Blossom - Luovaa kukkien sidontaa

Reilu pari viikkoa sitten mukaani tarttui Florencia Storesta Laura Syväniemen kirjoittama ja Viola Minerva Virtamon valokuvaama kirja Luovaa kukkien sidontaa - Make creative flower arrangements. Kirjan ostaminen ei ollut lainkaan suunnitelmissani, mutta pienen selailun jälkeen pelkkä kirjan ulkomuoto sai minut vakuuttumaan siitä, että kirja kannattaa hankkia!

Kirja on kirjoitettu sekä suomeksi, että englanniksi, siten, että sivun toinen puolikas on englantia, toinen tätä kotimaista. Sen verran tyylikkäästä teoksesta on kyse, että voisin kuvitella kirjan menestyvän muuallakin kuin Suomessa. Kuvat ja kukka-astelmat ovat toinen toistaan kauniimpia! Minut valtasi oitis (kukkien ja sen tyyppisten) valokuvausvimma, ehkä se on ollut havaittavissa täällä blogissakin viime aikoina...;)  

Itselläni ei ole varsinaisesti haaveita kukkien sitomiseen liittyen. En kuvittele, että tekisin siitä koskaan ammattia, tai että haluaisin yllättää ystäväni itsesidotuilla kimpuilla. Koska minulla kuitenkin on lähes aina leikkokukkia kotona, niin väistämättä niitä ainakin toisinaan, kesällä useinkin, asettelen niitä itse maljakkoon ilman floristin kouliutunutta kättä tai silmää. 

Olen nyt lukenut kirjan noin puoliväliin saakka. Aina välillä miettinyt mielessäni, että juuri noin! On mukava saada omille ajatuksille vahvistus, tai oivaltaa jotain sellaista, mitä ei ole aiemmin osannut itse sanottaa. Kirja on jo tähän mennessä tuonut paljon oivalluksia. 

Kukkien kuvaaminen puolestaan on yksi rakkaimmista harrastuksista jo vuosien takaa! Kukat on kiitollisia kuvattavia. Ne pysyvät (yleensä) hyvin paikoillaan ja näyttävät kaikissa eri vaiheissaan, nupusta lakastumiseen saakka, kauniilta ja mielenkiintoiselta.<3

Lämmin suositus tälle kirjalle. 

Sopii muillekin kukkiin ja/tai valokuvaukseen hurahtaneille ihanaksi inspiraation lähteeksi!

Taina

Kaunista! Mutta kuinka kauan?

Varmaan kukaan ei ole voinut välttyä viimeisen vuoden aikana ilmastonmuutosuutisoinnilta. Mitä tunteita ja ajatuksia se,  ja ilmastonmuutos ylipäätään, teissä saa aikaan? Oletteko jo kyllästyneet koko aiheeseen, vai kenties juuri alkaneet miettiä, miten sen voisi pysäyttää? Viikon alussa sain Villa Kotirannan Satulta #muovitonarkihaasteen. Muovijätteet ja ilmastonmuutos eivät tietenkään ole yksi ja sama asia, mutta molemmissa on kyse luonnosta, ja siitä, kuinka voisimme kääntää kelkan kulkemaan toiseen suuntaan, sellaiseen, joka säästäisi maapalloa tulevillekin sukupolville. 

Itsestäni voin sanoa sen, että ei mene varmaan päivääkään ettei huoli yhteisestä ympäristöstämme jollain tavalla kävisi mielessä. Aika isoja, pelottavia, asioita liittyy ilmastonmuutokseen. En usko, että ilmastonmuutoksessa on voittajia tai häviäjiä, vaan pelkästään häviäjiä. 

Huolen lisäksi tunnen tietenkin syyllisyyttä valitsemastamme asumismuodosta, väljistä neliöistä ja kahdesta autosta, jotka ovat tuntuneet välttämättömyydeltä viime vuosina täällä hieman syrjemmällä asuessa. Olemme myös hankkineet kaksi lasta. Ymmärtääkseni suurin ympäristöteko olisi ollut olla hankkimatta lapsia.

