keskiviikko 11. heinäkuuta 2018

Seychellit - Rantalomailijan päiväuni



Jo kuukausi on vierähtänyt matkastamme Seychelleille. Ajattelin, että paras ryhtyä kirjoittamaan asioita muistiin, ennen kuin unohdan kokonaan.


Hotellin rannalta



Seychellit on saariryhmä, joka sijaitsee Intian valtameressä. Lähin mantere on Afrikka, ja sinnekin on matkaa reilusti yli tuhat kilometriä, suurinpiirtein Afrikan sarven ja Madagaskarin puolessa välissä ovat Seychellit. Seychellit koostuu yli sadasta saaresta, joista vain osa on asuttuja. Ne sijaitsevat osittain hyvinkin kaukana toisistaan.




Hotellin rannalta



Miten päädyimme noinkin kaukaiseen paikkaan? Näin talvella Facebookissa kuvia entisen luokkakaverini parin vuoden takaiselta reissulta, ja näytin niitä miehelleni. Kun sitten aloimme etsiä matkaa meille kahdelle (tarkoitus juhlistaa viimekesäistä 20-vuotishääpäivää) kuopuksen rippileirin ajaksi, sattumoisin matkaaminen Seychelleille onnistui juuri noille samoille päiville. Jos nyt en ihan väärin muista, niin Helsingistä on yli 7000 kilometriä Victoriaan, Seychellien pääkaupunkiin, mutta aikaeroa on vain tunti, mikä helpottaa matkustamista paljon. Matkaan olimme säästäneet erikseen, ihan halpaa ei ole noin kauas matkustaa, ja paikan hintataso on Suomen hintatasoa lähellä, ja hotellissamme vielä sitäkin kalliimpi.




Hotellihuoneemme



Matkamme oli omatoimimatka, vaikka matkatoimistoiltakin saa matkoja Seychelleille. Lensimme kahdessa eri pätkässä, Helsingistä Dohaan (Qatariin) ja siitä jatkolennolla Victoriaan, Mahén saarelle, ja samoja reittejä lensimme kotiin. Lentomme olivat ilta- ja yölentoja, joten vaikka aikaerorasitusta reissusta ei tullut, niin matkustamisen ja valvomisen vuoksi muuta rasitusta kyllä. Kaikki neljä lentoa lensimme Qatar Airwaysillä, jota voin todella lämpimästi suositella! Lennon hintaan (1500 euroa yhteensä) kuuluu ruokailut ja juomat, ja ruoissakin voi valita eri vaihtoehdoista. Lennoille oli runsaasti viihdykettä omilla ruuduilla ja kuulokkeet tulivat lentoyhtiön puolesta. Eipä myöskään syntynyt vessajonoja lentokoneen käytävälle, koska koneissa taisi olla peräti kahdeksan vessaa turistiluokassa, toisin kuin Finnairilla esim. Dubain lennoilla...Oikeasti, paluulennolla viime jouluna puoli koneellista oli vessajonoa, koska isossa koneessa turistiluokassa kahta vessaa käyttää sadat matkustajat. Minusta se on ällöttävää. Noilla Finnairin Dubain lennoilla (kesto 6-7 tuntia) ei myöskään ollut minkäänlaista ajanvietettä tarjolla, ei edes sitä karttaa, josta seurata lennon etenemistä. On siis olemassa vielä lentoyhtiöitä, joissa asiat ovat paremmin.




Hotellihuoneesta



Hotellimme Constance Epfelia sijaitsee Mahé -saaren toisella puolella lentokenttään ja Victoriaan nähden. Mies oli tilannut ja maksanut meille taksin etukäteen, ja pienen odottelun jälkeen kuskimme saapuikin meitä kyyditsemään. Matka hotellille ei ollut pitkä, mutta koska saaren keskellä on vuoristoa, kesti matka noin 40 minuuttia. Tämän vuoksi emme lähteneet hotellista Victoriaan esim. syömään, vaan retkiä lukuun ottamatta pysyttelimme hotellin alueella tai lähistöllä.




