kaikki ei mennyt suunnitelmieni mukaan. Siitä oma postaus, ehkä jo huomenna!:) Minä lähden nyt vetämään ulkovaatteita päälle, ja etsimään luonnonkauneutta syystuuleen, jossa on selvästi jo aavistus tulevasta talvesta.

Kaunista sunnuntaita!

Taina

Hei, hei, mitä kuuluu

Tänä perjantaina tarjolla täällä blogissa on sillisalaattia ja ajatuksenvirtaa. Kuvia kameralla ja kännykällä viikon varrelta.

Olen edelleen Facebookin puolelta estossa. Luultavasti vielä kaksi viikkoa "kakkua" jäljellä. Olen aloittanut uuden blogin muotoilua, nimi on ollut olemassa jo usemman vuoden. Voi olla, että julkaisen sitä kautta jotain lähiaikoina, tai sitten en. Puhtaalta pöydältä aloittaminen ei tunnu hassummalta, mutta haluaisin liittää kuitenkin tämän blogin osaksi uutta, ettei reilun viiden vuoden postaukset menisi ihan hukkaan. Toisaalta mietin sitä, että kun kerran joku on keksinyt kiusata minua kerran, miten voisin estää jatkossa kiusatuksi tulemisen? Ihmettelen myös, että miten täydellisesti olen voinut unohtaa kaiken teknisen bloggaamiseen liittyen. Viimeisimmästä ulkoasun muokkauksestakin on aikaa vaikka kuinka kauan.

Opettajan työ on muuttunut aivan valtavasti siinä kahdessakymmenessä vuodessa, jonka olen sitä tehnyt. Pitää olla koko ajan enemmän. Tällä viikolla uusimpaan Avotakkaan syventyessäni, tai oikeastaan sen jälkeen, mietin, että voisihan sitä muutakin elämässään tehdä kuin opettaa. Lasten kanssa on mahtava tehdä töitä, he ovat se syy miksi viihdyn työssäni. Työkaverit ovat toinen hyvä syy. Saan myös päästää luovuuteni valloilleen opetusta työparini kanssa suunnitellessa. Luin joskus vanhasta päiväkirjastani, että isona haluaisin olla sisustussuunnittelija. Olin yllättynyt, että minulla oli tuo haave jo alakoulussa. En tiedä, haluaisinko oikeasti olla sisustussuunnittelija, mutta jotain muutakin voisin kokeilla kuin opettamista. Alkaako tässä olla tulossa 50-kriisi...

Aamuisin en ole melkein malttanut töihin lähteä, kun on ollut niin upeita aamuja, kirpeän kuuraisia, usvan ja auringon täyttämiä maisemia! Eilen olin jo varustautunut kameran ja pidemmän putken kanssa, lähdin ajamaan töihin hyvissä ajoin, jotta ehdin ajoissa, vaikka menisin parin pysähdyksen taktiikalla. Heti ensimmäisen peltoaukeaman kohdalla kameran kaivettuani tajusin, että kamera oli jäänyt edellisiltana päälle, ja akku oli täysin tyhjä. Jouduin tyytymään kännykkäräpsyihin. Tänä aamuna olikin taas pilvistä, ehkä huomenna! Meillä onkin jälleen lauantaityöpäivä. Olen kouluttamassa muita opettajia, ja jännittää. Pitäkää peukkuja!

Ilmastonmuutos oli koko alkuviikon uutisissa niin pinnalla, että minua alkoi vähän jo ahdistaa se uutisointi. Koen huonoa omaatuntoa siitä jatkuvasta matkakuumeesta, joka minua vaivaa. Haluaisin mennä vähän sinne sun tänne, ja nähdä uusia paikkoja. Olin iloinen, kun joku suomalainen professori ihmetteli ääneen Suomessa käytyä keskustelua. Hän sanoi, että muutosta tarvitaan, mutta meillä suomalaisilla tuntuu olevan kuvitelma, että me voimme yksinään kantaa vastuun ja muuttaa kehityksen suunnan. Saattaa tosiaan olla, että muutokseen tarvitaan vähän esimerkiksi kiinalaisten ja amerikkalaisten apua. Lapsille sanon, että olen luottavainen tulevaisuuden suhteen, niin kuin olenkin. Haluan uskoa hyvään. Tämän loppuviikon lämmön olen ottanut ilolla vastaan.

