Näytetään tekstit, joissa on tunniste suomalaisuus. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste suomalaisuus. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 29. lokakuuta 2017

Suomi 100 - 5 x suomalainen suosikkikäyttöesine



Itsenäisen Suomen suureen synttäripäivään on reilu kuukausi. Olen erittäin ylpeä suomalaisuudestani, ja juhlavuoden kunniaksi haluan nostaa esille suomalaisuutta ja Suomea täällä blogissa. Erilaiset listat on oma tapani jäsentää asioita, niinpä lähdin miettimään suomalaisia tuotteita, jotka meidän kodissa ja arjessa tuntuvat niiltä kaikkein rakkaimmilta. Listan tekeminen ei ollut kovin helppoa, sillä halusin siitä napakan ja tarpeeksi lyhyen. Jossain kohdissa voisi mainita koko brändin, jossain valitettavasti ei...

Monissa suomalaisissa tuotteissa valmistus on siirtynyt vuosia sitten ulkomaille, ja vain suunnittelu tapahtuu Suomessa. Surullista. Aina en myöskään ole saanut laatua ostaessani suomalaisia tuotteita. Tähän listaan olen kuitenkin poiminut kotoamme suomalaisia helmiä, jotka kestävät oikeasti sekä käyttöä, että aikaa!


1. Fiskarsin sakset




Olen joskus muunkin merkkisiä saksia käyttänyt, mutta ei ole Fiskarsin saksien voittanutta. Ensimmäiset sakset olen saanut äidiltäni ensimmäiseen omaan kotiin. En suinkaan saanut saksia uutena paketissa, vaan ihan sieltä keittiönlaatikosta käytöstä ne muuttokuormaan pakattiin. Niillä saksilla on siis ikää varmasti yli 20 vuotta ja hyvin leikkaa edelleen. Olen toki ostanut mm. parit yleissakset ja yhdet kangassakset itse myöhemmin. Yksissä saksissa on vihreä kahva oranssien sijaan. Kuvassa on yrtti- ja kukkasakset, jotka sain pari vuotta sitten goodiebagissa Habitare-messuilta. Aivan loistavat sakset, jotka kulkevat usein taskussani (hullu risunainen) lenkeillä keväästä syksyyn!


2. Iittalan keittiöpyyhe





Miellän Iittalan ymmärrettävistä syistä enemmän astioiden kuin tekstiilien valmistajaksi. Silti tämä nousi ensimmäisten joukossa mieleen meidän kodin kotimaisista tuotteista, jotka ovat osoittautuneet erityisen hyviksi. Tuote jota voin lämpimästi suositella tai ostaa vaikka lahjaksi. Keittiöpyyhe on arkinen kapistus, jonka tärkeyden huomaa nopeasti, jos pyyhe jostain syystä ei ole omalla pakallaan keittiössä. Pyyhkeiden toimivuuden voi oikeasti todeta vasta käytössä. Itselläni on varmaan parikymmentä keittiöpyyhettä, osa kalliita pellavaisia (lahjaksi saatuja), perintönä tulleita tai ihan vain kauniin kuosin vuoksi ostettuja, puuvillaa tai vohvelikangasta. Kaikkein mieluisin ja mielestäni paras keittiöpyyhe on tämä Iittalan  keittiöpyyhe. Se on 100-prosenttista pellavaa, mutta ei kovaa ja karheaa, vaan alusta alkaen pehmeää. Pyyhe kuivaa hyvin kädet ja astiat, lisäksi tykkään käyttää sitä levinliinana, ihan vain, koska se on niin kaunis!<3 Näitä Iittalan keittiöpyyhkeitä on tarkoitus hankkia ehdottomasti lisää.


3. Marimekon laukut
 




Työlaukkuna mulla on ollut jo toista vuotta Marimekon Matkuri vihreänä. Ostin sen käytettynä Helsingistä Frankly My Dear -putiikista. Jäin odottamaan kaupan aukeamista, sillä laukun pirteä vihreä lumosi minut siinä ikkunassa ohi kulkiessani. Laukku on juuri oikean kokoinen ja sen väri ilahduttaa minua edelleen. Valitettavasti laukusta on kuvia vain Instassa. Tähän kohtaan listaa on pakko laittaa kaksi tavaraa, sillä mukanani kulkee AINA Marimekon Ebony-laukku, joka a) on niin kauheassa kunnossa, että ensi viikolla ostan uuden b) on juuri sopiva kukkarolle ja kännykälle c) tottelee itselläni nimeä pussukka, en miellä tuota laukuksi. Kuva on postauksesta yli kahden vuoden takaa, kun MakroTex-haasteen teemana oli arkinen. Pussukkani näytti vielä tuolloin suht hyvinvoivalta.;) Sittemmin pussukastani on mennyt käytössä rikki olkahihnan kiinnitys, sulkemismekanismi sekä kangas. Se on niin loppuunkäytetty kuin vain joku tavara olla voi.


4. Taika-mukit






Klaus Haapaniemen satumaiset kuvat ja kuosit ovat viehättäneet ihan alusta asti. Satumetsä- kulho ja tarjoilulautanen olivat ensimmäiset meille ostetut Arabian astiat, joissa on Klaus Haapaniemen koristelu. Sittemmin olen hankkinut Taika-mukeja, viimeisimpänä Taikan 10-vuotisjuhlamukin. Mukit tuovat arkeen estetiikkaa, mikä on yksi arjen suurista, pienistä iloista! Nuorempi pojista tykkää myös käyttää Taika-mukeja niiden melko suuren tilavuuden vuoksi. Yhdellä lämmityksellä saa ison mukillisen maitoa kaakaota varten.


