keskiviikko 24. kesäkuuta 2020

Nähtävää ja koettavaa Jyväskylässä




Tänä kesänä suositaan kotimaan matkailua. Minusta se ei ole ollenkaan huono asia, sillä Suomessa kyllä riittää nähtävää ja ehkäpä tällä kaikella on edes hiukkasen vaikutusta ilmastonmuutoksen hidastamiseen. Sääennusteiden mukaan säänkin pitäisi suosia kotimaan matkailua, joten luvassa lienee unohtumattomia aurinkolomia turvallisessa ja siistissä koti-Suomessa. 

Postaus on kaupallinen yhteistyö Visit Jyväskylän kanssa.
Taustalla Jyväskylän satama ja Tyttö sinä olet vahva -blogin Minna.
Hotelli Paviljongilta näkymät ovat kuulema vilkkaat Neste rallin aikaan.
 Ei ollut näkymissä vikaa kevättalvellakaan.
Jyväskylän kävelykadun aamuista tunnelmaa. Katukuva on silmiinpistävän nuorekas, opiskelukaupunki kun on!
Olin maaliskuun alkupuolella Visit Jyväskylän kutsumana viettämässä pientä lomasta Jyväskylässä. Viilennystä helteisiin päiviin teille näistä lumisista kuvista! Postauksen kirjoitin melkein valmiiksi heti reissun jälkeen, mutta sitten korona iskikin elämään ja päätin säästää postauksen parempaan hetkeen. 

Ainakin meillä on ajatus miehen kanssa tehdä jonkunlainen kesäreissu Suomessa, siksi ajattelin, että nyt voisi olla hyvä hetki postaukselle. Nämä vinkkini perustuvat maaliskuun reissuun. Kipinän uuteen Jyväskylän reissuun matkani kieltämättä sytytti. 




Hotelli Verson tyylikkäät ja viherkasveilla somistetut tilat miellyttävät tätä matkaajaa.

Yöpaikkoja:

Me yövyimme hotelli Versossa, joka aiemmin tunnettiin Jyväshovina. Sittemmin hotelli on vaihtanut omistajaa ja se on remontoitu todella viihtyisäksi tässä yhteydessä. Sanoisin, että voisin mennä ihan vain sisustuksen vuoksi uudestaan.:) Verson sijainti kaupungin ytimessä on loistava. Jyväskylä tuntui aika tavalla samalaiselta paikalta kuin Lahti. Etäisyydet paikasta toiseen ovat inhimilliset ja liikkuminen paikasta toiseen on nopeaa. Luonto on joka puolella lähellä.

Illallisen söimme ravintola Pöllövaarissa. Sen kanssa samassa rakennuksessa on Boutique Hotelli Yöpuu. Pienessä hotellissa on uniikit huoneet. Tässä on mielestäni hyvä vaihtoehto, jotain muuta kuin standardihuoneita etsivälle. Sekä Verso, Pöllöwaari, että Yöpuu kuuluvat samalle omistajapariskunnalle. Nostan isosti hattua. 

Ravintoloita:

Ravintola Pöllöwaarissa syömistä voi kuvata wau-kokemukseksi. Joskus syöminen on paljon enemmän kuin vatsan täyttämistä, tämä oli sitä. Pöllövaarin ruoka ja palvelu oli alusta loppuun erinomaista. En olisi varmaan itse päätynyt tilaamaan niitä ruokia, joita meille suositeltiin, mutta ehdottomasti kannatti luottaa ammattilaisten suosituksiin. Tämän ruokakokemus jäi mieleen nimenomaan elämyksenä.

Paahdettua kampasimpukkaa ja omenaa
Ylikypsää häränposkea ja piparjuurta
Paahdettua ruista ja mustikkaa

Lounasta nautimme Frans & Sandra Bistrossa. Erityisesti alkupalat ja jälkiruoka olivat mieleeni. Frans & Sandraa suosittelen perheille ja ystäväporukoille, jotka nauttivat rennosta tunnelmasta ja maistuvasta ranskalaistyyppisestä ruuasta.



Frans & Sandra Bistron tunnelmaa

Hotelli Verson aamupala on ymmärtääkseni varsin suosittu jyväskyläläisten keskuudessa brunssipaikkana. Verson aamupala on ihanan monipuolinen, voisin itsekin käydä brunssilla, jos asuisin lähempänä! Aamupalaan kannattaa varata aikaa, jotta saa rauhassa maistella ihania herkkuja laidasta laitaan.



Kuvien perusteella voisi luulla, että ei muuta tehtykään kuin syötiin...