Kotona vallitsee hetkellisesti järjestys, ja sitten taas ei. Pari viikkoa sitten vaihdettiin esikoisen huoneessa järjestystä, ja mietin, oliko tämä viimeinen järjestely, ennen kuin hän muuttaa omaan kotiin. Tekisi mieli hankkia hänelle uusi sänky, vaihtaa verhot huoneeseen (ehkä jo syyslomalla) ja ehkäpä neuloa hänellekin jättineulepeitto! Kuopuksen peiton aloitin eilen keväällä tilaamillani langoilla, ja lankoja olen selaillut netistä esikoisen peittoa varten. Värinvalinta on vielä kesken.:)

Tällaisia mietteitä tänä lokakuisena perjantaina. Mitä sulle kuuluu?

Taina

Kodin rakkain huonekalu/esine

Tuoreimmassa Deko -lehdessä on kiva instahaaste lukijoille: Kuvaa kotisi rakkain esine tai huonekalu. En ainakaan muista nähneeni tällaista haastetta blogeissa, joten innostuin aiheesta samantien niin paljon, että aiemmin julkaistavaksi suunnittelemani postaus saa vielä odottaa. Olen muuten edelleen fb:ssa linkitysestossa, joten sen puoleen olisi järkevää panttailla postauksia, mutta yritän nyt kuitenkin jatkaa bloggailua entiseen malliin. Luotan, että se esto ei ole lopullinen.

Rakkaita esineitä varmaan löytyy useampiakin, huonekaluja vain kaksi kappaletta, ja ne molemmat ovat peräisin mummoltani. Keittiön porrasjakkara on toinen, mutta mielikuvani siitä eivät ole ihan yhtä varhaiset kuin mummolta perimästäni nojatuolista. Työhuoneen punainen nojatuoli on ollut elämässäni niin kauan kuin muistan, mummoni sai sen aikoinaan 50-vuotislahjaksi, kevättalvella -73, olen ollut tuolloin hieman yli puolivuotias.

Työhuone on nykyään kovassa käytössä, sillä mieheni tekee suurimman osan työstään kotoa käsin, siksi huonetta tulee kuvattua  nykyään aika harvoin. Olen rajannut kuvien ulkopuolelle mieheni työpisteen, ja muunkin hänen työhönsä liittyvän. Postauksia työhuoneesta löytyy esim. täältä ja täältä.:)

Albumista olisi varmasti löytynyt kuvia, joissa istun tuolissa ihan pienenä. Vaikka muut kalusteet mummolla vaihtuivat vuosien saatossa, nojatuoli oli ja pysyi. Olen siitä ennenkin kirjoittanut, mutta tuolin mukana tuli myös mummolan tuoksu, ja pystyn sen edelleen tuolia nuuhkaisemalla haistamaan.<3

Kohta 50 -vuotias on edelleen aivan uskomattoman hyvässä kunnossa! Vain niskatyynyn kiinnitys on kärsinyt niin paljon, että otin sen kokonaan pois. Ei tuo vipu tuolin alla taida myöskään toimia, mutta se ei haittaa. Ehkä joskus vielä vien nojatuolin taitavalle verhoilijalle, ja todennäköisesti tuolin väri ei sen jälkeen ole punainen, ehkä mielummin ruskea, kuten vieruskaverinsa Boknäsin nojatuoli raheineen...Toistaiseksi tuoli saa olla juuri noin, kuin se on aina ollut.:)

Mikä on sinun rakkain esineesi/huonekalusi?

