perjantai 29. syyskuuta 2017

Heipat vähäksi aikaa Kukkailottelulle



Noin 1,5 vuotta on mennyt Kukkailottelua lähes joka viikko. Rakastan kukkia, mutta kaipaan vaihtelua. Niinpä ensi viikolla Kukkailottelun tilalla on Perjantaimyyssit.







Ruotsalaiset ovat alunperin tämän Fredagsmys -käsitteen keksineet. Kodin Kuvalehti on jopa käynyt nimikilpailua suomennoksesta, mutta mielestäni perjantaimyyssi on parempi kuin kilpailun voittaja, myyssäys. Olen itse tottunut perjantaimyyssi-sanaan, sillä @Maria´s -blogissa on usein ihania, viikonlopun alkuun sopivia ruoka-ohjeita perjantaimyyssi-nimellä. 






Täällä Mansikkatilan mailla Perjantaimyyssit voi olla paljon muutakin kuin viikonloppuun sopivaa syötävää! Mikä sinua inspiroi ja ilahduttaa syksyisinä viikonloppuina? Postaa sellaisista asioista ja linkitä samaan tapaan kuin Kukkailotteluun on voinut linkittää.:) Laitan tarkemmat linkitysohjeet ensimmäiseen Perjantaimyyssi-postaukseen. Reseptejä, käsitöitä, ihanaa luettavaa, kaunis kattaus, syksyinen luonto tai vaikka ne kukkaset, Perjantaimyyssi voi olla esimerkiksi jotain edellä mainittua. Perjantaimyyssi -postauksen laitan julkaisuun perjantaina iltapäivällä tai illalla, aamut rauhoitan nyt töihin valmistautumiseen. 



 
Tämän viikon kukkaset on poimittu omasta pihasta. Vähiin käy kukinta ennen kuin loppuu.  Maljakko on vanhempaa Annon mallistoa, ostin sen tällä viikolla kirppikseltä kolmella eurolla.


Kiitos jälleen viime viikon Kukkailotteluun osallistuneille!<3 Tule sinäkin jakamaan iloa ja osallistu alla olevan linkin kautta! Linkki on auki sunnuntai-iltaan saakka. Liitäthän postaukseen linkin tänne Mansikkatilan maille. Kukkailotteluun voit osallistua myös Instagramissa lisäämällä kuviin tunnisteen #kukkailottelua@mansikkatilanmailla. Käydään kommentoimassa kaikkien osallistujien kuvia! Jaettu ilo on kaksinkertainen ilo!<3


Kaunista syyskuun viimeistä viikonloppua!
Taina  

29 kommenttia:

  1. Perjantaimyyssi kuulostaa just hyvältä :) Ja tänään onkin jo perjantai! Musta on melkeinpä viikon paras hetki, kun perjantaina töiden jälkeen pääsee kotiin kauppakassien kanssa. Tietää, että hetkeen ei tarvitse juosta aikataulujen perässä, vaan saa olla miten lystää. Tai ainakin melkein - pojat kyllä pitävät huolen siitä, ettei äiti nyt pelkästään laiskottele :D

    Ihanaa alkavaa viikonloppua! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Perjantai on paras!:) Mulla tosin lukkarin puolesta torstai on kivempi, joten yleensä koen viikonlopunriemua jo hieman torstaisin.;) Onneksi tälle viikonlopulle ei ole enää menoja, vieraita huomiselle, mutta siis kivaa ohjelmaa, eikä tarvitse lähteä minnekään.:D

      Ihanaa viikonloppua Tuula!<3

      Poista
  2. No myyssäys ei kyllä olis munkaan mielestä hyvä sana ollenkaan. Kuulostaa ennnemminkin joltain painilta tai nyrkkeilyltä tai joltain fyysiseltä :).

    Toivottelen täältä hyvää myyssiä jo tälle perjantaille <3.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :))) Niin munkin mielestä!;) Tykkään tuollaisesta puolisuomennoksesta, sellaisia on vanhastaankin käytössä, kuten tilpehööri tai kapusta.:) Molemmista suunnista...
      Rentouttavaa viikonloppua!<3

      Poista
  3. Hurmaavat hortensiat! Perjantaimyyssi on kyllä tosi kiva idea, ensi viikkoa jo odotellessa :) Kivaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Piia!<3 Hienoa, jos tulet mukaan myysseilemään! Sulla on ollut niin huikean hienoja Kukkailottelu-postauksia, joista olen saanut itselleni ideoita!<3

      Iloista viikonloppua!

      Poista
  4. Ihanaa perjantai-iltaa ja tulevaa viikonloppua sinulle Taina <3

    VastaaPoista
  5. Kauniit syksyn sävyt ja kukat sinulla!
    Kiitos kukkailottelusta, se on ollut minulle sydämenasia! :)
    Ensiviikolla myyssit kehiin sitten!

