keskiviikko 8. toukokuuta 2019

Ideoita ylioppilasjuhliin - Osa 2 (kokemuksen syvällä rintaäänellä)



Reilu vuosi sitten suunnittelin jo kovasti esikoisen ylppäreitä, ja varsinkin huhtikuussa kokoamani inspispostaus on ollut valtavan suosittua lukemista viime aikoina. Tuo postaus voi toki olla hyödyllinen lukea, jos on järjestämässä juhlia.:)  Mietin vain sellaista, että kannattaisi ehkä lukea postaus, jossa sunnitelmat olivat jo konkretisoituneet, tai vieläkin hyödyllisempää olisi lukea postaus, jonka kirjoitin juhlien jälkeen. Toisaalta vasta vähän myöhemmin olen oivaltanut joitain asioita, jotka haluan muistaa seuraavia juhlia suunnitellessani. Niinpä päätin kirjata ajatukset  nyt ylös, melkein vuosi juhlien jälkeen, jos vaikka joku tämänkin postauksen löytää ja kokee hyödylliseksi. Tykkään itse erittäin paljon viettää juhlia, ja myös järjestää niitä!



Meillä oli sen puoleen helppo tilanne ylppäreitä järjestäessä, että esikoisen läpimeno oli käytännössä selvää alustavista tuloksista lähtien. Kutsut lähetimme huhti-toukokuun vaihteessa, jolloin saimme varmistettua pitopalveluun annosten määrän. Jos on muutenkin kiirettä, eikä tunne ketään kokkikolmosia, jotka voisivat tarjoilujen teossa auttaa, kannattaa kyllä hankkia ainakin osa tarjoiluista valmiina. Luultavasti supermarketeistakin voi tilata esim. salaatteja isoina annoksina, jos pitopalvelun hinta on liian kova. Itse päädyin tilaamaan ruoat Santa Fen Cateringistä, ja makeat leivoin itse. Meillä ruoka-annoksen hinta oli 25 euroa/ ruokailija, ja sillä rahalla sai valtavasti ruokaa.  




Suolaiseen tarjottavaan kannattaa satsata, sillä ihmiset kiertävät usein monissa juhlissa, ja makean raja tulee useimmilla nopeasti vastaan. Moni saattaa ajaa satoja kilometrejä juhlien vuoksi, joten ruoka tekee varmasti kauppansa. Tarjottavan kannattaa olla sellaista, ettei se lähde pöydältä kävelemään, jos sattuu yhtä lämmin juhlapäivä kuin vuosi sitten. Meille hankittiin jo pitkään suunnitelmissa ollut toinen jääkaappi-pakastin varastoon ennen juhlia. Sieltä oli helppo hakea täydennystä juhlapöytään. Kakut vievät aika paljon tilaa jääkaapissa. Kukkien sokerointiakin kakkukoristeiksi voi kokeilla, se kannattaa tehdä ehkä vasta edellisenä päivänä, jos siis haluaa ja ennättää! Omenankukat ruskistuivat sokeroinnista huolimatta, mutta onneksi sain ystävän pihasta syreenin oksia kakun päälle. Niitä voi kyllä syödäkin, mutta syreenin maku on mielestäni hieman parfyymimainen.




Nykyhäissä suosittu karkkibuffa oli muuten menestys aikuistenkin keskuudessa. Teimme sen pienempimuotoisena heinäkuussa myös kuopuksen rippijuhliin. Karkeilla saa näyttävän kokonaisuuden todella helposti. 




Ikeasta hankin kaksi tarjoiluvaunua, jotka sijoitettiin niin, etteivät ne olleet kulkuväylällä. Niiden päälle heitin liinan vinosti, sillä kahta samanlaista ei meiltä löytynyt, enkä halunnut juhlia varten ostaa kahta pöytäliinaa, sillä en ole kovin suuri pöytäliinojen ystävä.;). Liina peitti sopivasti tasoja ja teki vaunuista aavistuksen juhlavammat. Tarjoiluvaunuihin katoin jo edellisiltana lautaset, servetit ja muut ruokailuvälineet.