Taina 

Takkatuli, kynttilät, paksut torkkupeitot - Syksy tuli kotiin

Minä jatkan taisteluani tuulimyllyjä vastaan, eli blogini on edelleen Facebookin ja Instagramin estossa, ja voi ilmeisesti olla sitä ainakin kuukauden päivät. Tänään löysin uuden kanavan laittaa viestiä ylläpidon suntaan, mutta mitään lukutakuuta sieltä ei annettu. Käsittämätöntä. Kun olen tuolla muutamassa ryhmässä kysellyt vastaavia kokemuksia, olen löytynyt kaksi kohtalotoveria, joilla kyseessä on ilmeisesti ollut kiusanteko. Vaikuttaa siltä, olen sitten onnistunut jotakuta ärsyttämään blogini julkaisuilla. Facebookin puolelta olisin toivonut jonkinlaista, edes alkeellista, tarkastusta ennen toimimista. 

Tämän postauksen aihe ei nyt kuitenkaan pitänyt olla kohtaamani vääryys, vaan syksy, joka tuli yhdellä rysäksellä viime viikolla, ja sisustelut, vääjäämätön seuraus vuodenajasta, jolloin elämä keskittyy jälleen neljän seinän sisälle.:)

Kynttilät (klik ja klik) ovat toki olleet vakiovarustusta iltojen pimennyttyä . Lämpötilojen laskettua lähelle nollaa tai pakkasen puolelle, kuten viime viikolla kävi, tekee mieli laittaa takkaan tulet ja istuskella sen ääressä kylmät varpaat lämpimiksi. Meillä ei vielä ole ollut lämpöjä päällä, vaan ilmalämpöpumpulla ja takan lämmöllä on pärjätty toistaiseksi.

Tein viikonloppuna heräteostoksen Facebook -kirpparilta, kun huomasin siellä olevan myynnissä Ikean Storsele rottinkituolin valkoisena. Oman elämänsä Sulo Vilen ei pysty vastustamaan, kun näkee jotain kaunista halvalla.;) Samalla laitoin tyhjän panttina olleen Ektorp -rahin myyntiin. Rahin päällä on tullut istuskeltua tuossa takan ääressä, mutta istuimena se on mielestäni aika huono. Jalkojen lepuutukseen sitä taas ei ole juuri koskaan käytetty, joten joutaa lähteä. Vielä ei ole uutta omistajaa löytynyt, mutta useamman kanssa on rahista keskusteltu. Yksi olisi halunnut ostaa samalla Ektorp -sohvan pellavapäällysteillä, samaa sarjaa kun ovat, mutta valitettavasti en voinut sohvaa myydä vielä! Täytyisi ensin löytää itselle uusi sohva, sitten saada mies uskomaan, että tarvitaan uusi sohva, ja lopuksi vielä järjestää rahat. Ei taida olla ihan heti tulossa meille uutta sohvaa...Mielessä oli käynyt, että uuden sohvan kaveriksi voisi hankkia nojatuolin tai kaksi, mutta tämä rottinkinen tuli vähän yllättäin. Kesällä tuolille löytyy varmasti paikka terassilta, jos se alkaa keväällä tuntua turhalta kapistukselta.:)

Kauppareissulta tarttui melkein väkisin mukaan puuvillaoksat, sillä halusin kokeilla, miltä ne näyttäisivät Paperpag -vaasissa. Minusta ne on hauska yhdistelmä!  Sivutason päälle keräsin puutarhasta pakkasen puraisemia oksia ja yhden kukkasen samaa puna-oranssia värimaailmaa. 

Jättineulepeitot on jälleen kaivettu esiin, niiden alla on mukava köllötellä illalla telkkaa katsellessa. Ihmisiä tuntuu kiinnostavan nuo peitot, sillä postaukset ovat nousseet tuohon kuukauden luetuimpien listaan sivupalkkiin. Keväällä alesta tilaamani langat odottavat vielä inspiraatiota. Niistä olisi tarkoitus neuloa kuopuksen huoneen väreihin sopiva jättineule.

Kivaa viikkoa!<3

Taina

Jäätävää - Kun joutuu somen ulkopuolelle

Viime tiistaina kirjoitin jutun hankkimastani keramiikasta. Olin kuvannut kattauksen, jossa astiat olivat käytössä. Mielestäni juttu oli sellainen, joka melko varmasti yltäisi tuonne blogin sivupalkkiin kuukauden luetuimpien juttujen listalle.

