lauantai 1. heinäkuuta 2017

Tartu hetkeen ja nauti! // Arvonta



Tämän aamun Etlarissa oli Mila Teräksen kolumni, aiheena loma ja suorittaminen. Kannattaa käydä lukemassa! Tunnistin itseni, sen suorittaja-Tainan, joka laatii listoja, on aina tekemässä jotain, järjestämässä asioita ja tavaroita tai laatimassa suunnitelmia.


 

En tämän kesän alussa laatinutkaan itselle minkäänlaista listaa siitä, mitä kesän aikana pitäisi tehdä, nähdä tai kokea, useasti olen sellaisia kirjoitellut myös tänne blogiin. Olin ihan liian väsynyt kirjoittaakseni listoja. Sitä paitsi lomaan kuuluu aika tavalla samat asiat kuin arkeenkin. Kotia täytyy pyörittää, laskuja maksaa, ruokaa laittaa, pyykkiä pestä ja lapsia toisinaan kuskailla. Ei vain tarvitse mennä töihin.





Kesäkuu vaihtui juuri heinäkuuksi, ja kieltämättä poden kuitenkin pienesti huonoa omaatuntoa, etten ole tehnyt oikeastaan mitään ihmeellistä, en ole tehnyt "kunnon" matkaa tai saanut aikaan mitään näkyvää. Rikkaruohot rehottavat, kaikenlaiset pihaprojektit odottavat inspistä, koti on muutaman päivän reissuilun jälkeen huiskin haiskin, eikä puhettakaan, että olisin jaksanut kajota kaappeihin tai varastoihin, joilla on tapana hiljalleen ajautua kaaokseen. Suorittamisen paineet on syvällä itsessä.
  
Tämä kesänä ajattelin kaikesta huolimatta antaa luvan itselleni tehdä asioita, joista todella tykkään, ja oikeasti myös olla joutilas, kun siltä tuntuu. Olen aina ollut hyvä haaveilemaan ja sitäkin puuhaa ajattelin kesällä harrastaa. En välitä, vaikkeivat haaveet toteutuisikaan, en halua niistä taakkaa  tai uutta to do-listaa. Yritän antaa muulle perheelle mahdollisuuden samaan. Mies ja lapset kaipaavat myös joutenoloa ja lomaa.
 

 

Suomen kesän lyhyys ja säiden oikullisuus lataa kesään valtavasti odotuksia. Yritän kääntää ajatteluni positiiviseksi näidenkin asioiden suhteen. Kesä on oikeastaan vasta alussa, vaikka juhannus meni. Mielestäni juhannusta pitäisikin viettää muutama viikko myöhemmin! Jokainen aurinkoinen ja lämmin hetki on ilonaihe, enkä halua valittaa sateesta tai koleudesta. Jos kaikesta huolimatta näkisi Suomen kesän mielummin puoliksi täynnä olevana lasina kuin puoliksi tyhjänä...

Tällä viikolla olenkin käyttänyt aikaa tehokkaasti joutilaisuuteen ja hortoiluun!;) Postauksen kuvat ovat toissapäivältä, kun kulutimme kuopuksen kanssa aikaa Pispalan harjulla miehen istuessa palaverissa. Myös saman reissun arboretum-kokemus oli hyvää akkujen laatamista ilman kummempaa päämäärää. En mennyt kumpaanpaan paikkaan suoranaisesti edes valokuvaus mielessäni. 
 




Eilen olin jälleen miehen työreissulla mukana, tällä kertaa Hämeenlinnassa kälyni Niittyvilla -yrityksen tiimoilta. Ihana kälyni antoi minulle pois lähtiessämme kaksi kappaletta sisäänpääsylippuja kahdelle hengelle (arvo 20e kpl) Fiskarsin antiikkipäiville. Viime kesänä lomailimme Fiskarsissa muuten vain, pari kesää aiemmin vierailimme Antiikkipäivillä. Tänä vuonna meillä ei ole mahdollisuutta Antiikkipäiville lähteä, joten laitan pika-arvonnan käyntiin. Huikkaa, jos olet kiinnostunut saamaan pääsylipun kahdelle hengelle. Arvon liput jo huomenna sunnuntai-iltana, jotta ne ehtivät voittajille ajoissa ennen Antiikkipäiviä.


Vähemmän stressaavaa kesää meille kaikille!
Taina

 


 

32 kommenttia:

  1. Hip hei, mukana tottakai :)

    Vaikka monesti tuntuu, ettei lomalla ole tehnyt sitä tai tätä, kuitenkin syksyn tullen kesässä huomaa olleen paljon kivoja juttuja, esim. blogikamujen tapaamista <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jes!:) Tuo on totta! Onni on loppujen lopuksi aika pieniä asioita ja hetkiä.<3

      Poista
  2. Tosi hyviä ajatuksia! Hirvittää aina välillä lueskella toisten kesälomasuunnitelmalistoja, jotka tuntuvat olevan täynnä paineita erilaisten asioiden suorittamisesta. Eihän se ole mitään lomailua, jos täytyy tehdä koko ajan jotain. D:

