tiistai 18. elokuuta 2015

Kesä jatkuu



Pitkästä aikaa pihakuvia ja -kuulumisia. Vaikka olen kovastikin nauttinut viime viikoina omasta pihasta, niin valokuvausta ei juuri ole tullut harrastettua. Monesti olen havahtunut ihmettelemään sitä, kuinka paljon piha on muuttunut vuodessa. Kesähuone ja sen ympärille tehty korotus tuntuu jo luonnolliselta osalta pihaa, vaikka kaikki tietenkin on edelleen kesken. 

 




 
Koko kesänä ei ole oikein löytynyt intoa jatkaa pihaprojekteja, kuten kukkapenkkien rajaamista vanhoilla tiilillä, joten en sitten ole tehnyt muuta, kuin kitkenyt rikkaruohoja ja leikannut nurmikkoa. Voihan olla, että tässä syksyn tullen vielä aktivoidun lapion kanssa heilumaan...tai sitten hommat jatkuu ensi kesänä. Kasvikuvastoa kyllä selailin hiljattain, ja mieli olisi tehnyt tilata ihan vaikka mitä!:)



 





Eniten viehättynyt olen malvaan, jonka istutin keväällä. Se muodostaa kivan parin hopeahärkin kanssa, jonka myös istutin nyt keväällä. Molemmat ovat lähteneet upeasti kasvamaan. Akileijat ovat kasvaneet hurjasti kesän aikana ja ne ovat jatkaneet kukkimistaan kesäkuun alusta tänne elokuun puoliväliin. Myös sormustinkukat kukkivat edelleen, vaikka jossain vaiheessa näytti, että kukinta on päättymässä. Kun näitä kuvia otin, niin huomasin, että kaikenlaisia pörriäisiä oli valtava määrä kukissa. Osa niistä osui kameran linssiinkin, vaikka kiire tuntui näillä olevan.



 


 


 



Punaiset viinimarjat olen enimmäkseen jo ehtinyt poimimaan, mustia tuskin lainkaan. Vadelmia ja mansikoita on syöty tuoreena omasta pihasta joka päivä viimeiset viikot, paras vadelma-aika taitaa olla juuri nyt käsillä, omat mansikat olivat parhaimmillaan reilu viikko takaperin. Omenat alkavat olla kypsiä, ja ihmeiden ihme, meidän päärynäpuussa kasvaa neljä päärynää ensimmäistä kertaa! Pieniähän nuo ovat, mutta tässähän suorastaan tuntee itsensä täti Vihreäksi, kiitos päärynöiden.;D



 


 



 
Nämä kuvat ovat samalla minun korteni Pienen Linnun MakroTex -haasteeseen, jonka aiheena tällä viikolla on elokuu.

Aurinkoisia elokuunpäiviä!
Taina

 

45 kommenttia:

  1. Hedelmät ja marjat kypsyvät kovaa vauhtia ja säilöntäaika on alkanut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä! Pitäisi sulattaa pakastin jossain vaiheessa, hieman takaperoisesti...:/

      Poista
  2. Kylläpä teillä on kaunista. Paratiisillista.:) Elokuun kauneutta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anna!<3 Vielä on matkaa haaveiden puutarhaan, mutta ainakin osa siitä on jo totta.:)

      Poista
  3. Ihania kuvia <3
    Malva on minunkin lemppari ja sitä löytyy omasta pihastakin. Ihania, aurinkoisia elokuun päiviä - Tarja

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tarja!<3 Nautitaan tosiaan, kun aurinko meitä niin hellii.:)

      Poista
  4. Upea sato teillä on tulossa. Vesikielellä mietin noita mehukkaita omenoita. Kaunis tuo hempeä lasiveranta ja upean värikkäitä elo-kuvia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!<3 Mun tekisi mieli jo poimia ne päärynät, sillä niiden tuloa on odotettu aika monta vuotta.;D

      Poista
  5. Teillä on kauniita kukkia ja paljon kesän satoa poimittavaksi!
    Puupinot on kehystetty kivasti :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tiina!<3 Halkotelineet rakensi mies viime syksynä jämäpuista.:)

      Poista
  6. Ihanan hedelmäisiä ja marjaisia kuvia.