Hotellin allasalueelta


Lomalta kirjoittelin jo ensivaikutelmia paikasta. Aluksi oli silmiinpistävää, että hotellissa oli pelkkiä pariskuntia. Pääsääntöisesti kaikki pariskunnat kulkivat käsikädessä, mikä myös oli erilaista muihin lomakohteisiin, joissa olemme olleet.:) Loppuviikosta lomaamme paikalle kuitenkin ilmestyi myös perheitä ja ryhmiä. Satunnaisia suomalaisia lukuunottamatta matkailijat tuntuivat olevan Ranskasta, Intiasta, Saksasta, Iso-Britanniasta..ehkä Amerikasta. Seychellit on suosittu häämatkakohde ja hotellimme ranta oli selvästi suosittu paikka hääkuvien ottamiseen. Varmaan joka päivä näimme hääpareja kuvattavan rannalla.




Hindu-temppeli Victoriassa

Kuvan nappasin kauppahallin "ikkunasta", luonto on lähellä



Valkoiset, hienohiekkaiset, rannat ja turkoosi meri ovatkin se suurin syy matkata Seychelleille. Saaret sijaitsevat Päiväntasaajan tuntumassa, joten ilmasto on trooppinen, kuuma ja kostea. Kosteus todella tuntui välillä siltä, että sitä olisi voinut puristaa ilmasta.;) Kesäkuussa vallitsee kuiva kausi, mutta matkailun sesonki on aiemmin, kevättalvella. Meille osui kahtena päivänä sadetta osaksi päivää, mutta silti oli erittäin lämmintä sateellakin. Joku paikallinen sanoi, että hänestä iltaisin tähän aikaan vuodesta on kylmä, mutta sehän on tietenkin kiinni siitä, mihin on tottunut. Päivälämpötilat olivat hieman alle 30 astetta ja eivätkä ne iltaisinkaan alle 20 asteen laskeneet.



Tuoretta kalaa sujahtaa kassiin torilla.

Kukkakoju Victorian kauppahallissa



Constance Epfelia on varmasti hienoin ja kallein hotelli, missä olemme koskaan yöpyneet. Hotellimme maksoi meiltä 2000 euroa, sisältäen aamupalan. Huoneemme ei ollut hotellin halvin, muttei todellakaan kallein. Olimme siihen erittäin tyytyväisiä! Kaikkialla oli ihanan siistiä ja puhdasta. Siivooja kävi kaksi (!) kertaa päivässä, paitsi silloin, kun emme sitä halunneet. Sänky oli hyvä, ja uni maistui hyvin. Huoneen yhteydessä oli terassi, meri vain muutaman kymmenen metrin päässä, samoin yksi hotellin kolmesta allasalueesta. Rahaa hotellilla ei käytetty oikeastaan ollenkaan, vaan aina ruokaillessa tai esim. hieronnassa käydessämme summa lisättiin laskuun, joka hoidettiin poislähtiessä. Paikallista valuuttaa, Seychellien rupioita, käytimme matkan aikana todella vähän. Niitä vaihdoimme hotellilla ennen retkeämme Victoriaan.





Kasvitieteellisenpuiston kasveja


Ruokailu hotellissa oli kallista, mutta päätimme jo etukäteen, että tämä on nyt sellainen "kerran elämässä" matka. Hotellissamme oli viisi erilaista ravintolaa, sekä baari, josta myös sai syötävää huomattavan paljon edullisemmin kuin ravintoloista. Hotellin aamupala oli aivan mieletön! Valinnanvaraa pitkät pöydät pullollaan. Erityisesti ihastuin kotitekoiseen jogurttiin, johon lisäsin pähkinöitä, kuivattua papaijaa sekä tuoretta banaania. Kahtena iltana söimme hotellin seisovassa pöydässä, joka sijaitsi samassa tilassa, missä aamupalaa tarjoiltiin. Seisoviin pöytiin hotellissa oli erilaisia teemoja ja ruoat vaihtelivat ainakin osittain teeman mukaan, mikä on tietenkin kiva, jos syö joka ilta samassa paikassa. Sen verran hintavaa ja meidän mielestä myös tuli syötyä liikaa, että vain kahtena iltana tuolla söimme. Yhtenä iltana söimme hotellin ravintolassa, jossa oli tarjolla Välimerellistä ja Pohjois-Afrikkalais-tyyppistä ruokaa. Hyvää oli sekin! Muina iltoina söimme hotellin baarissa, ja maha tuli täyteen silläkin.:)




