lauantai 5. marraskuuta 2016

Arvotaan syysiloa!



Mietin, että olisiko tämä pitänyt otsikoida "Arvotaan talvi-iloa"... Vaikka kalenteri näyttää marraskuun alkua, virallisesti syyskuukautta, ainakin tänne on tullut talvi muutamassa päivässä. Lunta on vain hitusen, mutta pakkasta on ollut ympäri vuorokauden. Kymijärvi jäätyy kovaa vauhtia! En valita. Itselleni tämä on ehdottomasti parempi vaihtoehto, kuin vesisade tai tasainen harmaus ja synkkyys. Ulkona on juuri nyt ihana liikkua! 

Pakkanen ja lumi vievät ajatukset jo jouluun, ja sisällä nautin kukkien kauneudesta, kynttilöiden valosta, joulukirjoista ja -lehdistä ja näin viikonloppuisin myös suklaasta...







Jokin aika sitten postailin kinuski-puolukkapaistoksen reseptistä. Postaus, jossa alunperin jaoin tuon reseptin, on ollut yksi blogini luetuimmista. Tuolloin jo mainitsin parin vuoden takaa arvontapostauksen, joka on myös kerännyt hurjan ison määrän toiveikkaita lukijoita. Samantapaista arvontaa olen suunnitellut tässä useamman kuukauden, joten päätin, että nyt on aika laittaa tuumasta toimeen!

Arvotaan siis syysiloa kynttilänvalon ja suklaiden muodossa. 





Tuo Ellokselta tilaamani Northern Beaty -kynttilä on sellainen, josta itselläni on jo toinen kynttilä menossa. Kesällä tilasin alesta ensimmäisen, ja vaikka kynttilässä on tuoksu, olen minä, herkkänenäinen, pystynyt ihan hyvin polttamaan tätä kynttilää. Kynttilä myös paloi tasaisesti, samaa ei valitettavasti voi sanoa kaikista kynttilöistä. Kun hiljattain laitoin Ellokselle amppelitilausta menemään, huomasin, että nämä kynttilät olivat jälleen alessa. Niinpä päätin tilata kynttilöitä kaksi kappaletta, toisen itselleni ja toisen täällä blogissa arvottavaksi, ilahduttamaan jotain teistä siellä ruutujen toisella puolen.
 




Arvon siis yhdelle iloa kynttilän ja suklaalevyn muodossa, ja kolmelle muulle pelkän suklaalevyn. Taidan tuntea vain yhden naisen, joka ei tykkää suklaasta! Oma suklaamakuni on koko ajan mennyt kohti tummempaa (jos siinä on esim. appelsiinia, minttua, karpaloa tai inkivääriä mausteena), mutta kyllä nämä Fazerin makusuklaat minullekin maistuvat, erityisesti tuo mansikka-vanilja.:)

Arvonta alkaa nyt ja päättyy ensi viikon lauantaina 12. päivä marraskuuta. Arvontaan voit osallistua kommentoimalla tämän postauksen perään tai Mansikkatilan mailla Facebook-sivulle tämän arvonnan linkkiin. Kommentissasi voisit kertoa, mikä sinua ilahduttaa juuri nyt.:) Kaikille yksi arpa, eikä velvollisuutta liittyä lukijaksi tms... Muista myös jättää sähköpostiosoite tai jokin muu vinkki, jolla saan sinut kiinni, mikäli arpaonni suosii!


Tunnelmallista pyhäinpäivän iltaa ja onnea arvontaan!
Taina

Kukkailotteluun tästä.


HUOM! ARVONTA ON PÄÄTTYNYT!

108 kommenttia:

  1. Minua ilahduttaa nyt hiljainen oma hetki, kynttilän valo, paahtopaisti ja neuletyö. ♡ Ihanaa viikonloppua! Hieno tuo kukka-asetelma. Teillä on aina niin kaunis tunnelma.

