lauantai 6. joulukuuta 2014

Hyvää itsenäisyyspäivää!



Täällä meilläpäin satelee lunta ja maa on saanut valkoisen peitteen ainakin hetkeksi. Kuvat poimin omista kansioistani haeskellen sieltä jotain tähän päivään sopivaa.



 
Olen tässä lueskellut juttuja itsenäisyydestä, Suomesta ja suomalaisista. Ylpeys omista juurista nostaa päätään.:) Itsenäisyys tuntuu nykylapsista ja meidän sukupolven aikuisistakin itsestäänselvyydeltä. Sitähän se ei suinkaan ole. Ei ollut sitä varsinkaan sota-aikaan, eikä ole nykyäänkään. Omat ukkini olivat taistelemassa itsenäisen Suomen puolesta ja olivat sitä joukkoa, jolle olemme kiitoksen velkaa vapaudesta ja hyvinvoinnista.







Niin monet asiat ovat täällä hyvin, kuten puhdas luonto, hyvä terveydenhuolto, huippulaadukas peruskoulu muutamia mainitakseni.:) Lapsissa ja nykynuorissa on toivo ja tulevaisuus. Minusta monet heistä ovat meitä fiksumpia ja avarakatseisempia. Heillä on parempi itsetunto ja rohkeutta. Eipä ole Suomella hätää.:) Ollaan ylpeitä Suomesta, suomalaisista ja suomalaisuudesta!

Hyvää syntymäpäivää Suomelle!

Taina

6 kommenttia:

  1. Olen miettinyt samaa nykynuorisosta. Kyllä se polvi pojasta paranee ja se on hieno asia! Mukavaa itsenäisyyspäivää!

    VastaaPoista
  2. Hienoja suomalaisuuskuvia! Miten tuntuukaan, että tuollaisista kesäisistä maisemista ja tunnelmista on jo ikuisuus? Samaa mieltä olen myös minä nuorison suhteen - suvaitsevaisuutta ja rohkeutta löytyy lopulta paljon, minkä takia nuoret uskaltavat herkemmin olla omia itsejään ja puolustaa omia arvojaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No, niin tuntuu!:) Positiivisesti ajatellen kohta mennään kovaa kesää kohti...Todellisuudessa tammikuu on marraskuun ohella vuoden aikeimpia kuukausia.;D Täällä on maisema muuttumut päivän aikana ihan valkoiseksi. Ihan mahtavaa!:)

      Poista
  3. Voi ihanaa, teille tämä sade on tullut lumena. Täällä on vesi ropissut ikkunalautoihin oikein kunnolla. Samoja mietteitä on pyörinyt tänään minunkin päässäni. Iso kiitos ollaan velkaa isovanhempiemme sukupolvelle. Tunnelmaa itsenäisyyspäivän iltaan sinne Mansikkatilan maille ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anu!<3 Oli kyllä mahtavaa, että tulikin lunta, vaikka huomiseksi on taas luvattu plussaa. Toivon, että kaikki ei sula pois ja kameralle ehdin vähän taltioimaan talven satumaata.:)

      Poista