tiistai 16. tammikuuta 2018

Ihan vain kesän kaipuuseen!



Viikonlopun ostoksilla Citymarketissa silmiini sattui jotain kauniin kesäistä. Cittarin Hemtex24h -mallisto osui suoraan järjettömään kesänkaipuuseeni uudella Ethel-kuosillaan. Mielestäni tuon ihanan kesäisen kuosin kukkakuvio on selkeästi kärhö, eikö teistäkin? Kauniista paketista (joka nytkin on tuossa edessäni odottamassa, että keksin sille uutta sisältöä) paljastui kevyesti kukkaisa tuoksukynttilä, jonka harmahtavansininen etiketti miellytti myös silmää. Hintaa kynttilällä oli 3,90, joten en jäänyt empimään ostamista. Kiva juttu minusta tällainen yritysten yhteistyö. Itselläni tulee käytyä Hemtexissä todella harvoin, sillä Lahdessa se on sellaisessa kauppakeskuksessa, jonne eksyn ehkä pari kertaa vuodessa.







Noista kukista tuli mieleen viime kesän istutukset ja toivo siitä, että ensi kesänä pihassa kukkisi niin kärhöt kuin kruunuvuokotkin! Aika monta uutta lajia tuli loppukesästä istutettua, mm. kahta eri kärhöä ja anemonea eli kruunuvuokkoa ainakin kolme isoa puskaa. Valitettavasti white swan -lajikkeen kukassa ei ole noin kauniin väristä keskustaa, vaan se on keltainen, ei lempivärini ollenkaan. Sen terälehdistä uloimmat ovat hieman lilahtavat, aurinkoisia kuvia Kesähuoneesta ja kruunuvuokoista löytyy täältä.







Meidän pihassa on muuten viime aikoina pyörinyt ahkerasti kärppä! Mies sen on bongannut ikkunan takaa useasti töitä tehdessään. Omasta kärppähavainnostani pihassamme on jo todella monta vuotta. Mietin, että onko kärpän ilmestyminen merkki siitä, että tuolla lumen alla myyräkanta voi hyvin ja popsii niitä muutamaa sataa istuttamaani kukkasipulia poskeensa...



 


Onneksi päivä on jo selvästi pidempi kuin pari viikkoa sitten, ja tänäänkin vilahdellut aurinko luo uskoa siihen, että kyllä se kevätkin vielä tänne saapuu.:) 


Kaunista viikkoa!<3
Taina

18 kommenttia:

  1. Kaunis ostos! Kuukauden kuluttua on melkein kevät!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikös!<3 En jäänyt silloin muita tuotteita katselemaan, mutta äsken nimeä tarkistaessani näin mm. ihanat tyynynpäälliset tuolla samalla kuosilla. Miten ihanat ne oliskaan kesällä!
      Juuri, aina se talvi siitä sitten kuitenkin menee, vaikka mielestäni täällä liian kauan kestääkin.;D
      Kukkaisaa viikon jatkoa Satu!<3

      Poista
  2. Sain just anopilta ison kasan kynttilöitä, joten yritän nyt pysyä poissa kauppojen kynttilähyllyiltä. xD Syskyllä meidän pihassa majaileva vieras kissa listi pihaltamme kärpän. :-/ Oma kissa sattui pysyttelemään sinä sateisena päivänä sisällä. Elävää Kärppää en täällä ole nähnyt, mutta yhden elävän olen nähnyt juurikin siellä teidän nurkilla. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hassua, mutta mulla loppuu yleensä kruunukynttilöiden polttelu kuin seinään joulun jälkeen. Sitten on hetken näitten pöytäkynttilöiden vuoro. Keväällä ja kesällä en jotenkin osaa juuri ollenkaan polttaa kynttilöitä. Kävin nimittäin Tigerista ostamassa läjän pitkiä kynttilöitä, mutta en ole polttanut niitä yhtään sen jälkeen. Korvan taakse olen kyllä laittanut vierailun Riihimäellä Havin tehtaanmyymälään. Sisko kun siellä asustaa, niin ensi talven kynnyksellä voisi olla fiksua käväistä siellä.:)

      Voi ei!:( Minusta kärppä on jotenkin tosi symppis, niin peto kuin onkin! Joskus näin myös KOiskalan pellolla kärpän pomppimassa.<3 Toivon, että kärppä hoitaa myyrät. kun ei meillä ole kissoja, tosin pari vierasta välillä tassuttelee pihassa.:)

      Poista
  3. Päivå on jo pidentynyt,sen huomaa kun töistä tullessa on valoisaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö olekin ihanaa?!<3 Helpotta mieltä ja tietenkin bloggaamista, kun ei tarvitse kytätä valoa.:D

