torstai 4. huhtikuuta 2019

Taimi & Sato // Arvonta!




Kirjat saatu blogiyhteistyönä Readme.fi.

Sain viime viikolla erittäin mieluisan ja melkoisen painavan paketin, jossa oli Johanna Vireahon ja Hanna Marttisen uutuuskirjat, Taimi ja Sato. <3 Vaikka en hyötyviljelijäksi voi oikein itseäni kutsua, tai ehkäpä juuri sen vuoksi, nämä kirjat tarjoavat ihanan paljon inspiraatiota laittaa kasvamaan jotain, mitä voi lisätä salaattiin, taittaa leivän päälle tai jotain, mitä voisi kasvattaa ihan vain vihreyden vuoksi!



Taimi on kirja siitä, miten ihan pienilläkin jutuilla voi aloittaa hyötyviljelyn. Versot, viljelmä ikkunalaudalla tai pistokkaiden ottaminen, iso puutarha tai kasvihuone eivät todellakaan ole edellytys viljelypuuhiin. Kirja lähtee perusasioista liikkeelle ja opin sieltä pelkästään selailemalla monta asiaa, joita olen ihmetellyt mielessäni hyötyviljelystä juttuja lukiessani.


Sato puolestaan on täydellinen opas keittiöpuutarhan perustamisesta ja sen eri vuodenajoista. Tämäkin kirja kannustaa kokeilemaan viljelyä vaikka parvekkeella, tai vaikka ämpärissä tai ruukussa! Kirjassa ei myöskään suotta paheksuta valmiiksi esikasvatettujen taimien käyttämistä. Ihanaa, sillä jostain syystä tuntuu toisinaan, että todellinen puutarhuri kasvattaa kaiken itse siemenistä.:) Toki molemmista kirjoista löytyy runsaasti sisältöä  ja inspiraatiota kokeneemmillekin puutarhureille!


Itse hankin viime vuonna Kekkilän kasvulaatikon, ja koska hankinta ajoittui kesälle, ei muuta vaihtoehtoa kuin valmiit taimet tuolloin ollutkaan. Tomaatin lisäksi ostin kaupasta yrttejä ja koristukseksi yhden laventelin. Olin tyytyväinen, että ylipäätään löytyi vielä taimia ja muuta istutettavaa. Tänä kesänä taidan tehdä täysin samoin. Jos jotain kylvän etukäteen, niin luultavasti kukkia.  Sato -kirjassa on muuten oma luku myös kukista, joita voi kasvattaa syötäviksi.<3  

Kirjan ihastuttavat kuvat on vielä pakko mainita. Hanna Marttisen kuvat saavat sormet syyhyämään, upottamaan ne multaan, ja toisaalta, kuvia voi hyvillä mielin katsella ja vain rauhoittua. Vähän kuin tekisi sohvalla matkan virkistävän puutarhaan ja hyötykasvien ja kukkien kauneuteen.


Ilokseni sain molempia kirjoja kaksin kappalein. Omistani en luovu, mutta toiset kappaleet on tarkoitettu arvottavaksi blogini lukijoiden kesken. Jätä kommentti, jossa kerrot oman lempijuttusi pihalla, parvekkeella tai puutarhassa. Osallistua voi tämän postauksen lopussa, blogin Facebook -sivulla olevaan linkkiin tai Instgram -tilin arvontapostaukseen. Aikaa osallistua on torstaihin 11.4. saakka. Jos käytät nimimerkkiä, jätä sähköpostiosoite, jotta tavoitan sinut mahdollisen voiton osuessa kohdalle.

Hip, hei, tänään on luvassa kiertelyä Kevätmessuilla.<3
Niistä varmasti lisää myöhemmin. Kevätiloja ja onnea arvontaan!

Taina

26 kommenttia:

  1. Ehdottomasti mukana arvonnassa. Lumen alla pihalla on kaksi kasvilaatikkoa. Kolmannen ostaminen suunnitelmissa. Yhdestä laatikosta pitäisi löytyä mansikkaa. Muut suunnitelmat auki. Ja hmmm lempijuttuni. Kaikki syötäväksi kelpaava. :)

    VastaaPoista
  2. Ystäväni haluaa tuon Taimi-kirjan mutta vatuloi hankintaa, joten osallistun arvontaan - ehkä onni potkaisee ja pääsen lahjoittamaan sen hänelle! :D

    Parvekeviljely on ihan parasta puuhaa. Jostain syystä olen alusta alkaen satsannut nimenomaan hyötykasveihin. En tiedä miksi. Se vain tuntuu omalta jutulta. Onhan meillä toki aina jokunen kesäkukkakin ja nykyään myös perennoja, mutta ovat ne syötävät kasvit kuitenkin se juttu. :)

    mt.ainasoja@gmail.com

    VastaaPoista
  3. Lempijuttuni pihalla on hyötykasvien viljely - Mieluiten hyvässä säässä ja seurassa :)

    VastaaPoista
  4. Laatikoita ostan lisää, niissä on helppo viljellä monenlaisia kasveja. Uusi yrttitarha on myös haaveissa. Kelpaa niitä sitten terassilta katsella.
    Osallistun arvontaan.
    karhuoja@gmail.com

    VastaaPoista
  5. Mukaan arvontaan ja lempijuttuni on tomaattien kasvatus.Salli.moilanen35@gmail.com

