Postausaiheita on riittänyt keväällä runsaammin kuin aikaa postailuun, joten reilusti ennen pääsiäistä siskoni maalaama ja häneltä kevätmyyjäisissä ostamani voikukkataulu on jäänyt esittelemättä täällä blogissa. Aika kauan jouduin odottamaan, että sain taulun itselleni, sillä tämä oli tyrkyllä taidenäyttelyyn, vaan lopulta näyttelyyn valikoitui jotain muuta, ja minä sain viimein taulun työhuoneen eli kuten me kutsumme, kirjaston, seinälle.
Jännä juttu, että heti taulun nähdessäni tiesin, että mun oli suorastaan pakko saada tämä, vaikka voikukkiin mulla on viha-rakkaussuhde! Päälimmäisenä niistä tulee mieleen kiireiset viikot töissä, jolloin yritän revetä yhtä aikaa joka paikkaan. Toisaalta luonto on mielestäni parhaimmillaan tässä kesän kynnyksellä ja haluaisin niin ehtiä nauttimaan kaikesta siitä, mitä ympärillä tapahtuu. Toukokuun lopulla pihalla tehdään se, mitä ehditään, ja taistelu voikukkia vastaan...no se on hävitty! Tänään pihaa kiertäessäni, kaksi päivää nurmikon leikkuun jälkeen, voikukat nostavat jälleen iloisesti päätään. Voikukan haituvat ovat minusta valtavan kauniita, mutten toivo kukkien leviävän yhtään enempää!
No, taulu on joka tapauksessa kovasti mieleeni. Mummon nojatuolin punainen meinaa olla mun värisilmälle hieman liikaa, kun taulussa on keltaista, väriä, jota meillä ei juuri ole näkynyt. Keltainen kuitenkin sopii mielestäni mainiosti huoneen tummanharmaan ja ruskean väsymaailmaan. Haaveilen edelleen tuolin verhoilusta ruskealla nahalla, vähän sellaisella, kuin uusin laukkuni, eilinen löytöni, viikonloppukassi Siivouspäivän kirppikseltä! Nojatuolissa on alkuperäinen, ehjä nahkaverhoilu, ja jos sitä nuuhkaisee, voin vielä haistaa mummoni tuoksun, vaikka hänen kuolemastaan taitaa olla kohta kymmenen vuotta. Sen puoleen verhoilulla ei ole kiire...
Viime viikon kukkakauppareissulta Järvenpään Kukkataloon on peräisin taulun alapuolella oleva pagodipuu; Ihastuttava ja muodikas viherkasvi, josta taidan tehdä oman postauksen myöhemmin!
Aurinkoisia ja lämpöisiä toukokuun viimeisiä päiviä, voikukilla tai ilman!
Taina
Lumoavan kaunis tuo siskosi voikukka-taulu tummalla seinällä!
VastaaPoistaTotta, voikukka voittaa taistelunsa aina...ainakin puutarhassa!
Pagodipuu on niin kaunis!!
Ihanaa sunnuntaita!
Kiitos Susanna!<3
PoistaSisko on taitava, olisipa itsellä kyseiset taidot! Jotenkin näen, että tuon taulun molemmin puolin voisi olla kapeat taulut samasta teemasta.;)
Pagodipuu on suorastaan hurmaava! Mietin, että jos tekisin kuin Kukkalan Sanna ja laittaisin kukan maljakkoon ilman multaa...