      Poista
  4. Ihana kynttilä. Tuo Cittarin hemtex on kyllä kiva, ostettiin tyttärelle valmiiksi kylppäriin käsipyyhkeitä mallistosta.
    Toivottavasti ei ole myyrät pahoja tuhoja tehneet sun kukkasipuleille :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Outi!<3 Onnea tyttärelle!<3 Mäkin olen pikku hiljaa keräillyt esikoiselle kaikenlaista, kun muuttoa kotoa on kuitenkin jo horisontissa, ja ihanat kummit on kans ostelleet lahjoiksi järkeviä kodin juttuja. Muistan tosi elävästi vielä useimmat hankinnat, joita tein ollessani 18.:) Jotain tavaroita on vielä käytössäkin sieltä 90-luvun alusta!:)

      Yleensä sipulit on meillä hävinneet penkeistä, mutta jospa edes osa selviäisi. Jos yksikään ei nouse, istutan penkkiin siemenistä kukkia.:)

      Poista
  5. Hemtexillä on tosi kivat valikoimat, mutta minäkin eksyn heidän myymäläänsä todella harvoin. Mutta cittarista olen ostanut jotakin pientä. On kiva, että yritykset tosiaan tekevät yhteistyötä ja palvelevat paremmin kuluttajia.
    Kaunis ja keväinen tuo kynttiläsi, samoin tuo ihanainen kruunuvuokko.
    Vai kärppä ja myyriä! :( Edellisestä myyrävuodesta onkin jo aikaa, joten voisi hyvin olla myyrien aika. Toivotaan kuitenkin, että kärpät ja kissat pitävät myyrät kurissa ja kukkasipulit tallessa.
    Kirpsakkaa talvipäivää Mansikkatilan maille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täysin samaa mieltä noista Hemtexin valikoimista, muistaakseni heillä on ollut mm. Design HOuse Stocholmin ihanuuksia kaupan. Tykkän aika tavalla myös Elsa Beskowin kuvituksista, ja niillä kuvitettuja tuotteita siellä olen myös ihaillut, ja muistaakseni ostanut ainakin paperiservettejä.:)
      Minustakin on ollut viime vuosina yllättävän vähän myyriä havaittavissa, joten lienee ajan kysymys, koska hyvä myyrävuosi on. Toivottavasti ei vielä!

      Iloista viikonloppua Riina!<3

      Poista
  6. Kaunis kynttilä. Ihanat kuvat <3
    Halaukset uuteen päivään, me saatiin tänne Taivassaloon lumituisku! Jee :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Nina!<3 Ihanaa viikonloppua talven iloista nauttien sinne Taivassaloon!:)

      Poista
  7. Meillä päin Hemtexejä on karsittu ja on ollut ilo löytää tuo mallisto Cittarista vaikken vielä mitään ostanutkaan. Kynttilät on ihania ♥ Mukavaa viikonjatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo onkin erityisen hyvä juttu yritysyhteistyössä, että hieman syrjemmässäkin ihmiset saavat tuotteita tai palveluita, jotka muuten on viety pois.
      Mukavaa viikonloppua Maiccu!<3

      Poista
  8. Kiitos vinkistä, taidan piipahtaa cittarissa:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ole hyvä vain!:) En ole itse uskaltanut vielä pysähtyä toistamiseen siihen Hemtexin tuotteiden kohdalle, mutta olen bongannut silti mm. tuolla kuosilla ihanan tarjottimen ja niitä tekstiilejä, luultavasti tyynyliinoja..ihana maljakkokin siinä oli.;D

      Poista
  9. Ihanan tunnelmalliset kuvat, Taina! <3

    Et usko miten onnellinen muuten olen, kun täällä Mäntsälän perukoilla asustellessa pääsen hypistelemään Hemtexin tuotteita myös paikallisessa Cittarissa - omat Hemtex -myymälöissä visiittini kun melkein ovat enemmän suuntautuneet Helsingin Kamppiin kuin Lahteen, ja molemmat ovat minulle hieman hankalan matkan takana... Ostinkin itse asiassa parit kauniit tupsutyynyt juurikin Cittarin Hemtex -osastolta ihan muutama päivä sitten! :)

    Tsemppiä sinne vielä loppuviikkoon! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Satu!<3
      Ne sun tupsutyynyt on tosi ihanat ja sopii just teille! Tällä viikolla olen yrittänyt mennä ohi vain vilkuillen ihanaa pöytää, jossa noita tavaroita on esillä..;)

      Ihanaa viikonloppua Satu!<3

      Poista