tiistai 28. toukokuuta 2019

Dekolaku - Maistiaisia Kouvolan Asuntomessuilta







Vaikka tuo kello taas huitelee ties mitä, niin en malta olla raapustamatta tuoreeltaan fiiliksiä vietettyäni iltapäivän Kouvolan Korialla, Pioneeeripuistossa, muutamiin tulevan kesän Asuntomessukohteisiin tutustuen. On AINA inspiroivaa nähdä monta niin erilaista kotia ja sisustusta! Koska tykkään myös historiasta, minua viehätti heti messualueen sijainti entisen varuskunta-alueen kainalossa, osana sitä. Yleensä Asuntomessualueet rakennetaan alueille, joilla ei ole erityistä historiaa. Tällä alueella on, ja punatiiliset kasarmirakennukset viehättävät minua todella paljon. Messumainonnassa käytetään paljon upeaa kuva, jossa lapset leikkivät entisen kasarmirakennuksen edustalla. Valitettavasti tuo rakennus ei kuulu messukohteisiin, vaan se on muutettu asunnoiksi jo aiemmin. Messuilla on mahdollisuus valita myös historiakierros, ja tältä historiaoppaalta kuulin monta mielenkiintoista juttua. Olen melko varma, että yritän kesällä ennättää tuollaiselle kierrokselle mukaan!




Nyt kävin kuitenkin kiertelemässä messukohteita vain niiden sisustus ja toimivuus mielessäni. Kaikki kohteet eivät tietenkään olleet vielä auki, ja veikkaan, että varmaan kaikissa kohteissa  viimeistellään sisustuksiakin ennen messuja. Piha- ja ulkotyöt näyttivät olevan menossa monessa kohteessa nyt. Näistä tänään näkemistäni kodeista kaikkein kivimpana jäi mieleeni kohde no 21, Dekolaku, josta kaikki postauksen kuvat ovat.




Tämä koti on huoneistoalaltaan 145 neliötä, viisi huonetta ja keittiö. Minulle kun tuo luonnonvalo on tärkeä asia, niin täällä sitä on runsaasti tarjolla. Isot ikkunat, vaaleat (eivät valkoiset) pinnat ja selkeä tyyli viehättää. Varsinkin yhteiset oleskelutilat: keittiö, ruokailutila ja olohuone sekä lasinen seinä liukuovineen on mielestäni onnistunut lähes täydellisesti. Lähes siksi, että mietin, onko seinille tulossa jotain ennen messuja. Veikkaan, että on. Olohuoneen seinät kaipasivat mielestäni taidetta.:)




Ihastuin kovin olohuoneen mattoon, joka valitettavasti näkyy kuvissa vain osittain.  Maton pallerot, tuntuivat erittäin hyvältä jalan alla. Matto on kuulema Vepsäläisen valikoimista, joten hintalappu lienee sen mukainen...Saarniparketti on kauniin vaalea. Mikrosementtilattiapinnat ja mikrosementillä käsitellyt seinät, saumattomuus, houkuttaisi kovasti, jos olisin nyt päättämässä pintamateriaaleja.

Keittiössä tykkäsin siitä, että kaapistot oli sävytetty harmahtavan beigeen sävyyn. Se toi lämpöä, mutta ei ollut tumma. Uskon sen olevan myös armollisempi käytössä kuin valkoinen tai musta keittiö. Aamiaiskaappi olisi kiva!





Makuuhuoneet vaikuttivat mielestäni hieman pieniltä. Toinen niistä oli sisustettu nyt kuntoiluhuoneeksi. Makuuhuoneen ihana pellavapetaus ei valitettavasti pääse oikeuksiinsa pikaräpsystäni.

Kylläpä taas rakennuskuume nosti päätään! Taivuttelu on edelleen kesken.;)

Taina

sunnuntai 26. toukokuuta 2019

Kukkailottelua!







Olen pitkään miettinyt Kukkailottelun paluuta. En kuitenkaan täysin samanlaisena, millaisena se viime vuoden elokuussa päättyi. En ehtisi, enkä jaksaisi samanlaista, mutta kukat ovat jollain tavoin aina elämässä, varsinkin kesäaikaan, joten niiden ympärille jotain yhteistä olen kaivannut..




