keskiviikko 22. kesäkuuta 2016

Keskikesän Kukkailottelua



Tällä kertaa aloitetaan Kukkailottelu hyvissä ajoin ennen viikonloppua ja juhannusta, ja jatketaan sitä ensi viikon perjantaihin saakka. Voit linkittää useammankin postauksen, teen sitten niistä ihan oman postauksen ilman omia kuvia, kun on tällainen spesiaalitapaus. Tällaiset poikkeusjärjestelyt ovat tarpeen, sillä olen ensi viikolla ihan oikeasti lomalla.:) Tarkoitus on ajastaa pari postausta, mutta muuten blogi ei päivity. Normaaliin Kukkailotteluun palataan perjantaina heinäkuun 8. päivä, älkää kadotko minnekään!:)





Omat ilottelukuvani ovat jälleen Kesähuoneen ilta-auringossa kuvattuja. Juhannusruusujen huumaava tuoksu on selvä merkki kesästä. Viime vuonna istutettu juhannusruusu kukkii Kesähuoneen kulmalla parhaillaan, täydellinen ajoitus siis. Maljakoksi valitsin shampanjacoolerin, jonka olen ostanut juuri kukkia varten. Esim. valkoiset ruusut näyttävät siinä erityisen hienoilta...niin kuin nuo juhannusruusut.;) 




Viime viikon Kukkailottelun satoa on jälleen sykähdyttävää katsella. Miten ihania ideoita, upeita kuvia ja millaista väri-ilottelua!<3

Viikarivartti, Antaa kaikkien kukkien kukkia



Näiden juhannusruusujen myötä toivon teille mukavaa ja rentoa keskikesän juhlaa. Juhlitaan iloisesti ja pidetään toisistamme huolta!<3 Aurinkoista minttumaaria!



Taina
 

33 kommenttia:

  1. Juhannusiloa ja onnellista lomaoloa! Tuija

    VastaaPoista
  2. Ihanan tunnelmallisia ilta-aurinkokuvia Taina! Olkihatut seinällä antavat just oikeaa rentoa kesäfiilistä! Onpa ed kimppuni saanut huomiota, kiitos 💕
    Oikein ihanaa ja aurinkoista juhannusta sinulle ja perheellesi! Nyt näyttäisi kerrankin sää hellivän!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Riitta!<3 Kesähuone on parhaimmillaan juuri ilta-auringossa, vaikka siellä viihtyy hyvin muutenkin.:) Upea tuo sinun pionikimppusi! Oletkos ollut edellisessä elämässä floristi?;) Näyttää todella ammattilaisen tekemältä kimpulta!
      Toivotaan, että lämpöä ja aurinkoa piisaisi nyt edellisten juhannustenkin edestä!:)

      Poista
    2. Täytynee tunnustaa - juu :) Minulla oli oma kukkakauppa Helsingin Töölössä 10 vuotta. Oli kivaa, asiakkaat ihania, mutta tuoretavarabisness raskasta. Kukkakaupan sesongit ovat aivan kreisejä! Floristin ammattitutkintoa ei ole, mutta lukuisat eri teemojen kurssit on tullut käytyä.

      Poista
    3. Nonni! Ilmakos!:) Taito sulla on selvästikin hallussa. Mun lähikukkakauppa lopetti just juhannuksena. Villiviinin Eija lähti puutarhurin hommiin, säännöllinen työaika ja varma palkka tulevaisuudessa, ymmärrän kyllä. Lisäksi nykyään marketit myy kukkia niin halvalla, hinnoilla, joihin kukkakauppiaat ei mitenkään pysty. Kova ala.

      Poista
  3. Ihania kuvia, jälleen. Hyvää juhannusta! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Varpuslintu!:)
      Oli hyvä juhanus, tällä kertaa San Giovanni.;) Toivottavasti sinullakin oli mukava juhannus!

      Poista
  4. Lähdin heti kahdella linkillä mukaan :D Monesti on pitänyt osallistua mutta sitten se on aina jäänyt :)

    Kerrassaan ilottelua kukilla, kun kuvia katsoo <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, ihan mahtavaa!<3 Tuu toistekin!
      Tänään aion kiertää kaikki linkit rauhassa. Katsotaan, saisinko koosteen valmiiksi jo tänään.:)

      Poista
  5. Ihana kesähuoneesi kesäistä tunnelmaa tulvillaan!

