perjantai 15. joulukuuta 2017

Jouluista Kukkailottelua - Mänty ja jouluruusu




Päätin hieman helpottaa elämääni ja aukaista Kukkailottelu-linkin joulunajaksi jo nyt. Omat joulukukkaseni ovat jo viikon verran kaunistaneet kotia. Alkuviikosta olin askartelemassa kukka-asetelmaa Mariskooliin, siitä postailen erikseen. Tämän perjantain postaukseen kuvasin viime viikonloppuna Villiviinistä hakemaani mäntyä ja jouluruusua, jotka laitoin samaan astiaan. Näiden toivon kestävän viikkoja, mutta saa nähdä...Jouluruusu vaikuttaa suoraan sanottuna aikamoiselta juopolta.;) Voi olla, että sellaisella on huonot selviämismahdollisuudet kanssani.:P








Karu mänty ja herkkä jouluruusu muodostavat minusta kivan parin. Sammal olisi ollut kiva tuohon mullan päälle, tai jokin kolmas kasvi, sypressi ehkä! Juuri nyt on sellainen kerros lunta pihassa, että en ole lähtenyt pihalta, lumen alta, sammalta kaivelemaan. Näyttää siltä, että täällä meillä vietettäisiin pitkästä aikaa valkosta joulua...








Mukavaa viikonloppumenoa tiedossa, tänään erityisesti. sillä haaveeni päästä katsomaan Ultra Brata livenä toteutuu ihan yllättäin! Sain liput itselleni ja ystävällenini hankittua eilen. Sunnuntaina toivon ehtiväni Kauneimpiin Joululauluihin toisen ystäväni kanssa joulufiilistä hakemaan.:) 





Kiitos teille viime viikon Kukkailotteluun osallistuneille!<3 Tule sinäkin jakamaan iloa ja osallistu alla olevan linkin kautta! Linkki on auki tapaninpäivään saakka. Voit osallistua niin monella postauksella kuin ennätät.:) Liitäthän postaukseen linkin tänne Mansikkatilan maille. Kukkailotteluun voit osallistua myös Instagramissa lisäämällä kuviin tunnisteen #kukkailottelua@mansikkatilanmailla. Käydään kommentoimassa kaikkien osallistujien kuvia! Jaettu ilo on kaksinkertainen ilo!<3


Kukkailoa ja kaunista joulunaikaa!
Taina 

12 kommenttia:

  1. Ihana pari tuo jouluruusu ja mänty! Meiltä saisi sammalta, lumet nimittäin sulivat eilisen päivän aikana kokonaan!
    Mukavaa joulun odotusta sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kristiina!<3 Heh, Suomi on pitkä maa ja varmaan teillä Ahvenanmaalla on yleensäkin aika vähän lunta? Tässä Salpausselällä sitä tuppaa tulemaan joka vuosi silloinkin, kun muualla ei. Nyt on valtavasti lunta, yöllä tuli varmaan melkein 15 senttiä lisää! Kävin niitä jo lykkimässä kulkuväyliltä pois.:)
      Ihanaa joulunodotusta Kristiina!<3

      Poista
  2. Jouluruusu, eli Helleborus, on kyllä melko juoppo...mutta kaipaa viileää myös selvitäkseen pitkään.
    Jos saat juurakon elossa kevääseen, istuta se jonnekin puolivarjoisaan paikkaa kukkapenkkiin.
    Mänty on kyllä sievä sen kanssa!
    Ihanaa viikonloppua joulun tunnelmissa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Susanna!<3 Myös hoito-ohjeista!<3 Yritän nyt miettiä tuolle asetelmalle hoitopaikkaa...;D Istutin muuten kesällä useammankin jouluruusun etupihan mongolianvaahteran alle! Jännä nähdä, ovatko selvinneet. Olen tähän asti vai ihaillut jouluruusuja muiden penkeissä.:) Kiva olisi tuo mäntykin istuttaa, mutta epäilen, että saisin näitä säilymään istutuskeleihin saakka.;)

      Iloista jouluntunnelmaa ja ihanaa viikonloppua!<3

      Poista
  3. Hempeää ja metsäistä yhdessä, kaunista <3

    VastaaPoista
  4. Kaunis!
    Minä en osaa ollenkaan hoitaa tuota jouluruusua, joten siksi en ole oikein innostunut siitä vaikka kukkana onkin todella kaunis. Tosin kaupassa kyllä mietin, että ostanko, mutta vielä jäi kauppaan.
    Ihanaa viikonloppua<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Ellen!<3 Noh, huonosti mullakin nuo jouluruusut kestää, mutta useamman viikon kuitenkin, en pysty vastustamaan.;)
      Kivaa joulunalusviikkoa!<3

      Poista
  5. Ihana yhdistelmä. <3 Mukavaa viikonloppua! <3

    VastaaPoista
  6. Hurmaava yhdistelmä! Ihanaa joulunaikaa <3

    VastaaPoista
  7. Olet löytänyt kauniin jouluruusun, miä löydän vain raaskuja :) Ihanaa joulunaikaa Taina <3

    VastaaPoista