perjantai 12. tammikuuta 2018

Perjantaimyyssit - Jäälyhdyt männynoksilla







Tällä viikolla on saatu nauttia upeasta talvisäästä ja kuuran kuorruttamista maisemista. Alkuviikosta tuli mieleen, että nyt voisi olla oiva hetki jäädyttää jäälyhtyjä. Usein lopputulos on ollut rikkoutunut ämpäri ja turhautunut lyhtytehtailija. Viime vuonna onnistuin melko hyvin jäädytyksessä, laitoin muistaakseni teipillä kiinni ylikukkineet tulppaanit ämpärin reunaan. Lumisade hautasi kuitenkin pian lyhdyt, ja ilo oli lyhytaikainen. Nyt luvassa on selkeää pakkassäätä, joten näillä lyhdyillä on toivon mukaan pidempi elinkaari. 






Kävin siis jo keskiviikkona ostamassa ämpärit ihan tätä tarkoitusta varten, sillä Pinterestistä löysin kuvia, joissa jäädytykseen oli käytetty kahta ämpäriä/lyhty. Tuollaista jäädytystapaa en ole aiemmin kokeillutkaan. Havut jään seassa houkuttivat tällä kertaa enemmän kuin kukkaset. Kuudelle ämpärille tuli hintaa Tokmannilla hieman alle kymppi, ja yllättäin ne ovat edelleen ehjät. Pienemmän ämpärin sisälle laitoin painoksi pihakivet, jotka eivät viime kesänä menneetkään itsestään kukkapenkin ympärille.;) Vettä tuohon kahden ämpärin väliin meni vain litran verran. Jätin hieman jäätymisvaraa, vesi jäi sentin tai kaksi pikkuämpärin yläreunasta. Lopuksi ujutin männynoksat veteen, ne jäivät helposti paikoilleen ilman kummempia kommervenkkejä. Lyhtyvalmistelut veivät korkeintaan vartin ja ämpäreiden irrotus suurin piirtein saman verran. Nostin ämpärit jäätymään keskiviikkoiltana ja torstaina töiden jälkeen lyhdyt olivat valmiit. Yksi pienistä ämpäreistä oli tiukassa, muut lähtivät helposti irti. Ensin huuhtelin ämpäreitä ulkopinnalta, ja kun lyhty irtosi isommasta ämpäristä, kaadoin pienen ämpärin sisään hieman lämmintä vettä ja pian nekin irtosivat.






Jäälyhdyillä voi luoda suorastaan satumaisen kauniin tunnelman pihalle, varsinkin kun lyhtyjä on paljon! Kolme uutta lyhtyä on portaalla jäätymässä. Ei tämä talvikaan hassumpi vuodenaika ole, silloin, kun on oikeasti kunnon talvi.:)






Bloggari, tule sinäkin mukaan Perjantaimyysseihin linkittämällä postauksiasi, joiden sisältö on inspiroivaa, mieltä piristävää, voimia antavaa ja iloa tuovaa! Kiva idea jaettavaksi, tunnelmalliset kuvat kotoa tai luonnosta, kukat, ruokaohjeet...kaikki sellainen kelpaa, mistä tulee hyvälle mielelle ja auttaa kestämään tätä kaamosta paremmin.:) Linkittämismahdollisuus on sunnuntai-iltaan saakka. Linkittäminen on helppoa, tarkat ohjeet ensikertailaisille löytyvät tästä postauksesta!  Kiitos ihanat viime viikon mysseilijät!<3





Kuuran kaunistamaa viikonloppua!
Taina



21 kommenttia:

  1. Tulipa noista kauniita <3
    Tosiaan vasta tällä viikolla on tuntunut hieman pysyvän pakkasen puolella, lumesta täällä nyt ei ole tietoakaan..
    Noita pitäisikin tehdä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Elisa!<3 Tehdessä oppii, ja tän postauksen jälkeen valmistuneet lyhdyt ovat vielä kirkkaampia, sillä olen irrotellut ne ämpäreistä kodinhoitohuoneen altaassa, en pihalla. Näissä kuvissa lyhdyt menivät osittain lumisohjoon siinä irrotuspuuhassa. Nyt kun lyhytjä on enemmän, näyttää vielä paremmalle.:)

      Saas nähdä, koska siellä pääkaupunkiseudulla saadaan tänä vuonna lunta! Ankeaa on, jos on kamalan pimeää, eikä lunta yhtää. Onneksi on kukat ja kynttilät ja neulepuikot.;D

      Iloa viikkoosi!<3

      Poista
  2. Aivan ihanalta näyttää nuo lyhdyt. Kiva idea käyttää havuja kukkien sijasta.
    Mukavaa perjantaita <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Outi!<3 Havut on nyt niin in.;D
      Leppoisaa sunnuntai-iltaa ja kivaa viikkoa!