Mukavaa viikkoa!<3
Todella kaunis! <3 Sama suhde täällä voikukkiin, aikani niitä otin irti, yksitellen uudestaan ja uudestaan (kai se oli jotain rauhoittumisterapiaa elämän olessa todella hektistä), nyt olen luovuttanut antaa rehottaa. :D Hyvä yrttikin se olisi, jos jaksaisi vähän perhtyä, että kuinka sitä käytetään. Iloa päivään! <3
VastaaPoistaKiitos Outi!<3 Mäkin joskus olin ahkerampi noiden voikukkien kanssa, mutta kun se kukinta aina on tässä viimeisten työviikkojen aikaan, ei millään ehdi siihen sotaan.:) Niinpä totesin, että kukinnan jälkeen ne eivät kauheasti edes häiritse, vaan pysyvät vihreinä, olipa kuivaa tai märkää tai mitä vaan.;D Tosiaan, olen kuullut, että voikukka maistuisi rucolalta, ja mä tykkään rucolasta todella paljon! Jotenkin vaan voikukan "maidon" maku on jäänyt muistiin lapsuudesta, kun likaiset kädet ovat päätyneet suuhun, ja siksi voikukka epäilyttää.:P
PoistaKiitos Outi, samoin sinulle!<3
Siskosi taulut ovat ihastuttavia (ne muutamat mitä olen blogissasi nähnyt) ja niin tämäki. Ja tuo pieni puu on suloinen :)
VastaaPoistaKiitos Huopalintu!<3 Tykkään tosi paljon siskoni tauluista, ja ainakin olohuoneeseen haluaisin vielä taulun häneltä. Sitten kun se oikea tulee vastaan!:)
PoistaPagodipuu on tosiaan ihana!<3
Upea taulu! 💚 Tuija
VastaaPoistaKiitos Tuija, terveiset välittyvät tätä kautta siskolleni!<3
PoistaKaunis taulu <3 Voikukka on minunkin inhokki mutta tuossa taulussa tykkään kovastikin :) Aurinkoista sunnuntaita <3
VastaaPoistaKiitos!<3 Voikukka on ehkä parhaimmillaan kuvissa ja tauluissa.;D
PoistaMukavaa viikkoa!
Minäkin inhoan voikukkia!
VastaaPoistaMutta tuo taulu on aivan ihana<3 Vaikka inhoan keltaista väriä, niin tuo taulu ei ole yhtään liian keltainen.
Siskosi on todella taitava!
Kivaa Sunnuntaita<3
Totta, taulussa on juuri sopivasti keltaista!:) Olen täysin samaa mieltä, siskoni on taitava!
PoistaMukavaa viikkoa Ellen!<3
Taulu on ihana!
VastaaPoistaKiitos ja niin minustakin!:)
PoistaOi upea miten kaunis taulu ja teillä muutenkin todella ihanan näköistä. Eikä punainen tuolikaan ole ollenkaan paha <3
VastaaPoistaKiitos Nanni!<3 Mummon punainen nojatuoli on ollut mulle tärkeä ihan lapsesta saakka, ja se on tosiaan vielä alkuperäisellä verhoilulla. Niskatyyny odottaa, että joku ompelisi sen kiinnikkeen tarpeeksi hyvin kiinni. Olen sen kerran korjannut itse, mutta ei se kestänyt. Minusta on hassua, että mummoni asui Kainuussa ja nojatuoli oli mummollani muistaakseni 36 vuotta. Nyt se on ollut minulla kohta 10 vuotta, ja se on launperin valmistettu täällä Lahdessa. Tuoliin liittyy niin paljon muistoja.<3
PoistaUpea taulu!! 😍 Siskosi on mielettömän taitava!!
VastaaPoistaKiitos Satu!<3 Samaa mieltä.:)
PoistaIhana taulu <3. Melkein olen sen ansiosta valmis antamaan oman pihan voikukille anteeksi sen, että joka ikinen kevät/kesä voittavat taistelun mua vastaan 1000-0 :)
VastaaPoistaKiitos Annukka!<3 Joo, me on niin hävitty tää taistelu.;D
PoistaNo se, kun ne valtaa kaikki paikat! Jos voikukat pysyisivät vain rajatuissa paikoissa, mut kun ei!:/
VastaaPoistaNojatuolin ostin reilu pari vuotta sitten Torin kautta. Postaus ja kirjaston look siihen aikaan löytyy täältä:
http://mansikkatilanmailla.blogspot.fi/2015/02/haaveesta-totta-tyohuoneesta-kirjasto.html
Kiitos Marja-Terttu!:) Jostain syystä mä näen taulun molemmin puolin kapeat taulut samasta teemasta.;D
VastaaPoistaIhanaa viikkoa sinulle!<3
Todella kaunis taulu ja tuo seinä saa sen loistaan:)
VastaaPoistaVoikukille ei mahda oikein mitään, mutta estyy ainakin siementäminen, kun ajelee leikkurilla lyhyeksi.
Kiitos Hanne!<3 Aika mahdottomia ovat voikukat leviämään, mutta silti mä niitä aina tykkään repiä. Mitä pitempi juuri lähtee, sitä mahtavampi fiilis.;) Kai se on yhdenlaista metsästystä.:)
Poista