torstai 21. kesäkuuta 2018

Juhannuksen Kukkailottelua - Sen 7 sorttia



Luonnonkukat kuuluvat juhannukseen. Läksin kukkasaksien kanssa lenkille tavoitteena löytää seitsemää eri kukkaa kimppuuni. Mitään taikoja en ajatellut kukilla tehdä, ihan muuten vain tavoitteena oli seitsemän.:) Niittyleinikki, harakankello, puna-apila ja päivänkakkara, neljä oli helposti kasassa. Vaan kurjenpolvet vaikuttivat jo ylikukkineilta, horsma ei nyt houkuttanut muuten vain... Lenkkini lopuksi poimin niittynätkelmät ja hiirenvirnat etupihan kukkapenkistä. Koska seitsemän piti olla, taivuin lopuksi huolimaan vuohenputkia pihaamme ympäröivästä ryteiköstä.







Juhannuksessa, kuten juhlissa yleensäkin, on kyse perinteistä. Niinpä oli selvää, että nämä kukkaset saivat paikan keittiönpöydältä mummoni vanhassa Arabian kannussa, jossa ei ole mitään kuvioita. Näin on ollut monena muunakin juhannuksena, silloin kun sitä on vietetty kotona. Tänä vuonna vietetään, ei tulisi mieleenkään lähteä minnekään.;) Kesällä ilta-aurinko paistaa kauniisti keittiöön, harmillista, etten saanut näihin kuviin auringonvaloa.







Kuvissa näkyvät Bonanza-tuolit, jotka maalasin vajaa kolme vuotta sitten liitumaaleilla. Maalaamisen jälkeen tuolit on käsitelty vahalla. Jos joku miettii, että kuinka liitumaali kestää kulutusta, niin hyvin kestää. Tuolien pinnat sen sijaan pitäisi liimailla paikoilleen, sillä osassa tuoleista ne ovat aika tavalla irti, joten tuolia nostellessa täytyy varoa, ja vieraita joutuu myös varoittelemaan. Ehkä jo ennen ensi viikonlopun rippijuhlia saamme homman hoidettua.;D Pöytää on tarvinnut maalata ja vahata pariin otteeseen tässä välissä, sillä sen pintaa pyyhitään niin usein, mikä kuluttaa maalipintaa.







Täytyy vielä käydä keräämässä kimppu Kesähuoneeseen. Ajattelin jotain vihreä-valkoista, ja kappas, kun kurkkasin viime juhannuksen Kukkailottelua, niin siellähän oli sama värikombo! Nyt ajatukseni oli hieman simppelimpi, ei noin runsas, vaan saapa nähdä. Kukissa enemmän on todellakin enemmän.:)





Kiitos viime viikon Kukkailotteluun osallistuneille!<3 Tule sinäkin jakamaan iloa ja kauneutta ja osallistu alla olevan linkin kautta! Linkki on auki juhannuksen vuoksi tavallista pidempään, tästä hetkestä maanantai-iltaan saakka. Liitäthän postaukseen linkin tänne Mansikkatilan maille<3 Kukkailotteluun voit osallistua myös Instagramissa lisäämällä kuviin tunnisteen #kukkailottelua@mansikkatilanmailla. Käydään kommentoimassa kaikkien osallistujien kuvia!  Jaettu ilo on kaksinkertainen ilo.<3


Oikein ihanaa juhannusta!<3
Taina




14 kommenttia:

  1. Kimppusi on täydellinen, juuri sellainen aito ja oikea juhannuskimppu! 💐
    Ihanaa ja leppoisaa juhannusta! 💙

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Riina!<3 On ollut erittäin rento ja iloinen juhannus.:) Toivottavasti teillekin on ollut ihana keskikesän juhla!<3

      Poista
  2. Todella kaunis kimppu luonnonkukista ♥ Ittsekin kerään niitä aina kesäisin mökillä/maalla.Nyt ollaa juhannus kotosalla ja on ihan kaupan kukat, mutta kiva että näitä saa täällä ihastella. Hyvää juhannusta ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Maiccu!<3 Kyllä mäkin mietin, että poikkeanko Villiviiniin varmistamaan kukat, mutta onneksi noita löytyi tuolta tienposkesta ja lenkkipolun varrelta.:)
      Toivottavasti teillä oli ihan juhannus!<3 Täällä on ollut sellainen syömiseen keskittyvä.;D

      Poista
  3. Kekikesän juhlavin kimppu mitä luonto voi tarjota! <3
    Ihanaa minttumaariaa sinne pohjoiseen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kiitos Susanna!<3 Mutenkäs teidän San Juan? Toivottavasti leppoisissa merkeissä!<3

      Poista
  4. Kaunis kimppu! Luonnonkukat kuuluvat ehdottomasti juhannukseen. Itse tulin yöksi lapsuuteni lomien ja juhannuksien viettopaikkaan, mummolaan. Tänään kyllä kiertelen täällä kameran kanssa. Ja ehkä kukkailoitteluunkin osallistun.
    Rentoa juhannuksen aikaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, oli kiva katsella sun kotikierrosta mummolassa instastorin puolella!<3 Syreenimajat oli entisaikoijen pihoissa niitä kahvittelupaikkoja.<3
      Olispa mahtavaa, jos ehdit osallistumaan Kukkailotteluun! Niin kuin näkyy, on osallistuminen hiipumaan päin...

      Poista
  5. Ihan oikea Juhannuskimppu, kaunis! Hyvää juhannuksen jatkoa sinulle, Taina!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sirkku!<3 Toivottavasti olet saanut viettää ihanan juhannuksen!<3 Täällä on nautittu ihan sydämen kyllyydestä.:)

      Poista
  6. Kaunis juhannuskimppu! Sopii oikein hyvin tuohon kannuun. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Keijunkukkanen!<3 Luonnonkukat mummon kannussa on perinne, jonka uskon säilyvän.:)

      Poista
  7. Ihanan kesäistä!!! <3

    Voi meinasin taas unohtaa linkittää. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Susanna!<3 Onneksi ennätit kuitenkin!:)

      Poista