Toisinaan tunnen syyllisyyttä myös haaveistani, joita aarrekarttaankin maalailin. Onko minulla oikeutta haaveilla asioista, jotka eivät ole hyväksi maapallolle tai luonnolle, kuten rannalla asuminen tai matkustelu maailman ääriin.  Ne haaveet tuli karttaan laitettua, mutta pakko tunnustaa, että ne saavat itseni häpeämään. Pitäisikö haaveilla vain asioista, jotka ovat hyväksi ympäristölle? Kuten huomaatte, mielessäni on lukematon määrä kysymyksiä vailla vastausta.

Uskon, että suurin osa meistä täällä Suomessa jo tekeekin paljon maapallon ja luonnon hyväksi. Lajittelu, kierrätys ja järkevä kuluttaminen ovat luonnollinen osa arkea. Moni on jo vähentänyt lihansyöntiä ja suosii kaikessa mahdollisessa läheltä tulevaa, kestävää, vihreämpää, mahdollisuuksien mukaan. Vaikka meitä suomalaisia on kovin vähän maailman väestöstä, on jokaisen teoilla ja valinnoilla merkitys, uskon niin.

Olen osallistunut vuosien saatossa moniin ympäristäaiheisiin koulutuksiin. Asiantuntijoiden puheista on mieleeni jäänyt päällimmäiseksi usko siihen, että me ihmiset pystymme yhdessä ratkomaan näinkin kiperät ongelmat, joita maapallolla on juuri nyt. On tärkeää uskoa tulevaisuuteen vaipumatta synkkyyteen. Meidän lapsemme tarvitsevat sekä uskoa, että toivoa paremmasta huomisesta. Hällä väliä -meininkiin meillä ei varaa, eikä kelloa valitettavasti voi siirtää taaksepäin, jotta voisimme herättää ihmiset aikaisemmin huomaamaan omien valintojen seuraukset luonnolle...

Satulle lupasin nyt aluksi tutkailla, kuinka paljon muovijätettä meillä syntyy. Tällä viikolla olen siis punninnut meiltä jätepisteelle lähteneet muoviroskat. Kyllähän sitä syntyy. Mihinkään kovin radikaaliin muutokseen en näin äkkiseltään uskaltanut lupautua, mutta varmasti on ihan paikallaan tutkailla omia tottumuksia. Meillä esim. vedenkulutus pieneni pelkästään sillä, että mies aloitti (vuosia sitten) merkitsemään kulutuksen itselleen ylös. Tietoisuus auttaa.

Postauksen kuvat napsin lomapäivänä, joka tuli pitkälti vietettyä ulkona kameran ja lasipallon kanssa luonnonkauneutta kuvaillen. Kaunista on, ja uskotaan, että vielä pitkän aikaa meidän jälkeemme myös.<3

Oikein hyvää uutta viikkoa ja pehmeää paluuta arkeen!

Taina

Synkkyydestä iloa // Hyvänmielenarvonta!

Viime viikolla jo lupailin, että Face -estosta vapautumista täytyy juhlistaa arvonnalla. Tavallisesti olen järjestänyt lokakuussa blogiarvonnan, jolla olen halunnut ilahduttaa teitä blogini lukijoita. Nyt olin "kädet sidottuna" bloggaamisen suhteen lokakuun, joten arvonta jäi odottamaan. Nyt on selkeästi jälleen aika kiittää teitä, jotka jaksatte seurata blogiani, jättää ehkä joskus kommentinkin! Iso kiitos myös kaikista tsemppiviesteistä, joita sain tuon reilun kuukauden aikana, jolloin itsellä oli mieli maassa ja usko oikeuden voittoon koetuksella.<3

Viikonloppuna kävin pitkästä aikaa kameran kanssa lenkillä aamutuimaan, heti kun valoa oli edes sen verran, että kuvia ylipäätään pystyi luonnonvalossa ottamaan. Sattui sininenhetki ja monta muutakin kaunista asiaa silmiini. Marraskuu ei todellakaan kuulu suosikkikuukausiini, päinvastoin! Toisaalta, olen jo pitkään ihastellut tummia kuvia, niin sisustuksessa, kukissa kuin luonnossakin. Marraskuu tarjoaa hyvät mahdollisuudet harjoitella tummien, vähävaloisten, kuvien ottamista. Tämän seikan tajuaminen sai minut oikeastaan aika iloiseksi.:)

Ilo ja onni ei vaadi aina kovin ihmeellisiä asioita. Nyt olisikin kiva kuulla, mikä sinut on saanut iloikseksi ihan viime aikoina?