    VastaaPoista
  6. Sormet syyhyää päästä rapsuttelemaan puutarhaa. 3 vuotta sitten oman (vanhan) pihan hankkineena on siellä vielä paljon sellaista, mitä en omaan puutarhaani haluaisi, mutta vähitellen siitä muodostuu juuri sellainen kuin mistä haaveilen. <3 Tässä olisi pari kirjaa, joista varmaan saisi inspiraatiota. Kasvien säännöllistä kastelua täytyy myös vähän harjoitella. ;)

    VastaaPoista
  7. Lempijuttu on, että muutimme viime vuonna asuntoon, jossa on parveke, joten nyt on mahdollisuus parvekeviljelyyn! Olen vielä ihan noviisi puutarhajutuissa, joten kirjojen vinkit tulisivat todellakin tarpeeseen :)
    -saya
    sayav (at) hotmail.fi

    VastaaPoista
  8. Kyllä kukat ovat lempijuttuni puutarhassa, mutta yrtit ovat myös vallanneet tilaa ihan salaa ruukkupuutarhan puolella. =)
    Kivassa arvonnassa mukana, kiitos!

    VastaaPoista
  9. Noh, auringon otto.. ;)

    hippohiiri@gmail.com

    VastaaPoista
  10. hyötykasvit ja kauniit kukat lähinnä kiinnostaa.tomaatit on haaveissa. hilsan@luukku.com

    VastaaPoista
  11. Yrtit ja vihreys!
    postin.tuomaa@gmail.com

    VastaaPoista
  12. Yrttien laittaminen istutuslaatikoihin ja niistä nauttiminen koko kesän aamupalalla terassilla.

    VastaaPoista
  13. Tehtiin viime kesänä pihalle pieni terassi, sen käyttöönottoa en millään malttaisi odottaa! Terassilla viime kesänä grillattiin ja kestittiin ystäviä, luettiin ja otettiin aurinkoa sekä ihasteltiin vihreää pihaa :) parhautta!
    Aurinkoa sinne suunnalle!
    Essi
    essi.ll@hotmail.com

    VastaaPoista
  14. Kallion ja jyrkän niityn inspiroiva yhdistelmä, monet erilaiset paikat ja tunnelmat, ja etenkin keväällä kaikkien kasvien elämänkaaren seuraileminen. Usein pihainto on kovimmillaan keväällä, ja puuhakkuus lopahtaa kesän muuttuessa arkiseksi asiaintilaksi, mutta oma piha on kyllä luksusjuttu. Mahdollisuus astella aamukahvimuki kädessä omalle pihakalliolle on niitä juttuja, joita yritän muistaa miettiä silloin, kun omakotiasumisen raadollisemmat puolet hierovat itseään vasten huokaukseen vääntyneitä kasvoja. :D

    VastaaPoista
  15. Mukana arvonnassa. :) Olen parina vuonna harrastanut tomaatinkasvatusta parvekkeella ja erityisesti kirsikkatomaatit ovat olleet paljon maukkaampia mitä kaupan, nam. Hyötykasvit kiinnostaa, mutta arkailen kokemuksen puutteen vuoksi.

    VastaaPoista
  16. Mukana kivassa arvonnassa.Lempiasiani on kurpitsat, niiden kasvamista on niin ihana seurata.kauniimpaakuinkoskaan@gmail.com

    VastaaPoista
  17. Pihalla ihan parasta on perennat! hootee69@gmail.com

    VastaaPoista
  18. Pihalla parasta on kasvatuslaatikot <3
    anna_88@luukku.com

    VastaaPoista
  19. Hyötykasvit kasvihuoneessa

    unelmiaonnesta(at)gmail.com

    VastaaPoista
  20. Kasvatuslaatikot <3
    ruskarouva85@gmail.com

    VastaaPoista
  21. Parasta on nähdä oman tekemisensä tulos. Omalta kasvimaalta kaikki maistuu vähän paremmalta ;)

    VastaaPoista
  22. Taimien kasvatus on kivaa, jos siihen on aikaa ja tilaa. Itselleni sato ei ole tärkeintä vaan tekemisen ilo. Keväällä parasta on elämänpiirin laajeneminen ja uusien suunnitelmien viriäminen. Villa Iiris kukoistaa lämpimään vuodenaikaan. Tälle vuodelle haaveissa kukkaketoja sinne ja tänne! Kevätmielellä! Tuija

    VastaaPoista
  23. Ai en vielä ollutkaan osallistunu. Nyt mukana 😄
    T. Huopalintu

    VastaaPoista
  24. Mun lempijuttuni on ehdottomasti Kekkilän yrttejä pursuava, vuodesta toiseen yhtä ihana laatikko lasiterassilla.

    Mulla oli tämä arvonta mennyt jostain syystä tajunnan ohi, mutta jos vielä ehdin mukaan, niin täällä ollaan :)

    VastaaPoista
  25. Aamupala parvekkeella <3

    j.marjatan@gmail.com (Sähköpostiosoitettani saa käyttää arvonta-asioista tiedottamiseen.)

    VastaaPoista
  26. Kesäpäivän vietto perheen kanssa tuossa terassilla on parasta. Mökin hyötykasvit on suosikkijuttuni kasvatuksessa, sipulit ja tomaatit...

    -Ipe-

    VastaaPoista