    VastaaPoista
  2. Ooh! Minua ilahduttaa jouluolo, hiljaiset illat ja valkoinen maa. Ja tässä samalla valmistuva piparkakkutaikina. :)

    VastaaPoista
  3. Ihana tunnelma-arvonta syksyyn! ❤️
    Minua ilahduttaa nyt vapaa viikonloppu perheeni kanssa sekä kupillinen höyryävää yrttiteetä tumman suklaan kera!
    Lempeää pyhäinpäivää sinne!

    VastaaPoista
  4. Minua ilahduttaa se että vaikka meillä on ollut paljon nyt murheita ne ovat kuitenkin tulleet onnen kera.Ja näistä hienoista blogeista, blogiystävistä saa huimasti voimaa jaksaa arkea.
    Mukavaa viikonloppua sinulle sinne kotisuomeen :)

    VastaaPoista
  5. Itseäni ilahduttaa oma ihana perhe. En voisi onnellisempi tällä hetkellä olla. Ihana elämä. <3

    VastaaPoista
  6. Herkullinen arvonta ❤️
    Mua ilahduttaa tänään auttamisen ilo, ihana pakkaskeli, lämmin kirsikkaglögi, vapaapäivä ja se, että nyt kun on kulunut vuosi isän kuolemasta, alkaa ilo palata asioihin joista se on ollut vähän hukuksissa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi Miru, olet ollut useasti mielessäni kuluneen vuoden aikana!<3 Ihanaa, että ilo on tulossa uudelleen elämään!<3

      Poista
  7. Suklaa maistuisi juuri nyt! Kynttilöiden valo ja valosarjojen ripustelun suunnittelu tuo hyvää mieltä juuri nyt. Tosin suurinta riemua koen siitä, että uusi blogini on kerännyt minun mittapuussani valtavasti käyntejä. Kommentteja ja lukijoita vielä odottelen niin ja lauantai-illan saunahetkeä. Iltaterveisin Tuija

    VastaaPoista
  8. Juuri nyt ilahduttaa kynttilänvalossa tunnelmointi hautausmaareissun jälkeen.
    Suklaata ei nyt ole, mutta pizzakuski on tulossa.
    o.korpi@gmail.com

    VastaaPoista
  9. Herkullinen arvonta alkavaan talveen 💕

    Juuri nyt ilahduttaa aurinko, jota on riittänyt koko lomamme ajaksi ☀️🌴

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi, kiitos Tuija! Taisitte nimittäin tuoda auringon tännekin!<3

      Poista
  10. Mieltäni lämmittää mieheni, jonka sain eilen reissulta takaisin kainalooni. :)

    Ansa-Maria
    ansamaria33(a)gmail.com

    VastaaPoista
  11. Minua ilahduttaa juuri nyt lapsenlapseni ♥
    Kiva arvonta ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanat piparileivonnat teillä!<3 Mukavaa viikkoa Krisse!:)

      Poista
  12. Iloa tuovat perhe ja kiireetön aika❤️ Mahtava arvonta!

    VastaaPoista
  13. Houkutteleva arvonta :)
    Minua ilahduttaa juuri nyt syysloma.

    VastaaPoista
  14. Juuri tällähetkellä ilahduttaa, niin että itkettää pieni poika joka syntyi eilen ja teki minusta mummon <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Wau! Onnea!<3 Aivan mahtava ilonaihe!:) Mukavaa viikkoa!:)

      Poista
  15. Tällä hetkellä minua ilahduttaa kotisohvalla rentoutuminen saunan jälkeen, kynttilöiden valossa tietenkin! <3

    VastaaPoista
  16. ilahduttaa lumi, oma koti ja vklppu :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi lumi ja koti on asioita, joista voi nauttia vielä arkenakin!:D Kivaa viikkoa!:)

      Poista
  17. Mukana ollaan ja tällä hetkellä minua ilahduttaa erityisesti ihanat ystävät. <3

    hippohiiri at gmail.com

    VastaaPoista
  18. Tällä hetkellä iloa elämääni tuo ihana perheemme :)
    anna_88@luukku.com

    VastaaPoista
  19. Minua ilahduttaa nyt tunnelmointi, kirpeä ulkoilma, varsinkin aamut, höyryävät juomat ja lumesta ilakoiva taapero.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samoja ilon aiheita täälläkin.:) Mukavaa viikkoa Anni!:)

