perjantai 2. tammikuuta 2015

Vuosi 2014 *** loka-joulukuu



Viime vuoden viimeisten kuukausien kooste tulkoon nyt tässä. Lokakuu oli erityisen hyvä blogikuukausi moneltakin kantilta. Lukijoita oli  erityisen paljon, no luvut ovat tasaantuneet loppuvuodesta, mutta suunta on edelleen ylöspäin. Syyslomalla ehdin rukkaamaan blogia uuteen uskoon, ja aikaa valokuvaamisen harjoitteluunkin löytyi. Lokakuusta alkaen olen yrittänyt ottaa valokuvia hieman varastoon tulevaa viikkoa varten, jotta valokuvaus onnistuisi mahdollisimman valoisassa. Tämä onkin toiminut yllättävän hyvin, eikä silti ole rajoittanut blogipostausten aiheita. Näin mennään varmaan ainakin tammikuu vielä...

Lokakuussa olohuoneen muutos lähti todella käyntiin, kun myin ison sohvamme pois ja ostin pienemmän tilalle. Jälkeenpäin ihmettelen, miksi en saanut tätä tehtyä aikaisemmin. Lokakuun luetuin postaus löytyy myös tuosta sivupalkista. Se on postaus työmatkalta kotiin ajellessa nappaamiani kännykkäkuvia ihanasta syksyisestä maisemasta. Jotain kautta tämäkin postaus on löytänyt lukijoita ihan viime aikoina.




Marraskuussa olohuoneen uudelleensisustaminen sai jatkoa. Ostin uudet tv-tasot, myin vanhan pois ja tv nostettiin seinälle. Kokonaiskuvat muutoksesta on vielä kuvaamatta. Ehkä joku päivä, kun aurinko paistaa...Leikkokukkakausi näyttää alkaneen tänä vuonna marraskuussa. ;) Kuun luetuin postaus on kooste Pinterest-kansiostani löytyvistä maanläheisistä joulukoristuksista, jotka ovat tuntuneet tänä vuonna erityisen hyviltä.






Joulukuun kollaasiin poimin lähinnä kuvia joulusta, vaikka jotenkin tavaraähky ja synkkä joulukuu meinasivat viedä joulumielen ennen h-hetkeä. Onneksi joulumieli ei ole kiinni koristusten määrästä! Juuri tällä hetkellä olen erittäin iloinen, ettei esille ole kovin montaa joulukoristetta. Tontut ja pähkinänsärkijät korjasin pois jo alkuviikosta, kun meillä oli siivous. Joulukuun luetuin postaus on Iloa pienestä (löytyy tuosta sivupalkistakin). Jos halauaisit askarrella risutähtiä, niin postauksesta löytyy kuvia omasta lehtikuusitähdetäni. Kiva koriste ihan ympäri vuoden!

Nyt on blogivuosi 2014 paketissa. Viimeinen arkilomapäivä on tällä erää käsillä. Onneksi edessä on vielä viikonloppu, sillä rytmit on tässä perheessä iloisesti mullinmallin. Kuopus syö parhaillaan aamupalaa kellon ollessa varttia vaille 12...

Taina

6 kommenttia:

  1. Kerrassaan ihanat kuvat ja upea blogivuosi takana!
    Toivotan mahtavaa uutta vuotta ja onnen tähtipölyä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Susanna! Sinun toivotuksesi ovat joka kerta niin ihania ja erilaisia.:)

      Poista
  2. Nämä blogivuosipostaukset olivat kivoja - hienoja kuvia olet ottanut ja tehnyt ihania juttuja! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Emonen! Ehkä neljä oli liikaa...No, tehty, mikä tehty!;)

      Poista
  3. On sinulla ollut upea blogivuosi. Tämä vuosi alkaa toivottavasti ainakin yhtä hyvin kuin edellinen. Käypä Taina kurkkaamassa Villa Valkoon, siellä on kivaa juttua. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan kuin oisin saanut vielä yhden joululahjan! Iso kiitos siitä.:D

      Poista