      Poista
  3. Kauniita!
    Itsellä ei ole tullut tehtyä lyhdyn lyhtyä tänä talvena. Tosin ei niitä pakkasiakaan ole kovin ollut. Mutta en niitä niin kaipakaan ;)

    Ihanaa viikonloppua Taina<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Ellen!<3 Tällä viikolla on ollu talvisäät mun makuuni, pikkupakkasta, välillä aurinkoa ja uskomattoman upea kuura.<3 Kolme lyhtyä on odottamassa portaalla, että ehtisin ne irrottelemaan...:)

      Suloista sunnuntaita ja mukavaa viikkoa!<3

      Poista
  4. Kauniita! Mainio idea ❤ ja kiitos ihanan tuoksuisesta voitosta ❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, sieltä Pinterestin aarreakusta näitä ideoita voi ammentaa loputtomasti!;D Ihanaa, jos tykkäät arpajaisvoitostasi!<3

      Poista
  5. Hi Taina and Happy New Year!
    I will link up to your Perjantaimyyssit after some time.
    (I do not have always proper material...)
    Thanks for hosting.
    Your ice lanterns are very original!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hi Luisella, Happy New Year to You!:) Nice to have with us again!<3

      Poista
  6. Jäätävän kauniita lyhtyjä! =)
    Olen joskus kokeillut vuosia sitten myös kahdella astialla tehdä lyhtyjä ja onnistui hyvin!
    Kokeilepa tehdä jääpalamuotilla "helminauha"!
    Tein Suomessa aina IKEAn tähtijääpalamuotilla ihanan tähtinauhan jäisiä tähtiä pihapuuhun!
    Se oli todela kaunis! Laitoin pitkän ohuen rautalangan ja taitoin pienen kiemuran sitä aina jokaiseen muottiin niin että se jäätyi tähtiin sisälle. Pari teipin palaa muottiin kiinni, jos ei muten tunnu pysyvän.
    Ja ne irtonaiset jäätähdet tulivat kyllä myös käyttöön ruukkuihin callunoiden ja sammaleen sekaan. ;)

    Hurmaavaa viikonvaihteen tunnelmaa sinne pakkasen ja lumen maahan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, todellakin!;D
      Kiitos vinkistä! Täytyy laittaa korvan taakse muistiin! Tuolla tähti-idealla vasta satumaisen kauniin tunnelman varmaan saa aikaan.:D

      Mantelikukkien tuoksua ja kevään enteitä sinne Espanjaan!<3

      Poista
  7. Kauniita lyhtyjä, talvea onkin vielä paljon jäljellä kynttilälyhdyille. Omat jäälyhtyni ovat myös pihalla, tosin ilman koristeita, kun tuntui, ettei pakasta ollenkaan. Sain muutaman valmiiksi, toivottavasti kestävät jonkin aikaa. Hyvää viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sirkku!<3 Täällä on ollut nyt passelit talvisäät kaikenlaiseen talvesta nauttimiseen.:) Vielä kai jatkuu muutaman päivän!
      Rattoisaa sunnuntai-iltaa ja iloa tulevaan viikkooa Sirkku!<3

      Poista
  8. Voi että nuo jäälyhdyt ovat kauniita ♥ Hyvää viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Maiccu!<3 Näistä tuli vielä kauniimpia kuin ajattelinkaan.:)
      Leppoisaa sunnuntaita ja kivaa viikkoa!

      Poista
  9. No däääämm. Eipä tullut mieleenkään, että sitähän olis voinut vaikka lyhtyjä värkätä, kun kerrankin on pakkasta. Ne on niin nättejä kumminkin. Viime vuonna laitoin lyhtyihin puolukoita ja katajanoksia ja joku Instassa kommentoi, että näytti ihan Napuen Giniltä :D. En ollut sellaisesta kuullut, mutta kun kuukkeloin, niin tottahan se oli. Selvä yhdennäköisyys.

    Iloista loppuviikonloppua <3. Todistusaineisto on eetterissä ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eiköhän me vielä noita pakkasia saada tässä tulevien kuukausien aikana.;)) Ehdit vielä!
      Napue gin, siinä on osattu markkinointi. Minäkin sorruin ostamaan itsenäisyyspäiväksi pullon, jota on hitaasti nautiskeltu. Aika väkevää...;)

      Suloista sunnuntai-iltaa ja iloa viikkoon!<3 Kiva, kun olet Perjantaimyysseissä mukana!

      Poista
  10. Joo, toiset ne keksii!:) Tässä säästyy hermot ja ämpärit. Suosittelen, jos lyhtyjä innostut pykäämään.:D

    VastaaPoista
  11. Todella kauniit <3
    Halaukset uuteen viikkoon Taina <3

    VastaaPoista