Koettavaa:

Neste Rally Finland viettäisi tänä vuonna pyöreitä, mutta koronan vuoksi tämän vuoden Suomen rallin osakilpailu on siirretty ensi vuoteen. Suomalaiset ovat rallikansaa ja niin vireältä kuin Jyväskylä vaikutti maaliskuun alussa, niin voin hyvin kuvitella sitä kuhinaa ja tunnelmaa rallien aikaan. Osa katsojista tykkää seurata ajoja metsätaipaileiden varrella, osa kaupunkikatsomoissa. Minua lähinnä hirvittää katsoa hurjaa ajoa sorateillä, mutta olisi mahtavaa kokea kisatunnelma paikan päällä!

Nähtävää: 

Yhteinen ohjelmamme sisälsi vierailun vastaikään remontoituun Keski-Suomen Museoon eli KeMuun. Kävimme Kiljusten blogin Minnan kanssa itseksemme myös KeMun vieressä sijaitsevassa Alvar Aalto -museossa



Myös Keski-Suomen Museon rakennus on Alvar Aallon suunnittelema.
KeMu teki minuun vaikutuksen monipuolisuudellaan. Kolmessa kerroksessa riitti nähtävää niin paljon, että melkein kannattaisi tutkia tämä museo pala kerrallaan. Alakerran Miljoonasade -näyttely oli todella mielenkiintoinen aikamatka erityisesti 80-luvulle. Jyväskylä on koulukaupunki ja museon kouluhistoriaa käsittelevän osaston tutkin erityisen tarkkaan. Siinäkin tuli matkattua omaan lapsuuteen samalla.  

Alvar Aalto -museo taitaa olla must Aalto-faneille. Tunnustaudun sellaiseksi, sillä tuntuu uskomattomalta, että monet Aallon suunnittelemat työt, rakennukset ja käyttöesineet, alkavat iältään olla jo lähempänä sataa kuin 50 vuotta, silti niin ajattomia. Talvilomalla kävin Helsingissä Aaltojen kotimuseossa Munkkiniemessä ja tämä vierailu oli hyvä jatkumo tuolle vierailulle. Jyväskylän Säynätsalossa on museotoiminnassa Muuratsalon koetalo, joka oli Alvarin ja hänen toisen puolisonsa ateljee ja kesäasunto. Sinne toivoisin pääseväni näkemään lisää Aallon taidokasta ja ajatonta suunnittelua. Varoitus lienee paikallaan, museovierailu saattaa johtaa toiseen ja kolmanteen museovierailuun!:) 



Aalto -museon antia
Ennen maaliskuuta, edellinen Jyväskylän reissuni lienee sijoittunut jonnekin 80-luvun alkupuolelle. Niin kiva fiilis kaupungista jäi, että toivon todellakin, että seuraavaan vierailuun ei mene 40 vuotta! Yksi vaihtoehto täältä Lahdesta olisi matkustaa vuorolaivalla ainakin toiseen suuntaan Vesijärveä ja Päijännettä pitkin Jyväskylään. Meidän kesälomasuunnitelmat ovat vasta mietintä vaiheessa, mutta Jyväskylä on yksi varteenotettava vaihtoehto.

Kiitos Visit Jyväskylä ikimuistoisesta reissusta ja kaikille mukanaolleille bloggareille kiitos seurasta! Oli kiva tutustua kaikkiin teihin ja tietenkin Jyväskylään!

Taina 


sunnuntai 14. kesäkuuta 2020

Tauluseinä eteiseen


Postaus on kaupallinen yhteistyö, julisteet ja kehykset on saatu.


Keväällä eteisen seinän maalausta suunnitellessani minulla oli jo mielikuva tauluseinästä, joka sopisi täydellisesti seinän väriin. Poster Store on tuttu paikka aiemmista julistehankinnoistani ja olin tallentanut talven aikana inspiraatiokuvia erityisesti erilaisista tauluseinistä heidän sivuiltaan. Inspiraatiosivu toimi oman tauluseinäni suunnittelun lähteenä, kun aloin tekemään tilausta. Kesäiset niittykukat, peltomaisema ja ripaus merimaisemaa tuovat kauniin kesäisen tunnelman kuvan makuhuoneeseen. Halusin samaa kepeyttä meidän eteiseen.



Tilauksen teko pitkittyi kevään edetessä, sillä Poster Storen valikoimiin tulee ihan joka viikko uusia julisteita uudella teemalla. Minuun iski valinanvaikeus. Mietin metsäisiä, välimerellisiä ja muita vesiaiheisia kuvia, myös kuvien värimaailman mukaan voisi tauluseinän rakentaa. Lopulta päädyin niihin julisteisiin, joita olin alunperin ajatellutkin. Nyt kun tauluseinä on rakennettu, ei ole isokaan homma vaihtaa yhtä tai useampaa julistetta, jos (tai kun) mieli kaipaa vaihtelua. Julisteet on helposti ja edullisesti vaihdettavissa uusiin julisteisiin.