Melko pian jutun julkaisemisen jälkeen henkilökohtaisilla Facebook -sivuillani näkyi useita ilmoituksia, joissa luki: Julkaisusi on poistettu, sillä se vaikuttaa roskasisällöltä. Saat lisätietoa tuen postilaatikosta. Huomasin, että linkit, jotka olin hetkeä aiemmin jakanut Facebookin sivuilla (aiheesta riippuen saatan jakaa postauksen jopa viidessä eri paikassa), oli poistettu. Blogini omilta Facebook -sivuilta oli poistettu ihan jokaikinen julkaisu, jos siinä oli linkki blogiini, suurinosa siis (noin tuhat postauslinkkiä neljän vuoden ajalta). Aika jäätävää huomata juotuneensa muiden, systeemin, ja ehkä myös kiusaajan armoille.

Huomasin pian, etten pysty toimimaan myöskään Instagramissa. Kun tykkäsin kuvista, eivät sydämet pysyneet punaisena, ja ruutuun tuli ilmoitus, jonka tarkkaa sisältöä en enää muista. Muistaakseni siinä viitattiin linkkiin, joka on Insta-tililläni, linkki blogiini tietenkin. Viimeisestä kuvasta oli myös hävinneet kaikki hästagit ja muu teksti. Ensin ajattelin, etten todellakaan poista linkkiä blogiini ja anna periksi, mutta tein sen sitten päivä tai pari myöhemmin, jotta pystyin edes tykkäilemään muiden kuvista ja jakamaan kuvia, vaikka blogiin en ketään tuota kautta voi  nyt opastaa.

Facessa pystyin klikkailemaan saamiini ilmoituksiin, että julkaisuni eivät ole roskapostia, ja kirjoittamaan jotain (tulikivenkatkuista) palautetta. Sieltä Facebookin ilmoittamasta tuen postilaatikosta voin katsella ilmiantojani koskevia päivityksiä (?), saada viestejä ja vastata tukitiimien viesteihin, sekä lukea tärkeitä käyttäjätiliä koskevia ilmoituksia. Ihan kiva, mutta laatikossa lukee "Ei vielä viestejä". Muuten en ole sitten löytänytkään mitään kanavaa, jossa voisin tätä kohtaamaani vääryttä ja kiusantekoa ylläpitäjille itkeä. Mies kävi tekemässä ilmoituksen puolestani jossain, mistä en mitään ymmärrä...

Nyt kun olen neljättä päivää estettynä jakamaan mitään blogiini liittyvää, olen entistä varmempi, että joku todellakin on tehnyt kiusaa, ja ilmiantanut postauksiani niiden sisällöstä. Facebookissa toimivat koneet, ja näinpä sitten blogini sisällöstä on tullut vaarallista tai roskaa. Näin helppoa on tehdä kiusaa toiselle. 

Facebookin linkittäminen on tehty koko ajan vaikeammaksi, ja se vie postausten kirjoittamisen ohessa aikaa. Välillä linkittäessä on tullut pelkkä kuva, toisinaan pelkkä linkki ilman kuvaa. On täytynyt tehdä homma useaan kertaan, ennen kuin on onnistunut. Kaikki ne tunnit tuntuvat valuneen sormien välistä hukkaan. Miksi ihmeessä olen tuhlannut kallisarvoista aikaa Facebookin kanssa tapellen?! Vastaus on hyvin yksinkertainen. Sitä kautta tulee blogiini iso osa lukijoistani. Se on helppo reitti ihmisille, jotka eivät itse bloggaa, mutta haluavat lukea postauksia. Tiistaina julkaisemani postaus on tavoittanut arvioini mukaan noin puolet tai hieman alle siitä määrästä, minkä postaus olisi muutoin kerännyt lukijoita. Surettaa ja ottaa päähän.

Vaikka kaikki on nyt tehty kovin hankalaksi, niin periksi en todellakaan aio antaa. Jotensakin hupaisaa, että Facebook kehottaa minua mainostamaan julkaisujani, niitä, joissa ei sitä linkkiä enää ole. Minullehan bloggaaminen on vain harrastus, mutta erittäin tärkeä sellainen. Haluan itse päättää, milloin lopetan, enkä halua tehdä sitä pakotettuna. Erilaisia yhteistyöjuttuja on tullut vuosien aikana tehtyä, ja jos nyt joku haluaisi tehdä blogiyhteistyötä, tuskin olisin kovin houkutteleva vaihtoehto. Jos elantoni olisi kiinni blogistani, alkaisin olla jo melkoisen huolissani.

