sunnuntai 27. syyskuuta 2020

Parasta just nyt!

Mikä ihana viikko ja varsinkin viikonloppu meillä onkaan ollut! Ihan kaikkein parasta just nyt on:


Syksy, joka on kuin kesä




Kun lenkillä tarkenee syyskuun lopulla ilman takkia ja pitkähihainenkin tuntuu turhan kuumalta, on sää just mun mieleeni. Tähän samaan kun lisää sinitaivaan ja ruskavärityksen osittain saaneet puut, tuntuu siltä, että luonto kyllä tietää, mitä ihmismieli kaipaa ja tarvitsee.

Täällä on juotu kahvia terassilla työpäivien jälkeen. Töistä tullessa on pitänyt kiertää puutarhaa kukkia tutkaillen ihan kuin keväällä. Miten mukava huomata nuppuja unikoissa, mutta eniten yllätyin, kun huomasin jasmikkeen alkaneen kukkia uudelleen! Yksi oksa vain, mutta kuitenkin. Pyykit kuivaa parhaillaan auringossa, miten raikkaalta puhdas, ulkonakuivattu, pyykki tuoksuukaan.


Musiikki ja äänikirjojen kuuntelu



Sain yhteistyön merkeissä itselleni Sudion langattomat kuulokkeet ja niitä testaillessani olen mm. antanut äänikirjoille uuden mahdollisuuden. Tommi Kinnusen Ei kertonut katuvansa on nyt suurin piirtein puolessa välissä. Aiemmin olen hyytynyt äänikirjoissa ensimmäisille sivuille. Krista Kosonen sopii loistavasti lukemaan kirjaa.  Musiikkiakin on tullut kuunneltua enemmän. Metsässä liikkuessani tykkään kuunnella luonnonääniä, mutta uskon kuulokkeiden tulevan ahkeraan käyttöön talvella, kun lenkit siirtyvät tienvarsille. Tämä postaus ei ole yhteistyöpostaus, olen vain iloinen uusista kuulokkeistani. Oli jo aikakin tulla 2020 -luvulle.:)


Kukat tietysti

Parasta aina on kukat.;D Tällä hetkellä sellaiset, jotka hehkuvat loppukesän ja ruskan väreissä, ovat erityisesti mieleen. Keittiönpöydällä olevassa kimpussa on jopa krysanteemeja, joista en ole oikeastaan koskaan tykännyt. Kimppu on Villiviinin valmiskimppu, jonka ostin ruokakaupasta, kun en ohikaan päässyt.;)





Terveenä pysyminen ja työnilo

Korona se ei jätä meitä rauhaan ja aika lähellä on käynyt jo useamman kerran. Onneksi olemme ainakin vielä välttyneet taudilta. Esikoisella oli altistuminen, mutta testi oli onneksi negatiivinen ja karanteeni hänellä jo ohi. Moni tuttu on rampannut testeissä useampaan kertaankin, flunssaa tuntuu olevan kovasti liikkeellä kaikesta käsien pesusta huolimatta. Iloitsen jokaisesta päivästä, jonka saa olla terveenä.

Töissä on ollut niin kivaa, oikeaa työniloa on ollut ilmassa! Tykkään opettaa alakoulun isoimpia muutenkin, ja tässä kohtaa, kun viimeistä yhteistä vuotta viedään, huomaa siteen, joka vuosien saatossa on syntynyt ja vahvistunut. Meillä on kollegani kanssa supermukavat oppilaat!


Mikä sinua ilahduttaa eniten juuri nyt?

Kivaa uutta viikkoa!

Taina

 



sunnuntai 20. syyskuuta 2020

Ruska-aikaan Pyhällä


Hei vaan ja terveiset ruskareissulta Lapista! Olen haaveillut tällaisesta monta vuotta. Edellisen oikean Lapin matkan tein lapsena, sillä eihän Rovaniemen eteläpuoli taida olla varsinaista Lappia, vai onko? Kesäreissu Lappiin ei kohdallani ole hyvä vaihtoehto, sillä minut meinataan syödä elävältä toisinaan kotipihassakin. 20 vuotta yhtäjaksoista työskentelyä kaupungin leivissä tarkoittaa meillä yhtä ektsraviikkoa lomaa kertaluontoisesti. Pelkäsin, että koronan tai heikon talustilanteen vuoksi etuus jää saamatta, mutta kuten kuvista näkyy, täällä ollaan.