    Ihanaa juhannuksen aikaa sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sini!<3
      Erilainen ja hyvä juhannus oli siellä Italian maalla.:) Toivottavasti sinunkin juhannuksesi meni hyvissä tunnelmissa!

      Poista
  6. Kaunista juhannusta sinne ihanaan kukkatarhaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos RaijaAnnikki!<3 Ehkä vähän hämäävät nämä Kukkailottelukuvat, sillä oikeasti oltiin Italiassa. Yritin kyllä hakea kuviin juhannustunnelmaa jo etukäteen.:)

      Poista
  7. Vastaukset
    1. Älä muuta sano! Kesähuone on parhaimmillaan illalla, kun aurinko paistaa.:)

      Poista
  8. Hyvää juhannusta sinulle myös ja iloitaan kauniiden kukkien ja kesän myötä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Esther!<3 Mukava reissu takana, kukkiakin tuli kuvattua.;D Tänään olen tulossa noita linkkejänne lukemaan.:D

      Poista
  9. Onpa teillä täydellinen ajoitus juhannusruusulla! Meillä jo muutama päivä sitten terälehdet putoilivat... Pionien kukkia odottelen jussiksi :)
    Kaunista juhannusta ja ihanaa lomaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo mun juhannusruusuni on sen verran varjossa, että kukkii hieman myöhemmin kuin aurinkoisen paikan ruusut. Pionit ehtivät osittain mennä matkan aikana, mutta heti, kun tultiin kotiin, kävin hakemassa pioneita maljakkoon. Näköjään eilen olisi voinut hakea lisää, sillä aamun sadekuuro on piiskannut pioneista terälehdet maahan.:(

      Poista
  10. Vastaukset
    1. Kiitos Huopalintu!<3 Oli eri tavalla kaunista. Meri, aurinko, hiekka...Kyllä siellä sielu lepäsi.:)

      Poista
  11. Juhannusruusu on ihana, olisi kiva saada itsekin jostain pari oksaa pöytään...
    Ihanaa juhannusta sinulle ja läheisillesi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiedätkös sen autiotalon Viipurintien varressa? Juhannusruusun oksat taipuvat jalkakäytävälle siinä. Olen joskus siitä oksan ottanut, ennen kuin oma pensaani oli olemassa.:)
      Toivottavasti teidän juhannus oli mukava! Kyllä siellä Italiassa kelpasi köllötellä ja kiipeillä mäkiä ylös ja alas.:)

      Poista
  12. Oikein rentouttavaa juhannusta ja Oikeesti todella hyvää lomaa sinulle! Nauti kukista ja hetkistä <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Marika!<3 Oli ihana lomareissu! Toivottavasti sinunkin juhannuksesi sujui mukavissa merkeissä!<3

      Poista
  13. Ihania kuvia <3 Ja oikein mukavaa lomaa sulle <3 Juhannusruusuilla osallistun minäkin haasteeseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tuija!<3 Oli kyllä onnistunut reissu, juuri sopiva.:) Tänään aion tulla lukemaan nuo linkit kaikessa rauhassa. Pääsen uudelleen juhannustunnelmiin!;D

      Poista
  14. Puna-apiloilla mukana, :) ihanaa lomaa! Matkakuvasi instassa saa kuumeen aikaan. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Puna-apilat onkin NIIN ihania! Eilen niitä tuolta angervojen seasta himoitsin, mutta oli niin valtava määrä pörriäisiä niissä puskissa, että luovutin suosiolla.:) Kunhan tulen lukemaan postauksesi, niin luultavasti sen jälkeen mun on pakko lähteä kukkakävelylle.:D

      Poista
  15. Upeat juhannusruusut, niin ihanan tuoksuisia. Ja kauniisti olet taltioinut kesäillan tunnelman :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Hensku!<3 Kesähuoneen illat on parhaita.:D

      Poista
  16. Kiitos Satu, oli hyvä loma!<3
    Tänään viimein kierrän nuo linkit rauhassa. Olin toivonut sadetta, että voisin istua koneella hyvällä omallatunnolla.;) Aamun rankkaa kuuroa lukuunottamatta, ei sadetta ole kuulunut...

    VastaaPoista