Terveiset mökkireissulta Kainuusta ja Oulujärven rannoilta!
Äitini sanoo puoliksi leikillään, että intiaanien mukaan ihmisen sielu pystyy kulkemaan vain sen matkan, minkä hevosella päivässä pääsee. Minun mieleni viipyilee selvästikin vielä tuolla matkalla, ja erityisesti tässä postauksen kuvien paikassa, vanhalla sukutilalla, jossa ukkini on kasvanut, ja äitinikin ihan pikkuisena.
Jostain syystä ei ole tullut aiemmin lomareissuilla mieleen, että voisi käväistä tuolla, vaikka vanhempieni mökiltä on vain tunnin matka losseineen, ja sukulaiset niin ihanan vieraanvaraisia! Äitin, siskon ja hänen nuorimpansa kanssa hypättiin nyt autoon ja ajettiin vierailulle. Ihan alvariinsa ei ole tullut käytyä, sillä edellisen kerran olen käynyt tuolla joskus 70-80-luvun taitteessa.
Paikka on upea, ja siitä on pidetty hyvää huolta! Talon vanhimmat osat ovat ymmärtääkseni yli 150 vuotta vanhat. Leveät lattilankut ja pirttiä kiertävät penkit, sekä valtava leivinuuni, ne muistin lapsuudestakin. Muistikuvissani pirtissä istui aina ukkini Heikki-eno polttamassa piippuaan. Siellä ne piiput olivat kauniissa järjestyksessä edelleen, unohdin ottaa kuvan!
Tilan omistaa nykyään Heikin nuorin tytär perheineen. Aittoja on siivottu ja vanhat esineet on lajiteltu, tehty melkein kuin oma museo. Ihania käsintehtyjä huonekaluja, vanhoja vaatteita, tekstiilejä ja kenkiä, laatikkossa on pettua pahan päivän varalle...Suksia eri vuosikymmeniltä, kirjastossa Kekkonen omalla paikallaan, ja kaikki itsetehdyt työkalut ja koneet, joilla valmistettiin se, mitä tarvittiin.
Ei ollut elämä helppoa. Kaikki tarinat eivät ole iloisia ja kauniita. Tämän talon poikia on hukkunut, tai kuollut muuten liian nuorena. Ukkini sai hyvän kodin sukulaisten luota, kun hänen äitinsä meni uusiin naimisiin ja lapsesta tuli taakka... Kaikesta selvittiin! Tunnen itseni pullamössökansalaiseksi, kun olen saanut turvallisen lapsuuden ja olen päässyt elämässä helpolla. Toisaalta uskon, että minäkin selviäisin kovista ajoista, jos olisi pakko. Ainakin yrittäisin, enkä luovuttaisi, minut on tehty sitkeistä aineksista.
Vaikka itse olen jollain tapaa juureton, niin vanhempieni ja heidän sukujensa juuret ovat syvällä vaarojen, soiden, jäkäläkankaiden ja kylmävetisten järvien rannoilla. Siinä maistuu suolakalan, leipäjuuston ja hillan maku ja tuoksuu vastapaistettu rieska ja veneen terva...
Vaikka itse olen jollain tapaa juureton, niin vanhempieni ja heidän sukujensa juuret ovat syvällä vaarojen, soiden, jäkäläkankaiden ja kylmävetisten järvien rannoilla. Siinä maistuu suolakalan, leipäjuuston ja hillan maku ja tuoksuu vastapaistettu rieska ja veneen terva...
Taina
Ihania kuvia! Ja siellä olis sellainen vihreänturkoosi keittiökaapisto jota olen mökille hakenut..on samaa sarjaa...mutta näyttää olevan hyvässä huomassa tämä kaappi.Mukavaa viikkoa💚⚘
VastaaPoistaKiitos Kristiina!<3 Kuule, siellä ladoissa oli yhtä sun toista, joka kelpais mullekin ihan kiljuen.;D Taitavat kuitenkin kuulua tuonne tilalle, ja olen iloinen, kun on ihmisiä, jotka ymmärtää ja pitää huolta.<3 Jatketaan me etsintöjä!:D
PoistaIhanaa viikkoa!<3
Minun mummini mökillä Oulujärven rannalla oli samanlainen sininen kaappi! <3 :D
VastaaPoistaTäytyypä tehdä sukuselvitys! Tuolla suunnalla on suuri mahdollisuus, että olemme sukua toisillemme.:D
PoistaOnpa kaunis sukutila. Upeaa, että niin paljon vanhaa on saanut jäädä esille ja on muutenkin säilytetty hyvin.
VastaaPoistaJokaisella sukupolvella on omat taistelut, jotka pitää käydä. Me ollaan eri tavalla vahvoja kuin ihmiset enen oli.
Kiitos Outi! Olen hirmuisen iloinen, että sukutila on hyvissä käsissä.<3
PoistaTotta, meidän ajassamme on omat vaikeutensa ja haasteensa, joista me tietenkin selviämme sisulla.<3
No onpahan pidetty tilasta ihan mahtavan hyvää huolta <3. Ei ole mun kokemuksen mukaan Kainuussa ihan itsestäänselvyys. Päinvastoin. Välillä ihan surettaa, kun nurkat on päästetty rempalleen ja kaikki on vähän niinkuin Ryysyrannassa.
VastaaPoistaPiti ottaa google apuun, kun mulle iski tilapäinen dementia, enkä muistanut, millä sanoilla Kainuun maakuntalaulu alkaa. Se kun oli pikkutyttönä mun mielestä jotenkin ihan hirmu vaikuttava ja surullinenkin (vaikkei mun juuret Kainuussa olekaan, vaan Etelä-Pohjanmaalla). Mutta nyt kun ne ensimmäiset sanat "Kuulkaa korpeimme kuiskintaa, jylhien järvien loiskintaa..." näin, meni ihan kylmät väreet. Enkä edes tiedä miksi, mutta aina se Nälkämaan laulu vaan vaikutuksen tekee.
