sunnuntai 3. joulukuuta 2017

1. adventti - Aina ei mene niin kuin ajattelee






Tänään on ollut todella takkuista tekniikan kanssa. Kuvittelin, että olisin viimein käyttänyt aikaa blogiin, ehtinyt kommentoimaan muiden postauksia ja omien postausten kommentitkin odottavat vastaamista (edelleen), vaan läppärini aukaistuani se alkoi ladata päivityksiä, eikä homma ollut tunnissa edennyt minnekään. Myös kännykässä Olympus Image Share -ohjelma lakkasi toimimasta, edes ohjelman poisto ja uudelleen lataaminen eivät auttaneet. Kihisin kiukusta. Teki mieli heittää läppäri, kamera ja kännykkä seinään! Siinä vaiheessa puin ulkokamppeet päälle, ja lähdin rakentamaan uutta kukkapenkkiä sipulikukille. Jep, joulukuun kolmas päivä! Useampi tunti siinä vierähti, mutta olen tyytyväinen lopputulokseen. Ensin piti lykkiä lumet pikkujasmikkeen ympäriltä, laittaa pohjakangas ja kärrätä multaa. Sitten oli istuttamisen vuoro. Sainpahan kiukkuni kanavoitua hyödyllisesti! Uuteen kukkapenkkiin istutin noin 350 sipulia, josko niistä edes osa päätyisi kukkimaan, eikä elukoiden suuhun.





Aamulla tosiaan kuvittelin, että tänään olisi leppoisa lököpäivä. Kaivelin aamusta joulutähtiä ikkunoihin ja rakensin kuvissa näkyvän adventtikynttelikön valmiiksi. Eilen otin tuon kesällä ostamani House Doctorin kynttelikön esille. Pyörittelin sitä käsissäni jo vuosi sitten Sokoksessa, mutta vasta -70% lapun kanssa se päätyi kassalle saakka, hintaa jäi alle kymppi. Kynttilöiden väliin laitoin koristekiviä, jotka löytyivät omasta kaapista. Sen sijaan hukka nimisessä paikassa ovat numerokyltit, jotka sunnittelin tähän myös laittavani. Ehkä ne vielä tulevat vastaan ennen kuin joulu on ohi! Kovin karuksi olisi kynttelikkö jääny betoni-kivi-yhdistelmällä, joten kaivoin kaapista kynttelikön keskelle sopivan kulhon, ja hain pihalta siihen sammalta. Tosi kätevää, että nurmikon sijaan pihassa kasvaa sammalta.:P Lopuksi vielä asettelin Schleichin peurat sammaleen päälle ihmettelemään, ja vaihdoin kukkamaljakon eteisen risumaljakon kanssa paikkoja, ja asetelma oli valmis. Ehkä vielä laitan sammalen valumaan kulhon reunojen yli...





Mitenkäs siellä on joulukuun ensimmäisiä päiviä viettetty? Ainakin luulen, että moni on viikonloppuna viettänyt pikkujouluja..? Eilen saatiin nauttia aivan mielettömän upeasta lumimaisemasta (tänään lähinnä sateen ropinasta), ehkä joku ehti eilen valokuvaamaan täydellistä joulumaisemaa? 

Omaa viikonloppuani on värittänyt kiire, mutta toisaalta olen kyllä heittäytynyt joka ainoassa välissä ihanaan joulunodotustunnelmaan, sytytellyt ja sammutellut kynttilöitä, laittanut joululevyt soimaan ja hoiletellut täysillä mukana.;) Ei siihen tunnelmaan pääsemiseen oikeastaan paljoa vaadita. Vähän heittäytymistä ehkä.:) Minusta on niin mahtavaa, kun nyt saa luvan kanssa olla just niin jouluihminen, kuin olen.:)



 



Ei haittaa, vaikkei aina mene, niin kuin oli ajatellut. 
Omasta päivästäni taisi tulla parempi, kuin alunperin ajattelin.:)
Tunnelmallista sunnuntai-iltaa ja iloa viikkoosi!<3

Taina


Vielä ehdit osallistumaan Kukkailotteluun!




 

30 kommenttia:

  1. Ihanat pikku peurat ♥ Hvää ensimmäisen adventin iltaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Maiccu!<3 Joitakin vuosia sitten hommasin tukun muovisia eläimiä, kun ne sopii minusta mainiosti tällaisiin luonnonläheisiin asetelmiin.:)
      Iloista itsenäisyysviikkoa!