Valleé de Main sademetsää



Olemme molemmat huonoja löhöilemään auringossa, mutta pari päivää päätimme jo etukäteen "uhrata" loikoiluun ja kirjojen lukemiseen. Yhtenä päivänä tutkimme jalan hotellialuetta, joka oli melkoisen suuri, sekä kävimme hotellialueen porttien ulkopuolella seikkailemassa.:) Yhtenä päivänä matkustimme paikallisbussilla Victoriaan, ja kävimme siellä Kasvitieteellisessä puutarhassa, koska emme mitään muuta nähtävää keksineet kaupungilla kiertelyn lisäksi. Victoriasta tulimme takaisin taksilla, ja se onkin tuolla tavoin halvempaa kuin hotellilta tilattuna. Hinta kannattaa kuitenkin sopia etukäteen ennen taksiin menoa.





Liskoilla on tärkeä tehtävä pölyttäjinä



Teimme kokopäiväretken Praslinin saarelle. Matkan ostimme hotellilla toimivalta paikalliselta matkanjärjestäjältä. Retki maksoi meiltä kahdelta hieman alle 300 euroa. Se sisälsi taksikyydit Victoriaan, katamaraanikyydit, ruokailun Praslinissa, opastetun kierroksen Valleé de Main luonnonsujelualueella, kuljetukset Praslinin saarella, sekä käynnin Anse Lazion rannalla. Näin jälkeenpäin, Seychelleillä voisi harrastaa myös saarihyppelyä! Meiltä jäi näkemättä kuuluisa La Diguen saari, jonka rannat ovat kuuleman mukaan vieläkin upeammat. Tuota on kyllä vaikea uskoa, sillä Anse Lanzion valkoinen, sileä hiekka ja aivan käsittämättömän kirkas vesi teki meihin vaikutuksen. Siihen nähden, että ranta on rankattu yhdeksi maailman upeimmista, ihmetten, että siellä ei ollut esim. pukukoppeja, suihkuja, vessoja tai ylipäätään mitään palveluita yhtä ravintolaa lukuun ottamatta. Siellä ravintolan vessassa sitten vaihdettiin uimapuvut...No, niin hieno ranta joka tapauksessa oli, että ei tullut mieleenkään jättää uimista väliin, vaikka rannalta on pari kertaa hai napannut  itselleen huikopalaa.:/ 


male

female



Valleé de Main kansallispuiston kierros oli todella mielenkiintoinen, sillä kyseessä on sademetsä, emmekä ole sellaisessa ennen olleet. Itselläni tosin meinasi mennä hermot ihan tuntemattomaan kanssamatkustajaan, joka jätti vaimonsa enimmäkseen selviytymään yksin kahden lapsen kanssa, mutta säästän teidät yksityiskohdilta!:P Valleé de Main luonnonsuojelualueella kasvaa uhanalaisia palmuja, joiden siemenet ovat maailman suurimpia. Yksi siemen voi painaa neljä kiloa. Coco de Mer -palmut, joissa noita siemeniä kasvaa, ovat siitä erikoisia, että puiden sukupuoli näkyy palmuissa niiden kasvaessa. Kuvista voit sen selvästi huomata.;D







Loma oli kyllä ihana, ja Seychellit ainutlaatuinen, upea, paikka. Ainakin kerran elämässä on kiva tällainen kokea. Monta juttua voisin vielä kertoa, mutta tästä taisi jo nyt tulla superpitkä postaus. Kerron mielelläni, jos joku asia kiinnostaa, ja suinkin osaan auttaa! 




Taina

20 kommenttia:

  1. On niin kauniita kohteita ja maisemia. Todella upea matkakertomus ja postaus kaikkineen yksityiskohtineen. Kiva lukea ja katsella, kiitos kun jaoit kokemuksesi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sisko!<3 Ihana kuulla!<3 Työlästä, mutta kivaa oli tehdä tätä postausta. Nyt ne säilyy itselläkin paremmin muistissa, kun voi tänne palata lukemaan.:)

      Poista
  2. Tätä oli kiva lukea, vaikka tuskin koskaan lähden itse rantalomalle. Ihania kuvia. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Varpuslintu!<3 Ei mekään olla oikein rantalomailijatyyppiä, mutta tähän kohtaan tämä oli passeli kohde.:) Voi, maailmassa olisi niin paljon nähtävää! Myt iski matkakuume!;D

      Poista
  3. Just ihana ja hyödyllinen matkakertomus mahdollisesti samaan paikkaan reissua suunnitteleville. Itse ainakin arvostan rehellisiä mielipiteitä ja faktoja sekä hintatietoja.

