Juurilla

Terveiset mökkireissulta Kainuusta ja Oulujärven rannoilta!

Äitini sanoo puoliksi leikillään, että intiaanien mukaan ihmisen sielu pystyy kulkemaan vain sen matkan, minkä hevosella päivässä pääsee. Minun mieleni viipyilee selvästikin vielä tuolla matkalla, ja erityisesti tässä postauksen kuvien paikassa, vanhalla sukutilalla, jossa ukkini on kasvanut, ja äitinikin ihan pikkuisena.

Jostain syystä ei ole tullut aiemmin lomareissuilla mieleen, että voisi käväistä tuolla, vaikka vanhempieni mökiltä on vain tunnin matka losseineen, ja sukulaiset niin ihanan vieraanvaraisia! Äitin, siskon ja hänen nuorimpansa kanssa hypättiin nyt autoon ja ajettiin vierailulle. Ihan alvariinsa ei ole tullut käytyä, sillä edellisen kerran olen käynyt tuolla joskus 70-80-luvun taitteessa.

Paikka on upea, ja siitä on pidetty hyvää huolta! Talon vanhimmat osat ovat ymmärtääkseni yli 150 vuotta vanhat. Leveät lattilankut ja pirttiä kiertävät penkit, sekä valtava leivinuuni, ne muistin lapsuudestakin.  Muistikuvissani pirtissä istui aina ukkini Heikki-eno polttamassa piippuaan. Siellä ne piiput olivat kauniissa järjestyksessä edelleen, unohdin ottaa kuvan!

Tilan omistaa nykyään Heikin nuorin tytär perheineen. Aittoja on siivottu ja vanhat esineet on lajiteltu, tehty melkein kuin oma museo. Ihania käsintehtyjä huonekaluja, vanhoja vaatteita, tekstiilejä ja kenkiä, laatikkossa on pettua pahan päivän varalle...Suksia eri vuosikymmeniltä, kirjastossa Kekkonen omalla paikallaan, ja kaikki itsetehdyt työkalut ja koneet, joilla valmistettiin se, mitä tarvittiin.

Ei ollut elämä helppoa. Kaikki tarinat eivät ole iloisia ja kauniita. Tämän talon poikia on hukkunut, tai kuollut muuten liian nuorena. Ukkini sai hyvän kodin sukulaisten luota, kun hänen äitinsä meni uusiin naimisiin ja lapsesta tuli taakka... Kaikesta selvittiin! Tunnen itseni pullamössökansalaiseksi, kun olen saanut turvallisen lapsuuden ja olen päässyt elämässä helpolla.  Toisaalta uskon, että minäkin selviäisin kovista ajoista, jos olisi pakko. Ainakin yrittäisin, enkä luovuttaisi, minut on tehty sitkeistä aineksista.

Vaikka itse olen jollain tapaa juureton, niin vanhempieni ja heidän sukujensa juuret ovat syvällä vaarojen, soiden, jäkäläkankaiden ja kylmävetisten järvien rannoilla. Siinä maistuu suolakalan, leipäjuuston ja hillan maku ja tuoksuu vastapaistettu rieska ja veneen terva...

Taina