      Poista
  2. Ihana asetelma!
    Taas kerran eka adventti yllätti ja kynttelikkö on vasta suunnitteluasteella...
    Ihanaa ensimmäistä Adventtia<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Ellen!<3 Nuorisoa lainatakseni, aika randomilla mäkin tähän hommaan lähdin.;D Eilen ei ihan hirveästi ollut ajatusta, mutta siitä se sitten taas suttaantui!:) Ehtiihän tota, ja jos ei ehdi, niin ilmankin pärjää. Olin jo hetken sitä mieltä, että jos ei tänä vuonna ollenkaan, mutta kun oli toi kynttelikkö ostettuna...
      Ihanaa adevntin aikaa!<3

      Poista
  3. Aivan ihana tuli tuosta adventtikyntteliköstä ja tumma maljakko on myös huippu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kristiina!<3 Maljakko on tuliainen minulta minulle Tanskan reissulta. Olen ollut aivan täpinöissäni noista tanskalaisista ja heidän ihanista sisustusjutuistaan siitä syysloman reissusta saakka.:D Tässä asetelmassa on minusta sitä...

      Poista
  4. Aivan mielettömiä nykyään nuo betonityöt, tuollaisen olisin voinut minäkin kotiuttaa..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikös olekin! Mullahan on ne numerot betonista valettuna, mutta kyllästyin, kun niihin käy vain Pentikin törkyhintaiset touhukset. Isommat kynttiläkupit ois niihin numeroihin olleet liian isot.:/ No, vaihtelu virkistää joka tapauksessa!:)

      Poista
  5. Voih, minulla taitaa joka päivä olla niin, että vasta illalla tietää miten päivä meni...eipä kannata pahemmin suunnitella :)
    Adventtikynttilät on edelleen jossain laatiossa ja tähdet kellarissa. Viikonloppu on mennyt ihmetellessä pixeleitä ja vektoreita ja huomatessa, että vanhakin oppii <3
    Ihanaa tynkäviikkoa sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, en mäkään sentään käsikirjoituksen mukaan elä!;D Loppu hyvin, kaikki hyvin!:) Vielä on paari pakettia kaapissa, meinasin, että laittaisin ne ruukkuihin ja terassille...En tiedä kestävätkö kylmää, mut taidan silti kokeilla.:)
      Kiva nähdä, mitä oot oppinu!<3 Kuvasi nyt ovat muutenkin niin huikeita.

      Ihanaa viikkoa sinnekin!<3

      Poista
  6. Kuulostaa huimalta määrltä sipuleita! Onpahan upea kukkaloisto odotettavissa. Nyt näyttää piha niiiiin ankealta. Kyntöpelto on aivan omasta takaa. Tulee lapsuus mieleen, kun kurasaappaissa tulen sisään. Nyt osaan onneksi olla siistimmin. ;)
    Ihmeellinen postausinspiraatio iski. Kolme kerralla, kaikkiin kanaviin! Huh heijaa!
    Hyvää joulun odotusta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vielä olis reilu 200 sipulia, ostin 6 isoa pakettia viime viikolla, hintaa sipuleilla oli yhteensä 15 euroa, ei paha.:) Voit varmaan kuvitella, miltä uuden kukkapenkin ympärillä näyttää, kun olen tallannut ja kiertänyt sitä ympyrää...;D
      Wautsi! Huomenna tulen lukemaan sun postaukset!<3

      Iloa viikkoon Tuija!<3

      Poista
  7. Onpas kaunis kynttelikkö. Istutuspuuhasi narutti kyllä todella paljon pohjoisessa elävää. Meidän aamupäivä meni lumilinnaa putsatessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Mia!<3 Heh, Suomi on piiitkä maa!:) Kyllä muakin huvitti, että ensin ykin lumet sivuun, mutta ei sitä enää paljoa ollut vesisateen jäljiltä. Teillä on siellä ihan mielettömän kaunista!<3

      Poista
  8. Voi miten ihana kynttelikkö! <3 Minulla myös tuo Olympuksen Image Share sohlasi, mutta sammuttamalla puhelimen ja käynnistämällä uudestaan se alkoi taas toimimaan.
    Aina ei menen tosiaankaan niin kuin pitäisi, mutta kauniita ovat kuvasi tänäänkin.<3
    Täällä suunniteltiin jo joulukattausta!
    Mukavaa alkavaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Marita vinkistä! Täytyy kokeilla!<3 Mulla oli edellisen puhelimen kanssa monta kuukautta, etten pystynyt täällä kotona siirtämään kuvia, meidän kotiverkko jotenkin sotki sitä systeemiä...Voi kun tämä korjaisi asian!