Toinen varsinainen lomapäivä on menossa ja olo on jotenkin hirmu levoton, kun vielä en osaa nauttia hetkestä. Mutta pian päästään mekin sinne vaaramaisemiiin ja siitä alkaa ihan täydellinen rauha ja vapaus <3
Olet aivan oikeassa, tosin tällä reissulla silmiin osui vain hyvin hoidetun oloisia paikkoja. Mielikuva minullakin on kyllä sellainen, että köyhää ja surkeaa on tupannut olemaan Kainuussa. Kainuun maakuntalaulu on tosiaan melkoisen surullinen, mies savolaisena aina naureskelee sille.;D Eipä muuten enää lauleta maakuntalauluja koulussa. Minusta se on tyhmää, jotain perinteistä jää oppimatta. Vielä opettajankoulutuslaitoksessa opiskellessani niitä opeteltiin, sillä itsekään en osannut lapsuudesta kuin juuri Nälkämaan laulun ja Hämäläisten laulun. Jälkimmäinen on minusta aika tyhmä...Suosikikseni nousi Karjalalaisten laulu. Sehän on suorastaan iloinen!;D
PoistaHus, hus, levoton olo! Jospa se aurinko pian ilmaantuisi ja toisi lomamoodin tullessaan!<3 Minusta mökillä aika suorastaan pysähtyi ja sunnuntaina olin jo ihan kypsä mökkeilyyn.:))) Sitten keksittiin lähteä tuonne sukutilalle!:D
Kiitos kun veit meidät juurillesi! Kuvia oli ilo katsella
VastaaPoistaMeillä kaikilla pitäisi olla tuollainen paikka missä tietää isovanhempien olleen. Katsoinko että olet ehtinyt ompelemaan?
Kiitos kauniista sanoistasi Teresa!<3 Tuo paikka on myös äidilleni erityisen tärkeä, vaikkei se hänen vanhempiensa paikka varsinaisesti ollutkaan. Ymmärrän hyvin miksi.:)
PoistaHitsi, mulla ei edelleenkään ole toimivaa ompelukonetta, en ole ommellut kesällä yhtään.:(
Mukava kun tilasta on noin hyvvee huolta pietty. Tuommosilta tiloilta on kasvatettu lapsii sinne ruuhkasuommen! Siellä on historian siipien havinoo kultavissa! Kiva kun kävit siellä.
VastaaPoistaOmpa ihana jotta tykkeet Karjalaisten laulusta. Siäl kun ei ennee opeteta koulussa näitä, se on pala meijän historiaa, miun aikaan pit opetella pohjanmuan joitkii ja muistan ne vieläkin!
Kiitos Ulla!:) Ihana tuo sinun murteesi!<3
PoistaPaljon on tosiaan väkeä joutunut etelään lähtemään, varsinkin pohjoisesta ja idästä. Äidin suvusta lähti yksi sukuhaara Ruotsiinkin ja sinne jäivät. Olen aina tykännyt historiasta, ja tällainen "mikrohistoria" on erityisen kiehtovaa Suomen historiaan peilaten. Suomi on muuttunut 50 vuodessa ihan käsittämättömän paljon.
Voihan se olla, että jossain niitä maakuntalaulujakin vielä lauletaan, omissa työpaikoissani ei juuri ole laulettu, mutta hämäläisten laulu onkin niin tylsä.;D
Jännä tarina ja ihanat kuvat! Minä olen syntyjäni Loviisata mutta kuulin isotädiltäni, hoka harrastaa sukututkimusta, että olemme Savosta lähtöisin...aika yllättävää.
VastaaPoistaKiitos Sari!<3
PoistaHih, ei taida sinussa olla juuri savolaista (tämä on kehu).:))) Isäni on tehnyt paljonkin sukututkimusta ja vanhempieni juuret ovat todellakin tuolla Kainuussa. Tunnen itseni päijät-hämäläiseksi, saa nähdä tuoko ikä muutoksia identiteettiin siltä osin...Jos musta alkaakin kuoriutua kainuulainen!;D
Sä oletkin sellainen kala, joka ui vedessä kuin vedessä!<3
VastaaPoistaMinusta olisi ihan hirmuisen kiva käydä entisissä kodeissa, Kajaanissakin niitä on kaksi! Epäilen, että kerrostalon seinät eivät enää ole kaikki eri väreillä maalattu.;) Paritalon kodin tapetit muistan hyvin selvästi, voi että! Joskus unissani olen noissa paikoissa, joihin ei enää ole yhteyttä...
Harvoin näkee noin hyvinpidettyä, tuon ikäistä tilaa ja vielä Kainuussa! Tuli tunne, että paikka on juuri oikeiden ihmisten käsissä.<3
Ukkila on meille kyllä niin tärkeä paikka. Siellä mieli rauhoittuu kummasti ja maailma jää kauas. Maakuntalauluista:opettajani motivoi siten, että osaamme varmasti tulevan aviopuolison kotipaikan laulun. Opettelin kaikki laulut ulkoa etu ja takaperin. Otin sitten miehekseni naapurin pojan😁😂
VastaaPoistaHelppo uskoa, että tuolla aika pysähtyy!<3
PoistaHeh, ei taitaisi tuo aviopuoliso enää toimia motivaattorina.;D Mutta eipä kai siitä haittaakaan ole, että tuntee puolisonsa synnyinseudun maakuntalaulun.:))) Yhdistävä tekijä!:)