Takkatulen äärellä

Tällainen harmaan kolea päivä on aivan omiaan

takkatulesta nauttimiseen. Yksi parhaita puolia

tässä kodissa syksyisin ja talvisin on takka.

Tulen loimotuksessa on jotain todella

rentouttavaa, tapahtuipa se suljetussa takassa

tai avotulella nuotiolla.

Takasta oli rakennusaikana jonkun verran

vääntöä, koska en halunnut vuolikivitakkaa

tai kaakelitakkaa, ja väri oli tietysti tärkeä:

valkoista sen olla pitää! Onneksi löytyi tämä 

Uuniseppien Kyynel, jossa on myös massaa sen 

verran  paljon, että lämmitystehoa on 

riittävästi meidän neliöihin.

Onhan tuossa himpun verran beigeä 

marmoria mukana, mutta ajattelen, että

 on se sen verran neutraali väri,

että vaikka taustaseinä jossain

vaiheessa epäilemättä vaihtaa väriä,

ei pieni määrä beigeä haittaa.

Suhtaudun aika vakavasti noihin takan

luukkujen aukaisemisiin ja sulkemisiin.

Kerran soitin hätänumeroonkin,

kun savu alkoi tupruamaan sisälle.

Ensimmäinen kysymys hätänumerosta oli,

että onkos pellit varmasti auki.

No, eivät olleet...;D

 

Meillä on ollut häkävaroitin jo monen monta

vuotta, ja joskus viime tai toissa talvena

sain aikamoisen sätkyn, kun olin ajatuksissani

laittanut jo pellit kiinni, ja häkävaroitin alkoi

huutamaan. Ilta-aikaan mietitytti, että 

uskallammeko mennä nukkumaan...Varoitin

ei suostunut hiljentymään oikein millään.

Vasta patterin vaihtaminen lopetti hälyttimen 

piipityksen.

Hiljattain meille kotiutui häkävaroitin, joka

paitsi varottaa yleisesti, jos ilmassa on häkää, mutta 

kertoo lisäksi sen määrän ilmassa. Toivottavasti

osoittautuu aivan turhaksi kapistukseksi!;)  

Turvallisia hetkiä takkatulen äärellä!

Taina