Jakamalla oman ilonaiheesi olet mukana arvonnassa, jonka palkintona on syysiltojen tunnelmointiin kynttilänvaloa (Hem Texin ihana, mutta mieto, tuoksukynttilä Maiya, Secret garden) sekä suklaata. Yhdelle siis kynttilä ja suklaa, muille viidelle pelkkää suklaata. Voit laittaa kommenttiin myös, mitä suklaata yleensä tai juuri nyt tykkäät syödä. Oma uusin suosikkini on tuo Fazerin Turkinpippuri.

Arvonta alkaa nyt ja päättyy tulevana lauantaina 17.päivä. Arvon voittajat sunnuntaina. Jätä siis kommentti ennen sitä, joko tämän postauksen loppuun, Facebook -linkin perään tai Instagram -tililleni. Sähköpostiosoite kannattaa jättää myös, jos osallistut anonyymina, jotta voiton osuessa kohdalle osaan toimittaa voitot oikeille ihmisille.

Iloa ja hyvää mieltä!

Taina

Ihana Loviisa!

Lauantaina piipahdimme Loviisassa. Viime käynnistäni oli vierähtänyt varmaan 15 vuotta, joten oli jo aikakin. Aivan ihastuttava pikkukaupunki meren ääressä! Muistuttaa mielestäni aika tavalla Tammisaarta, ja mies jo epäili, että olemme käyneet ennenkin Loviisassa, mutta hän ei kyllä ollut muistaakseni sillä luokkaretkellä mukana.:P

Matkan todellinen tarkoitus on noutaa ryijy, jonka olin Facebook -kirppikseltä bongannut, ja josta toivottavasti tulee matto meidän makuuhuoneen lattialle. Siitä juttua luvassa varmasti myöhemmin.:) Toissijainen tarkoitus oli ihan vain päästä käymään paikassa, jossa toiset käyvät vähintään kerran vuodessa mm. ihastelemassa ihmisten avoimia koteja. Meidän aikataulumme oli sen verran tiukka, että tyydyimme hieman jalottelemaan torin seudulla, sekä satamassa. Etsimme aluksi ruokapaikkaa, mutta päädyimme lopulta syömään pienen välipalan sataman kahvilassa, sillä tiesimme, että lauantai-illan juhlissa napa tulisi jälleen paukkumaan. Niin kuin se sitten tekikin. Oli muuten ihan mielettömän kivat ja hienot juhlat jälleen!

Täältä Lahden suunnalta on aika monta eri reittivaihtoehtoa Loviisaan. Tuolla luokkaretkellä mieleeni jäi tietty tieosuus, joka tulee, kun ajaa Loviisaan Orimattilan ja Myrskylän kautta. Tuolla Malmgårdin kartanon tienoolla sitä luulee hetken olevansa ihan jossain muualla kuin koto -Suomessa. Vähän kuin ulkomailla, sellainen olo minulla tuli muutenkin Loviisan satamaterassilla kahvia juodessa, meren välkehtiessä auringossa ja ihmisten pulistessa toista kotimaista ympärillä.

Paluumatkalla mies jätti minut kyydistä ehkä kilometriä ennen Malmgårdin kartanoa, ja minä pääsin kameran kanssa rauhassa ikuistamaan tuota idyllisen kaunista tienpätkää. Vanha tammikuja, siirtolohkareet pellonreunoilla ja kauniisti kumpuileva tie...Tässäpä olisi täydellinen paikka kuvata vaikka automainosta! Vaikken täysin ymmärrä kuivanmaanmökkejä, niin tämän tyylisessä ympäristössä sellainen voisi olla oikeastaan aika kiva vaihtoehto.