Tällaista Kukkailottelua olen nyt tuumaillut: Ajattelin käyttää ensinnäkin Mansikkatilan mailla -Facebooksivua paikkana, jonne voitte laittaa kuvia Kukkailotteluun liittyen. Laitan sinne aina sunnuntaisin aloituksen, jonka perään voi kuvilla tai linkeillä kommentoida eli osallistua Kukkailotteluun.

Toinen helppo tapa jakaa kuvia on Instagram, ja sitä ajattelin itse ahkerasti käyttää. Kuviin tietenkin #kukkailottelua @mansikkatilanmailla, niin tiedän tulla ihailemaan kuvia!:) Instassa on ennestään jo yli tuhat kuvaa tunnisteella #kukkailottelua. Ymmärtääkseni suurin osa niistä kertyi tuon reilun kahden vuoden aikana, kun blogissa iloteltiin kukilla. Olen siitä todella ylpeä! Muistan miettineeni ja googlailleeni kukkiin liittyvää sanaa, joka ei olisi valmiiksi käytössä. Kukkailottelua oli sellainen.

Mikään ei estä osallistumasta blogin kautta, kelle sellainen on, ja jos intoa riittää! Saatan itsekin postailla Kukkailottelua -teemalla.

Suurin muutos entiseen on valmis teema. Olen suunnitellut kesäksi Kukkailotteluun teeman viikoksi kerrallaan, mutta jos sinulle tulee jotain kivoja ideoita, niin niitä voi aina ehdottaa. Ajattelin paljastaa jatkossa teemat noin pari viikkoa ennen, jotta ehditte mukaan, ehkäpä innostutte kuvaamaan ja jaatte sitten kuvia ahkerasti! 




Kuten näistä kuvista ehkä voitte arvata, tämän viikon Kukkailottelun aiheena ovat Kukkivat puut. Jos kaikki puut ovat jo kukkineet, tai kukinta on vielä edessä, voi ihan hyvin kaivaa arkistoista kuvia menneiltä viikoilta, vaikka edellisvuosilta. Osallistua voi myöhemminkin annettuun teemaan, jos siis aiheeseen liittyviä kuvia ei vielä ole saatavilla. Tähän Kukkailotteluun ei liity sulkeutuvia linkkejä tms. osallistumista rajoittavaa.




Itse kävin eilen kuvaamassa tätä mielettömön upeaa kukintaa paikassa, jossa en ole koskaan ennen käynyt, vaikka ajan siitä ohi monta kertaa viikossa. Lahdesta, Levon hautausmaalta, bongasin nämä puut, ja luulen, että kukinta on hienompi kuin koskaan, sillä tämä on ensimmäinen vuosi, kun huomasin nämä puut ohi ajellessani. Luulen, että nämä ovat omenapuita, tai koristeomenapuita, voi siinä ehkä olla kirsikkaakin..?





Kukkivat puut -teemaan voi siis osallistua yllämainituilla tavoilla tästä hetkestä lähtien. Viikon päästä teemana on Valkoiset kukat, voitte jo ryhtyä kuvaamaan siihenkin! Itselläni ei ole vielä ajatustakaan, mitä kuvaisin, mutta tähän aikaan vuodesta valkoisia kukkia on onneksi paljon luonnossakin.:)


Kukkailoa!<3
Taina


lauantai 25. toukokuuta 2019

Helppoja ohjeita juhlatarjoiluihin / Mansikkajäätelökakku






Talven ja kevään aikana ei ole juurikaan tullut leivottua. Kas, kun jonkun pitää ne herkut sitten syödä, enkä valitettavasti voi olla aina se joku. Liemessä -blogista olen silloin tällöin ammentanut inspistä ruoanlaittoon, mm. supersuosittua fetapastaa olen tehnyt useammankin kerran...Tosin meidän miesporukka tykkää enemmän perinteisestä jauhelikastikkeesta, ja fetatkin jäävät melkein mun syötäväksi. Jennin upealta Insta -tililtä bongasin marjaisat jäätelökakkuohjeet, joista mansikkaista tein äitienpäiväksi. Kakun teko oli suorastaan naurettavan helppoa (aineita ei tarvitse vatkata, vain sekoittaa, eikä liivatteen kanssa temppuilla), joten jos kaipaat ohjetta, jonka tekeminen ei vaadi leipuri-kondiittorin tutkintoa, tai kakun, jonka voi valmistaa hyvissä ajoin ennen juhlia, niin tässä on sellainen! 