Olin tutustunut Pyhätunturiin todella heikosti etukäteen. Matkakohteeksi se valikoitui aika sattumalta. Yritimme etsiä kohdetta mahdollisimman etelästä, kuitenkin niin, että ruska-aika olisi jo käsillä. Tuon ruskan kanssa onkin sitten ihan sattumankauppaa, osuuko kohdalle vai ei. Uskon, että väriloistoa on vielä edessä ensi viikollakin, sillä esim. kaikki koivut eivät vielä ole keltaisena. Ilmeisesti teimme ihan kelpo valinnan valitessamme kohteeksi Pyhätunturin, ympäröivä luonto on tehnyt meihin todella vaikutuksen. Toissapäivänä kolusimme Isokurun pohjia. Jos eksyt tänne muulloin kuin talvella, suosittelen lämpimästi Isokuruun tutustumista. Talvella sinne ei pääse lumivyöryvaaran vuoksi.



Koska olin niin huonosti valmistautunut etukäteen, en osannut oikein odottaa mitään ennakkoon. Uskon, että Isokuru olisi täyttänyt odotukset, jos sellaisia olisi ollut! Uskomaton paikka kerrassaan. En ole koskaan ollut kovin kiinnostunut kivistä, mutta tuolla oli niin paljon mielenkiintoista tietoa, että opin monta uutta asiaa vähän vahingossa Pyhätunturin kivistä.:) Täällä on meneillään jonkinlaiset remontit, eikä suosittua ja suhteellisen helppoa Karhunjuomalammen reittiä pysty kiertämään kokonaan. Niinpä me kävelimme Isokurun kautta Pyhäänkasteenputokselle ja samaa reittiä takaisin. Loppumatkan tosin menimme eri polkuja kuin tullessa. Kyllä täällä kävelyreittejä riittää.



Eilen starttasimme jo aamulla hyvissä ajoin, sillä väkeä täällä on tähän aikaan vuodesta paljon liikkeellä. Suuntasimme ensin Tunturiaavan luontopolulle. Olipa elämys nähdä poroja samoilla lenkkipoluilla! Tunturiaapa oli upea syysvärityksessään ja suojärvien sinisyys toi taivaansinen kanssa kauniin kontrastin. Kuukkeleita täällä on muuten myös valtavasti ja ne tulevat aivan lähelle, koska ovat tottuneet pähkinöitä kädeltä tarjoaviin ihmisiin. Tuossa suoreitillä vietimme kahvituokion laavulla ja siinäkin pienessä hetkessä kuukkeli kävi ihan vieressä ihmettelemässä, eikö meillä ole yhtään pähkinöitä. 




Tunturin huipulle matkasimme hissillä, sillä takana oli jo noin seitsemän kilometrin kävely alla. Näköalat Pyhän huipulta ovat upeat, mutta tuulen voimakkuus oli vieläkin kovempi kuin osasin kuvitella. Kävelimme Pyhän huipulta tulevaa tietä pitkin tänne lomahuoneistollemme. Yhteensä kävelyä kertyi noin 11 kilometriä. Oli kyllä ehdottomasti kaiken vaivan arvoista!

Meillä on suunta tänään kohti vanhempieni mökkiä. Toivottavasti löydätte näiden mielettömien maisemien pariin. Kiitos siis, kun jaksoit nähdä ylimääräistä vaivaa linkkien puuttuessa!<3

Mukavaa syysviikkoa!
Taina

p.s: Blogger ei enää antanut palata vanhaan versioon, joten jännityksellä odotan, kuinka tämän postauksen asettelujen kanssa käy...Saa vinkata, jos on aivan pielessä tai mahdotonta lukea!



