keskiviikko 25. heinäkuuta 2018

Mamma Mian maisemissa - Skiathos ja Skopelos



Kävimme alkuviikosta katsomassa Mamma Mia -elokuvan kakkososan. Tykkäsin, ja mieskin tykkäsi, vaikkei hän useinkaan tykkää musikaaleista. Abban musiikki on niin tarttuvaa, että tuskin olen ainoa, jonka on katsomossa pakko ainakin vähän hyräillä mukana.;D 








Aikoinaan, ennen tämän blogin syntyä, saimme juuri Mamma Mia -elokuvasta ajatuksen matkustaa elokuvassa näkyviin upeisiin Kreikan maisemiin. Uudempi elokuva on enimmäkseen kuvattu Kroatiassa, mutta ensimmäistä kuvattiin Skiathoksen ja Skopeloksen saarilla Kreikassa. Elokuvan jälkeen tuli sellainen olo, että on pakko etsiä kuvat vuosien takaiselta matkaltamme ja jakaa maisemat ja tunnelmat täällä blogissa. Kuvien etsiminen olikin ihan oma lukunsa, ilmeisesti juuri kyseisen vuoden kuvia on tuhoutunut vahingossa...Postauksen kuvat ovat kännykkäkuviani, onneksi kännyköissä oli jo tuolloin melko hyvät kamerat!







Matkan Skithokselle teimme kesä-heinäkuun taitteessa 2012. Lennot mies varasi Aurinkomatkoilta, joka ainakin tuolloin teki pakettimatkoja saarelle. Hotellin varasimme oman budjettimme mukaan netin kautta. Hotellin nimi oli Magic Hotel, ja ilmeisesti hotelli toimii edelleen. Olimme erittäin tyytyväisiä hotelliimme. Huoneistomme oli kaksikerroksinen ja parvekkeellinen. Pojat nukkuivat samassa tilassa, mutta parvella. Aamupala oli oikein hyvä ja sitä tarjoiltiin kauniilla terassilla, josta oli merinäköala.  








Olemme useammassa paikassa Kreikassa matkailleet, mutta nämä kaksi saarta eroavat suuresta osasta Kreikkaa ainakin siinä, että saarilla kasvaa puita, tai oikeastaan metsää. Molemmat saaret hurmasivatkin vehreydellään. Matkaamme sattui myös sadekuuro, jollaista en olisi voinut kuvitella Kreikassa kesällä olevankaan. Tämä tapahtui sellaisena aamuna, kun olimme lähdössä laivareissulle Skopeloksen saarelle. Katujen viemäreistä suorastaan syöksyi vettä ylöspäin, vettä tuli niin paljon. Sateen jälkeen lämpö palasi hetkessä, mutta epäilen, että juuri kosteus on se syy, miksi näillä saarilla puita kasvaa.







Skiathoksen saarella rantoja riittää! Kaikkiaan niitä on yli 60. Me taisimme käydä vain kahdella.;))) Hotellimme alapuolella oli Agia Paraskevi -ranta, hiekkaranta (Kreikassa on aika usein kivirantoja), jolla kävimme muistaakseni useamman kerran viikon aikana. Toinen ranta, jossa kävimme, on Koukonaries -ranta. Se on joskus valittu yhdeksi Välimeren kauneimmista rannoista. Tuon rannan lähistöllä oli myös nudistiranta, Little Banana, ja meidän kuopusta huvitti tuolloin kovin ajatus nakurannasta, jonka nimi on pikku banaani.:)







Vuokrasimme yhdeksi vuorokaudeksi auton, ja noissa maisemissa sen on hyvä olla sellainen, joka jaksaa kivuta mäkiä. Meidän automme oli Suzuki Jimny, eli pienehkö jeeppi. Sillä kävimme läheisen mäen päällä juomassa jotain kylmää ja ihastelemassa näkymiä. Pakko tunnustaa, että minua hirvitti mäelle kavutessa suurin piirtein yhtä paljon kuin taannoin hiekkadyyneillä Dubaissa. Jyrkimmät mäet oli päällystetty betonilla, oletettavasti pelkoni alaspäin liukumisesta ei ole ihan turha...






Skopelos muistuttaa hyvin paljon Skiathosta, mutta jäi sellainen olo, että siellä on vielä rauhallisempaa, sillä Skopeloksella ei pääse lentäen. Haaveissa onkin ollut noista päivistä saakka uusi matka samalle suunnalle, mutta niin, että yöpymisiä olisi molemmilla saarilla. Laivamme Skopeloksella ei valitettavasti mennyt maihin siinä kohdin, mistä olisi päässyt kipuamaan Mamma Mia -elokuvan loppukohtauksen kirkkoon. Luultavasti en ole paikasta kummoista kuvaa saanut kännykkääni, sillä sellaista en muista olleenkaan. Samoin ikuistamatta jäivät laivamatkalla delfiinit! Parissakin kohtaa delfiinit seurasivat laivan sivuilla (ehkä miehistö syöttää niitä..), mutta parhaat kuvauspaikat menivät nopeimmille ja pisimmille.:/







