sunnuntai 15. heinäkuuta 2018

OP:n Kotoisa - Nimensä mukainen



Lomailijan päivät menevät niin sukkelaan sinne tänne suhatessa, ettei meinaa koneen ääreen ennättää. Tätä postausta taisin kirjoittaa jo viime yönä unissani, joten paras hoitaa homma pois oikeasti mieltä vaivaamasta! Asuntomessuilta tultuani luulin kirjoittavani Pohjanvalon jälkeen ensin Bunkkerista tai Villa Karhusta, mutta ne ovat saaneet melko paljon huomiota muutenkin, joten päätin jatkaa seuraavaksi OP:n Kotoisaan (kohde 18), jonka sisustuksesta ja tietyistä arkkitehtonisista ratkaisuista tykkäsin erittäin paljon. Kotoisa on 190- neliöinen, kaksikerroksinen, moderni koti. Sen sisustussuunnittelusta ovat vastanneet Johanna Närvä ja Tiina Saarikoski-Järvenpää, arkkitehtinä on toiminut Juha Kartastenpää.







Kotoisan värimaailma oli se syy, miksi alunperin olin tämän messutalon laittanut omalle listalleni. Murrettu vihreä, valkoinen ja puunväri, yhdistelmä, joka tulee talossa vastaan heti yhdistettyyn keittiö-ruokailutila-olohuoneeseen astuttaessa, on mielestäni todella kaunis ja rauhoittava. Ripaus keltaista siellä täällä toistaa talon terassien rimoituksen ja saunarakennuksen ulkoseinän väriä. Myös keltainen on tosiaan (uskomatonta kyllä) hiipinyt pikku hiljaa omaan suosiooni. Samaa värimaailmaa on myös olohuoneen viereisessä huonessa, joka oli sisustettu ainakin messujen ajaksi tv:n katselua ajatellen. Tuossa pienessä huoneessa kiinnitin huomiota nurinperin käännettyihin kirjoihin!  Ei välttämättä käytännöllistä, mutta niin kivannäköistä, että mietin tosissani, että pitäisikö tehdä samoin meidän kirjahyllyssä.









Kivoja ja kauniita yksityiskohtia ja asetelmia oli pitkin taloa: keittiön tasoilla, ruokapöydällä, olohuoneen seinillä, heinät vaasissa ja muu vihersisustus...









Makuuhuoneista varsinkin pirteällä kelta-mustalla sisustettu lapsen huone viehätti, ja sisälsi hauskan leikkisiä yksityiskohtia, kuten rengasmainen matto ja erilaisia ruuveja muistuttavat naulakot. Myös yläkerran aulan nimitarrat (?) oli minusta kiva idea.









Ehkä kaikkein ihaninta tässä talossa oli kuitenkin erillinen saunarakennus, johon käynti oli poikkeuksellisesti yläkerrasta, sekä talon ja saunan väliin jäävä katettu terassi. Terassin koivunrungot toivat pihantuntua suojaiselle sisäterassille, samoin vihreä terassimatto. Tuolta terassilta bongasin myös askarteluidean muillakin rakennustyömailla kopioitavaksi. Jätelaudasta saa hienot autoradat maalaamalla!








Kaiken kaikkiaan OP:n Kotoisa on kaikin puolin sitä, mitä nimikin lupaa, kotoisa.

Taina




  

10 kommenttia:

  1. Monta kivaa ideaa ja kotoisa tunnelma, vaikka yleisilme on moderni.
    Minuakin viehätti eniten tuo sauna ja makuuhuoneen nimitarrat sekä jalkataulu.
    Kivaa päästä blogeissa messuille, kun itse en jaksa paikan päälle tänä vuonna mennä. Jään innolla odottamaan lisää messuterveisiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Riina!<3 Tässä kohteessa oli monta kivaa juttua, värimaailma ja nuo nurinperin käännetyt kirjat noin niin kuin kärjessä. Pihasaunasta kun haaveilen, niin pihasauna tietenkin...:)
      Ihanaa, kun kommnetoit, minä yritän jatkaa messupostauksia!<3

      Poista
  2. Tästä talosta mulle olis ihan varmasti tullut sellainen kotoisa, lämmin fiilis paikanpäällä, koska tuli jo näiden, ja aiemmin lehdissä näkemieni, kuvien perusteella. On vaan jäänyt mun mielestä vaille ansaitsemaansa huomiota. Mutta niinhän se aina menee, että muutama kohde on mediassa ylitse muiden ja moni kiva jää varjoon.

    Kiitos taas messupäivästä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näinpä!<3 Ilmeisesti sisustussuunnitelman tekijöillä ei ole (vielä) ajantasaisia kotisivuja, ja sellaiset kyllä pitäisi olla...Juttelin märkätilojen suunnittelijan kanssa, joten tämä on tieto.:)
      Kiitos ihana, kun kommentoit, ja tsemppiä tämän helteen kanssa töissä!<3

      Poista
  3. Paljon kivoja pieniä DIY-ideoita ja ihastelen myös värimaailmaa.
    Vihertävänharmaa seinä on kaunis ja keltainen tosiaan piristää!
    Minullekin keltainen on hiipinyt sisustukseen parin viime vuoden aikana...
    Olipa mukava kurkata tähänkin kohteeseen! Kiitos siitä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Susanna!<3 Tuo vihertävänharmaa sopii niin kauniisti eläviin vihreisiin.<3
      Kukkailottelun aukaisin varaslähdöllä, kesällä pitää tehdä niin kuin tuntuu hyvältä.:)

      Poista
  4. Muutaman idean nappasin tuolta mukaani, joten kiitos tämän postauksen jutuista ja kuvista.
    Ihanaa viikkoa sinulle <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Outi, samoin sinulle!<3
      Kiva, jos näistä löytyy ideoita toteuttettavaksi!:)

      Poista
  5. Kaunis koti, vaikkei ihan minun tyylinen olekaan. Tykkään erityisesti tuosta pojan huoneesta, sieltä löytyy kivoja ideoita meidänkin lastenhuoneeseen. Kiitos tästä esittelystä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, se onkin kivaa, kun voi poimia kirsikat kakun päältä!:) Samaa teen itsekin!:)
      Kiitos Keijunkukkanen!<3

      Poista