      Poista
  20. Ihan just nyt iloitsen puhtaista lakanoista, joihin tuotapikaa pyörähdän.
    sarinarhi (at) hotmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Puhtaat lakanat on ilonaihe, jonka mainitsen aina ääneen, kun olen vaihtanut lakanat.<3 Mukavaa viikkoa Sari!:)

      Poista
  21. Juuri nyt ilahduttaa kynttilät ja valopallot sisällä ja ulkona. Suklaakin kelpaisi...

    VastaaPoista
  22. Juuri nyt ilahduttaa parin viikon päästä käyttöön tulevat lentoliput; piipahdus suurkaupungin jouluun.
    vuosikerta (at) live (piste) fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ooh!<3 Matka jonnekin joulukaupunkiin on ollut monta vuotta mun haaveissa! Kivaa viikkoa!:)

      Poista
  23. Juuri nyt ilahduttaa rätisevä takkatuli:)

    VastaaPoista
  24. Tämä ihanan aurinkoinen ja hidas sunnuntaiaamu ilahduttaa juuri nyt.
    hamalainentm@gmail.com

    VastaaPoista
  25. Oi mikä ihana palkinto! Sopii syksyyn ja talveen ja ihan jokaiseen päivään! <3 Minua ilahduttaa lumi ja juuri äsken sinun kauniit kuvasi. <3

    VastaaPoista
  26. Juuri nyt ilahduttaa auringon pilkahdus ja kauniisti maahan leijailevat lumihiutaleet ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tänään oli NIIN kaunista!<3 Mukavaa viikkoa Anu!:)

      Poista
  27. Minua ilahduttaa juuri nyt uusi kotimme ja maailman ihanin työ. Elämä on monen mutkan ja kompuroinnin kautta tuonut minulle paljon sellaista hyvää, josta en olisi osannut aiemmin edes unelmoida!
    minuhno@gmail.com

    VastaaPoista
  28. Nyt ilahduttaa joulun lähestyminen :)
    ida.kojo@hotmail.com

    VastaaPoista
  29. Joulun odotus on parasta! Itse olen jo niin fiiliksissä, että sisällä on 3 havupuuta, kasa uusia joulukoristeita ja askartelutarvikkeita. Päässä pyörii vain sana J-O-U-L-U!

    Kynttilät kuuluu jokaiseen vuodenaikaa, mutta talvella niitä kuluu melkoisesti ja joulu on kulutuksen huippu. Kynttilät ovat ihanan valon lähettiläät ja tarjoavat parasta mahdollista tunnelmaa. Lahjaksi sopivat, kun täyttää jo kaikkea omistavan ihmisen ihanan oppikaavan; "Syödä, juoda, polttaa tai muuten hävittää".

    Popparisuklaa kruunaa kaikki makeat hetket ;)

    oliaikablogi(at)gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanan ilostuttava kommentti Titta!<3 Mullakin on tänään ollut jouluisia askarteluja työn alla.:) Mukavaa viikkoa ja ihanaa joulunodotusta!:)

      Poista
  30. Tällä hetkellä ilahduttaa kaunis talvimaisema, vaikka onkin vasta marraskuun alku :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No, oli kyllä mielettömät kuvat sulla Ellen!<3 Mukavaa viikkoa!:)

      Poista
  31. Minua ilahduttaa tällä hetkellä lumi =). Mukaan kivaan arvontaan!
    siinatar@gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuosta määrästä minäkin iloitsen!:D Mukavasti tulee lisää valoa. Kivaa viikkoa!:)

      Poista
  32. Mukana arvonnassa! Minua ilhduttaa syksyssä ihanat hämärät koti-illat, villasukat jalkaan ja tulet leivinuuniin :-)

    VastaaPoista
  33. Minua ilahduttaa se että menen tänään morjestamaan pitkästä aikaa anoppia :) sundvkata@gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukava anoppi on todella hyvä ilonaihe!<3 Mullakin oli sellainen. Kivaa viikkoa Katariina!:)

