tiistai 24. heinäkuuta 2018

Lämpöiset kesäillat



Viime viikolla nautimme helteistä vanhempieni mökillä Oulujärven rannalla. Helteellä on ihan parasta, jos voi olla veden äärellä. Vesi on monin tavoin helpotusta tuova elementti, ja sitä soisi, että kaikilla olisi mahdollisuus päästä vaikka hetkeksi veden ääreen näillä helteillä! 






Yövyimme tuttuun tapaan mökillä saunamökin vintillä, jossa lämpöä piisaa öisin, jos saunan lämmittämisen kanssa ei ole tarkkana. Ikkunat pidetään auki, jotta tulisi läpiveto, mutta aika vähän on tuullut viime aikoina. Oulujärven liplatukseen ja loiskeeseen on helppo nukahtaa. Yleensä mökillä sauna lämpiää ihan joka ilta, mutta nyt jätettiin saunomiset väliin parina iltana, sillä vintissä olisi ollut aivan mahdotonta nukkua. 






Nämä postauksen kuvat otin sellaisena iltana, kun olin käynyt pitkin päivää useasti järvessä vilvoittelemassa, ja illalla vielä ennen nukkumaanmenoa kerran. Ihme, sain miehenkin uimaan, hän ei ole ollenkaan sellainen vedellä läträäjä kuin minä!;) Uinnin jälkeen ihmeteltiin illan lämpöä. Tuntuu hassulta, kun tarkenee, eikä yhtään palele auringonlaskun jälkeenkään. Lämpöiset kesäillat ovat kovin harvinaisia täällä Suomessa, joten nautitaan niistä nyt!


Taina


27 kommenttia:

  1. Meillä myös mökillä nukutaan saunatuvan parvella, nyt ei todellakaan ole sattuneesta syystä tehnyt mieli lämmittää saunaa illalla..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :) Järvi on just riittävä tällaisina päivinä.;D

      Poista
  2. Uimaan, ylös vedestä, uimaan, ylös vedestä, uimaan... ja lämmin kesäilta. Mitä onnea.
    Ja nuo kuvat!
    (Ja kiitos, ihanaa: kyllä pistäydyn joku ilta.)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä!:D Kesän parhaita hetkiä!<3
      Kiitos, ja hienoa, jos saan varaston hyllylle tilaa.:)

      Poista
  3. Oi, ihanan tunnelmalliset kuvat! <3 Näillä helteillä ilta (samoin yö ja varhainen aamu) onkin parasta aikaa olla ulkona. Päivän paahteessa on suorastaan kamalaa olla, mutta hämärän pehmeää lämpöisyyttä rakastan. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!<3 Just olin ulkona, ja miten iloiseksi tulinkaan (kakkalöydöksistä huolimatta:D), kun näin vuosien jälkeen siilin lyllertävän pihan perällä!<3 Hämärää ja lämmintä, ihana yhdistelmä!<3 Tykkään myös kesäaamuista, mutta pakko tunnustaa, että tämä iltojen venyttäminen lyhentää aamuja.;D

      Poista
  4. Ihastuttavat kuvat. Kyllä nyt on saanut nauttia ilta-auringosta ja lämmöstä. AAh... tästä kesästä riittää muisteltavaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!:) Toden totta, tämä kesä muistetaan lämmöstä varmasti!<3

      Poista
  5. Tosi kauniita kuvia. Teillä on varmasti ollut mukava mökkireissu ja ah, miten ihanaa olisi päästä uimaan ja löträämään veteen. Uiminen viilentää niin mukavasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Krisse!<3 Oli ihanan rentoa ja niin paljon viileämpää, kun pystyi menemään järveen tämän tästä.:)
      Tuo Kymijärvi on niin likainen, että tuskin siellä enää pystyy uimaan viikkojen helteiden jälkeen...:/

      Poista
  6. Niin eteerisen kaunis maisema, tuolla sielu lepää! <3
    Sauna pitää lämmittää aamusta helteellä, niin ehtii jäähtyä illaksi. Niin meillä oli tapana tehdä, että vintillä pystyi yöllä nukkumaan.

    Nautinnollista kesän jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Susanna!<3 No, kappas! Ei ole tullut mieleen, on vissiin niin vakiintuneet tavat meillä mökillä!:)) Toki sitä saunaa lämmitettiin aikaisemmin kuin tavallisesti, mutta kuumimpina päivinä saunaa ei oikeastaan edes kaivannut. Oli ihanaa pulahtaa suoraan järveen!<3
      Kiitos!<3 Tsemppiä vielä hetkeksi ennen loman alkua!:)

      Poista
  7. Ihania kesäillan kuvia. Mikä tuolla polskiessa.

