maanantai 1. huhtikuuta 2019

Pinkkiä pellavaa kevääksi



Totesin muutama viikko sitten lakanoita vaihtaessani, että meillä ei ole mitään keväisiä pussilakanoita. Selvä puute siis. Joskus ennen muinoin hankin yhdet kirsikankukkakuvioiset, mutta niistä on jo niin kauan aikaa, että ne ovat menneet kierrätykseenkin jo jokunen vuosi sitten. Kun sitten selailin 3+1 -tarjouksia Sokoksen kuvastosta, iskin silmäni Familonin pellavalakanoihin.



Sellaiset kävin sitten meille ostamassa nähtyäni lakanoiden värin kaupassa. Vaaleanpunaisen sävyissä on niin monenlaista, nämä osottautuivat niin ihanan kepeän sävyisiksi! Mieheltä varmistin, ettei hänellä ole mitään vaaleanpunaisia lakanoita vastaan, mutta tiesin kyllä muutenkin, ettei häntä kiinnosta yhtään lakanoiden väri. Ei kuulema tule tyttömäinen fiilis hänelle.;D Olen joskus näynyt koteja, joissa miehet on laitettu aika ahtaalle, kun naiset sisustavat vähän turhan vimmatusti. Kodin pitää tuntua hyvältä kaikista perheenjäsenistä.:)



Ensimmäisen pesun jälkeen lakanat tuntuivat hieman karheilta, mutta nyt viikon käytön jälkeen tuntuma iholla on pehmentynyt, enkä ole enää muistanut lakanoiden olevan uudet. Nähtäväksi jää, millaiset näistä tulee pesujen myötä. Pellavalakanat on meillä olleet viime vuosina ne, jotka tulee useimmiten pedattua. Lämpimällä ilmalla viileät, kylmällä lämpimät. Myös yksivärisyys tuntuu usein paremmalta kuin kuviot. Talvella käytin kyllä usein myös viime syksynä ostamiani Marimekon Satula -pussilakanoita



Bo LKV:n ystävämyynnistä saamieni kuvastojen innostamana ryhdyin sitten hieman stailaamaan meidän makkaria kuvia varten. :) Naulakot pursuaa normaalisti vaatteita, eikä yöpöydälläkään ole ollut aikoihin kukkia. Nuo viikko sitten samaisesta ystävämyynnistä ostamani Florenciastoren kukat saivatkin sitten jäädä tuohon yöpöydälle, sillä vaikka huoneessa ei niin kauhean paljon tule aikaa vietettyä nukkumisen lisäksi, niin tuoreet kukkaset tuntuivat erityisen ihanalta illalla nukkumaan mennessä ja aamulla silmät aukaistessa. Tähtiputken ja piikkiputken oksista tulee aivan kesäinen kukkaniitty mieleen.<3



Oikein ihanaa huhtikuuta! Tämähän on jo oikeasti kevättä!

Taina





6 kommenttia:

  1. Ihanat lakanat ja nyt niin keväinen look teidän makkarissa. Tuota lamppua jaksan myös aina ihailla.
    Kaunista huhtikuuta sinulle Taina <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihana Outi!<3 Hih, lamppu onkin diy-juttuna ihan sun näköinen! Jos joskus päätän luopua siitä, saatan tarjota tuota sinulle.:D

      Ihania huhtikuun päiviä ja kiitos Outi!<3

      Poista
  2. Meillä on myös vaaleanpunaiset pussilakanat, mutta ne ei ole noin kepoisen väriset, vaan ennemminkin ehkä marjapuurot. Ihan kivat silti, mutta huomaan, että jotain ihme vetoa olen alkanut viimeaikoina tuntea hailakan vaaleanpunaista kohtaan ja mietiskelin torkkupeiton ostoa ja kenties jonkun tyynynkin, mutta täytyy pitää maltti matkassa, ettei ala tökkiä liika lällyily. (Mun mies on muuten sanonut, että ihan sama hälle, minkä väriset lakanat, kun yöllä on kumminkin silmät kiinni :D).

    Hempeää huhtikuuta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, marjapuuro tai kanerva ovat myös sellaiset kivat vaaleanpunaiset, joista mä tykkään!<3 Ja sitten tuo melkein valkoinen vaaleanpunainen.<3
      Ai että mä tykkään sinun ja miehesi huumorista!:))) Taitaa olla sama ajatus tuolla mun rakkaalla miehelläni.:D Olin tosi yllättynyt viime syksynä, kun hän kommentoi Marimekon Satula -pussilakanoita. Epäili, että heillä on ollut 70-luvulla samanlaiset.:) Hyvin paljon mahdollista. Yleensä hän ei huomaa edes mitään, jos en kysy tai esittele.:P

      Kiitos Annukka, aurinkoisia huhtikuun päiviä!<3

      Poista
  3. Hempeän vaaleanpunaiset pellavaiset lakanat ovat olleet minunkin haavelistallani.
    Niin kauniit löysitkin!
    Sopivat ihanasti sävyihin makkarissa ja valkeat tähtiputket vaasissakin ovat piste iin päälle! <3
    Aurinkoista huhtikuuta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Susanna!<3 Nämä lakanat sattuivat tosiaan juuri oikeaan aikaan kohdalle!:)
      Nyt alkaa tähtiputket ja piikkiputket hieman varistaa, mutta huomenna suuntaan Kevätmessuille, aivan huippua!

      Mukavaa loppuviikkoa Susanna! (aika paljon tuli huutomerkkejä....;D)

      Poista