    Ja ihan samalla tavalla olisin ajatellut, että jos yhden kerran elämässä lähdetään 20-vuotishäämatkalle, niin se ei ole se paikka, jossa kaikesta säästetään. Sitä voi harrastaa kotona ennen ja jälkeen niin monessa muussa asiassa ja keskittyä lomalla ihan vaan nauttimiseen ja ihmettelyyn.

    Tykkäsin tästä tosi paljon, vaikka ei kohde suunnitelmissa olekaan <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Annukka!<3 Jotenkin jännittää vähän näitä matkajuttuja kirjoitella, kun mietin, että tulevatko ihmiset kateelliseksi ja saako kenties kuraa siksi niskaan. Meinasin laittaa tohon postaukseen, että meidän varsinainen häämatkamme aikanaan suuntautui Kyprokselle Aiya Napaan, ei varsinaisesti mikään hääpaikkojen mekka.;))) Reissu maksoi muistaakseni saman verran kuin varsinaiset häät, ei aika vähän nykymaailman mukaan. Olin sitten vielä vatsataudissa siellä puolet viikosta, eli siitä ois saanut vähän toisenlaisen kertomuksen.:P

      Mä aina toivoisin, että ihmiset puhuisivat suorempaan rahasta ja hinnoista. Ja yritin tosiaan kirjoittaa tätä niin, että jos suunnittelee reissua tuohon suuntaan, niin postauksesta on hyötyä.:)

      Kiitos ihanasta kommentista!<3

      Poista
    2. Kateus on ihan viimeinen asia, joka mulle olis tullut mieleen. Enkä kyllä jaksa uskoa, että tulee muillekaan. Ja jos tuleekin, niin mahdollinen kateus varmastikin laittaisi ennemminkin skippaamaan koko tekstin. Niin ainakin itse tekisin. Mutta tää nyt on tällaista jossittelua, jonka tarkoitus oli vaan sanoa, että ei kannata moiselle suoda ajatustakaan.

      Poista
  4. Upea kokemus ihan varmaan! Tuollainen pitäisi jokaisen päästä kerran elämässään kokemaan, siis mikäli pitää matkustamisesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No kyllä!<3 Tosiaan, kaikki eivät tykkää matkustella.:) Tällaiselle alatimatjakuumeiselle se tuntuu oudulta.;)

      Poista
  5. Aivan ihanan näköinen paikka. Upea tuo hotellin alue ja varsinkin ranta <3 Kyllä tuolla voisi tosiaan hääpäivää viettää tai ihan niitä häitäkin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, nyt jos olisin menossa naimisiin, niin se kaksin "karkaaminen" olisi varmaan oikein varteenotettava vaihtoehto.:)

      Poista
  6. Niin kauniin näköinen paikka! 😍

    VastaaPoista
  7. Pala paratiisia! <3
    Haaveilin kovasti jo teininä matkustavani tuonne...sitten se vaihtui häämatkan haaveiluksi, mutta lopulta häämatkaan lähdettiinkin Bali-Australia-Singapore-akselille.
    Joten edelleen Seychellit ovat unelmieni listalla!

    Kiitos näistä tunnelmapaloista...melkein pääsin jo sinne! =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. OI, teidän häämatka kuulostaa sellaiselle, että kuulisin siitä mielelläni lisää!<3 Aina pitää olla haaveita! Mulla haavelistalla on mm. Singapore ja Australia!:))

      Ihanaa sunnuntaita Susanna!<3

      Poista
  8. Vau miten ihana kohde! Tuon(kin) voisi lisätä matkahaaveiden listalle. Mun suurin haaveeni on päästä joskus Uuteen-Seelantiin. Harmi, ettei kotiäitinä oikein kerry säästöjä.. Vaan ei vielä raaskisi noita pikkuisia hoitoonkaan laittaa. Onneksi tällainen virtuaalimatkailu on ilmaista, kiitos kun tarjosit sellaisen! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No,vuodet todellakin vierii niin nopsaan, että ota kaikki irti kotivuosista, maailmaa ehtii nähdä myöhemminkin!<3 Mulla yksi matkahaave on Australia, mutta siihen haaveen toteutumiseen menee varmaan taas vuosia.:)
      Kiitos Keijunkukkanen!<3

      Poista