lauantai 30. elokuuta 2014

Venetsialaiset



Vietimme eilen ystävämme kotirannassa venetsialaisia. Sama miespoppoo, joka viime vuonna järjesti upeimmat rapujuhlat, joissa olen ikinä ollut, oli myös näiden juhlien takana. 



kuva Erika Vuori


Tarjoilujen teema oli otettu Italiasta, kun kerran venetsialaisia vietettiin. Viiden ruokalajin illallinen tarjoiltiin pöytiin ja nautittiin järven rannalla, lämmittimin varustellun teltan suojissa. Kuvista huomaa, kuinka ilta alkoi hämärtyä, kun ruokalajit seurasivat toistaan.:) 


alkuruoka
ensimmäinen pääruoka: miekkakalarisotto, NAM!


Toisena pääruokana tarjoiltu naudan sisäfilepihvi kasvisgratiinilla ei millään taipunut riittävän selkeisiin kuviin. No, olettehan te pihvejä nähneet! Oli sekä kauniisti aseteltu (kuten kaikki annokset), että suussasulavan maukasta.:) Ei tuo tiramisu kuvakaan oikein tee oikeutta kakun ulkoasulle, mutta vesihän tässä herahtaa kielelle näitä kuvia katsellessa...
 

Välijuustot ja jäliruokana itsetehty tiramisu


Sää oli aika viileä ja tuulinen, muttei se kyllä menoa haitannut! Enpä muista, koska olisin nauranut itseni niin kipeäksi kuin eilen. Ja minä sentään nauran paljon ja usein.;)



Paitsi, että ruoka oli ihan taivaallisen hyvää, myös seura oli hauskaa. Siinäpä varma resepti onnistuneisiin juhliin! Miehet olivat tosin kiinnittäneet huomiota pieniinkin yksityiskohtiin, jotta juhlissa olisi mukavaa. Siinä he kyllä onnistuivat! Illan päätteeksi oli jopa ilotulitus. Laiturille taisi käydä hieman huonosti siinä...;)

 
kuva Erika Vuori

Tunnen itseni etuoikeutetuksi saadessani kutsun näin upeisiin juhliin jo toisen kerran. Oli ihan huippua, kiitos!:)

Taina




7 kommenttia:

  1. Olipas upea kattaus! Kiva että pääsitte mukaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näissä juhlissa tosiaan oli KAIKKI niin hyvin mietitty, että olo oli kuin kuninkaallisella. Ensi vuoden juhlia odotellessa on kiva katsella näitä...:)

      Poista
  2. Näyttää ja kuulostaa hyvältä - ja vielä miesten järjestämä juhla, VAU!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Viime vuonna olin kuule ihan ällikällä lyöty, kun samat miehet pisti vajaassa viikossa semmoiset rapukestiti pystyyn, että oksat pois! Nyt tiesin jo odottaa jotain todella hienoa, enkä pettynyt. Ei se siis ole sukupuolesta todellakaan kiinni. Olen ollut asenteellinen!:)

      Poista
  3. Todellakin, ihan huippua! Pääsisinpä minäkin joskus... :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan huippua tosiaan!:) Toivotaan, että säkin pääset vielä juhlimaan!

      Poista
    2. Kävin kurkkaamassa blogiasi. Onpa kerrassaan upeaa katseltavaa ja luettavaa. Taidanpa tulla toistekin opiskelemaan tyyliä sulta.;) Siis tottahan tuollaiselle kaunottarelle satelee kutsuja upeisiin juhliin alvariinsa!:))

      Poista