Tammikehykset sopivat mielestäni kauniisti vihreään seinään. Ne tekevät seinästä yhtenäisen, ja vaikka kehyksiin laittaisi myöhemmin sekalaisista kuva-aiheista julisteita, en usko sen haittaavan, sehän voisi olla jopa mielenkiintoisempi vaihtoehto. Ilme on kuitenkin yhtenäinen ja tasapainoinen, kun  tauluseinän kehykset ovat samaa värisävyä.



Ennen reikien poraamista asettelin taulut lattialle ja tein niistä erilaisia sommitelmia. Mittailin seinää (tämä toki kannattaisi tehdä jo etukäteen...), jotta tietäisin taulujen mahtuvan halutulle seinälle. Haluan myös taulujen välien olevan tasaiset. 

Yksi isoista tauluista päätyi makuhuoneeseemme vanhan taulun paikalle, sillä se tuntuikin kuuluvan siihen. Kun löysin mielestäni kauniin muodon lopuille tauluille, tuli mies apuun ja porasi reiät ruuveille. 



Koronakevään kodinmuutos on nyt valmis. Siitä tuli minusta aika ihana! Nyt sinulla on mahdollisuus tilata Poster Storelta julisteita vieläkin edullisemmin. Saat koodilla tainak30 30% alennuksen julisteista (poislukien Selection kategoria). Alennus lasketaan tuotteiden normaalihinnoista. Tarjouskoodi on voimassa tästä päivästä lukien 30 päivää. 


Taina


sunnuntai 7. kesäkuuta 2020

Honka Huomen - Rauhaa ja juurevuutta kaikille aisteille



Tuusulan tämän kesän Asuntomessuista kirjoittelin aiemmin tällä viikolla yleisesti. Uusi koteja messualueella on elokuussa nähtävillä nelisenkymmentä. Tiistain mediapäivänä käymistäni kohteista Honka Huomenesta tuli messukoti, johon täytyy päästä vielä uudelleen. Taisin ihastua kodin rauhaa ja harmoniaa henkivään tunnelmaan. Honka Huomen on yksi Honkarakenteen kolmesta messutalosta. Sen sisutuksen on suunnitellut Maru Hautala.








Honka Huomenessa on vallalla maanläheiset värisävyt, joista pidän. Värit tuovat mieleeni viljapellot, mustikkametsän ja mutaiset lätäköt. Vaikutelma on lämmin olematta tunkkainen. Pellavansävy ja vaalea puu tuovat raikkautta. Puhdas valkoinen olisi liian kova ja kliininen tähän ympäristöön. 

70-luvun lapsena olen tunnistavinani talon pohjassa jotain tuolle ajalle tyypillisiä piirteitä. Talon L-muodon ja autokatoksen väliin jäävä tila on täällä isoa terassia, uskoisin että messujen avautuessa vihreäksi keitaaksi sisustettuna. Lapsuudessani joidenkin talojen sisäpihalle kätkeytyi atriumpiha, sisällä isoista ikkunoista katsellessa se tuli jotenkin mieleen. Työhuoneen ja kylpyhuoneen väliin jäävä Kreetta Järvenpään sisustama talvipuutarha eli hienommin lausuttuna orangerie, muistuttaa 70-luvun taloissa olleita talvipuutarhoja/viherhuoneita. Oi, olisipa omassa kodissa tuollainen paikka! 












Olohuone/ruokailutila kylpi iltapäivän auringossa. Keittiö jäi tuossa vaiheessa varjoon ja mustikansininen keittiö näyttää harmillisesti kuvissa melkein mustalta. Yläkaapit on keittiöstä jätetty pois toiselta seinältä kokonaan, se tuo keittiöön kepeyttä ja tilantuntua. Keittiö ilman yläkaappeja viehättää minua tällä hetkellä todella paljon. Tällaiselle lyhyelle ihmiselle alalaatikot on helpoin säilytysratkaisu. Toisaalta tiedostan, että yläkaapittomuus ei ehkä sittenkään olisi minulle toimiva juttu, sillä tykkään ihan liian paljon erilaisista astioista ja säilytystila loppuisi kesken!








Honka Huomenen sisutuksessa käytetty kotimainen design on kovasti mieleeni! Tunnistan ainakin Hakolan sohvan, Woodnotesin tuolit, Made by Choice työpöydän (tästä vähän haaveilen itsekin, sillä tuossa on sekä istuma-, että seisomatyöpiste samassa kauniissa paketissa) Verso Designin erilaiset Kopat ja Tikkaat, Himmeen valaisimet jne...Vihreys viherkasvien ja yrttien muodossa tuo sen viimeisen silauksen kodikkuuteen. Kohde 41, Honka Huomen kannattaa ehdottomasti mahduttaa omaan messukierrokseen!



Taina