keskiviikko 30. heinäkuuta 2014

Lähimatkailua Kalkkisissa


Kesäsäät jatkuvat, vaikka monet ovat jo lomilta töihin palanneet. Tosin melko rajut sadekuurot ovat ainakin täällä meidän kulmilla olleet myös jokapäiväisiä tällä viikolla. Joutuu hieman kyttäämään, koska terassia pääsee öljyämään...Itselläkin alkaa jo ajatukset siirtyä kohti uutta lukuvuotta ja uusia tenavia, jotka tapaan parin viikon päästä. Käytiin viime viikonloppuna huviajelulla Kalkkisissa, ja siitä halusin vielä vinkata lomalaisille tai viikonloppumatkailijoille.:) 

E:n tyttöystävän vanhemmilla on kesämökki reilun kymmenen kilometrin päässä Kalkkisista, ja siellä mökillä piipahtaessamme tuli puheeksi, että Mani-baarissa on varsin maukkaat pizzat, joten olihan ne käytävä testaamassa. Kalkkinen oli meille ennestään tuttu vain veneestä katsottuna. Ajoimme ensin Vesivehmaalle, ja siitä Kopsuontien kautta Kalkkisiin. Kopsuontie on aika mutkainen...Tuntui hassulta Tanskan jälkeen katsella Suomen kesäistä luontoa! Ei ollutkaan silmänkantamattomiin tasaista tai kumpeilevaa maata ja peltoa. Metsää, järviä ja hirsimökkejä, niitä sen sijaan riittää.


 

Mani-Baarissa oli aivan valtavasti ihmisiä! Ilmeisesti monet veneilijät kävelevät noin kilometrin matkan venesatamasta ylös baarille. Luultavasti myös mökkiläisiä oli paljon. Jouduimme odottamaan  pizzojamme varmaan puolisen tuntia, mutta eipä meillä mikään kiire ollutkaan. Hyvää oli, uskallan suositella edelleen! Pizzat olivat myös niin isoja, että loput pyydettiin mukaan ja syötiin kotona.



Piipahdimme kävelemässä satamassa, lähinnä siksi, että minä sain valokuvattua bongaamani rauniot sataman liepeiltä.;)

 

Vanhoissa raunioissa on jotain, mikä kiehtoo minua todella paljon, toisaalta rauniot voivat olla vähän surulliset ja pelottavatkin...Nämä olivat kuitenkin vain mielenkiintoiset.:)


 


Kotiin ajoimme Pulkkilanharjun kautta, missä pysähdyimme vielä syömään jäätelöt, sekä Vääksyssä kanavan liepeillä uimassa. Hauska kesäajelu ja Suomen upea kesä, nautitaan vielä siitä!:)


Taina

2 kommenttia:

  1. Kiva katsella tuttuja maisemia uusin silmin :-) Blogiasi lukiessa olen ihastellut , mukavien juttujen lisäksi, erityisesti upeita kuvia. Sinulla on tuo kuvaamisen taito!
    Tiina

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tiina! <3 Kiitos itsellesi vinkistä (oletan, että kiitos menee oikeaan osoitteeseen)!

      Poista