5. Aalto-maljakko




Kukkaihimisenä on ihan pakko liputtaa tämän kotimaisen klassikon puolesta. Itseltäni löytyy peräti seitsemän Aalto-vaasia, kolme isompaa ja neljä pientä. Vaikea kuvitella, että luopuisin näistä maljakoista, vaikka millainen konmari tulisi.;) Aalto-vaasi on kaunis ihan sellaisenaan, mutta aaltomainen muotoilu tarjoaa upeat puitteet mille tahansa kukille tai oksille. Aalto-vaasi sopii hienosti muuhunkin tarjoiluun, esimerkiksi hedelmille, karkeille...joku kakku Aalto-vaasiin koottuna näyttäisi varmasti hyvälle! Finnish Design Shop järjesti viime kesän aikana äänestyksen rakastetuimmasta suomalaisesta designklassikosta, ja Aalto-maljakko vei voiton tässä kisassa.


Mitä suomalaisen muotoilun aarteita sinun kotoasi löytyy? Olisi kiva lukea muidenkin listoja kaikkein rakkaimmista suomalaisista arjen käyttöesineistä!


Rentoa sunnuntaita!
Taina

tiistai 25. heinäkuuta 2017

Juurilla



Terveiset mökkireissulta Kainuusta ja Oulujärven rannoilta!





Äitini sanoo puoliksi leikillään, että intiaanien mukaan ihmisen sielu pystyy kulkemaan vain sen matkan, minkä hevosella päivässä pääsee. Minun mieleni viipyilee selvästikin vielä tuolla matkalla, ja erityisesti tässä postauksen kuvien paikassa, vanhalla sukutilalla, jossa ukkini on kasvanut, ja äitinikin ihan pikkuisena.






Jostain syystä ei ole tullut aiemmin lomareissuilla mieleen, että voisi käväistä tuolla, vaikka vanhempieni mökiltä on vain tunnin matka losseineen, ja sukulaiset niin ihanan vieraanvaraisia! Äitin, siskon ja hänen nuorimpansa kanssa hypättiin nyt autoon ja ajettiin vierailulle. Ihan alvariinsa ei ole tullut käytyä, sillä edellisen kerran olen käynyt tuolla joskus 70-80-luvun taitteessa.







Paikka on upea, ja siitä on pidetty hyvää huolta! Talon vanhimmat osat ovat ymmärtääkseni yli 150 vuotta vanhat. Leveät lattilankut ja pirttiä kiertävät penkit, sekä valtava leivinuuni, ne muistin lapsuudestakin.  Muistikuvissani pirtissä istui aina ukkini Heikki-eno polttamassa piippuaan. Siellä ne piiput olivat kauniissa järjestyksessä edelleen, unohdin ottaa kuvan!






Tilan omistaa nykyään Heikin nuorin tytär perheineen. Aittoja on siivottu ja vanhat esineet on lajiteltu, tehty melkein kuin oma museo. Ihania käsintehtyjä huonekaluja, vanhoja vaatteita, tekstiilejä ja kenkiä, laatikkossa on pettua pahan päivän varalle...Suksia eri vuosikymmeniltä, kirjastossa Kekkonen omalla paikallaan, ja kaikki itsetehdyt työkalut ja koneet, joilla valmistettiin se, mitä tarvittiin.







Ei ollut elämä helppoa. Kaikki tarinat eivät ole iloisia ja kauniita. Tämän talon poikia on hukkunut, tai kuollut muuten liian nuorena. Ukkini sai hyvän kodin sukulaisten luota, kun hänen äitinsä meni uusiin naimisiin ja lapsesta tuli taakka... Kaikesta selvittiin! Tunnen itseni pullamössökansalaiseksi, kun olen saanut turvallisen lapsuuden ja olen päässyt elämässä helpolla.  Toisaalta uskon, että minäkin selviäisin kovista ajoista, jos olisi pakko. Ainakin yrittäisin, enkä luovuttaisi, minut on tehty sitkeistä aineksista.

Vaikka itse olen jollain tapaa juureton, niin vanhempieni ja heidän sukujensa juuret ovat syvällä vaarojen, soiden, jäkäläkankaiden ja kylmävetisten järvien rannoilla. Siinä maistuu suolakalan, leipäjuuston ja hillan maku ja tuoksuu vastapaistettu rieska ja veneen terva...



Taina

lauantai 6. joulukuuta 2014

Hyvää itsenäisyyspäivää!



Täällä meilläpäin satelee lunta ja maa on saanut valkoisen peitteen ainakin hetkeksi. Kuvat poimin omista kansioistani haeskellen sieltä jotain tähän päivään sopivaa.



 
Olen tässä lueskellut juttuja itsenäisyydestä, Suomesta ja suomalaisista. Ylpeys omista juurista nostaa päätään.:) Itsenäisyys tuntuu nykylapsista ja meidän sukupolven aikuisistakin itsestäänselvyydeltä. Sitähän se ei suinkaan ole. Ei ollut sitä varsinkaan sota-aikaan, eikä ole nykyäänkään. Omat ukkini olivat taistelemassa itsenäisen Suomen puolesta ja olivat sitä joukkoa, jolle olemme kiitoksen velkaa vapaudesta ja hyvinvoinnista.







Niin monet asiat ovat täällä hyvin, kuten puhdas luonto, hyvä terveydenhuolto, huippulaadukas peruskoulu muutamia mainitakseni.:) Lapsissa ja nykynuorissa on toivo ja tulevaisuus. Minusta monet heistä ovat meitä fiksumpia ja avarakatseisempia. Heillä on parempi itsetunto ja rohkeutta. Eipä ole Suomella hätää.:) Ollaan ylpeitä Suomesta, suomalaisista ja suomalaisuudesta!

Hyvää syntymäpäivää Suomelle!

Taina