Minulla ei ole korkeaa, halkaisijaltaan 20-senttistä, kahden litran irtopohjavuokaa, vaan matala 20-senttinen, jonka täytin niin täyteen kuin pystyin.  Kakkupohjasta leikkasin päällisosan pois, joka jäi sitten käyttämättä. Jäätelöstäkin jäi suurin osa kolmannesta paketista yli. Niistähän olisi tietysti voinut tehdä pienen kakun, jossa olisi vai  pohja ja yksi kerros jäätelöä...Pohjasta voisi varmaan tehdä gluteenittoman vaihtamalla vehnäjauhot gluteenittomaan jauhoseokseen. Kakun ohje on muuten vegaaninen, kuten Pakkasmarjan marjajäätelö, jota kakussa käytetään. 

Tässä Jennin alkuperäinen kakkupohjan ohje. Muutoin se oli itselläni täysin sama, mutta kaapissa sattui olemaan rapsiöljyä, joten käytin sitä, ja jäätelöä tosiaan jäi yli lähes yksi rasiallinen.

Kakkupohja
4 dl vehnäjauhoja
2 dl ruokosokeria 
1 dl tummaa kaakaojauhetta
1 tl leivinjauhetta
1 tl soodaa
1/2 tl suolaa
1 tl vaniljasokeria
1,5 dl kauramaitoa
1 dl omenasosetta
2 dl kahvia
1/2 dl rypsi- tai auringonkukkaöljyä
3 prk Mansikka ja punaiset marjat -jäätelöä

Sekoita kuivat aineet keskenään. Sekoita kauramaito, omenasose, kahvi ja öljy keskenään. Sekoita kuivat aineet ja juoksevat aineet, ja kaada taikina leivinpaperilla vuorattuun irtopohjavuokaan. Paista kakkupohjaa uunin keskitasolla 175 asteessa noin 40 minuuttia tai niin kauan, että kakku on myös keskeltä kypsä (kokeile tikulla). Kakun paistuessa ota jäätelöt pehmenemään jääkaappiin noin tunniksi.

Kun kakkupohja on jäähtynyt, leikkaa se kahteen tai kolmeen osaan. Kokoa kakku leivinpaperilla vuorattuun vuokaan uudelleen, aloita suklaapohjasta. Asettele sitten mansikkaviipaleita vuoan ulkoreunoille. Lusikoi ja tasoittele noin paketillinen jäätelöä pohjan päälle. Laita sitten toinen kerros kakkupohjasta ja lopuksi jäätelöä niin paljon, kuin vuokaan mahtuu. Anna kakun olla yön yli pakastimessa. Se kannattaa ottaa esille ehkä noin tunti ennen tarjoilua. 



Äitienpäivänä koristelin kakun (ihan oman pääni mukaan, kukat olisivat kaunis koriste, nyt pihaltakin löytyisi mm. orvokkia, omenankukkia ja syyreniä...) ja siirsin kakun sitten jääkaappiin ennen kuin lähdimme ravintolaan syömään. Olimme varmasti kaupungissa kauemmin kuin tunnin, nämä kuvat on otettu kotiin tultuamme. Kakusta tuli tuossa syötyä vain vähän (koska maha oli jo täynnä ruokailusta), joten laitoin kakun sellaisenaan uudelleen pakastimeen seuraavaan päivään saakka, ja vein sen aamulla töihin. Kakku sai paljon kehuja, ja minustakin se maistui ehkä vielä paremmalle seuraavana päivänä. Ei siis tarvitse ihan kauheasti murehtia sulamista tai kakun pilaantumista. Jäätelö on niin marjaisaa, siinä salaisuus.:)



Äitienpäiväksi olin ostanut myös kokeeksi Tigerista vaaleanpunaista (aika hailakkaa sellaista) sitruunalimsaa. Ajattelin vinkata, että tässä voisi olla kiva,  alkoholiton vaihtoehto juhliin! Tuo pullokin on hauskannäköinen, ja juoma kuplii kuin kuohuva. 

