maanantai 29. heinäkuuta 2013

Mamman marjapiirakka

Aloitin tänään päivän marjojen poiminnalla. Juu, en ehtinyt enää eilen illalla! Keittiön raavaaminen on yllättävän aikaa vievää...Mansikkalaatikoiden ja vattupuskien läpikäyminen tuossa helteessä on puolestaan rankkaa puuhaa, mutta mielummin silti helteessä kuin vesisateessa! Mansikoista tulikin perätui 1,5 litraa ja vadelmia reilu litra. Marjasankojen lisäksi mulla oli vielä yksi litran jogurttiastia kotiloita varten. Samalla napsin ne sieltä puskien kätköistä kiehuvaan veteen. Ei onneksi tullut kuin joitakin kymmeniä! Kotilokeitto on niin ikävännäköistä, että en siitä sitten kuvaakaan ottanut.:/
Kolmesta mustikkapensaasta on saatu satoa vain nimellisesti.
Jo vuosia sitten sain ystävältäni Marilta (terveiset Uuteenkaupunkiin<3)tämän seuraavan reseptin, jonka ohjeen mukaan tänään marjapiirakan tekaisin. Piirakka on ihan mielettömän hyvää juuri punaisista viinimarjoista tehtynä. Joskus oikaisen vähän ja käytän kaupan murotaikinaa, mutta eipä tuo taikinan tekeminen vie oikeasti edes sitä aikaa, minkä valmistaikinan sulaminen kestää! Tänään tein pohjankin itse.

Piirakkapohja:
100 g voita
1 dl sokeria
1,5 dl vehnäjauhoja
1 dl graham-tai ruisjauhoja
1 muna
2 tl leivinjauhetta
2 tl vaniliinisokeria

Ensin voi ja sokeri sekoitetaan. Sitten lisätään muna ja jauhot. (Eikä tuon järjestyksen kanssa ole niin tarkkaa..) Voi tehdä vatkaimella, mutta mä en viitsi sotkea muuta kuin sormeni. ;) Eli käsin "puristelen" taikinan tasaiseksi. Sitten piirakkavuoan sisus vuorataan tällä taikinalla. Pohjaa esipaistetaan 10 minuuttia 175 asteessa. Sillä välin sekoitetaan piirakan päälliset.

päällinen:
marjoja pari dl (pakastemarjat jäisinä)
1 prk kermaviiliä
1 muna
1 dl sokeria
2 tl vaniliinisokeria

Päällisen aineet sekoitetaan ja esipaiston jälkeen ne kaadetaan piirakan päälle. Piirakka saa paistua vielä 20-30 minuuttia, kunnes kermaviili ei enää ole höllyvän näköistä ja piirakka on kauniin kullanruskea. Anteeksi kaikki maallikon termit!:)
Punaherukoiden kirpeys sopii tähän piirakkaan hienosti. Olen ymmärtänyt ihmisten puheista, etteivät kaikki tahdo keksiä punaherukoille käyttöä. Tähän piirakkaan voi ainakin lämpimästi suositella juuri punaherukoita. Joskus laitan sekaan myös mustikoita. Maistuu varmaan hyvälle muistakin marjoista tehtynä!
Sitten kupillinen lattea seuraksi...
Maistuvaa maanantaita kaikille blogiini eksyneille!

Taina 

14 kommenttia:

  1. Jännästi alkaa suu kostua ihan vaan kuvien katselusta.

    VastaaPoista
  2. Kiitokset terveisistä! Mukava asia tämä blogi ja fb. Melkein kuin oisi juonut päiväkahvit siellä sinun kanssasi. Toisaalta niin ja toisaalta kovin mielelläni joisin ne kaffet ihan oikeasti!

    VastaaPoista
  3. :) Onneksi on tämä nykytekniikka..vaikka mielitekoja se kyllä joskus aiheuttaa...milloin alkaa tehdä mieli piirakkaa tai mieli tavata ystävää toiselta puolelta Suomea!:)

    VastaaPoista