    Herttaista viikonloppua sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Susanna!<3

      TIEDÄN!<3 Melkein olisin voinut siirtää Kukkailottelu-emännyyden sinulle! Mutta omasta lapsesta on vaikea luopua...Joulun alla varmasti on aihetta enemmän Kukkailotteluun täällä Pohjolassakin!:D
      Ihanaa viikonloppua Susanna!<3

      Poista
  6. Leppoisaa viikonvaihdetta! Sinä olet sinnikkään suunnitelmallinen toimissasi. Pitkää ikää perjantai-ilotteluille! Hyvä idea! 💚 Tuija

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos samoin Tuija!<3
      Noo, suunnitelmat kyllä syntyvät aika hetkellisinä välähdyksinä.;) Katsotaan, miten homma toimii! Tulethan mukaan Perjantaimyysseihin!<3

      Poista
    2. Kiitos kutsusta! Katsotaan, millainen inspiraatio vie mennessään. Kotoilu on kivaa! Tuija

      Poista
    3. No siihen myyssit sopii täydellisesti!:D

      Poista
  7. Niin on!:) Luulin jo monta viikkoa sitten, että kukat ovat nyt tässä, mutta aina sieltä on uusi auennut. Toivottavasti ovat siementäneet...:)
    Leppoisaa viikonloppua Satu!

    VastaaPoista
  8. Kiitos Marja-Terttu!<3 Olen niin kovin ihastunut tuollaisiin tummiin kukkasiin ja sen kontrastina vaaleisiin.:)
    Ihanaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  9. Perjantaimyyssit on kiva idis, laajempi aihe! Mukavaa viikonloppua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, näin nimittäin itsekin ajattelin!:) Ja se ideahan syntyi sun blogissa.<3 Kiitos siis inspiksestä!<3

      Poista
  10. Onpa ihana kimppu noin simppelisti. 💖

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla vähän vaihtelee.:)) Toisinaan on niin runsasta ja rönsyilevää ja sitten just päinvastoin.:) Kiitos Mia!

      Poista
  11. Perjantaimyyssi kuullostaa minustakin tosi kivalta jutulta. Ihanaa, kun Taina jaksat ja ehdit järkätä meille tälläistä. Luulen, että pystyn osallistumaan tuohon perjantaimyyssiin useammin kuin Kukkailoitteluun, joka sekin oli ihana juttu. Kivaa sunnuntaita Sinulle, Taina ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Krisse!<3 Olethan sä aina toisinaan ollut ilottelemassakin, kiitos siitä!<3
      Saan näistä haasteista niin paljon iloa itselleni, että aika itsekkäistä syistä näitä järkkäilen. Nyt kaipasin aihepiirin laajennusta, ja tajusin, että mähän voin!;D

      Kivaa viikkoa!<3

      Poista
  12. Kaunis syksyinen kimppu!
    Kiva idea tuo perjantaimyyssi;) Vaikka kukat ovat lähellä sydäntäni, niin vaihtelu virkistää.
    Innolla odotan, että että mitä perjaitaimyyssit tuo mukanaan:)
    Kivaa sunnuntaita Taina<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Ellen!<3
      Mulla on ihan sama!:))) Odotan, mitä ihmiset keksii, ja tuleeko niitä linkittäjiä...
      Oma myyssi on vielä ajatusasteella, onneksi tämä viikko on ainakin kalenterin mukaan rauhallisempi kuin moni edellinen!

      Iloa viikkoosi!<3

      Poista
  13. Kukkia en nyt ehtinyt postailemaan mutta kivalta tosiaan kuulostaa tuo myyssäilyjuttu :D Onko linkitys kerrallaan viikon voimassa vai samoin vain viikonlopun?
    Ihanaa lokakuun alkua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan ymmärrettävää Sari!:) Teillä oli huikea reissu varmasti! Elän toivossa, että joskus pääsen minäkin Skotlantiin...ja hitsi, Kataloniassa vasta onkin erikoinen tilanne! Ihmiset näytti todella huolestuneilta uutisissa. Toivotaan, että kaikki ratkeaa parhain päin!<3

      Ihanaa lokakuuta!<3 Taitaa teillä alkaa kohta pakkaaminen...

      Poista
    2. Ja niin tosiaan! Ajattelin, että linkitysmahdollisuus olisi samalla tavalla pe-su, koska nimi on Perjantaimyyssi.:)

      Poista
  14. Ihanat syksyiset kukat olet vielä pihalta löytänyt. Meillä ei juuri kuki muu kuin syysasteri ja hortensiat - mutta ruska pensaissa on sentään vielä hetken ennen syysmyrskyjä (taisivat ensi viikolle sellaisia jo vähän "lupailla").
    Kiitos ihanasta kukkailottelusta, jota olet emännöinyt - odotan mielenkiinnolla myyssejä ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse asiassa on muutama muukin kukka vielä, mutta nuo näyttivät keskenään sointuvan toisiinsa. Myös erittäin tummia unikoita olisin tuohon mielelläni poiminut, mutta ne olivat vaihteeksi nupulla.:)
      Kiitos Pia itsellesi Kukkailotteluun osallistumisesta, ja tervetuloa Perjantaimyysseihin!<3

      Poista