maanantai 23. heinäkuuta 2018

Villa Karhu - Kodin sisustus kirppikseltä



Terkut Pori Jazzeilta, joissa olimme lauantaina miehen kanssa ensimmäistä kertaa elämässä! Oikein letkeä meininki ja mukava tapahtuma.:) Nyt kun olemme käyneet haistelemassa Jazzien tuulia, niin ensi kerralla voimme mennä ihan olemaankin.:) Sen verran hinnoissaan olivat Porin ja lähialueen majoituspaikat, että tyydyimme tällä kertaa vain piipahtamaan Porissa. Yövyimme ystäviemme mökillä puolessa välissä matkaa, ettei tarvinnut ajaa edestakaista matkaa yhtenä päivänä. Nyt oltu  niin paljon menossa, että kotona olo tuntuu jälleen oikein hyvältä kaiken maailmalla rymyämisen jälkeen. Ihanaa, kun on kesällä mahdollisuus päästä tien päälle, ja ihanaa olla sitten kotona.<3








Porin Asuntomessut puolestaan jatkuvat vielä pari viikkoa. Aiemmin kirjoittelin messuista yleisesti täällä, ja sittemmin Fiskarhedenvillan Pohjanvalosta sekä OP:n Kotoisasta. Villa Karhu (kohde 19) poikkeaa muista messutaloista erittäin paljon. Se on nimittäin sisustettu alle 2000 eurolla SPR:n Kontti-kierrätystavarataloihin lahjoitetuilla huonekaluilla ja tavaroilla. Kohteen on sisustanut Frida Steiner, valokuvaaja, visualisti ja sisustussuunnittelija, johon minunkin on ollut ilo tutustua hänen pitämiensä valokuvauskurssien kautta. 








Koska tiedän Fridan ammattitaidon, en ollut lainkaan yllättynyt onnistuneesta lopputuloksesta. Yhtä harvinaista kuin olisi sisustaa koti kerralla kaupasta ostamalla, niin eipä niillä kirppistavaroillakaan yleensä sisusteta kerralla, vaan pikku hiljaa löytöjä tehden. Todella suuren haasteen on Frida ottanut tässä vastaan, ja siinä mielestäni upeasti onnistunut. 

Työhuone on eniten omaan makuuni, sopivan niukka, mutta patinoituneet esineet ja kalusteet antavat kuitenkin sisältöä. Porin kartasta tehty tapettiseinä (tapetit.fi) on loistoedea Fridalta! Osa matoista, tuoleista ja valaisimista on ihania, ottaisin ne mielihyvin meille! 








Kaikki kodissa ei tietenkään ole minun makuni mukaista (sitähän ei ole minulle sisustettu), mutta kokonaisuus on ehyt ja kotoisa sekä fridamaisen boheemi. Villa Karhu on sisustettu kuvitteelliselle perheelle, jossa on vanhemmat ja yksi lapsi. Talon pohja on aika tavallinen, mutta tehokas ilman hukkaneliöitä.

Kovasti toivoisin, että kierrättäminen ja ekologisuus muillakin tavoin näkyisi tulevaisuudessa Asuntomessuilla entistä enemmän. Vaikka neliöt ovatkin vuosien saatossa messukodeissa pienentyneet, eli järkevöityneet, niin totuus lienee, että messukodit ovat yleisesti aika kaukana tavallisten rakentajien budjeteista. Mielestäni esim. viime vuoden messuäänestysvoittaja, Wave, jolla ei edes ollut budjettia olemassa, edustaa sellaista "törsäyssuuntausta", jota en itse kannata ollenkaan. Taidan olla vähemmistöä, sen totesin toissa vuonnakin messuäänestyksen jälkeen...








Villa Karhun huonekalut tulevat muuten messujen jälkeen myyntiin huutokaupat.comiin ja piensisustus myyntiin Kontteihin. 