    On kyllä myös totta, että jotain kivaa arjesta poikkeavaa spesiaalia olisi hyvä ehtiä tehdä loman aikana, mutta mulla se ainakin toteutuu sillä, että päättää loman alettua heittäytyä tavallistakin enemmän seikkailumielelle ja lähtee kokeilemaan kaikkea uuden ja hauskan oloista aina kun saa mahdollisuuden, vaikka vähän väsyttäisi ja laiskottaisi ja tekisi mieli jäädä kotiin jumittamaan. :)

    Minäkin osallistun arvontaan. En ole ikinä käynyt Fiskarsissa ja tapahtuma kuulostaa oikein hyvältä kesäseikkailun kohteelta! :)

    joku.varpuslintu[ät]gmail.com
    viikarivartti.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Peukut pystyyn!:)
      Niinpä, olemme usein lomailleen ulkomailla kesäkuussa, monesti heti, kun koulut loppuu. Se on ollut hyvä tapa irrottautua töistä ja kotiaskareista, joita on kyllä ehtinyt talven aikana mittiä, vaikkei lisdtoja kirjoittaisikaan!:P Meikäläinen on viime päivinä ollut varsinainen reissu-Taina, ja nytkin olen kotona kääntymässä. Ehkä sitten tiistaina, kun tulen kotiin, en kaipaa hetkeen minnekään.:D Aikamoista levottomuutta mulla kyllä on veressä, kotiin jämähtämäminen kesäksi olisi painajaista!;D

      Poista
  3. Billnäsin antiikkipäivillä kävimme vuosia sitten ja tämähän olisi uusi kokemus, kun joka tapauksessa Fiskarsiin retkeilemme kohta puoliin. Kesäolosi kuulostaa akkuja lataavalta. Tartu hetkeen! Luova joutilaisuus on uusi taito minullekin. 🍀 Tuija

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nonni, pidetään peukkuja!:)
      Nyt yritetään Tuija opetella ottamaan lunkimmin, maataan auringossa tai varjossa ja ladataan akkuja!<3

      Poista
  4. Mukana arvonnassa.
    karhuoja@gmail.com

    VastaaPoista
  5. Hep hep - täällä mukana arvonnassa :) Olemme menossa ensi sunnuntaina Fiskarsiin ja huippua olisi jos olisi liput jo valmiina. Peukut pystyyn :)
    To do -listojen tekeminen auttaisi kyllä saamaan asioita etenemään, mutta jotenkin en minäkään ole tälle kesälle juuri näitä listoja laatinut vaikka pari asiaa onkin saatava kesän aikana tehtyä.
    No - itselläni loma juuri alkoi ja jatkuu toistaiseksi (tästä ehkä myöhemmin lisää) joten aikaa on saada asiat hoidettua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No hitsi! Sähän tarttisit ne liput selvästi!:)
      Ihanaa lomaa Pia!<3 Todellakin, ne listat auttavat ainakin minua muistamaan tekemättömät työt, mutta taidan olla mestari tekemään niistä listoista pitkiä!;D Nyt opettelen ottamaan rennommin ja lepäämään enemmän.:)

      Poista
  6. Oi, ihana Tampere! <3
    Fiskarsissa olisi kiva käydä, peukut pystyssä täällä! ;)
    Maisa
    pienet.suloisuudet@gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mäkin olen ihan myyty Tampereelle! Toivon, että jompi kumpi pojistani päätyy sinne joskus opiskelemaan...:)
      Peukut pystyyn!

      Poista
  7. Ihania kuvia Tampereelta!
    Voisin osalistua myös arvontaan...isälle laittaisin liput menemään jos onni suosii! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Susanna!<3 Peukkuja siis sinnekin!:)

      Poista
  8. Mukana arvonnassa!

    raparperikilpikonna(at)gmail.com

    VastaaPoista
  9. Kovin tuttuja ajatuksia! Minullakin on paha tapa ajautua suorittamaan ja stressaamaan, ja välillä sitä haluaisi lomaa omista ajatuksistaan :D

    Ja mukana arvonnassa,
    piia.lilja@gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jes, peukut arvontaan!:)
      Ei ole oikeasti helppoa saada tuota päätä rauhoittumaan, olet niin oikeassa!:))

      Poista
  10. Pispala on ihana ja ihania ovat kuvasikin jotka siellä olet ottanut!
    Arvontaan en osallistu, vaikka Fiskars on kyllä käymisen arvoinen paikka. On vaan tuo matka sen verran pitkä, ettei tule lähdettyä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kristiina!<3 Sen verran meiltäkin on matkaa, ettei ihan joka vuosi jaksa Fiskarsiin asti lähteä, niin ihana paikka kuin se onkin.:)

      Poista
  11. Jep, tunnistan myös itseni suorittajana sekä listojen tekijänä! Ja päätin myös höllätä tänä kesänä enkä aio suorittaa, sen verran annoin periksi että kotona on varasto siivottava ja mökillä halonhakkuu! Ja nämäkin voi lykätä syksyyn :)
    Rentoa heinäkuuta sinulle!
    Ja tietysti mukana arvonnassa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kisu!<3 Luulen, että on aika tyypillistä monille tehdä lomistakin mahdollisimman tehokkaita. Opetellaanpas nyt ottamaan rennommin!<3
      Peukut arvontaan!:)

