sunnuntai 28. huhtikuuta 2019

Tunnelmaa julisteilla



Kaupallinen yhteistyö Poster Store

Julisteet on hyvä tapa luoda tiloihin haluttua tunnelmaa. Laadukas juliste kehystettynä on mielestäni varsin edullinen keino sisustaa ja tuoda taidetta kotiin. 

Molempien poikien huoneiden seinille oli jäänyt seinille roikkumaan kaikenlaista epämääräistä, vuosia vanhoista mitaleista ikivanhoihin postikortteihin. Kun Poster Storelta ehdotettiin yhteistyötä, oli heti selvää, että halusin ensisijaisesti siistiä ja rauhoittaa poikien huoneiden ilmeitä poistamalla seiniltä silppua ja korvata ne isommilla julisteilla. 




Esikoisen huoneeseen sopii mielestäni graafiset kuvat, kartat miellän sellaisiksi. Poika oli hiljattain Lontoon reissulla, mikä ilmeisestikin oli varsin mukava kokemus. Niinpä tilasin hänen huoneeseensa Lontoon kartta -julisteen. Ripustuspaikka on juuri se seinä, jolla aiemmin roikkui kaikenlaista epämääräistä. Olisin ehkä muutoin ripustanut kartan hieman ylemmäs, mutta halusin käyttää edes yhtä seinässä ennestään ollutta ripustuskohtaa. Taulun alle niitä jäikin sitten muutama piiloon.  



Kuopuksen huoneessa oli samanlainen "tilkkutäkki" seinä. Halusin luoda pojan huoneeseen huoletonta, rentoa, tunnelmaa. Vähän kuin huoneen asukki on! Vaihtoehtoja oli runsaasti varsinkin valokuva-aiheisissa julisteissa. 



Kuopuksen huoneen seinän väri ohjasi valintojani, ja päädyin tilaamaan kaksi ranta-aiheista julistetta ja niihin tammiset kehykset. Tammen lämmin sävy sopii mielestäni hyvin paitsi pojan huoneeseen, myös turkoosiin, jota on huoneen seinissä ja nyt myös noissa julisteissa. Julisteiden vieressä oleviin kehyksiin voisin vaihtaa tuoreempia kuvia pojasta, vaikka reissuiltamme vuosien varrelta!



Meidän makuuhuoneessa oli myös yksi seinä, jossa oli ennestään vain naulakko. Tarkoitus ei suinkaan ole täyttää jokaista seinää täpötäyteen, mutta naulakko kaipasi mielestäni jotain seurakseen, muutakin siis kuin vaatteita roikkumaan.:) Erilaiset luontoaiheiset julisteet ovat kovasti mieleeni, ja niitä löytyy ennestäänkin meidän makuuhuoneesta. Lopulta päädyin tilaamaan etelä-afrikkalaisen taiteilija Victoria Verbaan maalaamaan julisteen. Julisteen tunnelmassa on jotain erityisen herkkää, ja tykkään sen pehmeistä väreistä. Mustat kehykset sopivat naulakkoon ja viereisellä seinällä roikkuviin hääkuviin, jotka ovat isossa, mustassa, kehyksessä. 



Työpisteelläni olohuoneessa tykkään pitää paitsi kukkia, myös kauniita kuvia. Eucalyptuksen hopeanharmaa on niin ihana väri! Tilasin vielä Eucalyptus -julisteen työpisteeni "vaihtuvaa taidenäyttelyä" varten.

Poster Store tarjoaa nyt blogini lukijoille mahdollisuuden hankkia kaunista seinille vieläkin edullisemmin! Koodilla MANSIKKA30 saat 30 % alennuksen julisteista (ei koske Selection -julisteita). Alennuskoodi on voimassa tästä hetkestä 14 päivää. 


Aurinkoista sunnuntaita!
Taina 

2 kommenttia:

  1. Kivoja kokonaisuuksia olet rakentanut! Taidanpa minäkin tarttua tähän yhteistyöhön. Olethan huomannut arvonnan blogissani? Sunnuntaiterveisin Tuija

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tuija!<3 Pitkästä aikaa olen tyytyväinen siihen, miltä poikien huoneissa näyttää. Esikoisen huoneessa tosin johdot kaipaisivat samanlaista järjestelyä, mitä teimme (siis mies teki) kuopuksen huoneessa tässä samassa yhteydessä. Olen ihan allerginen kaikille johdoille.;)))

      Juu, on pitänyt käydä jättämässä kommentti! Yritän illemmalla ennättää viimein. Nyt ollaan just lähdössä siskon tytön 10-sunttäreille!:)

      Poista