tiistai 21. lokakuuta 2014

Riviin, jonoon, järjesty!



Viikon makrotex-haasteen aiheena on tällä kertaa järjestys. Kiva aihe, josta olisi ollut moneksi, kiitos Kati aiheesta.:) Luonnossahan järjestystä löytyy vaikka mistä, kun viitsii vähän katsella ympärilleen!

Ajattelin kuitenkin toteuttaa tämän haasteen vanhoilla kuvilla. Kuvittelin, että arkistoista olisi löytynyt enemmänkin aiheeseen liittyviä kuvia, mutta meidän poikien (varsinkin vanhemman) järjestelyt pienempänä olivat kai sitten niin arkea, ettei sitä ole osannut edes kameralle tallentaa. Miksi ylipäätään kuvataan enemmän niitä juhlahetkiä kuin tavallista arkea? Nykyään yritän tallentaa kameralle ihan tavallisiakin juttuja, koska maailma muuttuu koko ajan. No joo, lipesin aiheesta. Vanhemman pojan autoleikit olivat jossain vaiheessa aika pitkälti tuota, mitä kuvassa näkyy. Kutsuimme sitä rivistämiseksi, eli autot laitettiin riveihin ja jonoihin. Kuva on varmaan jostain 13 vuoden takaa...




Nuoremmalla pojista tätä rivistämistä on ollut paljon vähemmän. Taitaa olla luonteeltaa enempi suurpiirteinen kuin minä. Tykkään kovin allaolevasta kuvasta, jossa hän on levittänyt keräilykortit pitkin lattiaa, mutta matolle tullessaan, hän on laittanut kortit selkeästi järjestykseen. Tavallaan myös maton ulkopuolella olevissa korteissa on järjestystä.




Vaan minullapa jatkuu täällä järjesteyksen etsiminen keittiön kaappien ja laatikoiden siivouksen merkeissä. Aikamoinen ihme, miten paljon tavaraa voi vaikkapa yhteen laatikkoon tunkea vailla järjestyksen hiventäkään.;)

Mukavaa tiistai-iltaa!:)
Taina


19 kommenttia:

  1. Kylläpä pienetkin kaipaavat selkeää järjestystä ja osaavat sitä myös.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No, niinhän se on. Toisissa lapsissa on sitä järjestelmällisyyttä paljon ihan pienenäkin.:)

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Kiitos, ja kiitos kivasta haasteesta! Näitä on kiva tehdä.:)

      Poista
  3. Järjestystä kaipaavat minunkin laatikkoni ja kaappini. Aloitin eilen keittiöstä. Järjestys kuvissassi on kerrassaan hienoa. Upeita autoja ja hienoja kortteja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Päikkä!:) Keittiön siivous jatkuu huomenna, jos vaikka viikonlopuksi olisi valmista...:)

      Poista
  4. Nonon teillä järjestelmällistä porukkaa, meillä ei ole koskaan tuollaista järjestystä näkynyt, sotkua sitäkin enemmän! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, ne on horoskoopissa molemmat netsyitä, että sekös se onkin syynä!;))

      Poista
  5. Pystyn kuvittelemaan tuon punaisen maton aikaansaaman tarkan järjestelyprojektin. Hauskat kuvat ja muistot.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, kuva jossa M asettelee viimeisiä kortteja maton keskellä varovasti seisten on hauska, mutta niin rakeinen, ettei sitä voinut laittaa tänne!:))

      Poista
  6. Miellä oli tuota rivistämistä myös! Alemman kuvan järjestys/epäjärjestys on myös hauska. Olisiko maton muoto kirvoittanut asettelemaan?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minkäs ikäinen/ikäisiä sinun rivistäji on/ovat Pulmu? Tuosta meidän 15-vuotiaasta on tullut aika tarkka ja siisti nuori mies, mitä lapsuuden leikit hieman jo enteilivät.:D

      Poista
  7. Vieläkö on pojalla keräilykortit tallessa ?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, tuo korttikuva ei ole niin vanhakaan...parin vuoden takaa muistaakseni. Aina välillä kortit kaivetaan vieläkin esiin, enkä kyllä tiedä, miten niillä oikein pelataan tai leikitään.:)

      Poista
  8. Mielenkiintoista puuhailua. Kertovatkohan nämä luonteen piirteistä myös?

    VastaaPoista
  9. Hienosti ovat järjestyksessä.. autot sekä kortit:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, toisinaan lapsetkin tykkää järjestellä.:)

      Poista
  10. Heh, vallan mainio tuo alakuva! Ei voi kun nauraa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muistelen, että oma reaktioni oli samantapainen, kun näin, mitä poika oli touhuamassa.;D

      Poista