      Poista
  12. Ehdottomasti mukana arvonnassa! Fiskarsissa käyntiä olen jo pidemmän aikaa suunnitellut. :D
    Mä yritän kans nyt opetelle nauttimaan lomasta päivä kerrallaan ja tekemällä sitä mitä huvittaa; vaikeaa! :)

    Makasiinissä on siskoni kahvila tänään auki. ;) -koivikonkatveessa@gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On se niin hieno paikka! Peukut sullekin arvontaan!:)
      On muuten ihan hiivatin vaikeaa ottaa päivä ja asia kerrallaan. Vaikka ei mitään "sortuisi" tekemään, niin usein käy mielessä kaikki tekemättömät työt! Niin kuin Piia tuossa aikaisemmin sanoi, pitäisi saada lomaa omista ajatuksista.:D

      Jep, olen koko viikon katsellut, että olisi kahvila auki, vaan tukka putkella on menty. Huomenna vielä suuntaan Mikkeliin, sitten en vähään aikaan varmaan minnekään.;D

      Poista
  13. hmm.. en tiedä tarviiko osallistua arvontaa, koska olen niiiiiin päässyt jo yli kaikista listoista ja suorittamisista, etten kamalasti kaipaa aikatauluja..jo työaikataulu on ahdistava ;) Menen päivä kerrallaan ja sinne minne nenä osoittaa ja mieli halajaa!
    Paljon olen tehnyt töitä asian eteen ( siis irtautamaan suorittamisesta) ja tarvinnut rohkeutta heittää irti ja antaa vain olla ja varsinkin priorisoida omia ja muiden tarpeita, tarkoittaen, ettei omasta tarvitse aina luopua ja myös minulla on lupa vain olla ja tehdä omia mukavia juttuja. Ehkä myös ikä on tehnyt osansa?
    Hmm.. tosin Fiskarsissa messuilla olen tainnut käydä viimeksi silloin kun asuttiin Tammisaaressa.... no mukana siis :)
    Ja ihana suorittaja-ystäväni <3 laitahan sinne listaasi se meidän kahvittelu <3 ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sä olet kyllä sellainen duracell-pupu, että enpä usko sulla energian loppuvan, vaikka olisi minkälaisia listoja ja tehtäviä!:)) Saisiko sitä sun virtaa hieman pakettiin, kiitos!<3 Mutta totta joo, varmaan ikä ja lasten kasvaminen auttaa, tosin mietin, että sitten kun lapset on muuttaneet, miten sitten perustelen, ettei huvita tehdä mitään hyödyllistä.;D

      Peukut arvontaan, ja kuule, kahvittelut menee (melkein aina) kaikkien listojen edelle!<3

      Poista
  14. Luin tän sun kirjoituksen jo aiemmin, mutta mun viimeaikainen laiskuus ja saamattomuus esti jopa kommentoimisen, kun en vaan jaksanut kirjoittaa, vaikka olisin halunnutkin. Mutta siis sitä piti sanomani, että ihan hitsin hyvä kirjoitus ja tunnistan niin itseni ihan kaikesta listojen tekijä-suorittajan ja tänhetkisen huonoa omaatuntoa potevan vetelyksen väliltä. Puolustaudun sillä, että matalapaineinen keli ihan oikeasti aiheuttaa matapalapainetta myös mun tekemisissä. Ei tarvi paljon auringon paistaa, kun akut lataantuu samantien.

    Ja täältä katsoen, olet kyllä saanut ihan hirmusti aikaiseksi vaikka mitä. Reissuja sinne sun tänne ja kaikenlaista just kivaa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, kiitos, äläkä Annukka ota paineita kommentoinnista!:) Ei aina vaan ennätä ja jaksa, vaikka kuinka haluaisi ja olisi kiva. Itselläni on jotenkin ihmeen positiiviset fiilikset tän kesän säistä, ehkä olen osunut sinne aurinkoiselle pläntille monia useammin! Talviturkinkin heitin viime viikonloppuna mereen, ja voin sanoa, että kylmää oli, eikä yhtään mun tapaista!:D
      Ihanasti kommentoitu! Yritetäänpä nyt riittää itsellemme entistä paremmin, joohan!<3

      Poista
  15. Itse olen kyllä kieltämättä samanlainen. Nyt olen koittanut pitää mieleni ja kesäni kohtuu avoimena ja ohjelmattomana lokuunottamatta viikkoa jolloin ystäväni perheineen tulee meille Itävallasta. Aita ja terassi pitäisi maalata, piti jo itse asiassa viime kesänä eli jos ne nyt tulisi sudittua jossain vaiheessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, oi, terssin öljyäminen! Sekin pitäisi oikeasti tehdä, koska ensi keväänä on oletettavasti ylppärijuhlat tulossa ja kaiken pitää tietenkin olla silloin tip top!:)) Tää on just tällaista. Yritetään olla stressaamatta, tehdään mitä jaksetaan!<3

      Poista