      Upealta näytti sun kattauskuvat! Tulen ehdottomasti etsimään ideoita blogistasi!<3
      Iloa viikkoosi Marita!<3

      Poista
  9. Ihana kynttelikkö ja tosiaan tuo asetelma keskellä pehmentää lookia.
    Mukavaa sunnuntai-iltaa Taina <3

    VastaaPoista
  10. Ihana asetelma!💓
    Aina ei mee tosiaan päivät suunnitelmiwn mukaan. Mulla ei mennyt eilen. Olin tekemässä aivan miuuta, kun yhtäkkiä klo 11 muistin, että mullahan on ollut kirpparipöytä varattuna ja maksettuna torstaista saakka. Jotenkin luulin, et vasta ensi torstaista. No, pakkasimme kimpsut ja kampsut tyttären kanssa ja ryntäsimme kirpparille. Ystävällisesti kirpparilla siirrettiin varaustamme vasta eilisestä lähtien alkavaksi. Joten loppu hyvin, kaikki hyvin.😊 Niin kuin sullakin. Oot varmasti huipputyytyväinen keväällä tästä päivästa! 💓
    Ihanaa 1. adventiniltaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Riina!<3
      Voi kääk! Tiedän tuon kauhean tunteen, kun yhtäkkiä muistaa jonkun tärkeän, jonka on unohtanut ihan kokonaan. Onneksi kaikki järjestyi!:)
      Elän toivossa, että edes osa kukista pääsee kukkaan saakka, jos ei, niin se on sitten merkki, että hanskat voi heittää tiskiin sipulikukkien suhteen.;D
      Samoin Riina!<3

      Poista
  11. Täälläkin vietettiin sunnuntaita pihatöiden parissa. Minäkin istutin 200 kukkasipulia maahan ja maa oli ihan sula.Pitihän ne tietysti istuttaa jo aiemmin,mutta aina kun oli vapaapäivä niin tuli kaatamalla vettä. No,siellä ne nyt odottaa kevättä;)
    T. Liisaö

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin vasta viikko sitten ostin nuo sipulit (kun halvalla sai..), ja sitten oli ihan liian kiirus, vaikka oli hyviäkin päiviä sään puolesta. Mulla on vielä pari laatikkoa odottamassa, ehkä itsenäisyyspäivänä laitan sipuleita ruukkuihin.:) Tänään, kun aurinko paistoi, tuntui valheellisen keväältä, vaikka oikeasti talvi on vielä edessä. Mutta sitä jaksaa paremmin, kun on jotain odoteltavaa, vai mitä Liisa!:D Kiva, kun jätit kommentin!<3

      Poista
  12. Kaunis adventtikynttelikkö. Mulla ei ole mitään virallista eikä kyllä epävirallistakaan adventtikynttelikköä mutta noi kynttilät palaa muuten vähän joka paikassa. Tietotekniikka osaa rassata mieltä ihan tosissaan. MEillä töissä jos se pätkii niin siinä ei tehdä sit yhtään mitään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Nanni!<3 Olin itsekin hieman sillä kantilla, että jaksanko alkaa väsäämään, mutta tämän verran jaksoin.;) Kivahan siitä loputa tuli, eikä aikaa mennyt kauaa muuhun kuin tavaroisen etsimiseen.
      Argh, vaikka muuten olen aika hyvähermoinen ihminen, niin poikkeuksen muodostaa tekniset laitteet, joihin mulla palaa pinna todella nopeasti! Pyörin tässä aikani ja mietin, että ainut asia, mitä keksin sisällä on siivoaminen, enkä sentään ainoaa vapaapäivää viikossa halunnut sellaiseen käyttää. Istutuspuuhat oli hyvä ratkaisu.:)
      Tsemppiä meille kaikille teknisten laitteiden kanssa!:D

      Poista
  13. Oi, on kyllä nätti asetelma! Tykkään. :) Tekniikan kanssa tulee tuon tuostakin ongelmia jopa silloin, kun kuvittelee laitteiden olevan niin kovassa iskussa, ettei mitään pitäisi voida olla mahdollista tapahtua. Ei kannata odottaa liikoja tietotekniikalta. :D

    viikarivartti.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Varpuslintu!<3
      Jep, mun kiukkuani usein lisää se, että mies ei yhtään ymmärrä näitä mun tuskailuja, vaan enimmäkseen epäilee vian olevan mun taidoissa.:P No, toisinaan vika voi olla niissäkin, mutta mun puolesta tekniikka voisi kehittyä vielä nopeampaan!;D

      Poista
  14. Huh mikä päivä sinulla onkaan ollut :) Itselläni menee hermot tosi nopeasti jos/kun koneet ja järjestelmät eivät toimi kun niiden pitäisi. Mahtava idea purkaa energiaa kukkapenkkiin :)

    Ihanaa alkanutta juhlaviikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikös ollutkin hyvällä tavalla kanavoitua ärtymystä?;D Nyt on kyllä takareidet aika kipeänä, merkki huhkimisesta!:)
      Iloista itsenäisyysviikkoa Pia!

      Poista
  15. Vastaukset
    1. Kiitos Hannele!<3 Minäkin ihastuin tuohon vuosi sitten niin paljon, että heti alessa sen nähtyäni tiesin, että nyt se lähtee mukaan.:) Vaikka oli kesä ja lämmin..ei helle.;D

      Poista