Ystäväni, joka järjestelee parhaillaan lakkiaisia, kyseli äskettäin muitakin vinkkejä juhliin. Tuli mieleeni, että tein viime vuonna Louhisaaren juomaa lakkiaisiin, ja se teki hyvin kauppansa! Juoma on myös tekotavaltaan erittäin nopea ja helppo. Postaus Louhisaaren juomasta ja dippimansikoista (nekin ovat kaunis ja helppo tarjottava juhliin) löytyy tuosta linkistä.




Mukavaa viikonloppua!
Taina






torstai 23. toukokuuta 2019

Puutarhan toukokuu



Toukokuu on ihanaa aikaa! Vuoden parasta minusta.:) Jos johonkin kuukauteen toivoisin lisää tunteja, niin tähän. Tai laittaisin hidastuksen päälle, jos se olisi mahdollista. Toukokuussa on hieman katkeransuloinen maku, niin paljon kaikkea ihanaa, ja ihan liian vähän aikaa. Kaikki on vielä mahdollista, ja ihanat jutut enimmäkseen edessä.<3




Kävimme tänään lasten kanssa lintuja bongailemassa ja päädyimme Koiskalan kartanon maille. Kartanon emäntä kävi meitä moikkaamassa, ja kävin hänen kanssaan lyhyen keskustelun, joka avasi omia silmiäni. Tuolla kartanolla on AINA minusta niin kaunista: upeat, vanhat, rakennukset ja kumpuileva, perinnemaisema ympärillä. Emännän mielessä oli kauneuden sijaan kaikki keskeneräinen, asiat, joihin pitäisi tarttua, ja se listahan on loputon. Tajusin, että katselen omaa pihaa ja puutarhaa samalla tavalla. Enimmäkseen muistan kaiken sen, mikä on kesken, ne asiat, joista haaveilen ja toivon ehtiväni tekemään. Luultavasti muut ihmiset eivät katsele meidän pihaa ollenkaan siitä näkökulmasta!




Toukokuuhun kuuluu pihakierrokset ainakin heti töiden jälkeen ja usein myöhään illalla vielä toinen. Viikonloppuisin aamuisin myös! Sipulikukat tuovat nyt paljon iloa, ja odottelen malttamattomana, että syksyllä istuttamani tummat ja kerrotut tulppaanit avautuvat. Päärynäpuu kukki jo todella runsaana, toivottavasti pörriäiset ennättivät lennellä ennen rankkasateita, jotka veivät kukat mennessään. Omenapuut ovat nyt kukassa. Koristeomenapuu "Ersta" kukkii valkoisena pilvenä. Syötävissä lajikkeissa on selvästi niukempi kukinta. Syreenikin aukaisee kukat pian...



Muistetaan nauttia ja iloita olemassaolevasta!<3
Taina


Hei, vielä hetki aikaa osallistua Kaijansinkon puutarhan lahjakortin arvontaan!

Edit, arvonnat ovat nyt päättyneet, ja lahjakortit menivät Riikka Lehikoiselle ja Pirjo Häggqvistille. Onnea ja kukkailoa!<3

maanantai 20. toukokuuta 2019

Kesä! // Lahjakorttiarvonta Kaijansinkon puutarhalle




Kaupallinen yhteistyö Kaijansinkon puutarhan kanssa.

Sieltä se taas tulla tupsahti! Kesä!<3 Ihmisen parasta aikaa, ainakin jos tykkää valosta ja lämmöstä. Millään ei malttaisi sisälle tulla, puuhaa pihalla riittäisi, ja voisihan siellä hetken ja toisenkin olla ihan vain ihailemassa vihreyttä, sinitaivasta ja kuunnella lintujen laulua, seurata niiden kiireitä.