Ruoka Skiathoksella oli erityisen hyvää. Jos vertaan esim. Kreetan  tai Rhodoksen ravintoloihin, Skiathoksella hyvää ruokaa sai jokaisessa ravintolassa, jossa kävimme. Elämäni parasta lammasta olen syönyt tuolla, ravintolan nimi oli Portobello. Ruokailimme siellä pari kertaa. Kuvissakin näkyy ravintolan keskellä kasvanut oliivipuu, jollaisen toivoisin omaankin pihaan! No, oikeasti olisi parempi, että ilmasto ei muuttuisi enää yhtään. Niin surullista, miten metsäpalot parhaillaan piinaavat mm. Kreikkaa.









Upeat maisemat, hyvin hoidetut talot, satamassa huvijahdit...Yksi juttu vielä! Koska noilla saarilla on puita, oli iltaisin riesaa myös "hyttysistä". Ne olivat ainoa asia, jota en saarilta jäänyt kaipaamaan. Näitä kuvia läpikäydessä alkoi tuntua, että kyllä pitäisi monen vuoden jälkeen päästä näihin maisemiin. Josko vaikka haaveeni kivuta Agios Ioannis Kastr -kirkkoon vielä toteutusi...

Taina


8 kommenttia:

  1. Matkakuumehan näistä kuvista tulee! Itse olen lapsena käynyt Rhodoksella ja Kosilla.
    Viime vuosituhannen lopulla opiskelin 3kk Kreetalla. Silloin kävin myös Santorinilla. Sen jälkeen en ole Kreikassa käynyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Matkakuume tuli itsellekin!;D Kreikka on kyllä vienyt sydämeni, ja sinne on palattava uudelleen. Minulla on Samos kokematta! Ateenassa olemme olleet ja Tolossa, joka on Ateenasta parin tunnin matkan päässä rannikolla, olemme olleet kahdesti. Kerran olimme osan lomasta myös Aeginan saarella, joka on kreikkalaisten suosima pikkusaari Ateenan edustalla. Se oli kyllä vähän turhan rauhallinen minulle ja hotellit kyllä edullisia, mutta syystä.:)) Meidänkin viimeisimmästä Kreikan reissusta on aikaa kai neljä vuotta. Ehkä ensi vuonna...

      Poista
  2. Huikeita maisemia ja ihania nuo valkeiksi kalkitut talot! Tuonne olisi kyllä upea matkustaa :) Mukavaa loppuviikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, näistä saarista ei ole juuri meteliä pidetty, kuten Santorinista, mutta paikka on juuri sellaista kreikkalaista idylliä kuin vain kuvitella voi.:)
      Ihanaa viikonloppua Piia!<3

      Poista
  3. Oi mitä kuvia! Mamma mia leffojen maisemat ovat kyllä aivan ihanat. Itse lauloin laulut ihan ääneen leffassa, enkä edes ollut ainoa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Outi!<3 Niin ihanat maisemat, että siitä se ajatus läks.;D
      Voin kuvitella, että niissä näytöksissä, missä on alkoholitarjoilu, saattaa välillä katsomossa olla ihan bileet...:P

      Poista
  4. Hurmaavat matkamuistot Kreikasta!
    Mamma Mian maisemat kyllä lumoavat. Kävin elokuvan ihastelemassa, nauramassa ja nyyhkimässä, viikolla ystävieni kanssa ja kyllä olikin taas ihana elokuva! Minusta jopa parempi kuin ensimmäinen!
    Sinne pienelle kirkolle olisi ihanaa kivuta maisemia ihailemaan.
    Pomollani on ihana video siskontytöstään, joka laulaa ja tanssii Abban tahdissa aivan kuin Meryl Streep ensimmäisessä elokuvassa sen samaisen kirkon edessä. =)

    Kiitos näistä muistoista ja kuvista sekä hyvistä vinkeistä, jotka tuskin vanhenevat näissä vuosissa.
    Miten ihmeessä muistatkaan kaikki nimet ja jutut vielä niin hyvin!?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi, olisipa kiva nähdä se video!!<3
      Oli kyllä niin ihana elokuva tämä kakkonen! Sai varsinkin nauraa ja vähän itkeäkin, ja Abban musiikki on vaan kerrassaan mahtavaa.:) Öh, Cher ei oikein ollut mieleeni elokuvassa, mielummin olisin katsellut jotain luonnollisemmanoloista ihmistä.;D No, toisaalta hän sopi siihen rooliin...

      Olen aivan yllättynyt, miten hyvin Skiathos on jäänyt mieleeni! Onneksi on myös Internet, josta pystyy tarkistamaan...ja mieheltäkin varmistelin, että tulee faktat oikein.:)

      Poista