      Poista
  34. Minua ilahduttaa lähestyvä joulu ja joulun odotus. On kiva, kun voi odottaa jotain.
    s.kansakoski(at)luukku.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Odotus on minusta joulussa parasta!<3 Kivaa viikkoa Sikurina!:)

      Poista
  35. Ihana talvenihmemaa ja lumisade. sonjaemiliia at gmail.com

    VastaaPoista
  36. Lumi ja se kun sain tänään laitettua pihalle talvivalot.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näyttää varmasti hyvältä!<3 Minä viritin tänään pulloon valot!:) Mukavaa viikkoa Tarja!:)

      Poista
  37. Ihana arvonta! Juuri nyt minua ilahduttaa rauhallinen ja lämmin tunnelma kynttilöiden ja takkatulen loisteessa.
    marsar69@luukku.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulostaa viikonlopun huippuhetkiltä!:) Mukavaa viikkoa Sari!:)

      Poista
  38. Ihana syksyinen ilma!
    hilsan@luukku.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä on ollut todella kaunis, aika talvinen, päivä! Ihanaa, nautitaan!:) Mukavaa viikkoa Hilda!:)

      Poista
  39. Toivottavasti voit jo paremmin Marja-Terttu!<3 Mukavaa viikkoa!:)

    VastaaPoista
  40. Kauniin aurinkoiset ja kuulaat, lumiset talvimaisemat. Kynttilöiden tuoma valo pimeässä illassa..
    minna.te(at)gmail.com

    VastaaPoista
  41. Sukulaisvierailut, hyvä ruoka, superkuun odottelu.
    karhuoja@gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitä jaksaa paremmin, kun on jotain, mitä odottaa.;) Toivotaan, että olisi selkeä sää ensi viikolla! Mukavaa viikkoa Aila!:)

      Poista
  42. Minua ilahduttaa juuri nyt valoisuus, jonka maahan satanut ensilumi on saanut aikaan ja hienot, kuivat pakkaskelit, jotka on täydellisiä ulkoiluun! minna82@gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samasta ilotsen minäkin..tosin juuri nyt ulkona on järkyttävän kylmä tuuli! Tässä joutuu käymään pientä sisäistä taistelua, että saisi itsensä ulos, kuten itselleni lupasin viime viikolla: joka päivä lenkkeilyä. On sinne varmaan silti mentävä!:)
      Mukavaa viikkoa Minna!:)

      Poista
  43. Ihana arvonta! Minua ilahduttaa lumiset maisemat ja kynttilän valo.

    mari.h_84@netti.fi

    VastaaPoista
  44. Muistan hyvin sun originaalin kinuski-puolukkapaistospostauksen, koska sen innoittamana kokeilin sitä itsekin ja hyvää tuli, joskaan ei kaunista :D. Oli enemmän mallia pannukakku se mun versio.

    Mutta siis sitä piti sanomani, että näyttää tosi kauniilta toi tuoksukynttilä. Olis nätti ihan tollasenaan sytyttämättäkin. Niinkuin oli sekin, jonka mulle aikanaa lähetit. Se Fresh Cotton puukannella. On edelleen koristeena kylppärissä :).

    En nyt osallistu arvontaan, joten jää yhtä paremmat mahdollisuudet muille. Kunhan vaan muuten kävin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muistan, muistan!:) Molemmat jutut.:) Mullakin on toisinaan noita tuoksukynttilöitä ihan vain kauniina koristuksena, sillä jos on yhtään epäilys, että tuoksu on liian voimakas, on paras jättää kansi paikoilleen ja kynttilä polttamatta. Ja jos haluaa, niin välillä voi kantta raottamalla tuoksutella.;D

      Kiitos, kun kommentoit, vaikket osallistukaan!<3

      Poista
  45. Ihana arvonta ja nyt on minusta jo talvi kun sataa lunta ja pitää käyttää toppatakkia

    sinituuliaojala@gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt alkaa meilläkin näyttää aika talviselta.:) Mukavaa viikkoa Sini!:)

