Tänään iloitsen...

Liekö häkäisevästi paistaneella auringolla osaa siihen, että tänään on useissa blogeissa (mm. Maria, Krisse ja Tuula...) jaettu onnea ja ilonaiheita? Alunperin oli suunnitellut postaavani tästä unikkohulluudesta, joka minut on vallannut, mutta sitten päätin laajentaa näkökulmaa.:) 

Tänään iloitsen päivistä, jotka pitenevät huimaa vauhtia sekä aamuista, että illoista! En tykkää pimeästä vuodenajasta. En haluaisi sulkea verhoja, saati sytyttää valoja, vaan haluaisin valon tulvivan ikkunoista vaikka kellon ja vuoden ympäri silläkin uhalla, että unet jäisivät vähiin, koska olen niin herkkäuninen. Luonnonvalo on ihanaa!<3  Nyt sitä on jo paljon enemmän kuin kuukausi sitten.

Iloitsen siitä, että valokuvaus on jälleen hieman helpompaa, koska luonnonvaloa on enemmän tarjolla. Miten mukavaa on heittäytyä esimerkiksi kukkien tai luonnon kauneuteen, yrittää vangita kuvaan herkkyys, valo, mikä milloinkin, ja unohtaa kaikki muu kuin kameraan piirtyvä näkymä.

Tänään iloitsen siitä, että tällä erää pahin iltatyörupeama, vanhempien tapaamiset, ovat ohitse. On ollut mukava tavata lasten vanhempia, mutta kyllähän iltoihin veynyvät työpäivät verottaa voimia. Pyöreitä päiviä jaksaa hetkellisesti, mutta nyt odotan tyhjiä iltoja, jolloin voin istua sohvalle neulomaan, seurata telkasta lempisarjoja (vaikkapa Kotoisaa!) tai lähteä pidemmälle lenkille.

Tänään iloitsen keskusteluista, joita kävimme tänään lasten kanssa kiitollisuudesta. Olen vasta alussa tällä positiivisen pedagogiikan tiellä, vahvuuksien opettelussa ja opettamisessa. Tuntuu, että olen sellaisen polun alussa, jonka kulkemista tuskin maltan itse odottaa! Olen innoissani uuden oppmisesta ja omien silmien avautumisesta.

Tänään iloitsen takkatulesta, magnolian oksista maljakossa ja musiikista, jota kuuntelen tätä kirjottaessani... 

Mistä sinä tänään iloitset?:)

Taina

Kiitollinen

Sain jo kuukausi sitten Suvilta Kesätuulian Mutamäki -blogista haasteen pitää seitsemän päivää kiitollisuuspäiväkirjaa. Kiitos haasteesta Suvi!<3 Viime viikolla muistin merkitä jotain muistiin itselleni, jotta pystyin viimein haasteeseen vastaamaan.

Katselen maailmaa positiivisten lasien läpi, ja lasini on yleensä aina puolitäynnä. Onni asuu pienissä hetkissä ja asioissa. Sen näistä kiitollisuuspäiväkirjan merkinnöistäkin huomaa. 

Päiväkirjan aloitin sunnuntaina. Se tuli mieleeni aamulenkillä metsässä, missä tein ensimmäiset merkinnät puhelimen muistiin. Ympärilläni oli syksyn kauneus ja sen rauha. Muistin jälleen, kuinka onnekkaita olemme täällä Suomessa, kun luontoa on lähellä oikeastaan kaikkialla. Luonnossa on voimaa, jota voi ammentaa itselleen sinne menemällä.

Vietimme viimein poikien syntymäpäiviä samana sunnuntaipäivänä, ja oli ihana nähdä lastemme kummeja! Meidän pojilla on  niin hyvät kummit! Epäilen vahvasti, että olisin itse osannut olla yhtään niin hyvä kummitäti...Näistä ystävistä ja sukulaisista, joita olemme kummeiksi saaneet, olen todella kiitollinen.<3

Maanantaina vein juhliin leivotuista herkuista jämät töihin, ja iloitsin siitä, että siellä käy kaupaksi kaikki, eikä tarvitse itse syödä.;) Päätin muutenkin keventää syömisiä, ja maanantaista lähtien olen vienyt töihin yhtä päivää lukuunottamatta salaatin lounaaksi, minkä jälkeen olo on paljon parempi kuin hiilarivoittoisen kouluruoan.  Myös lenkkeily ja ulkoilu on jälleen päiväohjelmassa, lyhytkin lenkki on parempi kuin sohvan nurkkaan jääminen.