    T. Täysin arkista

    VastaaPoista
  7. Pihamaan kunnostus on loppumaton projekti. Näin syksyin tuppaa työt kasaantumaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä.:) Siksi olen yrittänyt olla ottamatta paineita siitä, että piha ei tänä kesänä etene. Ehkä ensi kesä on taas uuden luomista.:)

      Poista
  8. Ihana piha. Satokausi alkaa olla parhaimmillaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kirsi!<3 Äsken kävin taas iltapalasmoothieen marjat keräämässä.:)

      Poista
  9. Ihana kesäpiha. Eikä mitään stressiä, kaikki on sopivasti ja kesällä parhaimmillaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos lohdullisista sanoista!<3 Vaikka yritän olla ottamatta paineita, koska tiedän pihaprojektien loputtomuuden, niin silti pieni syyllisyys kalvaa toisinaan...

      Poista
  10. Mukavaa tämä sadonkorjuun aika:) Kauniita kuvia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Hensku!<3 Ajatella, että jossain saadaan kaksi satoa vuodessa!:D

      Poista
  11. Vastaukset
    1. On niin kesäistä, ettei muuta voisi ajatellakaan.;D Suunnittelin uimarantareissua viikonlopulle. Se olisi varmaan kaikkien aikojen myöhäisin ajankohta koskaan.:)

      Poista
  12. Kaunis piha ja kauniit kuvat :) Täälläkin on pihaprojektit 'vähän' jäänyt vähemmälle, nurmikonleikkuuseen korkeintaan..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!<3 Joskus täytyy vetää vähän henkeä!;D En ole osannut edes pientä tammen alkua siirtää vattupuskasta, kun mietin, kuinka iso siitä tulee sitten joskus.;DDD Siis pihassahan on neliöitä kyllä yllin kyllin.:)

      Poista
  13. Valtavan hienoja lähikuvia kukista, marjoista ja hedelmistä.
    Elokuu on yltäkylläistä ja värikylläistä aikaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!<3 Yksi lempikuukausistani, usein huomattavasti parempi, kuin kesäkuu.:)

      Poista
  14. Kauniita pihakuvia ❤️ Ihanaa tuo kukkaloisto :) Mukavia elokuun päiviä ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!<3 Toiveissa on vielä lisätä noita kukkivia runsaalla kädellä, mutta taitaa hommat tosiaan jatkus ensi keväänä.:) Niin mahtava sää ollut tänäänkin, ja huomenna jatkuu. Nautitaan!:)

      Poista
  15. Niin kaunis elokuu ja puutarha. Kaunein kuva ikkunantakaa kuvattu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Marika!<3 Mä niin tykkään siitä näystä, jonka kuvasin tuohon sun lemppariin.:)

      Poista
  16. Thanks, Taina, for your kind comment under my latest post!

    Your Finnish summer garden is in full bloom, too - can't image it's only five month to go for Christmas!!! ;-)

    Regards from Germany,

    Uwe.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Thanks Uwe!:D Even I like Christmas very much, I don´t want to think about it...yet.Maybe after couple of weeks!;D

      Poista
  17. Vastaukset
    1. Kiitos RaijaAnnikki!<3 Taisit tykästyä niin paljon, että kommentoit kahdesti.;D

      Poista
  18. Kaunis ja herkullinen on teidän elokuunne. :) meillä on marjanpoimintaa edessä viikonloppuna ja pakastimesta pitäisi niille jonkin sortin koloa vielä löytää. Voi olla, että joudummekin syömäänne ne samantien! :D Ihanaa viikkoa! ❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Maria!<3 Mulla on molemmat pakastimet sulattamatta, mutta siihen pitäisi kyllä revetä ennen puolukoiden pakastamista. Eihän se paha nakki ole, mutta aloittaminen ei todellakaan kuulu mun lempipuuhiini.:D
      Ihanaa viikkoa!<3

      Poista
  19. Olet kyllä todellinen Täti Vihreä :) Tuo päärynä on ihana!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Pia!<3 Mietin, että kuka tädeistä oli minusta lapsena kiehtovin, Täti Ruskea tai Vihreä muistaakseni, koska kolmannen vahvuuksia en muista ollenkaan.:D Pitäisi varmaan kaivaa kirja tuolta hyllystä! Tottahan se löytyy multa.:)

      Poista
  20. Oi että tuota teidän puutarhaa! Meillä on takapihalla yks kuopan alku vaan. :D katsotaan jos saisin pihan kuntoon ilmojen viilennettyä - viime aikoina on ollut etelänsuuntaisella varjottomalla pihalla vähän turhan paahtavaa...

    VastaaPoista
  21. Hienon näköistä elokuuta. Marjapensaat kuuluvat kyllä elokuun tunnelmaan.

    VastaaPoista