Poikkesimme vielä kartanon tilamyymälään hankkimaan kotiinviemisiä, sillä niin yksinkertaisesti voi osoittaa tukea kotimaiselle maanviljelylle, erityisesti luomu sellaiselle, kuten Malmgårdin kartanon maanviljelys on.

Hei, eihän anneta vielä ihan täysin syksylle periksi, vaan eletään hetkessä, ihan kuin kesällä!<3

Mukavaa viikkoa!

Taina 

Kukkaniitty ohikulkilkijoiden iloksi - Ihan kotinurkilla!

Tehän tiedätte, kuinka kukkahullu tätä blogia kirjoittelee.:) Esimerkiksi kesän alkupuolella reissuni Elonkiertoon, parin tunnin ajomatkan päähän, ihan vain, että saisin nähdä ja ikuistaa kameralla ruiskukat ja päivänkakkarat viljapellossa. Viime vuodelta jäi oikein kaivelemaan, kun näin mm. Fridan blogissa kuvia kukkaniitystä, joka oli ihan liian kaukana, ja töiden alku haittasi jo harrastamista. Harkitsin tuolloin ihan tosissani, että lähtisin niittyä kuvaamaan jonain iltapäivänä, mutta järki voitti. Jospa oisin tuolloin tiennyt, että ihan tässä lähellä, Lahden rajojen sisäpuolella, oli vastaava kukkaniitty!

Nyt sunnuntai-iltana kävimme pienellä ajelulla miehen kanssa. Meistä on kiva tutkia lähiympäristöä, ajella teitä, joita emme ole aiemmin ajelleet. Voisi luulla, että kaikki lähitienoot on jo koluttu, mutta tälläkin reissulla ajoimme (Ruuhijärveltä Mäkelään) tietä pitkin, jota emme olleet koskaan ajaneet. Ruuhijärveltä käännyimme Korkeelle, ja ihan pian tuon risteyksen jälkeen hihkuin riemusta, kun huomasin kukkaniityt tien vieressä! Harmikseni kamera ei ollut mukana, joten eilen ajoin varta vasten kuvaamaan kukkia uudestaan. No, voi olla, että ajan vielä ainakin kerran tuonne, sillä paikka on niin mielettömän ihana ja kaunis. Omistamillani objektiiveilla ei valitettavasti oikein saanut kunnollista kuvaa koko kukkaniitystä (niitä niittyjä on oikeastaan kolme), varsinkin, kun aurinko paistoi paikoitellen kirkkaasti, ja vieressä oli voimakkaita varjoja. Kuvat eivät täysin tee oikeutta paikan kauneudelle. Tuolla niityn reunassa kuvatessani sain muuten, jälleen vahvistuksen siitä, että meidän pihan kukat saavat olla kaiken värisiä, ihan niin kuin tällä kukkaniityllä.

Kauaa en ehtinyt kamerani kanssa kyykkiä kukkaniityn reunalla, kun maanomistaja ja kukkaset kylvänyt maanviljelijä, Kimmo Kunnas, tuli juttelemaan kanssani. Hän kertoi nähneenä aiemmin Riihimäen suunnalla jotain samantapaista ja päättäneensä toteuttaa kukkapellon omilla maillaan, ihan vain ohikulkijoiden iloksi. Kertoi tutustuneensa moneen uuteen ihmiseen kukkasten ansiosta.:) Kimmo kertoi myös, että  paikallinen puutarhabloggari (jolta olen muuten joskus kasveja meidän pihaan hakenut) oli viime vuonna kukkaniitystä postannut, mutta kun aika ei riitä millään kaikkien blogien seuraamiseen, niin lukematta on jäänyt tuokin postaus.

Kimmolta pyysin lupaa jakaa kukkaniitystä kuvaa Lahti -ryhmässä, ja ihastus on ollut todella suurta. Toivottavasti kukkienihastelijoita ei sentään riesaksi asti ole! Yhtään kukkaa en olisi uskaltanut poimia, enkä olisi lupaa sellaiseen kehdannut edes kysyä, mutta sain sen pyytämättä. Kimppu on ihana, mutta parasta mielestäni on, että joku viitsii uhrata omaa aikaa ja rahaa siihen, että muilla olisi kaunista katseltavaa. Kiitos Kimmo!💚

Taina