sunnuntai 13. syyskuuta 2020

Kirjavinkkejä kodin vihersisustukseen ja kukkaistutuksiin



Koska kesä tuntuu olevan vääjäämättä ohitse, olen kääntänyt oman mieleni jo kohti uutta. Pitkin kesää olen tallentanut mm. Instagramiin ideoita ensi kesän kukkaistutuksiin, niin kylvöjä, sipuleiden istuttamista kuin esikasvatusta ajatellen. Samasta syystä olen selaillut Pölkinvuoren Kasvimaailman kuvia, josta juuri perjantaina postasin. Onneksi jokainen vuodenaika tarjoaa jotain kaunista ja ihanaa vihersisustukseen liittyvää! Viime aikoina on tullut hankittua myös muutamia erityisen hienoja kirjoja, joista aion ammentaa inspiraatiota niin kodin kukka-astelmien tekemiseen kuin uusien istutusten suunnitteluun. Nämä kirjat on siis itse hankittu ja hyviksi todettu. Suosittelen näitä jokaista, jos vaikka inspiraatio on hukassa tai ehkä haluat vain uppoutua kesä- tai kukkahaaveisiin. Näiden kirjojen avulla molemmat onnistuu.



Heidi Haapalahti & Teija Tuisku: Puutarhurin Kirja

Tämän kirjan ostin joskus alkukesällä ruokaostoksilla ollessani. Löysin sen sattumalta Prisman kirjavalikoimista. Kirja on jaoteltu hauskasti tyyliin Sydäntalvi, Kevään korva, Oikea kevät jne... Satoaika ja joulu ovat myös saaneet kirjassa oman osionsa. Talvellahan ei puutarhassa ole juuri tehtävää (paitsi viime talvena näin joissain puutarharyhmissä uskomattomia asioita tapahtuvan "talvella" täällä etelässä), mutta leikkokukat, viherkasvit ja luonnonkoristeet piristävät mieltä ja kotia kylmään vuodenaikaan. Talvi on tietenkin myös suunnitelmien ja haaveilun aikaa. Kaikki on silloin mahdollista! Kirjassa on varattu sivuja mm. suunnitelmien ylöskirjaamiseen ja jo-tehtyjen kylvöjen merkitsemiseen yms..



Heti kirjan hankittuani tein sen ohjeista inspiroituneena pelakuista napsimistani, osittain rusehtuneista, oksista kranssin ulko-oveen. Siitä tuli mielestäni oikein kiva! Kirjassa on syksyn ja myöhemmin joulun kohdalla niin inspiroivia ideoita, että ne tulevat varmasti myös jossain muodossa käyttöön. 



Anu Jokela: Maasta Maljakkoon

Tätä kirjaa yritin metsästää kaupoista heti alkukesästä, mutta sain sen käsiini vasta elokuussa, kun viimein älysin laittaa sen verkkokaupan kautta tilaukseen. Kirjassa edetään loppukeväästä syksyn viimeisiin kukkijoihin. Kukista kootaan kirjassa aivan käsittämättömän hienoja kukka-astelmia. Asetelmissa käytetään paitsi puutarhan kukkijoita, myös ojien ja pientareiden antia, mikä viehättää kovasti tätä risurouvaa.;) Esimerkiksi siankärsämöä, lupiineja ja jopa lupiineiden siemenkotia oli ohjeissa käytetty ja varsinkin noiden siemenkotien kerääminen on suorastaan ympäristöteko. Yksi ihanimmista ideoita kirjassa, on mielestäni saviruukku, jossa on sammalpedillä rypäs sieniä. En tiedä, haluaisinko sellaista sisälle (perhe aina valittaa, kun kannan kasvien mukana ötököitä sisälle), mutta terasille tai ulko-oven pieleen tuollainen sieniasetelma olisi ihan huippuihana!<3



Koska sain kirjan käsiini vasta loppukesästä, joutuvat kaikki kevään ja alkukesän ideat odottamaan ensi vuotta. Syksyn asetelmissa on niin upeita ideoita, että voin melko varmasti luvata tekeväni jotain tästä kirjasta ammennettua hyvin pian.



Erin Benzakein: Floret farm´s - A Year in Flowers

Tämän kirja on tuore hankintani. Tilasin yhtäaikaa kaksi kirjaa samalta tekijältä. Kyseisessä teoksessa on ohjeita niin kimppujen sitomiseen kuin asetelmiin sekä kransseihin. Kirjan kuvat ovat niin sydämeenkäypiä, että melkein jokaisen kohdalla on pysähdyttävä ja annettava silmien syödä tuota kauneutta! 