Koskaan en ole kellekään kuullut käyneen näin. Mies löysi englanninkielisiä keskusteluja, joissa oli saman kohtalon kokeneiden juttua. Tämä postaus oli pakko kirjoittaa, jotta seuraava samaan ongelmaan törmäävä saisi edes jonkunlaista vertaistukea, mitään oikeita vastauksia tai ratkaisua en ainakaan vielä osaa ongelmaan kertoa. Tällä hetkellä koen olevani täällä "boikotissa" kovin yksin. 

Taina 

Kuvat on napsittu kotipihasta tänä pakkasenpuraisemana aamuna.

Kun en keramiikkakurssille päässyt...

Jo pitkän aikaa silmääni on miellyttänyt niin sisustuksessa kuin astioissakin rouheampi tyyli. Käsintehtyjä, mielummin pehmeän valkoista tai harmaata, ehkä ripauksella ruskeaa, siinä unelmani astioista, joita toivoisin nyt itselleni. Viime talvena ihailin mm. Idis & Interiööri -blogin Tanjan, sekä At Home -blogin Jaanan kättenjälkiä heidän käydessään keramiikkakursseilla. Päätin, että minäkin haluan syksyn tullen keramiikkakurssille! Suunnittelimme työparini kanssa, että lähdemme sinne yhdessä, sillä yhdessä oppiminen olisi mukavampaa. 

En ymmärrä, miksi kursseille ilmoittautumiset alkavat aina arkipäivänä keskellä työpäivää! Vaikka aamulla hyvin muistimme, että tänään pitää olla valppaana ilmoittautumisen kanssa, niin seuraavan kerran muistimme asian iltapäivällä lasten lähdettyä kotiin. Tietenkin kurssi oli jo täynnä tuossa vaiheessa. Ei siis keramiikkakurssia tänä talvena, tuskin seuraavinakaan, jos jokin systeemissä ei muutu.:(

Reilu viikko sitten kirjoitin siitä, kuinka olen jälleen kesän lopulla hankkiutunut eroon kirppiksellä turhista tavaroista ja hankkinut tilalle mieluisampaa. Tällä kertaa päätin siis sijoittaa tuoreet kirppisansiot astioihin, jotka ovat juuri sellaisia kuin olen haaveillut, jos ei käsintehtyjä, niin käsintehdyntuntuisia. Niinpä Helsingissä käydessäni suuntasin ensi kertaa Nougatiin (ihana kauppa!) ja ostin niin ruoka- ja leipälautaset Tine K:n mallistosta. 

Nyt sunnuntaina katoin pöydän pitkästä aikaa juhlavammin, olihan perhe parin päivän menojen jälkeen jälleen koossa ja syyspäiväntasauskin vielä. Eihän siihen mitään erityistä syytä oikeasti tarvita.:) 

Salaattilautasina käyttämäni pienet kulhot ovat edullinen löytö Tigerista, sopivat täydellisesti näiden Tine K -astioiden seuraan. Salaatin tein kesällä ostamaani kulhoon, jonka löysin kahvilla käydessä Kaarisillan kahvilasta, Erstan kartanolta. Kulho on jonkun oppilaan tekemä. Hintaa sillä oli vain 10 euroa, olisin  mielelläni ostanut noita vaikka useamman syviksi lautasiksi, harmikseni tuo oli ainoa laatuaan. 

Pihalta hain pensaasta marjaisat oksat servettikoristeiksi ja pientareelta heiniä maljakkoon. Muistinpa kaivaa kaapista vielä isäni sahaamat koivukiekot kattaukseen salaatin ja puolukkasurvoksen alle!

Voihan olla, että JOS olisin sinne keramiikkakurssille päässyt, ei lopputulos olisi ollut ollenkaan sitä, mitä mielessäni kuvittelin. Ehkä kaikki sitten meni niin kuin pitikin.:)

Taina