    Ei saunan kuumuutta kaipaa, kun kesä on näin kuuma.:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Liplatus!<3 Se on juuri noin! Pelkkä uiminen riittää mainiosti kuumilla keleillä! Saunotaan sitten, kun on taas viileämpää.:)

      Poista
  8. Ihania kuvia. Kyllä vaan tekisi pulahdus veteen taas poikaa!
    Mukavaa ja lämmintä iltaa sinulle Taina <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Outi!<3 Veljeni osti muutama viikko sitten Tokmannilta porealtaan terassille, sekin on niin kiva, että ihan tekisi itseki mieli sellainen hankkia.:)
      Ihanaa loppuviikkoa!<3

      Poista
  9. Hienot maisemat! Vaikuttaa idylliseltä kesäillan viettopaikalta. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!<3 On se hieno paikka, ainoa miinus on välimatka! Jos olisi vaikka puolet lähempänä, voisi tuonne ajella vaikka silloin tällöin viikonloppuisin. Matka kestää sen verran kauan, että yleensä kerran kesässä sen jaksaa ajella.

      Poista
  10. Ollaan nyt kahtena yönä nukuttu makkarin ikkuna auki, Ihme kyllä mopoilijat ei ole yöllä pärränneet (ne on ollut nyt isona riesana, kun illat keulivat tuossa juna-asemalla ja niistä lähtee kauhea mekkala), mutta rääkyvä kurkipari on molempina yönä herättänyt. :,D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, mielummin kurjet kuin mopojen pärinä!;)) Muistan rippileiriltä, kun oli tosi kuuma Luomaniemessä leirillä, nukuimme ikkunat auki, ja lokit alkoivat kirkua aamuyöstä...:/ Lienee Ankkurissa sama pulma, paitsi jos on ilmalämpöpumppu! Se on kyllä hyvä kapistus, suosittelen!

      Poista
  11. Upea tuo teidän kesäpaikka!
    Voin vaan kuvitella miten lämmin tuolla vintillä on nukkua....Nimittäin ihan kotonakin makkarissa on tarennut😥 Mutta en valita 😉

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Ellen!<3 Se on tosiaan ihana paikka, mutta toivoisin, että olisi muutaman sata kilometriä etelämpänä.:P Välimatka pitää huolen, ettei kauhean usein tule lähdettyä.
      Meillä on nyt toista vuotta ilmalämpöpumppu. Viime kesänä ei juuri viilennystä tarvinnut, mutta nyt on kyllä käytetty, varsinkin öisin. En osaa nukkua ilman jonkinlaista peittoa, ja jos on kuuma, niin jopa lakana voi olla liikaa. Eli sitten ei nukuta. Minkä lapsena oppii, niin aikuisena taitaa.;D Tsemppiä lämpöisiin öihin!<3

      Poista
  12. Ihania kuvia ♥ Mökki ja saunominen kuuluvat kyllä yhteen, mutta samoin, mekin olemme joutuneet tänä kesänä sitä rajoittaamaan, jotta yläkerta olisi kelvollinen nukkumiseen. Vesi onneksi tarpeen mukaan viilentää, vaikkakin minun meressä käyminen taitaa lähinnä olla kastautumista uimisen sijaan. Mieheni puolestaan odottaa lapsen lailla korkeita aaltoja ja ui pitkään syvissä vesissä. Välillä hirvittää ja toisaalta taas ihastuttaa, kuinka toinen on niin omassa elementissään. Hieman kateellinenkin taidan olla, että toinen on jo lapsena tullut niin sinuksi meren kanssa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Maarit!<3 Olipa ihanasti kuvailtu!<3 Meri onkin ihan eri kuin järvi! Pakko tunnustaa, että tykkään vain ulkomaiden kirkasvetisistä meristä.:/ Viime vuonna olimme miehen kanssa yltiöpäisen rohkeita ja heitimme talviturkit hotellireissullamme heinäkuun alussa Helsingissä. Meri on ihan hyytävän kylmää tuolloin.;D Järvivesissä oli sen jälkeen suorastaan lämmintä.:P
      Nautitaan näistä lämpimistä päivistä!<3

      Poista
  13. Nämä lämpimät kesäillat on kyllä vieneet niin mennessään! ❤ Voi kun ne jatkuisivat pitkälle elokuuhun ja saataisiin kokea myös pimenevät lämpimät illat!

    Upeasti taltioitu tunnelma näissä sun kuvissa, voin vain kuvitella miten ihanaa siellä on ollut! Aurinkoisia ja ihania heinäkuun viimeisiä päiviä sulle Taina! ❤ :)

    VastaaPoista