Koristeina pöydillä ja tarjoiluvaunujen päällä oli kukkia yksittäin maljakoissa. Tykkäsin tosi paljon keittiön pöydän yksittäisistä kukista. Kevätmessuilla bongaamani Saija Sitolahden kukkatarjotin (peili) voisi hyvinkin olla seuraavien juhlien juhlapöydän koristus. <3 Kannattaa muuten varata muutama tyhjä maljakko valmiiksi, joihin vieraiden tuomat kukat voi helposti asetella. Itselläni oli eteisen pöydällä valmiina muistaakseni Marimekon Urna odottamassa ruusuja...Pojan huoneeseen laitoin toisen maljakon, ja ruusut valikoin maljakoihin värien mukaan.




Paperikuusta tilaamani valkoiset heliumpallot olivat mielestäni aivan ihania, vaikkeivat ne kestäneetkään koko narun pituudelta muratin painoa, ja vaikka sijoitin ne olohuoneeseen, enkä keittiöön, kuten olin suunnitellut. Ehkäpä kuopuksen juhlissa (kolmen vuoden päästä toivottavasti) otamme kuvan ylioppilaasta ja vieraasta/vieraista ilmapalloa tai -palloja pidellen ennen vieraiden kotiinlähtöä! Siitä saisi aika kivan kiitoskortin. Tuollainen yhteinen kuva olisi minusta paljon ihanampi muisto juhlista kuin vain pelkkä kuva ylioppilaasta...Monet tosin fiksuina teettävät kiitoskortit jo ennen juhlia, ja sen saa mukaan lähtiessä, tällöin ei ole vaaraa unohtumisesta. Voihan niitä yhteiskuvia toki ottaa, vaikka teettäisi kiitoskortit etu- tai jälkikäteen.





Jos juhlia vietetään kotona, kannattaa aloittaa raivaus hyvissä ajoin ennen juhlia, laskea istumapaikkojen riittävyys ja ehkä pyytää jostain jakkaroita lainaksi tai hankkia vaikka muutama uusi, jos sellainen on tarpeen. Erityisesti eteinen kannattaa tyhjentää turhasta rojusta ja omista takeista ja kengistä, jos mahdollista, mikäli se on kovin ahdas sumppu, kuten eteiset monesti tuppaavat olemaan. 

Tarjoiluapua kannattaa ehdottomasti pyytää! Itselläni oli ilo viettää viime kesänä kahdet juhlat niin, että sain vain keskittyä seurustelemaan vieraiden kanssa ja nauttia tunnelmasta, kiitos ihanien ystävien, jotka tulivat huolehtimaan kahvinkeitosta ja tarjoiluista. 




Kun juhlat on hyvin etukäteen suunniteltu, on sinne vieraiden mukavampi tulla, ja itsekin saa nauttia juhlahumusta iloisin mielin!
Juhlitaanko teillä tänä keväänä tai kesänä?
Iloista juhlamieltä!<3

Taina


14 kommenttia:

  1. Hyvän info-paketin olet taas koonnut!
    Tuli itsekin hinku järjestää juhlat... =D

    Kevään tunnelmapäiviä sinne! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihana!<3 Siellähän sä jatkuvasti toisten juhlissa olet ainakin kukkien kanssa mukana!<3 Jos Suomessa voisi elää juhlajärjestelijänä, niin se voisi oikeasti olla ammatti, josta minä nauttisin.:) Kavereille on tarkoitus järjestää kesällä kekkerit, ihan muuten vaan!

      Kiitos Susanna ja samoin sinne!<3

      Poista
  2. Juhlat ovat ihania, mutta myös niihin valmistautuminen. En ihmettele, että nämä sinun juhlavalmistelupostauksesi keräävät lukijoita. Itsekin luin ne juuri kaikki uudelleen läpi. Olen kanssasi samaa mieltä, että kun vaan on vähänkin aihetta juhliin, ne kannattaa pitää. Niinpä täälläkin ollaan taas valmistautumassa juhliin. Ajattelin juhlistaa helatorstaina valmistumistani sukulaisten ja muutaman ystävän kanssa. Raivaaminen on aloitettu ja tavaroita on viety kirppikselle myyntiin. Menusuunnitelmat pyörii päässä ja vastauksia kursuihin odotellaan. Viikonloppuna edessä ikkunanpesua ja kakkukokeiluja. Taidan kokeilla prinsessakakkua tuolla Kinuskikissan ohjeella. Hyvää loppuviikkoa sinulle, Taina ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi, kiitos ihana ihminen!<3<3<3 Ainakaan itse en muista koskaan harmitelleeni juhliin osallistumista tai niiden järjestämistä jälkeenpäin.:) Nykyään tavataan niin harvoin esim. ystäviä ja sukulaisiakin, että juhlat tarjoavat siihen hyvän syyn. Olisihan se hyvä tavata ihan muuten vaan, mutta jotenkin ne tapaamiset vaan aina jää...
      Oi, oi, toivoin sulle oikein ihania hetkiä juhlia suunnitellessasi!<3 On sulla todella aihetta juhlaan!<3
      Ihanaa loppuviikkoa kiitos vielä, tuli iloinen mieli sun kommnetista!:)

