keskiviikko 20. elokuuta 2014

Maaliviivoilla



Vaikka kesähuone ei aivan valmiiksi rippijuhlille ehtinyt, niin nyt ainakin voi sanoa, että rakennus on ulkomaalia ja sisustusta vaille valmis. Vuolaasti sain kehuja juhlissa mm. kesähuoneen avaruudesta, valoisuudesta, upeista ikkunoista, uuden puun tuoksusta...Eilen istuskelin sisällä rottinkikeinutuolissa, ja olin onnellinen. Silloin kesähuoneen sisällä näytti vielä tältä:




Aika niukkaa ja askeettista on toistaiseksi. Lattia käsiteltiin jo viime viikolla Bloomin lattiaöljyllä. Halusin harmaan lattian, ja koska harmaata vaihtoehtoa ei ollut saatavilla, sekoitin sellaisen itse valkoisesta ja mustasta. Olen väriin oikein tyytyväinen. Maton ostin Iskun tehtaanmyymälästä ja maksoin siitä kokonaista 37 euroa.:) Sinisen maton perään haikailin täällä, ja kun matto osui sopivasti kohdalle , niin pitkästä aikaa meidän kodista löytyy räsymatto.


Kuva lattiasta ilman mattoa


Oviaukkoa peitti vielä eilen pressu, vaan eipä peitä enää!


Ovesta puuttuu vielä kahva, oven alta lista ja ulkopinnoilta maalaus.



Melkein kuin olisi isommankin rakennuksen ovella, kun seisoo tuossa kesähuoneen ulkopuolella! Myös sisällä tunnelma on erilainen, kun pressun tilalla on jämäkkä ovi.


 
Lukko toimii, mutta avain puuttuu. Lukkoseppä toivottavasti pystyy ratkaisemaan ongelman!

Kesähuoneen lopullinen sisustaminen jää varmaan ensi keväälle ja kesälle, samalla kun kesähuone saa terassin. Ehkä silti jotain pientä vielä nyt syksyn aikana...

Väsynyt, mutta onnellinen
Taina

 

11 kommenttia:

  1. Se on Kaunis isolla Koolla. Ja yllättävän iso. Odotan malttamattomana, miten sisustat ihan uuden ihanuuden.

    VastaaPoista
  2. Aivan ihana! Suorastaan täydellinen! :) -Mari

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!:) Ensi kesänä tuutte, niin istutaan iltaa ja yötä siellä, jookos?:)

      Poista
  3. Tuo on niiiin ihana! Onnea upeasta kesähuoneesta! Varmaan siellä tulee olemaan monia hyviä hetkiä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kati!:) Toivottavasti päästään korkkaamaan kesähuone ihan pian!:)

      Poista
  4. Simppeli ja valoisa ja kiva :)

    Tulee ihan mieleen aika, kun meidän lasiterassi oli uusi ja siellä ei ollut vielä mitään huonekaluja.
    Siinä sitten siistillä, lakatulla, tyhjällä lattialla istuttiin iloisina miehen ja poikien kanssa jalat ristissä ja pelattiin korttia.
    Se oli ehkä terassin paras vaihe :). Nyt sinne on kalusteiden lisäksi kertynyt kaikenlaista ylimääräistä, mutta en ole saanut aikaiseksi tehdä asialle mitään. Tai siis en ole osannut päättää, mitä tekisin ja koska en ole osannut päättää, en ole tehnyt mitään :).

    Tässä (siis teidän tapauksessa) nähdään, että yksinkertaiset jutut on just niitä parhaita. Ei tarvita kuin suorat seinät ja ikkunoita, niin sitä on suojassa, mutta luonnon keskellä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hah, mä olen tässä hieman miettinyt, että jos ei laittais tonne kesähuoneeseen juuri mitään, nauttisi vaan valosta ja tilasta.;) No, ehkä siitä on kuitenkin mukavampi nauttia vaikka tuolissa istuen, mutta ymmärrän tuon sun onnellisuuden yksinkertaisuudesta ja mutkattomuudesta. Liika tavara ja sekasotku saa ainakin minut hermostumaan...:)

      Poista
  5. Oi oi, ihan mahtava paikka! Kyllä tuolla kelpaa istuskella, katsella ja mietiskellä : )
    Eipä ihme, että ikkunoita on kehuttu, ovat kyllä upeat! Ja vanha ovi sopii hienosti seuraksi.
    Mukavaa syksyn alkua teidän perheelle : )

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Päivi! Vielä kun saisi ikkunat pestyä, mutta vielä niistä läpi näkyy....;) Mukavaa syksyn alkua sinulle ja perhellesi myös!<3

      Poista