      Poista
  46. Juuri nyt minua ilahduttaa lumisade ja kirpakka tuuli. Tykkään niin tarpoa tuollaisessa kelissä. Ja kun pukeutuminen on sen suhteen hoidossa, niin mikä se on ulkoilessa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uuh, oli kyllä eilen sellainen tuuli että!! Sormet kohmeessa, kun kuljin kameran kanssa Vesijärven rannalla.:/ Kuvatessa, kun ei voi käsineitä käyttää. Hyvä olo siitä ulkoilusta silti jäi!
      Mukavaa viikkoa Minna!:)

      Poista
  47. Minua ilahduttaa oman perheen lisäksi koko suuri suku, sekä oma että miehen. Joskus käy mielessä 'suku on pahin', mutta onneksi pääasiassa se on paras.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa!<3 Suomessa on ihan liikaa ihmisiä, joilla ei ole mitään tekemistä sukunsa kanssa! Sulla on tuplaonni::D Mukavaa viikkoa Heidi!:)

      Poista
  48. Ihana ilahduttava oma pieni masuasukki <3
    hennamake@suomi24.fi

    VastaaPoista
  49. Nyt ilahduttaa mini-näpertelyt. Olen mm. näperrellyt nukkekotiharrastajille arpajaispalkintoja. :P
    (koivikonkatveessa@gmail.com)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, oi! Laitathan kuvia valmiista tuotoksista?!<3 Olit aivan oikeassa, kun lupasit, että saadaan hyvä tyyppi töihin!:)
      Kivaa viikkoa Jenna!:)

      Poista
  50. Minua ilahduttavat luminen maisema,kynttilät lyhdyissä sekä keittiön ikkunaan ripustettu vanha ikkunanpoka,johon on laitettu jouluvalot ja pari Mailegin pikkutonttua.
    paivi.englund@gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulostaa oikein tunnelmalliselta!<3 Kivaa viikkoa Päivi!:)

      Poista
  51. Minua ilahduttaa nyt luminen maisema ja lasten riemu talvesta. Eilen oltiin vielä Espanjassa, joten tämä talvi alkoi nopeasti. minnakn@hotmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. OI, oi! Teillä oli varmasti ihana reissu!<3 Ihanaa, kun nyt on lunta ja sen mukana valoa!:)

      Poista
  52. Voi että miten ihana arvonta ja toi kynttilä ♥ kyllä minua ilahduttaa juuri nyt omat muruset, lapset ja mies♥tytön kanssa saan luoda tunnelmaa yhdessä, sytyttää kynttilöitä ja ripustaa jouluvaloja. Lähden ehdottomadti kokeilemaan arpaonneani,kynttilöille ja suklaalle on aina tilaa ♥ Ihanaa joulun odotus aikaa sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olipas ilahduttava kommentti, kiitos Sanna!<3 Kyllä on ihanaa, kun tuli tuota lunta, että saadaan nauttia jouluisesta tunnelmasta jo marraskuussa!:) Kynttilät ja pienet valot palaa täälläkin.
      Ihanaa joulunodotusta!<3

      Poista
  53. Suklaa ja kynttilä, ihana yhdistelmä <3

    VastaaPoista
  54. Lumi piristää näin pimeyden keskellä!

    Ja valot!
    Kristiina

    Oonjustiina
    @gmail.com

    VastaaPoista
  55. Minua ilahdutta lumi ja talven kauneus,ihanat aurinko päivät.Pakkastakin on sopivasti -10 asteen yläpuolella.Kynttilät on ihania ja mies tykkää suklaasta niin arvontaan mukaan.
    tyttiklemetti@luukku.com

    VastaaPoista
  56. Minua ilahduttaa juuri nyt mun kissani Onni, joka tuli tassullaan herättämään minut ja käpertyi sitten kainalooni.
    Eläimet on niin suloisia!

    mirjahelena.savikko@gmail.com

    VastaaPoista
  57. Ilahduttaa tämä seesteinen tunnelma, jota edes yskä ei pääse pilamaan.

    VastaaPoista