perjantai 25. heinäkuuta 2014

Kööpenhamina - Tivoli ja bussihyppelyä

Olemme lähes joka kerta uuteen kaupunkikohteeseen mennessämme ostaneet liput hop-on-hop-off-bussiin, niin tälläkin kertaa. Paitsi että siinä saa yleensä melko hyvän käsityksen tärkeimmistä nähtävyyksistä, voi bussilla siirtyä kätevästi paikasta toiseen. Kuten muissakin suurissa kaupungeissa, täälläkin on kaksi kilpailevaa yritystä, ja meidän lippumme olivat Strömma-nimiselle firmalle. Pysäkit olivat Kööpenhaminassa mielestämme melko huonosti merkattu, ja aikataulut tuntuivat olevan suuntaa-antavia. Meistä se oli yllättävää, sillä esim. Ateenassa ja Barcelonassa asiat tuntuivat olevan paremmin... Tästä huolimatta suosittelisin käyttämään hop-on-busseja myös Kööpenhaminaan tutustuessa. Kaupunki on helpompi ottaa haltuun bussin kyydistä kuin kävellen.:)

Ensimmäisen päivän Kööpenhaminassa kiertelimme juuri bussilla nähtävyyksiä katsellen. Kyydistä hyppäsimme mm. Nyhavnissa ja satamassa, jossa Pieni Merenneito istuu kivellään. Sataman suuret risteilijät muistuttivat mieleen toiveen päästä joskus vaikkapa Välimeren risteilylle. Melkoiset pyörteet syntyivät risteilijän lipuessa satamasta pois!

 

Kööpenhaminan must-kohde on Tivoli. Itselleni oli hieman epäselvää etukäteen, minkä tyyppisestä paikasta tarkalleen on kyse.No, nyt sen tiedän! Sehän on yksi maailman vanhimmista huvipuistoista. Alueelle on pääsymaksu, lisäksi laitteet maksavat erikseen. Tavallaan Tivoli oli minusta hyvin samantapainen kuin Linnanmäki, mutta huomattavan paljon suurempi alueeltaan, ja historialtaan vanhempi. Paikoitellen Tivolista tuli mieleen Euroopan suurin huvipuisto (ainakin silloin oli) Port Aventura Espanjassa, jossa kävimme muutama vuosi sitten...




Vaikka emme ostaneet lippuja laitteisiin, niin aikaa Tivolissa sai kulumaan katselemallakin monta tuntia. Paikkaa on koristeltu upeilla kukkaistutuksilla, joiden ohi en pysty kulkemaan kuvia ottamatta.




Kävimme syömässä paikassa, joka oli ulkoasultaan ehkä hieman italialaistyyppinen. Valitettavasti ruoka oli aikamoinen pettymys, mutta ehkä meillä oli vain huono tuuri. Oma valintani oli kanasalaatti, joten olin yllättynyt, kun eteeni tuotiin kippo, joka näytti olevan täynnä majoneesia. Sekaan oli sotkettu ehkä kananpaloja ja herkkusieniä. Annoksen päällä oli kaksi siivua pekonia...Ei siis ihan noudata omaa ajatustani salaatista. Laskuakin jouduimme odottamaan todella kauan. Ruokapaikkoja oli joka lähtöön, joten ehkäpä muissa paikoissa olisi saanut parempaa ruokaa ja palvelua.

Kuopus ei välitä huvipuistolaitteista, vaan mieluisin paikka oli Rasmus Nallen laiva ja siihen liittyvät kiipeilytelineet. Ei tarvitse olla kovin extremia siis.:)



Hieman meitä ihmetetty, kun Tivolin päälavalla esitettiin tanskalaista elokuvaa Simon Spiesistä melko aikaiseen illalla, eikä meidän näkemämme sisältö kyllä ollut lapsille sopivaa. Saattoi siinä olla amerikkalaisturisteilla ihmettelemistä.;)

Iltavalaistuksessa Tivoli on varmasti hieno paikka, sillä värivaloja oli siellä täällä. Me olimme nousseet matkantekoon jo kukonlaulun aikaan, joten läksimme hotellille ennen pimeän tuloa, joten iltavalaistus saa odottaa vaikkapa jouluista vierailua Tivoliin.



Unohdin muuten eilisessä postauksessa mainita, etten ole missään, koskaan, nähnyt niin monien autojen hajonneen liikenteeseen kuin tällä reissulla Tanskassa! Ihan ihme juttu. 

Legoland-postaus vielä jäljellä...
Rentoa oloa viikonloppuunne!:)

Taina 

4 kommenttia:

  1. Tivoli vaikuttaa kivalta kohteelta myös puutarhaintoilijoille. Kiitos hienosta matkakertomuksesta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eipä kestä!:) Mä vähän luulen, että naisellisemmassa seurassa olisi saattanut hyvinkin mennä kukkien ihailuksi koko Tivoli vierailu.;)

      Poista
  2. Kööpenhamina on kyllä kaunis kaupunki ja kaikin puolin ihana paikka. Tivoli minulta on jäänyt siellä kokematta, mutta kiitos nojatuolimatkasta. Ensi kerralla täytyy mennä oikein porttien sisäpuolelle asti, sen verran upealta paikalta näytti. Tähän asti olen tyytynyt vain kuikuilemaan portilta ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä minäkin tykkäsin. Jäi tuosta tekstissä mainitsematta kai, että musta on NIIN hienoa, kun tanskalaiset on satsanneet pyöräteihin ja julkiseen liikenteeseen. Suurkaupungiksi siellä oli aika vähänlaisesti autoliikennettä, olkoonkin, että lomat ne sielläkin. Meri on myös ihana elementti...:)

      Poista