Kun kaksi edellistä viikonloppua meni flunssaa potiessa vähän harakoille, niin eilen ja lauantaina otettiin vahinko takaisin. Kuopsuttelua kukkapenkeissä, kesäkukkien hakua ja niiden istutusta, ensimmäinen ruohonleikkuu ja terassin pesua siitepölystä...Haimme miehen kanssa myös kasan ilmaisia muurikiviä, reissu, joka osottautui varsinaiseksi hikitreeniksi, kun emme olleet älynneet ottaa edes juomapulloa mukaan. Niistä muurikivistä jossain vaiheessa varmaan lisää juttua. Ehkä ne päätyvät nopeammin paikoilleen, kuin pari vuotta sitten hakemani pihakivet...;)



Minulla on jo toisena kesänä ilo olla Kaijansinkon puutarhan kukkalähettiläs. Viime kesänä sain parikin viestiä reissun päälle, että olisi mun homma. No, niin olisi! Voisikohan olla kukkalähettiläs ympäri vuoden? Olisipa ihanaa!<3 Ihan kivaa tämä lähettilään homma on kyllä näin pätkinäkin. Saa jakaa kukkailoa.:) 

Kaijansinkko on perheyritys, joka on toiminut Lahden (entisen Nastolan) Mäkelässä vuodesta -77. Kaijansinkon kesäkukat, yrtit ja vihannekset ovat todellakin käsite täällä Lahden seudulla. Moni ajaa varta vasten puutarhalle, vaikka kukkia saa myös Lahden ja Heinolan Citymarkettien pihamyymälöistä. Kaijansinkon puutarhalla toimii myös kesäkahvila ja näin sesonkiaikaan puutarhalla tuntuu tapahtuvan kaikkea kivaa koko ajan. Esimerkiksi ensi perjantaina 24.5. puutarhalla vietetään Kukkien yötä klo 21-24. Tulevana sunnuntaina puutarhalla on POP UP -kuvauspäivä, kuvia kukkien keskellä ottaa Heli Mielosen Helmi -valokuvauskoulun valokuvaajat. Tietoa tapahtumista löytyy parhaiten Kaijansinkon Facebook -sivujen tai Instagram -tilin kautta



Minä kävin hakemassa ensimmäiset kesäkukat Kaijansinkolta lauantaina. Nyt kesäkukkia on vasta takaterassilla. Etuterassi ja Kesähuone kaipaavat vielä kukkasia. Osa kesän viehätystä on seurata kesäkukkien kasvua, ja iltarituaali, joka kuuluu kesään, on mielestäni kuihtuneiden kukkien nyppiminen ja kukkien kastelu.


Minulla on kukkalähettiläänä ilo arpoa täällä blogissa 40 euron lahjakortti Kaijansinkon puutarhalle. Arvonta alkaa nyt ja päättyy torstai-iltana 23.5., jotta voittaja pääsee nauttimaan lahjakortillaan parhaasta kukkasesongista! Instgram -tililläni on toinen samanlainen arvottavana, joten jos haluat tuplata mahdollisuuden voittaa, kannattaa osallistua molempien kanavien kautta. Täällä Facebookissa osallistumisen ehtona on käydä tykkäämässä Kaijansinkon puutarhan Facebook-sivusta sekä Mansikkatilan mailla -Facebook -sivusta. Jätä kommentti tämän postauksen perään (ja yhteystiedot, mistä sinut tavoitan, jos voitto osuu kohdalle) tai Mansikkatilan mailla -facebook linkkiin. Kerro minulle, mikä on sinun suosikkikesäkukkasi (ei perenna tai luonnonkukka). Omia ikisuosikkejani ovat pelakuut ja lankaköynnös. Haluan aina myös kokeilla jotain uutta, tänä vuonna se on mustasilmäsusanna.:)

Kivaa viikkoa ja onnea arvontaan!
Taina