Sain Villa Karhusta mukaani A5- ja A6 -kokoisia Pori-kortteja, samalla kuvalla kuin työhuoneen tapetissa (ensimmäinen on kokoa kouluvihko, toinen normaalin postikortin kokoinen), joista yhden ripustin heti messujen jälkeen työpöytäni yläpuolelle. Olkoon siinä nyt ainakin messujen loppuun saakka. Jos joku teistä lukijoista tahtoisi itselleen tuollaisen Pori-kortin, vaikka kehyksiin laitettavaksi, niin huikkaapa minulle kommenttiboksiin tai sähköpostiin, niin laitan kortit tulemaan! Pieniä kortteja minulla on kolme kappaletta, isompaa vain yksi. 


Lämpöistä viikkoa, hyvin tarkenee!:)
Taina 

8 kommenttia:

  1. Aika ihana ja varmasti haastava kohde sisustaa kaikki kirppistavaroilla!
    Siihen luulisi menevän enempi aikaa kuin kaupasta ostettujen tavaroiden etsintään.
    Pidän tuosta hallitun värikkäästä makuuhuoneesta! <3

    Helteen hellimiä päiviä sinne, ehkä elokuussa nähdään!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan varmasti, varsinkin, kun haluaa kokonaisuuden, jossa on trendit huomioitu ja tunnelma kotoisa, muttei kirppismäinen! Minä tykkäsin myös makkareista, mutta huomaan olevani nyt kovasti kallellaan ruskean eri sävyihin ja keltaiseen. OI, sehän kuulostaa ihan 70-luvulta!:O No, ihan just sellaisena ei kiitos.;)

      Kiitos Susanna!<3 Elokuu on ihan just, ja toivottavasti oot tulossa poikkeemaan!<3

      Poista
  2. Villa Karhu oli hieno! Kuten ennakkoon arvelinkin, se oli yksi suosikkikohteistani. Tosi mielenkiintoisia ja persoonallisia ratkaisuja. :)

    VastaaPoista
  3. Minusta tämä oli Fridan taidonnäyte oli ihan loistava idea ja loistavasti myös toteutettu.
    Olen aikoinani kierrellyt joka vuosi asuntomessuja, mutta kyllästyin juuri siihen, ettei niissä ollut mitään kodikasta. Kun koko sisustus on vetäisty suoraan huonekalukaupasta, tunnelma jää kalseaksi. Ennen tätä oli näkyvillä ehkä vielä enemmän.
    Tätä Villa Karhun kaltaista sisustamista kaipaa tulevaisuudessakin enemmän. Ja vaikka tyyli ei olisikaan juuri se omanlainen, ideoita saa enemmän sovellettaviksi kuin niistä "huonekalaukauppakodeista".

    Leppoisia kotipäiviä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan totta! "Oikeat" kodit ovat paljon mielenkiintoisempia kuin näyttelykodit, siksi hieman ihmettelen, miksen ole koskaan käynyt esim. Loviisan avoimet kodit -tapahtumassa. Ehkä siksi, että kotimme on vain reilut 12 vuotta vanha, ei 100 tai sinnepäin...Varmasti menisin, jos olisi uudehkojen, tavallisten, kotien ovet avoinna!:)) Ei taida onnistua, en taitaisi itsekään avata ovea kelle vaan...:/
      Ehkä noissa messukodeissa voisi olla jotain tulevien asukkaiden omia kalusteita ja tavaroita!

      Poista
  4. Kivalta näyttää tuo sisustus! Kartta näyttää hyvältä. Tuollainen kartta olisi kiva, jostain itselle tutusta ja tärkeästä paikasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikös näytäkin!:) Minäkin tykkäisin tuollaisesta karttaseinästä! Olen aina tykännyt kartoista...tai ainakin melkein aina. Voi olla, että ihan lapsena en ymmärtänyt niitä, mutta jossain vaiheessa maantieto kolahtikin sitten enemmän.:)

      Poista