      Poista
  3. Sulla on kyllä juhlajärjestelytaito hyppysissä. Ja leipomukset <3. Mulle molemmat on lähinnä kauhistus :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vain ja höpsis! Epäilen vahvasti, ettet osaisi järjestää aivan täydellisiä ja lämminhenkisiä juhlia, sillä olen käynyt teillä.<3 Muistellessani treffejämme sisällä läikähtää ilo, mielestäni tämä todistaa päinvastaista!:)

      Poista
  4. Minä tykkään järjestää myös juhlia ja tehdä tarjottavia itse. Tyttären kanssa juuri puhuttiin viime vuoden juhlista ja tytär sanoi, että oli parhaat ylppärit ikinä, joten taisin tehdä jotain oikein :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kun tuo Annukka kutsuu mua kaikkien kukkien äidiksi, niin sinä kyllä olet päästä varpaisiin tee-se-itse-Outi!<3 Arvostan sitä kovasti!<3

      Poista
  5. Tämä oli tosi hyvä postaus, jossa oli monta hyvää, muistettavaa asiaa. Juhlajärjestelyissä menee tosiaan yllättävän paljon aikaa muuhun, kuin tarjottavien valmisteluun. Raivaus ja istumapaikat ovat yksi tärkeä juttu, varsinkin eteisen raivaus. Meillä oli viime viikonloppuna rippijuhlat ja melkein kaiken olin mielestäni muistanut, mutta kukkamaljakoita en ollut muistanut ottaa valmiiksi! Ensi keväänä meilläkin on lakkiaiset ja mietin juuri, että täytyy pyytää apuvoimia keittiöön, että ehtisi vähän seurustelemaankin. Vaikka kaikki olisikin valmiina, niin pöydän täydentämistä ja käytettyjen astioiden raivaamista täytyy kuitenkin tehdä koko ajan. Itsekin valmistun nyt, mutta just ajattelin, että jos jotain vietetään, niin se kyllä tapahtuu ravintolassa. Rippijuhlien jälkeen ei ihan heti huvita järjestää ainakaan isoja juhlia ;D Mukavaa viikonloppua ❤❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Virpi ja onnea!<3 Rippijuhlatkin meillä oli viime kesänä.:) Ihania juhlia!<3
      Suosittelen tosiaan pyytämään keittiöön vaikka parikin ihmistä apuun, jos suinkin mahdollista. Ensin en meinannut saada ketään ystävistäni, sillä kaikilla oli juhlia samaan aikaan! Onneksi sitten kuitenkin sain ihan tutun ihmisen apuun, joka on ennenkin ollut meidän keittiössä. Sillä tavalla juhlista saa tosiaan itse irti eniten. Ja hei, onnea valmistumisen johdosta!<3 Aina ei tarvitsekaan kutsua suurta porukkaa ja suunnitella viikkotolkulla, vähemmälläkin saa hyvät juhlat aikaiseksi.:)

      Poista
  6. Oikein hyvä ja hyödyllinen kirjoitus. :) t.Satu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Satu!<3 Yritin viime vuonna etsiä blogeista juttua lakkiaisten järjestämiseen, ja kovin niukka oli saldo.:) Siksi nämä postaukset.:)

      Poista
  7. Hyvä vinkkipostaus, varmasti tästä saa moni hyviä vinkkejä, jos ei ole yo-juhlia aiemmin järjestänyt! Itsellekin olisi voinut olla hyödyllinen vuosi sitten omia juhlia järjestäessä... :D

    http://www.kuviakinkiinnostaa.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Lea!<3 Kovasti noita juhlapostauksia on luettu tässä keväällä. Huomasin itse vuosi sitten, etten löytänyt blogeista apua, tai sitä oli siroteltuna, muttei pakettina.:) Järjestyy juhlat vähemmälläkin hössäämisellä, mutta koska tykkään juhlien järjestämisestä, siksi niitä myös hössötän.;D

      Poista