perjantai 13. marraskuuta 2015

Kohti viikonloppua



40 minuuttia perjantai-iltana "omaa aikaa" ennen kuin lapsi on haettava harkoista, kaikki muut perheenjäsenet kuka missäkin. Mitä sinä tekisit tuollaisella ajalla? No, minä laitoin Juha Tapion uusimman soimaan (tykkään, tykkään) ja otin ja siivosin kaksi vessaa! Ohessa tuli tosin järjestettyä käsipyyhkeet pyyhekaapissa ja tehtyä hieman pientä muutosta isomman vessan sisustukseen. Nämä kuvat kuitenkin ovat tuttuun perjantaiseen tapaan olohuoneesta.




 
Vessojen siivouskin sai alkunsa siitä, että kävimme ystäväni kanssa tänään Finnmarin Miekkiön myymälässä, ja mukavan iltapäivän lisäksi tein kivoja ostoksia. Kotiin tultuani piti heti viritellä asetelma olohuoneen pöydälle. Ihanan tuoksukynttilän ja talvista/jouluista tunnelmaa tuovan tekosarven ostin tänään. Leinikit ovat vielä viime viikonlopun kimpusta.

Huomaan, että kuvaamisesta on tullut mulle tärkeä ja hyvä keino rentoutua. Huomiselle toivon siksi sen verran päivänvaloa, että saisi edes jonkun kuvan napattua, johon olisin itse tyytyväinen...


 


Oikein mukavaa viikonloppua!

Taina

6 kommenttia:

  1. Marttyyriäiti pesee vessoja ainoana vapaahetkenään...ja miten ne poronsarvet liittyi siihen vessanpesemiseen? Että sai vielä toiseen kertaan muistuttaa siitä..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, pakko myöntää, että toisinaan mulla on marttyyriolo lähinnä tähän kodin siivoukseen liittyen, melko harvoin kyllä ja tässä tapauksessa ei ollenkaan. Onko vessojen siivouksessa sinusta jotain sellaista, ettei sitä saisi mainiita?;D Ostin nimittäin Finnmarilta jotain kaunistusta sinne vessaankin, joten ehkäpä laitan vielä vessakuvia sinunkin iloksesi!;D

      Poista
  2. Ihanaa viikonloppua ❤️ Kaunis asetelma uudesta kynttilästä ja poronsarvesta tulikin ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos samoin!<3 Minä en kai olis minä, jos asetelma ei olis jo hieman muuttunut tänään.;D Pitihän mun käydä ostamassa tuoreet kukkaset!

      Poista
  3. Kaunis asetelma!
    Minun pitäisi alkaa ruveta kuuntelemaan tuota Juha Taipota oikein urakalla, että ensi lauantaina voi sitte hoilata kurkkunsa käheäksi ;)
    Kivaa viikonloppua :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Ellen!:) Ja oon kade!! Juha Tapion konsertti Sibelius-talossa oli jo aika päivää loppuunmyyty, kun minä aloin katselemaan lippuja...Mukavaa viikonloppua! Teillä taitaa siellä olla jo ripaus luntakin!:D

      Poista