Kaksitoista

Niin ne vuodet vierii ja lapset kasvaa. Onneksi en itse vanhene yhtään.;D

Tänään on juhlapäivä, kun nuorimmainen täyttää 12. Vuoden päästä hänkin on virallisesti teini...Onneksi murrosiän merkkejä ei ole vielä ollut näkyvissä, sillä tempperamenttia löytää riittävästi seesteisenäkin aikana. Siinä missä vanhempi pojista sulkeutuu omaan huoneeseensa ja on hiljaa, niin nuorempi tuskin toimii samalla tavalla (hyvä vaan). Puhetta ja höpötöstä riittää edelleen niin, että voisi luulla hänen oppineen puhumaan ihan äskettäin. Opettaja on kuulema antanut joskus selostaa liikuntatuntia, ja kehui kovasti.:) Puheen- tai viestinnänammattilaiseksi epäilen hänen aikuisena päätyvän, niin vahvaa ja selkeää on kaikenlainen ilmaisu ollut hänelle ihan ensimmäisistä päivistä lähtien.

Lasten syntymäpäivinä tulee aina mieleen se päivä ja ne hetket, kun lapsi syntyi. Kaikenlaisia välähdyksiä ja ajatuksia. Kuinka uskomatonta ja ainutlaatuista jokaisen lapsen syntymä onkaan vanhemmille, eikä sillä ole väliä, onko lapsi ensimmäinen vai kuudestoista, koska jokainen on oma erityinen yksilönsä, eikä korvattavissa mitenkään.

Katsoin alkuviikosta Tuhkimotarinoita-nimistä ohjelmaa, jossa lestadiolaisuuden jättänyt nainen kertoi omaa tarinaansa. Hän oli ollut raskaana yhdeksän kertaa, synnyttänyt seitsemän kertaa, mutta elossa oli lapsista viisi. Kuinka raskaita lasten menetykset olivatkaan, silloinkin kun kysymyksessä oli vasta alkio tai raskaus ylipäätään ei olisi hyvä juttu naisen terveyden kannalta! Eipä tuota ohjelmaa pystynyt kuivinsilmin katsomaan. Suosittelen, ohjelma on nähtävissä ainakin Yle Areenassa!

Kiitollisena lapsen kasvamisesta ja jälleen yhdestä onnellisesta vuodesta,

 Taina