torstai 2. kesäkuuta 2016

Kimara Katariina - Pohjalaista kodikkuutta



Asuntomessukohteista seuraavana on esittelyvuorossa kohde numero 31, Kimara Katariina. Talon isäntäpariskunta otti meidät bloggarit tulevan kotinsa terasilla lämpimästi vastaan. Siinä tervetuliasmaljoja nauttiessamme ihailin erityisesti talon kaunista väritystä sekä pohjalaiskorttelin keskelle jäävän kangasalueen kasvillisuutta. Voisin kuvitella, että varsinkin lapsista tuollainen luontokaistale pihapiirissä olisi mukava leikkipaikka!




Taloon sisään astuessani minusta tuntui, kuin olisin tullut vanhaan pohjalaistaloon. Kodikkuus on mielestäni sana, joka kuvaa tätä taloa parhaiten. Eteisestä aukeavan olohuone-ruokailutila-keittiön lattioilla olevat WM-carpetin räsymatot, ihana vaaleansininen keinutuoli, viherkasvit ikkunoilla ja erkkerin puusohva luovat sitä kodikkuuden tunnelmaa. Isoista ikkunoista tulvii runsaasti valoa ja tilat on sisustettu mukavan väljästi.






Taloa rakennettaessa on huomioitu estettömyys, ja eteissä on tästä syystä hissi. Minut yllätti, kuinka huomaamaton se oikeastaan oli. Yläkerrassa en noteerannut hissin ovea lainkaan! Minusta oli koskettavaa, kun talon emäntä kertoi, että hänen isänsä oli jo päässyt käymään yläkerrassakin juuri hissin ansiosta. Muutoin väljät tilat ja riittävän suuret oviaukot mahdollistavat liikkumisen esim. pyörätuolilla tässä kodissa.




Saunan kelohirret ja harmoniset kylpytekstiilit ovat jotain, missä silmä todella lepää.




Yläkerrassa sijaitsee aulatila, päämakuuhuone, sekä työhuone ja vierashuone. Aulan lämminhenkinen sisustus, jossa on sekä perinteitä, että tuoreita juttuja, ihastuttaa minua. Aulasta oli myös huikeat näkymät olohuoneeseen, sekä käynti makuuhuoneiden ja kylpytilojen lisäksi todella isolle ja upealle terassille.


 

Päämakuuhuoneessa on ikkunoita peräti kolmeen ilmansuuntaan, mikä antaa todella paljon valoa. Tämän kodin tekstiilit ovat Lennolin. Kylpyhuonetekstiilien lisäksi tykkään erityisen paljon näistä makuuhuoneen  tekstiileistä. Oi, noita torkkupeittoja!<3 Muistaakseni makuuhuoneen mustavalkoiset räsymatot ovat talon emännän äidin kutomat.




Isolta yläkerran parvekkeelta on hienot näkymät Kyrkösjärvelle. Kyllä täällä kelpaa istuskella ja seurata vuodenaikojen vaihtelua ympärillä.:) 

Lämmin kiitos Kimara Katariinan isäntäväellä vieraanvaisuudesta!<3




Huomenna onkin jälleen luvassa Kukkailottelua, tule sinäkin mukaan! Vielä ehdit myös osallistua Nelson Garden kastelukannun arvontaan.:) Lisää Asuntomessupostauksiakin on tulossa, jahka ennätän niitä rustailla!

Taina

6 kommenttia:

  1. Näyttää oikein kodikkaalta! Yleensä messutalot ovat niin kolkkoja, ja niistä puuttuu se lämmin kodikkuus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta! Erityisesti kivitaloista tulee helposti kolkkoja. Hirsi on minusta ihan päinvastainen, siinä on heti lämpöä. Täällä vielä tuo sisustus on niin kodikas, että Kimara Katariina tuntuu oikealta kodilta, ei miltään esittelykohteelta.:)

      Poista
  2. Ihana sauna!! Keloseinät ihastuttavat!
    Mukavan perinteinen talo höystettynä uusilla tuulilla ja sopii ympäristöön erittäin hyvin!
    Suomalaista kodikkuutta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö olekin! Lottovoiton osuessa voisin hankkia kelomökin jostain kivalta rannalta. Luulen, ettei siihen kyllästyisi samalla tavalla kuin hirsi-tai mäntyseiniin, jotka kellastuvat...
      Tämän talon tunnelma on todella lämmin ja kodikas.:)

      Poista
  3. Kylläpä oli lämminhenkinen koti ja täynnä pehmeitä sävyjä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin minustakin! Älyttömän tärkeää minusta, että ihmiset, joille talo on rakennettu, tuntavat sen kodikseen. En ymmärrä oikein edustuskotien päälle.;)

      Poista