Ihan vain selailemalla olen oppinut jo monta uutta asiaa kukista. Kirjassa on mm. opas siihen, kuinka kauan eri leikkokukat yleensä maljakossa kestävät. Koska kirja on englanniksi, opin samalla engalanninkielistä kukkasanastoa. Vaikkei koskaan, milloinkaan, ostaisi kukkia, voisi ehkä tätä kirjaa katselemalla saada samaa nautintoa, kuin oikeita kukkia ihailemalla!




Erin Benzakein: Floret farm´s - Cut Flower Garden

Luettuani taannoin Koti & Keittiö -lehdestä Kuortaneella toimivasta Pienestä kukkafarmista, olen useasti miettinyt, että voi ihanaa ja wau! (Suosittelen nyt tässä samassa liittymään Pienen kukkafarmin seuraajiin Instassa! ) Sinne on päästävä käymään ensi kesänä tai joskus...



Cut Flower Garden on kirja leikkokukkapuutarhan perustamisesta, kasvattamisesta ja hoitamisesta. Pienen Kukkafarmin tapaan Erinin kukkafarmin viljeltävä ala ei ole suurensuuri, sillä ihan tavalliselle tontille mahtuu aivan mielettömän upeat kukkaviljelmät. Ihan kirjan alussa Erin kehottaakin valitsemaan viljeltävät kasvit viisaasti, jos siis haluaa runsaasti kukkia. Esimerkkinä hän käyttää auringonkukkaa. Ei ole kovin järkevää kylvää auringonkukkia pienelle tontille, koska yhden, paljontilaavievän, varren päässä on vain yksi kukka. Sen sijaan esim. kosmoskukat, tsinniat ja daaliat kukkivat runsaina pitkän aikaa, eivätkä vaadi niin paljon tilaa.  

Tiedän, mitä mun pihalta ja ruukuista löytyy jatkossa.;) Pioneita täytyy kyllä ehdottomasti istuttaa lisää... Puutarhavinkkien lisäksi kirjassa on ohjeita astelmien, istutusten, kranssien ja kimppujen tekoon. 



Arvatkaas mitä! Nyt minä lähden kukkasaksien kanssa lenkille.;) Tämän postauksen laitan julkaisuun illemmalla. Nyt täytyy päästä ulos kukkia saksimaan.:)

Ihanaa uutta viikkoa!
Taina


perjantai 11. syyskuuta 2020

Pölkinvuoren kasvimaailma - Kevään kukkaistutusten suunnitteluun inspistä



Heissan ja mukavaa perjantai-iltaa!  Mielessäni on viime aikoina ollut kukkasipuleiden istuttaminen, vaikka yhtään sipulia en ole vielä hankkinut. Kai se on tapani varautua pimeään vuodenaikaan. Sitä jaksaa paljon paremmin, kun on jotain, mitä odottaa.:) Ihan pian täytyy varmaan laittaa sipuleita tilaukseen. Viime aikoina olen katsellut näitä kesäkuisia kuvia useampaan kertaan ja ihaillut kukkarunsautta. Inspiroidun! Toisinaan enemmän on vain enemmän!






Kävin kesäkuun alussa ystäväni kanssa Urjalassa, Pölkinvuoren kasvimaailmassa. Ensimmäisen kerran luin paikasta joskus kevättalvella, koronan jo iskettyä Suomeen Tuolloin surin, että vierailu Pölkinvuorelle ei olisi tänä vuonna mahdollista... parhaaseen kukinta-aikaan ainakaan. Vaan eipä kannata murehtia etukäteen, läksimme matkaan heti loman koittaessa, emmekä tehneet reissua turhaan. Oli kyllä vähän sellainen olo, että onkos tämä nyt vielä viisasta, koronan vuoksi...No, kukat sumentavat minulta järjen, minkäs teet!






Useimmat narsissit olivat toki kukkineet jo kesäkuun alkuun mennessä, mutta metsäpuistikossa riitti vielä yllin kyllin ihasteltavaa ja niitä narsissejakin oli kukassa vielä jonkin verran. Jos asuisin yhtään lähempänä, kävisin tuolla keväällä ja alkukesästä useamman kerran. 






Minulle saa suositella, jos tiedät jonkun erityisen hyvän paikan sipuliostoksille. Pölkinvuoren kasvimaailma myy juuri nyt kukkasipuleita ja ajattelin kokeilla sitä kautta tehdä ainakin pienen tilauksen. Joko sinulla on kukkasipuleita ostettuna?

Rentouttavaa viikonloppua!
Taina