Tiistaina pääsin viimein kampaajalle, ja kamala tukka-ahdistus lakkasi samantien. Olen käynyt samalla kampaajalla yli 20 vuotta. Hyvästä kampaajasta sietääkin olla kiitollinen, ja toivoa, että hänen kehonsa kestää kemikaaleja ja muuta rasitusta ainakin seuraavat 20 vuotta!

Samana iltana viimeistelin Kesähuoneen taakaa istutukset. Sain ystäväni pihasta pari pientä vaahteraa, ja istutin ne aivan meidän tontin rajalle. Vaahteroiden väliin kylvin vielä jättikarhunputkea ja kaukasiantähtiputkea. Hädin tuskin maltan odottaa ensi kesää, ja sitä, miltä tuossa penkissä sitten näyttää. Iloitsin vaahteroista ja siitä, että noille putkikasveille löytyi samalla mielestäni hyvä paikka! Asia oli vaivannut minua, ja nyt se ratkesi.

Keskiviikko oli sateinen ja harmaa, mutta kun aurinko tuli esiin iltapäivällä, tuntui se erityisen hienolta. Leivoin kaura-karpalosämpylöitä ja otin kuvia Perjantaimyyssejä varten. Valoa oli vielä luonnon puolesta tarjolla, kiitos auringon, eikä tekovaloon tarvinnut turvautua. Sämpylät onnistuivat hyvin, ja ne maistuivat perhelle.

Torstai on töissä mun tämän vuoden lemppari, sillä silloin on vain oman luokan tunteja (vähemmän juoksemista ja stressiä), lisäksi se on nyt ainoa työpäivä, jolloin pääsen töistä aikaisin ja ehdin tehdä jotain muutakin kuin töitä ennen kotihommia. Perjantaikin häämöttää jo lupaavasti horisontissa...

Perjantaina kävin töiden jälkeen kukkakaupassa ja kotiin lähdin upean hyggekimpun kanssa, josta olen iloinnut yhä tänäänkin. Perjantaina tulivat alustavat tulokset esikoisen yhteiskuntaopin kirjoituksista, ja näillä näkymin sieltä olisi tulossa arvosanaksi E. Minusta se on hyvä arvosana, mutta lapsi itse oli pettynyt, sillä kuulema odotukset saada L olivat realistiset. Kävi miten vain, niin hieno suoritus!

Lauantain aloitin jälleen lenkkeilemällä, tällä kertaa kameran kanssa. Tämän postauksen  kuvat ovat tuolta lenkiltä. Tämä toivoton kartanoromantikko on usein katsellut tuota läheistä Orrilan kartanoa sillä silmällä, että pitäisi kameran kanssa käydä pellon reunassa. Nyt sain sen viimein toteutettua. Pääsisipä joskus käymään kartanon rakennuksissa! Varsinainen päärakennus ei tähän ilmansuuntaan näy, ja se lienee kylmillään tai vain osittain lämmitetty. Punatiilirakennukset voisivat ehkä olla vanhan juustomeijerin peruja. Näissä rakennuksissa on jotain epäsuomalaista, ja ne kiehtovat minua kauneudellaan. Lenkille sattui vielä langalla istuskeleva puluparvi, ja olin kovin onnellinen kuvasaldosta. Kuvissa on lokakuu kauneimmillaan, joten osallistun samalla Pienen Linnun MakroTex -haasteeseen, jonka aiheena on tällä viikolla Lokakuu.

Kävimme myöhemmin lauantaina syömässä kaupungissa Siipiravintolassa, Syö Lahti -tapahtuman innoittamina. Lämmin suositus paikalle. Tuli uusi ruokapaikka testattua, ja me kaikki tykkäsimme kovasti. Mies vielä porasi illemmalla pyytämäni reiät seinään, ja työpisteeni on nyt toimiva ja kaunis.

Kaiken kaikkiaan oli todella mainio viikko, jonka teemana oli selvästikin hyvinvointi ja itsestä huolehtiminen. Kiitollisuus sopii teemaan täydellisesti. Jos haluat tähän haasteeseen osallistua, voit sen tästä napata mukaasi!

Mukavaa viikkoa!

Taina